maanantai 29. helmikuuta 2016

Älä suututa raskaana olevaa naista

Tiedättekö sen tunteen, kun ootte niin perrrrrkeleen kiukkusia samaan aikaan ei mistään, mutta silti kaikesta? Voi kyllä, minä tiedän. Tänään on ollut semmonenkin kiukkupäivä, että oksat pois. Mua ei aamulla harmittanut yhtään lähteä aikaisin kouluun, kun tuntui, että D aivan piruuttaan oli hankala ja ärsyttävä heti aamulla.
Koulussa harmittaa, että jotkut lintsailevat ihan vaan muuten vaan, vaikka sellaisten tilalle olisi varmasti ollut oikeasti kiinnostuneita opiskelijoita. Jokaisella on oma henkilökohtainen elämänsä ja joillakin ihan oikeasti on syy olla poissa, mutta silloin oikeasti ottaa päähän, kun kaikki tietävät, että joku lähtee vaan ilman syytä pois.
Koulun jälkeen mentiin vaihtamaan autoon renkaita kun etummaiset olivat niin huonossa kunnossa. Eevin kanssa mentiin kiertämään viereinen kirppis ja sieltäkään ei löytynyt yhtään mitään. Eevilläkin paloi käämit heti alussa, kun ei millään olisi jaksanut istua kärryissä. Lähdettiin pikakierroksen jälkeen kävelemään takaisin rengasliikkeeseen, mutta siitäkään ei meinannut tulla mitään. Eeviä ei huvittanut pitää kädestä kiinni, mutta ylitettävänä oli iso parkkipaikka, joten ei siellä niin vaan voi lähteä juoksentelemaan. Sitten matkustettiin sylissä. Mulla oli lisäksi kauhea pissahätä, (niin kuin nykyään ihan koko ajan, vaikka juuri olisi käynyt vessassa..) joten reilua kymmentä kiloa ei ole enää ihan kevyt kantaa tossa vatsan päällä. 
Autopesussa meillä oli vähän vakava tunnelma, 
mutta kyllä välillä alkoi hymyilyttääkkin!

Renkaiden vaihdon jälkeen jatkettiin autopesuun, johon on monta päivää pitänyt jo mennä, mutta D ei ikinä ole jaksanut jäädä jonottamaan, koska on niin saakelin malttamaton persoona ja Vaasan abc:llä ei ikinä tarvinnu jonottaa, juu eipä niin, siellähän kaikki oli aina paremmin. Yeah right. Pesukaan ei ollut täydellinen, kun mukamas jäi johonkin likaa. Tiedän, että tämä postaus on pelkkää kiukkuvalitusta, mutta D jos kuka jaksaa valittaa, aina ja joka asiasta, ainakin musta tuntuu siltä.
Onneksi meillä oli joku muukin väsynyt ja nukahti
 kuin unelma heti puuron jälkeen!

Tänään on vaan mammalla kiehunut niin kovaa, että ehkäpä parempi mennä kohta nukkumaan ja nukkua kiukku pois, jospa huomenna heräisi vähän paremmalla tuulella.. pitää koittaa nousta toisella jalalla sängystä.
PS. Tänään Facebook ehdotti, että "Kerro ystävillesi, kuinka hauskaa sinusta on yksi ylimääräinen päivä!" Ei kauheesti huvittanut. Ei ollut hauskaa.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Sunnuntai mummilassa

Tämä ihana, aurinkoinen sunnuntai vietettiin Merikarvialla mummilassa, mun äidinäidin luona. Lounaan jälkeen pakattiin kimpsut ja kampsut päiväreissua varten ja Eevi sai nukkua päikkärit autossa. Meiltä ajelee mummilaan noin tunnin verran, eli vähän jäi päikkärit lyhkäsiksi, mutta Eevi jaksoi onneksi hyvin koko päivän. Meillä oli hyvä ja selkeä sää körötellä mummille.
Perillä Eevi taas vähän ujosteli, mutta äkkiä siitä reipastui ja hetken päästä kinuttiin jo mummin sylkkyyn. Mummilassa saatiin herkullista pasta carbonaraa ja jauhelihakastiketta, jälkkäriksi juotiin kahvit ja syötiin tiikerikakkua. Herkkujen jälkeen lähdettiin piristävään pakkaseen ulkoilemaan. Mittari ei näyttänyt kovin kylmää, mutta merellä vähän tuuli.
Mummi ja E-pappa ovat vasta äskettäin muuttaneet Merikarvialle virallisesti, joka ennen oli vain mökki. He jäivät juuri molemmat eläkkeelle ja halusivat viettää leppoisia eläkepäiviä meren äärellä.
Me ollaan pienestä asti vietetty juhannukset mummin mökillä. Tietysti joitakin vuosia on jäänyt välistä, mutta nyt myös aikuisiällä ollaan oltu siellä. Mummilassa on heidän päämökki, ulkorakennus (jossa on kaksi pientä huonetta, joihin mahtuu molempiin kaksi nukkumaan), saunamökki (jossa myös on nukkumapaikkoja pari) ja sitten on vielä mamin pikkumökki (mun äidinäidinäidin). Meitä menee juhannuksena aika iso porukka sukulaisia sinne ja aina löytyy kaikille tilaa. Mietittiin, jos tänä juhannuksena saatais D:n isältä asuntoautoa lainaksi ja yövyttäisi sillä pihapiirissä, niin saisi olla vähän omassa rauhassa ja lapset saisi nukuttua.
Ulkoilun jälkeen mentiin vielä sisälle leikkimään ja höpöttelemään. Ennen lähtöä keitettiin vielä toinen kierros kahvia, mulle ja mummille teetä. Viiden aikaan ruvettiin tekemään lähtöä. Kotimatkalla poikettiin vielä serkkujen luona hakemassa Eeville kuravaatesetti, niin pääsee keväällä hiekkaleikkeihin.
Tänään onkin mun hiihtoloman viimeinen päivä ja huomenaamuna pitääkin herätä taas kouluun. Saas nähdä meneekö Eevi taas kovin sekaisin, kun äiti lähtee päiväksi pois, mutta onneksi päivä on vain klo 14 asti ja tiistai-keskiviikko onkin taas vain iltapäivä-päiviä.

