Kaksplus.fi


lauantai 27. helmikuuta 2016

YÖKYLÄILY

Aina vähän väliä saa lukea lasten yökyläilystä ja se tuntuu jakavan mielipiteitä kovasti.. Meillä Eevi ei ole ollut yökylässä ilman minua kuin yhden kerran, vähän vajaa 11kk ikäisenä. Meidän oli tarkoitus D:n kanssa mennä mun isälle, siskoni ja hänen miehensä kanssa. Meillä oli liput Sami Hedbergin keikalle ja ajatus oli lähteä muutenkin tuulettumaan (ja muutama alkoholijuomakin ottamaan..) D joutuikin juuri ennen keikkaa ensimmäiseen selkäleikkaukseen ja meille selvisi, että odotetaan toista lasta! Joten kostea ilta sai jäädä tulevaisuuteen. Olin kuitenkin luvannut äidilleni, että Eevi tulee hoitoon, enkä halunnut sitä enää perua, koska tiesin kuinka äitikin sitä odotti. Lähdin itse sinne sovitulle reissulle ja ajattelin, että otetaan nyt kuitenkin ilo irti lapsivapaasta. Tiesin, että äitini pärjää Eevin kanssa hyvin, sillä hän on Eeville tuttu ja käy monesti meitä katsomassa. Toiseksi tiedän, että äiti on hyvin tarkka monissa kasvatukseen liittyvissä asioissa, enkä pelännyt, että mitään sattuisi. Silti mietin kovasti Eeviä sen illan ja aamulla ensimmäisenä mietin, onko heillä yö sujunut hyvin.
Kaikki oli mennyt mallikkaasti, mutta kyllä sydäntä särki kun Eevi tuli kotiin ja alkoi itkemään kun otin hänet syliini. Äiti lohdutteli, että se varmasti oli vain helpotusitkua kun pääsi oman äidin syliin, en tiedä. Silloin ajattelin, että ehkä Eevi ei ollut vielä valmis yökylään.
Olen kuitenkin joutunut miettimään jo seuraavaa yökyläilyä, joka väistämättä tulee eteen toukokuussa kun synnytys käynnistyy. Silloinkin Eevi menee mun äidille. Jos D:n äiti asuisi lähempänä, olisi sinnekkin varmasti mahdollista joskus mennä. Mutta en tuntisi oloani varmaksi, jos Eevi olisi 200km päässä minusta. En voi olla miettimättä, mitä jos jotakin käy, enkä minuteissa pääsisi paikalle. Ei niin tietenkään voi aina miettiä, mutta kyllä mäkin tästä joskus rauhotun, ehkä kun lapset vähän kasvavat.
Minkä ikäisinä teidän lapset ovat aloittaneet yökyläilyn ja kuinka ovat reagoineet?
Mä en katso mitenkään pahalla heitä, jotka aikaisin laittavat lapsen yöksi muualle hoitoon. Musta se on jokaisen oma asia ja jokainen vanhempi osaa itse arvioida, koska oma lapsi on siihen valmis. Ja toisille vain tulee tilanteita, että on pakko laittaa hoitoon.
Olen välillä miettinyt pitäisikö päästää Eevi vielä koehoitoon äidilleni ennen tosipaikan tuloa, mutta toistaiseksi tämä eroahdistusvaihe on niin kova, etten halua sen ainakaan tästä pahentuvan. Katsotaan vielä, mutta tiedän heidän pärjäävän joka tapauksessa. Ehkä mä sitten vaan olen astetta ylihuolehtivaisempi äiti, joka vielä 18-vuotiaan perään laittaa viestiä, että missäs sitä mennään, mutta kuten jo ylempänä kirjoitin, tämä eroahdistus on varmasti ohimenevää, myös äidillä;)

20 kommenttia :

  1. 6kk iässä olivat to-ma hyvin meni eipä reagoineet mitenkään.

    VastaaPoista
  2. Anna oma paita mukaan joka ei pesty että siin on sun tuoksu. Jotain äidistä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää varmaan koittaa jotaki tommosta paitaa, kun meillä ei oo ikinä ottanu mitään pehmolelua semmoseks unikaveriks vaikka on koitettu ja mikää rättikään ei kiinnosta yhtää :)

