Kaksplus.fi


sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Ihanaa imetystä

Tiedän, että kaikilla äideillä ei ole mahdollista imettää tai jotkut eivät edes halua tehdä sitä jostakin syystä. Minä en tuomitse ketää imetyksestä tai imettämättä jättämisestä. Se on jokaisen oma asia ja jokainen tehköön kuinka haluaa. Mielestäni myöskään korvike ei ole s**tanasta, mutta tämä aihe jakaa mielipiteitä. En usko, että jos kaksi 7-vuotiasta laitetaan vierekkäin, toista on imetetty vuosi ja toinen on saanut korviketta, kukaan voisi sanoa kumpi on kumpi.
Itsellä imetys lähti jo sairaalassa hyvin käyntiin ja maito nousi jo toisena yönä sektiosta. Mutta kukaan, ei kukaan kertonut, että aluksi se sattuu aivan saaakelisti. Pelkästään maidonnousu tuntui hyvin ikävältä kun rinnat olivat melkein räjähdyspisteessä. Toiseksi, sairaalapaita märkänä kukaan ei tullut tarjoamaan mitään suojia. Imetysliivit olivat tottakai mukana, mutta ei toivoakaan, että ne olisivat mahtuneet päälle sairaalaoloaikana.
Kärsin muutenkin suurista rinnoista ja nyt ne olivat täynnä maitoa! Alusta saakka hoitaja vain tuli ja laittoi tissin vauvan suuhun, kertomatta sen enempää mitä minun pitäisi tehdä, että saisin sen itse onnistumaan. Onneksi eräs mukava hoitaja viimein kertoi vinkkejä kuinka saada imetys itse onnistumaan niin järjettömän kokosilla hinkeillä!
VAROITUS IMETYSKUVIA!
Aluksi tosiaan vauva vain söi ja välillä tuntuikin, että en mitään muuta teekkään kun istun sohvalla pelkkänä tissinä ja juon litra tolkulla vettä. Varsinkaan alkuimetyksestä mulla ei oo kauheesti kuvia. Olin jo raskausaikana päättänyt, että haluan imettää ja teen kaikkeni sen eteen, että se onnistuisi. Silti julki-imetys oli tosi vaikeaa ja jopa hieman häpeilin sitä. Jopa joidenkin tuttujen ihmisten läsnäollessa arkailin sitä. Äidiltäni sain asiassa paljon kannustusta, ravintolassa Eevin tuli nälkä ja oma äitini niin huolettomaan tyyliin sanoi aina, että nyt vaan ruokkimaan. Myös D kannusti mun kuuden kuukauden täysimetystä ja ylipäätään imetyksen jatkamista vuoden ikään asti.
Jos uusi vauva ei olisi ilmoittanut tulostaan, olisin varmasti jatkanut imetystä vielä pidempään. Imetyksestä tuli hankalaa ja kivuliasta jo 10kk iässä kun hampaita oli tullut 8 kappaletta ja niiden toimivuutta piti saada kokeilla myös tissiä syödessä. Koitin kaikenlaisia kikkoja, jotka eivät oikeastaan edes toimineet, joten sisulla jatkoin vuodenikään saakka.
Imetin siis raskausviikolle 19 asti ja tuskin pidemmälle olisin pystynytkään, raskauden takia ainakaan. Lopussa tuntui jo, että kaikki energiat loppuvat kesken, vaikka kuinka yritin syödä hyvin, paljon ja terveellisesti.
Seuraavan kanssa tähdätään myös puolenvuoden täysimetykseen ja tarkoitus on jälleen imettää vähintään 1-vuotiaaksi. Katsotaan kuinka nämä tavoitteet onnistuvat kun vieressä touhaakin toinen termiitti, joka aivan varmasti kaipaa myös oman huomionsa!

2 kommenttia :

  1. Mahtavaa, että onnistuitte ja toivottavasti näin käy myös uuden vauvan kanssa. :) Meillä imetys tyssäsi esikoisen kohdalla mm. alun teho-osastojakso takia, mutta toivon ettei niin käy mahdollisen uuden vauvan kanssa. Toisella kertaa tietää mitä odottaa ja pystyy hieman eri tavalla varautumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu toisen kanssa tietää jo vähän mitä pitäisi tehdä ja tietää mitä ongelmia saattaa tulla ja kuinka niistä voi päästä eteenpäin. Toivotaan, että pääset mahdollisen toisen vauvan kanssa nauttimaan ihmeellisestä imetyksestä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016