lauantai 27. helmikuuta 2016

YÖKYLÄILY

Aina vähän väliä saa lukea lasten yökyläilystä ja se tuntuu jakavan mielipiteitä kovasti.. Meillä Eevi ei ole ollut yökylässä ilman minua kuin yhden kerran, vähän vajaa 11kk ikäisenä. Meidän oli tarkoitus D:n kanssa mennä mun isälle, siskoni ja hänen miehensä kanssa. Meillä oli liput Sami Hedbergin keikalle ja ajatus oli lähteä muutenkin tuulettumaan (ja muutama alkoholijuomakin ottamaan..) D joutuikin juuri ennen keikkaa ensimmäiseen selkäleikkaukseen ja meille selvisi, että odotetaan toista lasta! Joten kostea ilta sai jäädä tulevaisuuteen. Olin kuitenkin luvannut äidilleni, että Eevi tulee hoitoon, enkä halunnut sitä enää perua, koska tiesin kuinka äitikin sitä odotti. Lähdin itse sinne sovitulle reissulle ja ajattelin, että otetaan nyt kuitenkin ilo irti lapsivapaasta. Tiesin, että äitini pärjää Eevin kanssa hyvin, sillä hän on Eeville tuttu ja käy monesti meitä katsomassa. Toiseksi tiedän, että äiti on hyvin tarkka monissa kasvatukseen liittyvissä asioissa, enkä pelännyt, että mitään sattuisi. Silti mietin kovasti Eeviä sen illan ja aamulla ensimmäisenä mietin, onko heillä yö sujunut hyvin.
Kaikki oli mennyt mallikkaasti, mutta kyllä sydäntä särki kun Eevi tuli kotiin ja alkoi itkemään kun otin hänet syliini. Äiti lohdutteli, että se varmasti oli vain helpotusitkua kun pääsi oman äidin syliin, en tiedä. Silloin ajattelin, että ehkä Eevi ei ollut vielä valmis yökylään.
Olen kuitenkin joutunut miettimään jo seuraavaa yökyläilyä, joka väistämättä tulee eteen toukokuussa kun synnytys käynnistyy. Silloinkin Eevi menee mun äidille. Jos D:n äiti asuisi lähempänä, olisi sinnekkin varmasti mahdollista joskus mennä. Mutta en tuntisi oloani varmaksi, jos Eevi olisi 200km päässä minusta. En voi olla miettimättä, mitä jos jotakin käy, enkä minuteissa pääsisi paikalle. Ei niin tietenkään voi aina miettiä, mutta kyllä mäkin tästä joskus rauhotun, ehkä kun lapset vähän kasvavat.
Minkä ikäisinä teidän lapset ovat aloittaneet yökyläilyn ja kuinka ovat reagoineet?
Mä en katso mitenkään pahalla heitä, jotka aikaisin laittavat lapsen yöksi muualle hoitoon. Musta se on jokaisen oma asia ja jokainen vanhempi osaa itse arvioida, koska oma lapsi on siihen valmis. Ja toisille vain tulee tilanteita, että on pakko laittaa hoitoon.
Olen välillä miettinyt pitäisikö päästää Eevi vielä koehoitoon äidilleni ennen tosipaikan tuloa, mutta toistaiseksi tämä eroahdistusvaihe on niin kova, etten halua sen ainakaan tästä pahentuvan. Katsotaan vielä, mutta tiedän heidän pärjäävän joka tapauksessa. Ehkä mä sitten vaan olen astetta ylihuolehtivaisempi äiti, joka vielä 18-vuotiaan perään laittaa viestiä, että missäs sitä mennään, mutta kuten jo ylempänä kirjoitin, tämä eroahdistus on varmasti ohimenevää, myös äidillä;)

perjantai 26. helmikuuta 2016

Neuvolajuttuja, kuntosalia ja tupareita

Eilen oli tosiaan neuvolalääkäriaika ja mua jotenkin jännitti, että onko kaikki varmasti hyvin.. oli ja ei. Menin ensin samalle terveydenhoitajaharjottelijalle, joka viimeksikin otti mut vastaan. Mittailtiin kaikki perusjutut ensin. Paino noussut ihan sopivasti 200g/vko ja verenpaineet hyvät kuten tähän asti muutenkin, hemoglobiini oli lähtenyt jo nousuun rautatablettien aloituksen jälkeen 112 > 120. Se mikä huolta vähän aiheutti, (tuntui, että taas enemmän mussa itsessä kuin harjottelijassa tai terveydenhoitajassa) niin haalea + proteiineissa. Samaa haaleaa plussaa näytti viime kerralla. Terveydenhoitajalla oli tähän kyllä ihan järkeenkäyvä selitys.. Se määrä, josta testi otettiin oli niin pieni (molemmilla kerroilla), että helposti vääristää puhdastakin testiä..
Minä heti tottakai panikoin raskausmyrkytyksen kanssa, mutta hoitaja sanoi, että pitäisi olla kyllä muitakin oireita: päänsärkyä, turvotusta, ja korkeat paineet, jotka mulla kuitenkin oli hyvät. Silti ajatuksiin jäi kytemään, että mitä jos sittenkin..
Päätettiin, että otan kotiin pissapurkin ja ensi kerralla kun on neuvola niin otan näytteen jo kotona ennen lähtöä, koska en millään pysty lähtemään neuvolaan kauheassa pissahädässä, joten jos teen sen jo kotona, voitaisiin saada suuremmasta määrästä puhdas näyte.
Lääkäri teki vielä sisätutkimuksen ja se käynti oli muutenkin nopeasti ohi. Kyseli vähän tuntemuksia, mittasi sf-mitan, joka oli 30 (viim. 28) ja kuunteli sydänäänet, jotka kuuluivat hyvin 155+. Jäin vielä oman terveydenhoitajan kanssa juttelemaan Eevistä ja muuten meidän perheen kuulumisista ja sovittiin seuraava aika, jossa pystytään samalla tekemään jo isyydentunnustus. Viimeksi käytiin vielä erikseen lastenvalvojalla tekemässä se syntymän jälkeen, nyt se käy näppärästi kun ei tarvitse varailla aikoja ja lähteä taas eri paikkaan.
Olin jo lähdössä kotiin ja pääsin ulos asti kun muistin yhtäkkiä, NE SOKERIARVOT!! Asia, joka on mua niin kovin vaivannut ja josta aluksi pientä stressiäkin otin ja olin unohtaa koko asian! Kipitin takaisin yläkertaan ja kysyin, että kuinkas niiden kanssa nyt edetään. Onneksi sain vain kehuja arvoista ja ehdotettiin, että mittaan noin kerran viikossa varmistaakseni, että ne pysyvät hyvinä, eikä tule suurempia heittoja. Ensi kerralla katsellaan niitä sitten ja mitataan taas tietysti se kohdunpohjan korkeus, joka yleensä jonkin verran myös ottaa spurttia, jos lapsi alkaa kovasti kasvamaan.
Tänään oli kivaa tiedossa, kun sain vihdoin itseäni (lue äitini sai) niskasta kiinni ja suuntasimme salille. Menimme virtuaali bodypumppiin, jossa sai ihan rauhassa puuskuttaa kun ei ollut muita. Mulla on ollut noin kuukauden tauko kun en ole vaan jaksanut raahautua salille, enkä tiestysti enää uskaltanut tehdä ihan samoilla painoilla kuin ennen. Ja äitini mielenrauhan vuoksi jätin jotkin liikkeet tekemättä ja osan tein hitaammin tai ilman painoja. Missään vaiheessa mua ei sattunut muualle kuin lihaksiin, mutta äiti tuntui olevan sitäkin tarkempi mun voinnistani. Mutta sitähän varten äidit ovat
Illalla mentiin vielä mun vaarin tupareihin ja siellä saatiin viettää aikaa mun ihanien sukulaisten parissa ja syötiin hyvin. Eevin nukkumaanmeno vähän myöhästyi ja vaikka yleensä väsyneenä hän onkin oikea kiukkupussi niin nyt oli niin paljon tekemistä, että taisi se väsykin unohtua.
Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille

torstai 25. helmikuuta 2016

ESIUHMAA JA MEIKKIOSTOKSIA

Eevi nukahti tunti sitten ja oon edelleen ihan puulla päähän lyöty. Tosiaan viikkoon meillä ei nukahdettu ollenkaan omaan sänkyyn vaan oli pakko päästä kainaloon. Käytiin jopa siellä lääkärissä viime perjantaina, kun ajattelin olevan jotakin korvatulehduksen tapaista kun muutaman kerran hieroi toista korvaa ja heilutti omituisesti päätään. Tuloksena oli aivan hivenen punoittava oikea korva, mutta koska ei ollut kuumetta, ruokailu sujui normaalisti ja itkuinen oli vain iltaisin sänkyyn laittaessa, ehdotti lääkäri että annetaan muutama päivä buranaa aamuinilloin ja aloitetaan antibioottikuuri jos ruokailut häiriintyy ja kuume nousee yli 38,5. Noh, korvan hierominen loppui ja pään heiluttaminen osoittautui uudeksi tanssiliikkeeksi, mutta iltaitkut jatkuivat.. Ja tosiaan kaikki oli hyvin siihen saakka kun äiti piti sylissä ja heti sen jälkeen, kun äiti otti takaisin syliin pinnasängystä. Mietin kuumeisesti mistä tämä johtuu ja mietin jo uudelleen lääkäriin menoa, josko se olisi kuitenkin korvatulehdus ilman kuumetta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että eroahdistuksen piikkiin tämä varmaankin menee, koska sama touhu jatkui päivällä. Ei sekuntiakaan ilman äitiä, mihinkää.
Mutta tänään, aivan yllättäen, kun olin taas valmistautunut nukuttamisurakkaan, laskin neidin sänkyyn, mutta vastassa ei ollutkaan se sama karjuminen mitä nyt viikon on jatkunut, vaan pienet itkut ja kerran Eevi nousi seisomaan sängyssä. Laskin hänet takaisin makaamaan ja sinne jäi, hiljaa ja nukahti. Ensimmäinen puoli tuntia meni maaten sohvalla, että mitäs nytten..
Eiliseltä pulkkailureissulta:)

Kumpa nukahtaminen jatkuisi taas normaaliin tapaan, koska voimia kuluttaa nykyään päivisin pikkuhiljaa selväksi tullut oma tahto. Tämä on tullut muutamien päivien sisällä tutuksi. Kun mennään ulos ja täytyy pitää kädestä kiinni, ettei lähetä väärään suuntaan tai juosta päättömänä vain johonkin, niin ei muuta kuin pepulleen, huuto ja mökötys. Sama kun yritetään avata kaikki laatikot jokaisesta huoneesta ja viedä tavarat mukaan omiin leikkeihin ja niin ei saakkaa tehdä, niin maahan makaamaan ja mökötys. Mutta onhan tuo maailman ihanin mököttäjä<3 ja niin kaikista maailman rakkain! Ja toisaalta olen myös iloinen siitä, kuinka rakas olen tuolle pienelle lapselle ja kuinka hän sen näyttää, vaikka välillä tekisi mieli olla suihkussa vähän kauemmin kuin kolme minuttia.
Tänään käytiin taas jokaviikkoisella ruokakauppareissulla ja mä yllätyn joka kerta hinnasta. Me D:n kanssa aina veikataan loppusummaa ja katsotaan kumpi on lähempänä. Onko muilla tämmöstä tapaa? :D
Musta tuntuu aina, että kärryt on ihan täynnä ja kaikkien tavaroiden on maksettava melkein monta sataa, mutta lähes aina heittää monella kympillä. Olin päättänyt, että jos kaikki mitä kaupasta pitää ostaa vaippoineen kaikkineen, maksaa alle 160€ niin panostan ripsivärin ostoon! En käytä mahdottomasti meikkiä koskaan, usein teen pohjan, kulmat ja ripset, harvemmin muuta. Ja tuntuu, etten ikinä löydä hyvää ripsiväriä ja nyt olin pitkään katsonut yhtä Lancômen ripsiväriä. Tiesin, että sen osto kirpasee (ja kovasti!), mutta ostan hyvin harvoin kalliita meikkejä, joten ajattelin, että nyt koitan! Pakko sitä oli heti kotiin päästessä koittaa ja toistaiseksi olen sitä mieltä, etten turhaa maksanut hyvästä. Toivottavasti olen vielä myöhemmin samaa mieltä. 