      Poista
  3. Oot ihan oikeassa, että jokainen lapsi on erilainen sen suhteen, koska on valmis yökyläilyyn. Meillä Alisa oli ensimmäisen kerran musta erossa yön niin, että mun vanhemmat oli meillä yötä hänen kanssaan, A tais olla reilusti alle vuoden. Yö meni tosi hyvin ja sen jälkeen A on ollut muutamia kertoja molemmilla isovanhemmilla yötä ja aina on mennyt hyvin. :) Meillä ei ole ollut koskaan pahaa eroahdistusta, joten sekin on helpottanut yökyläilyä. Itse oon pitänyt myös sitä tärkeänä että yökyläillessa Alisa on tuttujen ihmisten kanssa ja mieluiten sellaisessa paikassa, missä ollaan oltu kaikki yhdessäkin yötä aikaisemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mun mielestä ei voi asettaa mitään rajaa, että kukaan lapsi ei pärjää ilman äitiä yötä vaikka ennen vuoden ikää, koska kaikki lapset on ihan omia yksilöitään! Meki ollaan paljon oltu mun äidillä yötä ja tosiaan äiti käy kattomassa Eeviä tosi usein, joten se on ainoa jolle voin vielä lapseni luovuttaa :) Katsotaan kun tuo eroahdistus tästä helpottaa niin ehkä yökyläilyt helpottuu siinä samalla!:)

      Poista
  4. Hmp. Esikoisen kohdalla en muista tarkalleen, mutta oisko ollut mummulassa yötä n. 1 vuotiaana, jossa oltiin aiemminkin yövytty yhdessä. Pienempi tytöistä (Kersti 10 kk) ei ole ollut vielä yötä ilman mua, kesällä on suunnitteilla yön yli reissu, jolloin neitin menee mummulaan. Kersti nukahtaa yöunille omaan sänkyyn, joten ainakin se helpottaa nukahtamista. Nyt harjoitellaan yösyönnin poisjättämistä ja läpi yön mittaista unta. Tyttö on jäänyt hyvillä mielin pieneksi hetkeksi naapuriin touhuamaan, kun oon muutaman kerran itse käynyt lääkärissä tai asioilla. Samoin jää hyvillä mielin eteiseen odottamaan, kun käyn pikaisesti viemässä roskat, hakemassa postin tai puita takkaan, ja riemastuu aina kun palaan takaisin! :)

    Ite nautin "lapsettomuudesta" hyvällä omalla tunnolla silloin harvoin kun se on mahdollista ja tiedän, että lapset on luotettavassa hoidossa. En kauheasti soittele perään, luotan, että mulle soitetaan jos jotain kysyttävää ja ilmoitettavaa tulee.

    Vaikea sanoa mitään tiettyä ikää tai vaihetta jolloin lapsi (ja äiti) on valmis yökyläilyyn, riippuu niin paljon tilanteesta ja lapsesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi tosissaan itsekkin opetella nauttimaan, voi olla, että nyt kun toinen lapsi syntyy niin sitä kaipaa entistä enemmän välillä omaa aikaa ja sillon pystyisi paremmin rentoutumaan:) Meilläkin nukahtaa omaan sänkyyn, mutt nyt tosiaan oli vähän huonompi viikko nukahtamisen suhteen ja käytiin anoppilassa yökylässä niin täysin "unohti" itsekseen nukahtamisen..
      Meilläkin tyttö ilahtuu aina kun tuun jostakin ja ehkä nyt yökyläilynkin jälkeen osaisi jo olla iloinen, pitää toivoa, että reaktio on seuraavalla kerralla parempi mitä ekan yökyläilyn jälkeen!:)

      Poista
  5. Meillä poika on päälle kaksi, eikä ole ollut vielä yökylässä, enkä itsekään ole ollut kuin kerran yötä erosta lapsesta niin että tämä oli isän kanssa kotona. Kovasti isovanhemmat pyytelevät ja haluaisivat lapsen yövierailulle ja ehdottomasti annettaisiin jos olisi tarve tai kova halu päästä esimerkiksi reissuun. Toistaiseksi päivän tai esim. illan lapsivapaat on riittäneet ja eiköhän me vielä hetki jatkossakin mennä näin. :)

    Kyllä varmasti jokainen äiti tietää milloin oma lapsi on valmis olemaan erossa :) Mietin olisiko tuo koehoito mistä puhuit hyvä jos eteen tuleekin tilanne, että joudut olemaan lapsesta kauemmin erossa tai muuta yllättävää. Hyvin se varmasti menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei kauheesti oo isovanhemmat vielä pyydellykkään, tietävät varmaan, että mä itse haluisin vähän vielä odotella ja varmistua, että tyttö varmasti on valmis:) Mutta pitää tota "koehoitoa" tosissaan harkita.. Helpottais varmasti molempien oloa tosipaikan tullen:)

