Kaksplus.fi


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Elämää tapaturma-alttiin kanssa

Meillä on ollut aika tapahtumarikasta elämää melkein alusta alkaen. Ette arvaakkaan kuinka paljon mä olen joutunut D:tä hoitamaan.
Noin 5kk seurustelun jälkeen meillä oli pientä sanaharkkaa ja D lähti kiukuspäissään pois. Mä lähdin ulos istuskelemaan meidän pihassa olevaan pieneen puistoon. Kerkesin hetken istumaan, kun kuulin kamalan rysähdyksen. Näin puiden välistä, että oli sattunut joku kolari ja aika äkkiä mä tajusin, että se oli meidän auto. Mä lähdin juoksemaan sinne, mut onneks D tajus soittaa mulle heti, kun luuli etten oo näkemässä. Kaikki selvis ehjinä, paitsi auto. En tiedä mitä olisin tehnyt jos riidan päätteeksi toiselle olis tapahtunut jotakin. Eipä oo sen jälkeen herra lähteny mihinkään autolla kesken kinaamisen. Vanha rotisko lähti lunastukseen ja me ostettiin uus (vanha rotisko), joka oli kyllä tyylikkäämpi! Mutta eipä sillä kauaa ajeltu kun siihenkin tuli pitkä tauko..

Edellisestä onnettomuudesta kerkesi kulumaan pari viikkoa kun D töissä putos telineiltä, alastulomatkaa ei ollut kuin pari metriä, mutta kaks luuta se sai silti jalastaan poikki ja mursi nilkkansa. Kaksi leikkausta ja pari viikkoa sairaalassa. Ja Emmi hoitaa. Sillon olikin vähän helpompaa ilman lasta, mutta piti mun töissä kuitenkin käydä ja kotona sai sitten leikkiä hoitajaa. Melkein 1,5v sen jälkeen sama jalka alkoi vaivaamaan ja poistettiin raudat mitä sinne oli lykätty ja homma helpottui, hetkeksi.
Sitten 2014 kesällä D:n selkä tuli yhtäkkiä kipeeksi ja puolisen vuotta se jakso sen kanssa taistella kunnes meni lääkäriin. Sieltä laitettiin fysioterapiaan ja hetken näytti siltä, että alkaa helpottaa.. mutta eeei. Kaikki oliki vasta alussa.
D ramppasi eri lääkäreillä ja toiset sanoi toista ja toiset toista. Kuvailtiin ja lopuksi oli pakko mennä yksityiselle magneettikuvaan. Siellä oli joku lääkäri diagnosoinut, että juu ei täällä mitään näy. Muutettiin sitten Poriin ja johan rupes hommat rullaamaan. Uudet kuvat otettiin melkein pyytämättä ja ensimmäiseltä ortopediltä tuli tuomio: välilevyn pullistuma. Sitä oli jo joltakin lääkäriltä kuultu aikasemminkin, mutta seuraava oli tainnut kumota sen..
Sitten kiireellisenä leikkaukseen.
Mä olin hommaan jo  ihan loppu. Tiesin, että toinen oli kipee, mut mä en kestänyt sitä valitusta enää. Se oli kestänyt niin kauan. Leikkaus antoi mulle toivoa paremmasta, mutta hyvin äkkiä nekin mureni palasiksi. D tarvi jo parin viikon päästä vahvempia kipulääkkeitä ja mä hoidin taas kaikkea. Tällä kertaa oli Eevikin jo kuvioissa. Tsemppasin itteäni, että pari viikkoa vielä, niin D pystyy elämään normaalisti. Ei pystynyt.
Uudelleen magneettikuviin ja se sama s*atanan pullistuma oli tullut heti uudelleen. Ja takasin leikkausjonoon.
Toinen leikkaus oli joulukuun 18., muutama päivä Eevin synttäreiden jälkeen. Se, että pullistuma tulee heti uudelleen ekan leikkauksen jälkeen, ei ollut mahdotonta, se oli joissakin tapauksissa jopa yleistä, mutta jos toisenkin jälkeen tulisi niin se olisi jo ihme. Silti mä en uskaltanut toivoa liikoja.
Nyt leikkauksesta on kuukausi ja tunnelin päässä näkyy enemmän valoa kuin vuoteen. Mä alan jopa pikkuhiljaa uskomaan, että kyllä tämä tästä. Meidän välit on välillä ollut tosi kireät ja koko suhde todellakin koetuksella kun D on ollut niin kauan sairaslomalla ja mä myöskin kotona. Samaa naamaa kattonut lähes 24/7 ja toinen vielä kyvytön tekemään mitään kovin raskasta. Todellakin toivon, että nyt ollaan voiton puolella. Tämä koko välilevyhässäkkä yhdistettynä meidän ensimmäisen lapsen vauvavuoteen ei todellakaan ole ollut helppo ja jos tästä selvitään niin toisen lapsen vauvavuosi ja yhden lapsen uhma on ruusuilla tanssimista!


6 kommenttia :

  1. Voi että, tsemppiä teille! Tosi ikävää kun toinen on niin kipeä :( Kyllä se toivottavasti vielä helpottaa!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon!! Nyt tosiaan uskaltaa jo vähän toivoa, että lähtisi parempaan suuntaan, mutta aika näyttää..

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä! Toivottavasti jatkossa sujuisi hieman paremmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Koitan pitää nokan kohti tulevaa ja peukut pystyssä:)

      Poista
  4. Kyllä se siitä! Usko pois :)
    Eikä kukaan tahallaan valita, sitä ei vaan hoksaa kun ajattelee liikaa ääneen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulee itellekki parempi olo ku toset jaksaa tsempata! Ja kun siitä kivusta tulee arkipäivää niin yleensä siitä valituksestakin tulee.. Mutta nyt on tosiaan muutaman päivän näyttänyt paljon paremmalta, viimeinkin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016