tiistai 23. helmikuuta 2016

30. RASKAUSVIIKKO

Eilen jo tuli täyteen 29+0, hui kun ihan kamala kirjottaakkin tuo! Tai ei kamala, mutta niin jännittävää. Mä en ole tässä raskaudessa pysynyt yhtään mukana muutenkaan. Viikot vaan vierii vauhdilla eteenpäin. Tässähän meinaa tulla ihan kiire. Onneksi meillä on lähes kaikki hankinnat tehty, vaikka niitäkin tuntui olevan puolet vähemmän mitä Eevin odotusaikana. Vielä pitäisi jotakin ostoksia käydä tekemässä, suurin taitaa olla sisarusvaunuihin vaunukoppa, mutta sekin on tiedossa mistä haetaan ja millainen, niin ei tarvii kun mennä ja maksaa.
Tosiaan kehto saadaan mun äidin tyköä muutamaksi ekaksi kuukaudeksi, niin ei vie kauheesti tilaa täällä meidän huikean kokoisessa kaksiossa. Toki sitten pitää hankkia Eeville isojen tyttöjen sänky ja luovuttaa pinnasänky vauvalle. Vielä pitäisi tehdä oikein lista mitä puuttuu ja mitä on tarpeeksi.
Raskaus muuten on sujunut hyvin. Tuntuu, että enemmän on vaivoja, mutta ne vaivaavat kuitenkin vähemmän kuin esikoista odottaessa. Tarkoitan, että ensimmäisessä raskaudessa hätkähdin kaikkea pientäkin epämukavaa tunnetta tai kolotusta. Joitakin kertoja lähdettiin ihan synnärille katsomaan, että kaikki varmasti on hyvin. Nyt ei olla käyty ollenkaan. Ensimmäisessä olisi melkein saanut neuvolan numerokin olla pikavalinnoissa kun sinnekkin tuli soiteltua ja varmisteltua sitä sun tätä :D Nyt olen tainnut kerran soittaa neuvolaan, että saanko mennä infrapunasaunaan salilla, tsihih. 
Tässä on taas vertailua, vaikka kuvakulma on ihan eri. 29+1 molemmissa kuvissa, vasen ensimmäisestä ja oikea nyt. En tiedä miltä muista näyttää, mutta huh että on raskaampi olo nyt!

Nyt menee tosiaan ylimääräisiä pillereitäkin aamuisin kun hemoglobiini on matala ja sitten se närästys kiusasi. Mutta mikä onni, että on kehitetty sellasiakin apuja näihin vaivoihin. Mun elämäni helpottui suunnattomasti kun sai lopettaa Rennien mussuttamisen, eikä siltikään närästä. Sitten vielä tämä mun kovasti häpeilemä raskausdiabetes (joka ei edelleenkään ole oikeasti kamala asia, tiedän sen jo.).. Oon nyt pian pari viikkoa mittaillut 3x/vko ja kaikki arvot ovat olleet alle sen mitä saisi olla. Ylihuomenna torstaina on lääkäri ja katsotaan mikä on tuomio, joudunko jatkamaan mittailua kuinka usein. Mutta tosiaan, en pidä sitä enää niin kauheana mitä aluksi. Eikä tämä diabetesasia ole se mikä mulla ensimmäisenä on mielessä lääkäriin mennessä, vaan ihan yleinen vointi. Onko vauvalla kaikki hyvin ja onko asiat muuten niinkuin pitääkin.
Mulla on tämä viikko hiihtolomaa ja tarkoitus olisi ottaa kaikki ilo irti Eevin kanssa ja viettää aikaa yhdessä niin paljon kuin mahdollista. Toki jossakin välissä pitää saada tehdyksi koulutehtäviä, mutta siihen ei montaa päivää pyhitetä, ne kyllä kerkeää. Meille satoikin illalla kauheesti lunta, joten katsotaan onko aamulla mitään jäljellä jos päästäisi pulkkailemaan! Ihanaa lomaa lomalaisille ja ahkeraa viikkoa työläisille:)

torstai 18. helmikuuta 2016

Uniasiaa

Kaksi pitkää iltaa takana.. Eevi on marras-joulukuun vaihteesta lähtien nukahtanut yksin omaan sänkyynsä, hän oli silloin vähän vajaa vuoden kun oppi tämä taidon. Oltiin monesti sitä koitettu harjoitella, mutta mä annoin aina alkumetreillä periksi. Imetin tosiaan vuoden ikään asti ja iltaimetykset jätettiin pois joskus 10kk kohdalla. Siihen saakka olin siis nukuttanut tissillä. Iltaimetys jäi aika helposti pois, kun sai kuitenkin käpertyä äidin kainaloon.
Marraskuun lopussa käytiin lääkärissä pitkittyneen flunssan takia, silloin lääkäri ehdotti, että koitettaisi opettaa jo omaan sänkyyn nukuttamista. Silloin ajattelin, että nyt on pakko. Uusi vauva oli jo tulossa ja kohta se valtaisi paikan iltatissillä ja mä haluaisin pari kuukautta mennä ajoissa nukkumaan, koska Eevi saattoi iltaisin parikin tuntia vaan pyöriä kainalossa ja siirto omaan sänkyyn tapahtui vasta klo 22-23.
Ruvettiin siis harjottelemaan sinne omaan sänkyyn nukahtamista. Jo ensimmäisenä iltana noin viiden minutin sisällä ajattelin, että p*skat tästä tule taas mitään! Mutta lääkäri oli luvannut soittaa viikon päästä ja kysyä kuinka on mennyt, joten tiesin, että se oli tehtävä nyt tai ei koskaan. Ensimmäiset pari iltaa oli aivan painajaista. Eevi huusi ja rääkyi jo siinä vaiheessa, kun ajattelinkin laskevani hänet sänkyyn. Lääkäri oli sanonut, että ei saa antaa huutaa, vaan sinne mennään rauhottelemaan ihan joka kerta kun lapsi karjuu. Enkä mä ikimaailmassa olisi sellaista kestänyt kuunnellakkaan. Ekat 3-4 yötä mentiin rauhottelemaan oikeasti varmaan lähemmäs sata kertaa ja ensimmäisenä yönä nukuttamisvaihe kesti noin 1,5 tuntia. Siitä se kuitenkin alkoi vähenemään. Ja ihan totta, viikon päästä Eevi ei enää huutanut kun laskin sänkyyn ja hän nukahti ihan itse alle kymmenessä minutissa! En todellakaan olisi uskonut sitä niiden ensimmäisten iltojen jälkeen!! Mutta mikä parasta, lääkäri ei koskaan soittanut kyselläkseen kuinka olimme edistyneet. Mutta saipa ainakin tämän äidin toimimaan.
Mutta nyt, kaksi viimeistä yötä.. Ensimmäistä kertaa marraskuun jälkeen, on Eevi nukahtanut kahtenä yönä viereen/syliin. Eilen oli ihan normaali päivä, mullakaan ei ollut koulua kun muutama tunti, tehtiin kaikki normaalit iltarutiinit aivan samassa järjestyksessä kuin jokaisena iltana, mutta kun laitoin sänkyyn, niin aivan armoton huuto. Samanlaista kuin silloin nukahtamaan opetellessa, mutta varmaan vielä kovemmalla volyymilla. Sitten noustiin seisomaan ja tutit lenteli. Koitin aikani laittaa takaisin makaamaan, mutta huuto kävi vain kovemmaksi. Otin syliin ja sillä sekunilla hiljeni. Joitakin kertoja yritin laittaa uudelleen sänkyyn, mutta ei. Nukutin siis kainaloon ja nostin lopuksi vasta nukkuvana omaan sänkyyn. Kunnes klo 4.50 sama raivo omassa sängyssä ja viereen.