      Poista
  6. Meidän esikoinen oli varman 11kk kun oli ekaa kertaa hoidossa ja tosi hienosti oli mennyt. Ei edes näyttänyt mitään merkkejä tullessaan kotiin. Hän onkin käynyt useammin yökylässä mun porukoilla ja on aina tykännyt ja viihtynyt =) Nyt nämä meidän molemmat lapset ovat olleet varmaan kerran tai kaksi yhtä aikaa mun porukoilla yötä. Kuopus meni ekaa kertaa vasta vuoden iässä ja hän oli sitten hakupäivänä ihan kiinni minussa koska hän on ollut muutenkin enemmän takertuvampi minuun :) Yhden yön lapset ovat kerrallaan olleet, ja se on ollut just hyvä. En pystyisi kauemmin ollakaan erossa enkä oikeastaan ymmärrä niitä joilla lapset on vaikka viikonkin muualla hoidossa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkää en pystyis kuvittelemaan, että lähtisin vaikka viikoksi ulkomaille ja lapsi/lapset jäis hoitoon! On kyllä niiiiiin kaukainen ajatus! Meidän esikoinen on kyllä niin mamman tyttö, etten ihmettelekkään pientä loukkaantumista jos äiti poistuu näkyvistä :)

      Poista
  7. poiketen asiasta mutta ihana tuo kehto <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 on mummulakehtona, mutta saadaan varmaan lainaan, kun vauva syntyy, niin ei tule esikoiselle niin kova kiire "isojen tyttöjen" sänkyyn ja säästyy tilaa ainakin pari kuukautta:) sitten pitää ruveta tekemään muutostöitä meidän kaksiossa!

      Poista
    2. Meinaatteko kuitenkin asua kaksiossa vielä vaukinkin kanssa? laitahan kuvia sitten ku on kaikkien sängyt yms nii näen sitten vähän millai teillä on :) itse meinasin vuokrata vauvasänfyn ku on kätsy ku pyörillä kulkee ja viel vähän tilaa. meillä on iso mies jo muuttanut isojen poikien sänkyyn. pinnis meni varastoon juurikin tilansäilymisen vuoksi. (lämmin varasto). :)

      Poista
    3. Vauva syntyy toukokuussa ja me ollaan kirjotettu vuoden sopimus heinäkuuhun saakka, eli ainakin siihen saakka pysytään tässä. Sijaintikin on vaan tosi hyvä kun kävellen pääse melkeimpä mihin vaan, pidemmät matkat ja isommat kauppareissut tehdään vaan autolla. Katotaan kuinka ahdasta meille sitte tulee kun pikkumies on liian iso kehtoon, mut mä laitan sitte kuvaa;)

      Poista
  8. Puolivuotiaina ovat päässeet mummolaan hoitoon (mummo pyytää). Varsinainen yökyläily muualla kuin mummolassa selvästi myöhemmin, juuri 6v täyttänyt ei vielä pystynyt jäämään kummilleen yöksi vaan keskeytti reissun karvan ennen unihommia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans miettinyt, että pitäiskö laittaa muualle yökylään, vasta kun osaa ite sanoa haluaako jäädä vai ei :)

      Poista
  9. Mä oon antanu Olivian hoitoon tosi pienenä jo. Mutta Olivia on tosi harvoin hoidosaa, vuodessa ehkä 2-5 krt. Mun mielestä se on vähän :D heh.

    Mutta viime kesänä Olivia oli mummollassa 2 viikkoa. Se oli mun mielestä tosi pitkä aika, aikasemmin jouluna olivia oli viikon mummolassa. Noi on pitkiä aikoja, mutta meillä mummolla on niin jumalan seläntakana, että sinne matkustaa jo pelkästeen päivän. Mutta Olivia rakastaa olla mummollassa, kun siellä on mummo, iso mummp tädit ja enot sitä viihdyttämässä, sekä 5 koiraa. Koira hullulle taivas.

    Sitten satunnaisesti Olivia on ollut mun veljellä hoidossa. Joka asuu samalla paikkakunnalla kun me. Lähellä meitä. Kavereille en osaa oikeen laittaa hoitoon, sen takia kavereilla se ei ole. Tosin ei ole, kuin muutama kaveri kenelle edes uskaltaisin antaa. Heillä myös lapsia.

    Olivia on harvoin hoidossa, mutta sitten mun äidillä aina pidempiä pätkiä. Ja ei siinä mitään kun tykkää olla. :)

    VastaaPoista
  10. Tulipa sekava kommentti, jossa ei ollut edes pointtia :DD väsynyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tulihan tosta pointti selväks, vaikka kukapa meistä ei näin sunnuntai-iltana olis väsynyt ;) Mut just tässä huomaa, että kaikki lapset on niin erilaisia, että ei voi mun mielestä määritellä ikää, koska kukakin olis "valmis" :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016