Kaksplus.fi


torstai 25. helmikuuta 2016

ESIUHMAA JA MEIKKIOSTOKSIA

Eevi nukahti tunti sitten ja oon edelleen ihan puulla päähän lyöty. Tosiaan viikkoon meillä ei nukahdettu ollenkaan omaan sänkyyn vaan oli pakko päästä kainaloon. Käytiin jopa siellä lääkärissä viime perjantaina, kun ajattelin olevan jotakin korvatulehduksen tapaista kun muutaman kerran hieroi toista korvaa ja heilutti omituisesti päätään. Tuloksena oli aivan hivenen punoittava oikea korva, mutta koska ei ollut kuumetta, ruokailu sujui normaalisti ja itkuinen oli vain iltaisin sänkyyn laittaessa, ehdotti lääkäri että annetaan muutama päivä buranaa aamuinilloin ja aloitetaan antibioottikuuri jos ruokailut häiriintyy ja kuume nousee yli 38,5. Noh, korvan hierominen loppui ja pään heiluttaminen osoittautui uudeksi tanssiliikkeeksi, mutta iltaitkut jatkuivat.. Ja tosiaan kaikki oli hyvin siihen saakka kun äiti piti sylissä ja heti sen jälkeen, kun äiti otti takaisin syliin pinnasängystä. Mietin kuumeisesti mistä tämä johtuu ja mietin jo uudelleen lääkäriin menoa, josko se olisi kuitenkin korvatulehdus ilman kuumetta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että eroahdistuksen piikkiin tämä varmaankin menee, koska sama touhu jatkui päivällä. Ei sekuntiakaan ilman äitiä, mihinkää.
Mutta tänään, aivan yllättäen, kun olin taas valmistautunut nukuttamisurakkaan, laskin neidin sänkyyn, mutta vastassa ei ollutkaan se sama karjuminen mitä nyt viikon on jatkunut, vaan pienet itkut ja kerran Eevi nousi seisomaan sängyssä. Laskin hänet takaisin makaamaan ja sinne jäi, hiljaa ja nukahti. Ensimmäinen puoli tuntia meni maaten sohvalla, että mitäs nytten..
Eiliseltä pulkkailureissulta:)

Kumpa nukahtaminen jatkuisi taas normaaliin tapaan, koska voimia kuluttaa nykyään päivisin pikkuhiljaa selväksi tullut oma tahto. Tämä on tullut muutamien päivien sisällä tutuksi. Kun mennään ulos ja täytyy pitää kädestä kiinni, ettei lähetä väärään suuntaan tai juosta päättömänä vain johonkin, niin ei muuta kuin pepulleen, huuto ja mökötys. Sama kun yritetään avata kaikki laatikot jokaisesta huoneesta ja viedä tavarat mukaan omiin leikkeihin ja niin ei saakkaa tehdä, niin maahan makaamaan ja mökötys. Mutta onhan tuo maailman ihanin mököttäjä<3 ja niin kaikista maailman rakkain! Ja toisaalta olen myös iloinen siitä, kuinka rakas olen tuolle pienelle lapselle ja kuinka hän sen näyttää, vaikka välillä tekisi mieli olla suihkussa vähän kauemmin kuin kolme minuttia.
Tänään käytiin taas jokaviikkoisella ruokakauppareissulla ja mä yllätyn joka kerta hinnasta. Me D:n kanssa aina veikataan loppusummaa ja katsotaan kumpi on lähempänä. Onko muilla tämmöstä tapaa? :D
Musta tuntuu aina, että kärryt on ihan täynnä ja kaikkien tavaroiden on maksettava melkein monta sataa, mutta lähes aina heittää monella kympillä. Olin päättänyt, että jos kaikki mitä kaupasta pitää ostaa vaippoineen kaikkineen, maksaa alle 160€ niin panostan ripsivärin ostoon! En käytä mahdottomasti meikkiä koskaan, usein teen pohjan, kulmat ja ripset, harvemmin muuta. Ja tuntuu, etten ikinä löydä hyvää ripsiväriä ja nyt olin pitkään katsonut yhtä Lancômen ripsiväriä. Tiesin, että sen osto kirpasee (ja kovasti!), mutta ostan hyvin harvoin kalliita meikkejä, joten ajattelin, että nyt koitan! Pakko sitä oli heti kotiin päästessä koittaa ja toistaiseksi olen sitä mieltä, etten turhaa maksanut hyvästä. Toivottavasti olen vielä myöhemmin samaa mieltä. 

7 kommenttia :

  1. luin esittely tekstin ja osui ja upposi. sait uuden lukijan :) Ite asun kans kaksiossa. Ja toinen muksu syntyy toukokuussa ja tääl sit asuu mun mieskin vielä. meillä 63 neliöö :D <3

    VastaaPoista
  2. unohdin mainita et itekkin parturi-kampaaja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samoilla linjoilla sitte mennään;) monesko päivä sulla on laskettuaika? Mä tuunki kurkkaamaan sun blogia myöski!:)

      Poista
    2. No ihan muutaman päivän heitto sitte vaan kun mulla on 9.5 :) Mä rupesin sun blogia kans seurailemaan, on niin kiva seurailla semmosia juttuja, jotka osuu niin lähelle omaa elämää:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016