Tänään onkin ollut äitiäitiäiti-päivä. Ei ongelmaa kun olin koulussa, mutta kun tulin takaisin.. Ei yksin vessaan, ei keittiöön, ei mihinkään muuallekkaan kun pakko päästä äidin syliin. Mietin, että onko tämä nyt taas jotakin eroahdistusta? Sitä oli jokin aika sitten, mutta se yhtäkkiä helpotti ja nyt kuin salamaniskusta sama homma. Illalla oli kyllä vähän lämpöä ja muru ihan rättiväsynyt. Ajattelin, että huomenna käydään Mehiläisessä varoiksi näyttämässä korvia kun tänään muutaman kerran hinkannut niitä ja vähän nenäkin alkoi vuotamaan. Viikonlopuksi ollaan lähdössä Vaasaan, niin ei tarvi siellä sitten lähteä lääkäriin. Parempi varmistaa kun on kuitenkin hyvä vakuutus, niin käyttetään sitä sitten hyväksi.
Mahtaakohan johtua nyt jostakin flunssasta vaiko eroahdistuksesta tämä en nuku kuin äidin vieressä-vaihe vai olisikohan molemmilla vaikutusta?
Jos en viikonlopun aikana pääse kirjoittelemaan reissun takia, niin hyvät viikonloput jokaiselle! <3

maanantai 15. helmikuuta 2016

Hajuherkkä raskausnenä

Voihan juku näitä hajuja ja tuoksuja! Nyt raskaana tuntuu, että haistan aivan kaiken, siis ihan oikeasti kaiken. Aamulla ensimmäisenä kun astun ovesta meidän rappuun, olen aivan varma siitä, että tiedän mitä naapuri on syönyt aamupalaksi. Ulkona haistan bensan ja tuntuu, että haistan myös hiekan maassa!
Mutta kaikista yliveto on pesuaineet. Mä oon aina rakastanut pesuaineiden tuoksua, mutta nyt menee jo vähän yli.. Kaupassa on aivan pakko kävellä pesuainehyllyn läpi ja sinne voisi jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Ihan ykkösiä on kaikki limeltä tuoksuvat pesuaineet, siksi mä varmaan olen hamstrannut niitä kotiinkin. Fairyakin, joka tuoksui limeltä, löytyi kaupasta! Mutta mikä parasta, meillä on vessassa sellanen painettava raikastin, joka tuoksuu sitruunalta.. Sitä vois painella ihan muuten vaan ja jäädä istumaan sinne nuuskuttelemaan.
Tää oli varmaan turhin päivitys tähän mennessä, mutta pakko vaan avautua kuinka mä voisin haistella näitä purkkeja koko päivän, mutta ei taida olla kovin terveellistä ja jotain muutakin pitäis välillä tehdä, kuin olla nokka kiinni purkeissa. Jos en tietäisi, että nää on myrkyllisiä, niin olis varmaan pakko maistaakkin, mutta pakko tyytyä tuoksutteluun :D
Onko muilla hajuaisti parantunut (ihan tajuttomasti) raskausaikana?

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Ihan ekana haluan haluan sanoa kiitos! Sain tosi paljon tsemppauksia raskausdiabetes-aiheeseen liittyen. Ja vaikka aihe ei edelleenkään ole mitenkään erikoinen tai millään tavalla vaarallinen, niin olen silti tosi otettu siitä, kuinka moni ymmärsi pointtini, että uudessa tilanteessa saattaa mennä pupu pöksyyn ja jännittää ihan turhasta. Nyt jo joitakin päiviä tietoisena asiasta, ei se tunnu enää niin kamalalta:)
Meillä kotona on taas opittu uusia taitoja. Eevi nimittäin rupesi kiipeämään sohvalle! Parina päivänä piti pikkusen ottaa tukea jos joku makasi sohvalla, mutta yhtäkkiä sinne pääsikin näppärästi yksin. Petasin yhtenä päivänä sänkyä ja olohuoneessa alkoi olla hiljaista, kurkkasin ja näky oli tämä..
Yleensä Eevi osaa tulla nätisti peppu edellä alas, niinkuin on opetettu, mutta kyllä sieltä ollaan tultu jo kerran selkä edellä ja tänään kädet ja poski edellä. Onneksi tuossa selkäedellä-tapauksessa D oli hoksannut laittaa sohvan viereen tyynyjä, eikä Eevi satuttanut itseään, katsoi vain hölmistyneenä.
Eilen käytiin mun pappan luona syömässä ja kahvittelemassa samalla kun vietiin Eevin ihanat 1-vuotiskuvat. Eevi ei oo enää hetkeen vierastanut ketään, mutta välillä ujostelee ihmisiä, jos ei ole pitkään aikaan nähnyt. Tälläkin kertaa ujous meni äkkiä ohi kun pääsi tutkiskelemaan ympäristöään.


Toinenkin uusi "taito" opittiin viikonlopun aikana, tällä kertaa irvistäminen. Eevi kerran irvisti ja äiti sai nauruhepulin, siitä se sitten taas lähti. Rupesin näyttämään samaa ilmettä ja Eevi alkoi aina matkimaan. Tänään nauratettiin mummuakin irvistelemällä. Mummu toi myöskin ihania tuliaisia prinsessalle ja meidän tulevalle pojalle!


Ystävänpäivälahoja ei meidän taloudessa jaeltu, mutta saimpahan tänä aamuna nukkua pitkään, se oli ihan tarpeeksi hyvä lahja:) Ihanaa ystävänpäivää ja huomenna alkavaa viikkoa kaikille!!

perjantai 12. helmikuuta 2016

Raskausdiabetesko??

- Sulla näytti tää yksi arvo vaan 0.1 liikaa näissä kokeissa..
- Mmmm.. (hyvä, näin mä olin ajatellukkin..)
- Mutta johonkin on kuitenkin vedettävä se raja ja tää pienikin riittää siihen, että sun pitäis nyt alkaa seuraamaan noita sokereita mittarilla.
- ?? (eiootottaeiootottaeioototta!!!!!)

En missään vaiheessa ollut edes tajunnut ajatella, että jokin arvo voisi olla koholla! Ensimmäisenä hiipi jonkinsortin paniikki, jonka pidin kyllä yllättävän hyvin piilossa. En jostakin syystä halunnut vaikuttaa huolestuneelta, kun terveydenhoitaja puhui asiasta niinkuin mistä tahansa arkisesta jutusta. Oikeasti kasvatin suurta huolta pääni sisällä.. Kaikki on piloilla. En voi syödä enää mitään, ajattelematta, että kohta pitää taas mitata. Voinkohan syödä enää mitään?? En ainakaan mitään herkkuja. Tämä oli nyt tässä. Olen epäonnistunut raskaudessa!
Millähän tavalla mä olisin muka epäonnistunut? En taida olla ensimmäinen odottava äiti, jolla on jokin arvo ollut koholla ja on joutunut mittaamaan verensokereita, eikä tilanne ollut edes millään tavalla paha. Eevin aikana ei sokerirasituksessa tullut mitään erityistä esille, ehkä siksi panikoin uuden tilanteen edessä.

Terveydenhoitaja selitti mitä tehdään ja milloin tehdään, vaikka osa meni ihan kokonaan ohi alkushokin vuoksi. Ehkä sen takia vielä kotona kuvittelin, että joudun joka päivä mittaamaan 4 kertaa, kahden viikon ajan. Illalla kuitenkin kun luin, huomasin, että terveydenhoitaja oli kirjoittanut kahden viikon ajan 3 päivänä/vkossa, 4 kertaa. Eli ei siis koko aikaa tarvitsekkaan olla mittari kädessä.
Silti edelleen tuntuu, että tästä on ylimääräistä stressiä. Jos arvot ovat hyviä, ei loppuraskaudessa tarvitse mitata kuin silloin tällöin, noin kerran viikossa ja toistaiseksi kaikki on ollut niinkuin kuuluisikin. En tiedä miksi asia harmittaa edelleen kovasti. Ehkä syy on siinä, etten millään tavalla ollut valmistautunut asiaan. Mutta kai kaksi viikkoa menee nopeasti. Silti mietityttää, jos vauva onkin sokereideni takia kovin iso tai hänen sokereissa on syntymän jälkeen jotakin häikkää. Olenko itse aiheuttanut vauvalle harmia omalla mässäilylläni? Neuvolassa selitettiin vain haimasta ja insuliinista. Ei puhuttu mun painosta tai ruokailutottumuksista sen enempää, mutta kyllähän mä itsekkin tiedän, että on mulle herkut maistunut. Ei taida maistua enää. Mutta kai tähänkin tottuu.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

ISYYSPAKKAUS

Edellispäivänä sain vihdoin aikaseksi tehtyä miehelle isyyspakkauksen, sen mikä jäi ekan lapsen kohdalla saamatta.. Tarkoitus oli tehdä jo Eevin odotuksessa, mutta aina kun mietin sen tekoa, tuli mutkia matkaan. Olin suurimmaksi osaksi aina väsynyt ja todella kiukkuinen. Pienikin virheliike tai sana D:ltä sai tämän hormoonihirviön raivostumaan.. raukka.
Kyllä siinä silti oli välillä itsessäänkin vikaa! Se jäi kuitenkin siis silloin tekemättä, mutta nyt olin päättänyt sen vihdoin toteuttaa ja tälläistä se piti sisällään.. 

Heti ensimmäisenä pieni omalehmä ojassa tuon laatikon kanssa. Eihän sitä voi pilata esim tussilla, nyt mä teippasin nuo kirjaimet tohon, eli sitä voi käyttää säilytykseen tai sisustamiseen myöhemmin! En ole sen enempää perehtynyt, mitä muut ovat isyyspakkaukseen ostaneet ja musta tuntui, että kauhean vähän tuli tavaraa, mutta kun katsoo kuittia jälkikäteen niin ei heti uskoisi, että sillä summalla on saatu vain nämä..
Eli olkoon isi tyytyväinen! Mitä kaikkea pakkaus sitten sisälsi?
                                                      - 2 koon vaippoja
                                                      - paidan Eeville (kaksi kärpästä yhdellä iskulla;))
                                                      - body pojalle
                                                      - tuttipullo (tuttejakin olisin ostanut, mutta Sokoksesta oli                                                                                     KAIKKI 0-6kk tutit loppu!!)
                                                      - 3 proteiinipatukkaa
                                                      - energiajuoma
                                                      - muumimuki (D on ihan tykästynyt noihin muumijuttuihin,                                                                                       ihan yhtäkkiä)
                                                      - viiksikarkkeja Tigeristä
                                                      - lahjakortteja (joihin itse keksin kaikennäköistä)
                                                      - onnittelukortti isinä olemisesta ja uudelleen isiksi tulemisen                                                           johdosta
Nyt kun listasin kaikki tuohon ylös, niin tajusinkin jo mihin se summa upposi.. Kyllähän tossa nyt tavaraa on!
Huomenna olisi neuvolapäivä mulla, saas nähdä millaset unet ens yönä saadaan kun prinsessa päätti herätä yöuniltaan jo 21.50 ja alkoi leikkimään sängyssä. Mä oonkin tässä sitte kirjottanut aina lauseen tai pari ja sen jälkeen lompsinut makkariin ja sokkona yrittänyt etsiä tuttia sänkyjen alta kun kaikki on pitäny tottakai heitellä sinne sun tänne. En uskalla edes kirjoittaa, että nyt hiljeni, koska siitähän se riemu taas repeis. Hetki on ainakin vielä odoteltava, että uskaltaa hiipiä huoneeseen. Tästä vielä yksi isyyspakkauskuva!



                                                        

maanantai 8. helmikuuta 2016

56 suuren suurta neliötä

Mitä tapahtuu kun isi on poissa koko viikonlopun ja lapsikin on päikkäreillä? Ottaako äiti mukavan asennon sohvalta ja rentoutuu? Ei ainakaan tämä äiti tehnyt niin, vaikka mukavampaa se olisi ehkä ollut. Tämä rupesi siivoamaan koko asuntoa lattiasta kattoon. Mutta silloin kun isi on poissa, niin parasta on se, että koko asunto pysyy siistinä edes vähän kauemmin kuin pienen hetken. Eevi tietysti heittelee kaikki lelut mennen tullen heti kun tulee tilaisuus, mutta kukaan ei jätä niitä likaisia astioita tiskipöydälle odottamaan huomista (jota ei koskaan tule) ja ne likaiset sukat eivät jää odottamaan pyykkikorin päälle, josko joku joskus nostaisi sen kannen ja laittaisi ne sinne minne ne kuuluvat..
Tältä näyttää meidän eteinen kun joku (lue: äiti) on siivonnut monta tuntia. Ei yhtään kaappitilaa, joten on pitänyt itse ostaa noita Ikean kenkälaatikoita, joista löytyy paljon muutakin kuin vain kenkiä. Muutenkin aika kapea käytävä, joka muuttuu vielä kapeammaksi kun vaunuja säilytetään tuolla ovella, mutta hyvin mahtuu kuitenkin kulkemaan. Välillä tuo eteinen näyttää kauhean tyhjältä valkoisine seinineen, mutta aina kun sovittelen sinne jotakin, tulee siitä ahdistavan täyden näköinen. 
Ja seuraavassa kuvassa onkin meidän pikkuruinen keittiö ja kuinka ihanalta se näyttääkään, kun ei pöydät notku turhaa tavaraa!
Siellä melkeinpä viihtyi, vaikka ahdasta onkin. Tuntuu, että mitä vain huonetta meillä on mahdollista kuvailla sanalla pikkuruinen. Jokaiseen huoneeseen voisi lisätä neliön tai pari ja täyttää se kaappitilalla. Meidän piti muuttaessa luopua aika monesta astiasta, jotta saatiin kaikki sopimaan. Samoin kuiva-aineita ei voi olla kerralla liikaa, jotta kaikki mahtuisi. Kaakelitkin vaihtaisin jos mahdollista.
Olohuoneessa sitten onkin jopa tilaa olla! Eevin lelulaatikotkin mahtuu sinne ilman mitään ongelmia ja lasitiili-ikkuna tuo paljon valoa huoneeseen. Mä olen aina ennen ollut musta-harmaa-valkoinen-tyyppi, mutta kun ostettiin tuo Ikean TROFAST-säilytysjärjestelmä vaaleanpunaisilla laatikoilla, oli pakko lisätä sitä väriä vähän muuallekkin. Olohuone on mun toinen lempparihuone meidän asunnossa, vaikka tämäkin tuntuu välillä ahtaalta. Toisaalta kun otin kuvia, mietin, että onko meillä näin tyhjää? Kuvissa olkkari näyttää näyttää siis hieman isommalta ja tyhjemmältä, mitä mielestäni se todellisuudessa on.

Viimeisenä makuuhuone, jossa myöskin huonosti säilytystilaa. Tässä myöskin suuri apu tullut Ikeasta. Makkari on varmaan kaikista eniten lempparihuone, vaikka sekin alkanut kyllästyttää. Mä oon muuttanut 18-vuotissyntymäpäiväni jälkeen niiiiiin monta kertaa, että en tiedä rupeeko mua vaan jossakin vaiheessa tylsistyttämään kaikki vanha. Kuinkahan voin ikinä ostaa omaa taloa, kun aina alkaa kaipaamaan uutta? Tosin omassa olisi enemmän mahdollisuuksia tehdä asioille jotakin, eikä heti tarvisi etsiä uutta asuntoa. Katsotaan minkälaisia järjestelyjä keksitään kun neliöt valtaa neljäs asukas.. Kyllähän tämä nyt vielä menee. Sijainti on ihan bueno, siinä mielessä ettei autoa tarvi kun suuremmissa kauppareissuissa ja jos lähtee jossakin pidemmällä käymään, mun koulumatkakin kestää kävellen noin 6 minuttia. Talo on hiljainen ja naapurit tervehtii ja vaikka ollaan ihan keskustassa, niin silti sisäpiha on rauhallinen alue. Ei siis sen suurempia valituksenaiheita, vaikka niitä tässä nyt muutama kerkesikin tulemaan.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, mä suuntaan nokkani aamutuimaan kohti sokerirasitustestiä ja katotaan kuinka kamala olo mulla on, kun on joutunut olemaan 12h ilman ruokaa.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Hoplopissa

Noniin, takana ensimmäinen Hoplop-käynti Porin Puuvillassa ja oli kyllä ihan huisinhauskaa. Ensimmäinen yllätys oli, että koko paikka oli niin iso! Tosiaan ohi ollaan menty monet kerrat ja vähän koitettu kurkata miltä siellä näyttää, mutta vasta kun pääsi sisälle, huomasin kuinka paljon siellä on kaikkea.
Ensimmäinen huippujuttu oli, että alle 1-vuotiaat pääsee ilmaseksi ja multa kysyttiin sitten Eevin ikää kassalla ja sanoin, että vähän reilu vuodenikäinen. Kassaneiti kysyi kuinka paljon ja vastasin kuukauden, joten hän päätti päästää meidät ilmaiseksi. Huippupalvelua!
Lähdettiin vähän kiertelemään ja katselemaan, mitä kaikkea sieltä löytyykään. Minä ja Viliina huomattiin tietysti heti iso ravintola/kahvila, jossa näkyi vaikka mitä herkkuja. Kierreltiin hetken aikaa ja annoin Eevin vähän tutustua ympärilleen. Aluksi näytti pikkusen jännittävän, kun siellä oli tietty aika paljon kovia ääniä, mitä ei kotona ole ja muutenkin toki paljon ihmisiä, mutta Eevi onneksi tykkää yleensä kaikista ihmisistä, lapsista varsinkin, eikä kauaa jännitä. 
Ekana mentiin pallomereen, koska arvasin sen olevan lemppari. Heti lähti pallot mukaan kun niitä oli siellä sun täällä. Aluksi toki sielläkin mietittiin, että uskaltaako täällä nyt ihan leikkiä. Eevi pääsi vähän laskemaan liukumäkeä ja kiipeilemään. Sillä verukkeella me isommat tytöt päästiin myös tutustumaan paikkoihin.
Paikan korkeus myös yllätti, ne kaikenmaailman kiipeilytelineet jatkuivat vaikka kuinka ylös, me jätettiin vielä korkeimmat paikat käymättä.
Kun Eevi enemmän rentoutui ja sai painella menemään, oli ihana katsoa kun toinen sai temmeltää. Välillä mentiin niin lujaa katsomatta taakse, että ei paljon äitiä näytetty kaipaavan. Sieltä löytyi myös pienempi alue alle 5-vuotiaille, jossa oli vähän rauhallisempaa. Sielläkin oli oma pallomeri, josta Eevi löysi heti kaverin kun eräs muutaman vuoden vanhempi tyttö alkoi höpöttelemään meidän vauvalle :)


Vähän reilu tunti mentiin Eevin perässä ja tutustuttiin eri aluieisiin kunnes päästiin aikuisten alueelle, eli ruokailuun! Ja kyllä saatiinkin äkkiä itsemme ähkyyn ja mun oli vielä pakko ahmia jäätelöannosta, josta lopuksi oli pakko jättää puolet syömättä!
Kaikin puolin ihan huippureissu ja sinne pitää mennä pian uudelleen. Murunen sai energiaa kulutettua ja nukahti helposti pitkän päivän jälkeen. Taitaa kuitenkin jäädä äidin koulutehtävät tältä illalta tekemättä, verotti sen verran tuo touhaaminen, että nukkumatti kutsuu hyvin pian.

perjantai 5. helmikuuta 2016

Tyttöjen viikonloppu

Perjantai taas! Mun mielestä viikot menee ihan hirmu äkkiä. Maanantaiaamuna meet kouluun ja yhtäkkiä onkin jo perjantai-iltapäivä. Tuleva viikonloppu eroaakin vähän normaalisti, kun ollaan pikkumurun kanssa kaksistaan. Isi lähti kotikulmilleen lomailemaan ja näkemään kavereita. Mä tulin koulusta, tehtiin läpsystä vaihto ja D lähti heti ajelemaan kohti Vaasaa.
Käytiin Eevin kanssa vähän ulkoilemassa ja syötiin makkarasoppaa. Huomennakaan ei ehdi tulla tylsää kun on koko päivä puuhaa. Aamulla mennään uintiin ja mummu tulee mukaan. Siellä onkin huomenna myös vedenalainen valokuvaus ja saa ostaa sukelluskuvia. Meillä on pari uintikuvaa viime vuoden kesäkuulta kun käytiin Vaasassa vauvauinnissa ja nyt kun niitä katsoo niin voi että kun mun vauva onkin ollut ihan vauva!
Mutta jos tällä kertaa saatais sukelluskuva, jossa on silmätkin auki.
Uinnin jälkeen tullaan kotiin syömään ja päikkäreille. Iltapäivällä mun yks luokkakaveri lähtee meidän kanssa HopLoppiin! Se onkin ihan uus juttu meille. Ei oo koskaan vielä tullut käytyä, monta kertaa on pitänyt mennä katsomaan mimmonen paikka se on, mutta nyt vihdoin.
Illalla kun Eevi menee ajoissa nukkumaan, ajattelin tehdä vielä muutaman koulutehtävän. Tänään ei vaan ole voimia. Vaikka viikko menee äkkiä ja huomaamatta, niin silti tuntuu, että perjantaina on ihan loppu. Onneksi Eevi nukkuu koko yön, niin saa oikeasti vähän levähdettyä. Tänään en ajatellut tehdä oikeastaan mitään. Ehkä syön ja löhöän tässä sohvalla. Odottelen äitiä, joka tulee hakemaan istuimen vielä kun pääsee töistä, niin sen kanssa ei tarvi ruveta aamulla säätämään.
Meillä oli eilen hygieniaosaamistesti. Edellispäivän harjoituksesta meni 4 väittämää väärin ja 6 saa anteeksi. Tänään kysyin ryhmänohjaajalta kuinka oikea testi meni ja taas 4 väärin, mutta läpi siis! Eli hygieniapassi suoritettu, eikä tarvi sitä stressata. Kyllä niillä tunneilla meinasi tuskahiki tulla, kun ajattelin, että pitääkö kaikki bakteerit, itiöt ja sun muut virukset opetella ulkoa! Ensi viikko onkin vähän helpompi viikko, melkein joka päivä mulla alkaa koulu vasta 12.30 ja keskiviikkona on vapaata, kun mun ei tarvi osallistua fysiikkaan, kemiaan, matikkaan, eikä yrittäjyystunneille. Kaikkea muuta kyllä sitten löytyykin.. Mulla on sokerirasitustesti, vakuutusasioita käydään hoitelemassa ja taas olis neuvolakin. Rentouttavaa viikonloppua
Murulla oli jo kova väsy!

Tää on jo viime sunnuntailta 25+6, mä niin unohdan kuvailla tätä kasvavaa kumpua!

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Mitä kaikkea osaan jo 1-vuotiaana

Eevi on nyt 1v 1kk ja pari viikkoa päälle. Ja kuinka hurjan paljon niin pieni on voinutkaan oppia ensimmäisen elinvuotensa aikana. Lähes joka päivä huomaa jotakin pieniä uusia asioita. Tosiaan pari viikkoa ennen 1-vuotissynttäreitä lähti neiti kävelemään ja se tapahtui äkkiä, horjuminen meni ohi parissa päivässä ja jo viikon päästä kävely oli aika tukevaa, mutta vauhti on koko ajan koventunut. Melkein voi jo sanoa, että juostaan! Jopa paksu haalari päällä, kengät jalassa ja vieläpä lumessa, mennään hienosti eteenpäin.
Muutamana päivänä ollaan huomattu, että Eevi on löytänyt myös pakin ja lähtee välillä peruuttelemaan.
Sanoja on alkanut pikkuhiljaa tulemaan, äiti on tullut jo jonkin aikaa hyvin selkeästi. Sen lisäksi päivän aikana kuuluu haukku, kissa, nukke. Kenkiä ja kelloa, koitetaan myös kovasti sanoa, mutta ne jää vielä ekaan tavuun.
Eevi tietää kyllä monien sanojen ja asioiden tarkoituksia kun ne sanotaan ääneen. Vatsaa taputetaan kun kysytään, missä masu, nenä ja kielikin löytyy kysyttäessä.  Eevi tietää mikä on wc ja imuri, sekä osaa mennä keittiöön kun kysytään onko nälkä tai mennäänkö syömään.

Eevi osaa kasata palikoita päällekkäin, osaa tuoda ne "soivat lelut" aikuisen luokse jos ne eivät ole päällä. Likaiset vaatteet haetaan usein pyykkikorista, sukkia koitetaan laittaa jalkaan ja paidat/housut heitetään olan yli. Jos jostakin laatikosta löytää kengän tai saa revittyä haalarin, niin ne tuodaan äkkiä olkkariin, kova hinku siis ulos!
Eevi myös ilman muuta taputtaa, vilkuttaa, halaa ja tanssii. Äiti on vahingossa opettanut, (ei ehkä niin tarpeellisen taidon) murisemaan, hih. Se tapahtui ihan vahingossa kun Eevi itse piti murisemista muistuttavaa ääntä ja minä rupesin matkimaan, joten nyt siitä on tullutkin aika hauska juttu. 
Typyllä on nyt jo kymmenen hammasta läpi ja ne antaa hyvin pestä aamuin/illoin. Illalla kiltisti nukahdetaan omaan sänkyyn ja yleensä nukutaan koko yö. Varsinkin nyt kun viimeisin hammas on tullut läpi, niin uni on taas parantunut.
Maailman ihanin taaperoinen!

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016