Kaksplus.fi


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Äitiysloma

Tänään mulla alkoi virallisesti äitiysloma! Toki mun koulu jatkuu vielä niin pitkään kun pystyn/jaksan käymään. Viime viikkoina on tosiaan ollut koulupäiviä tosi vähän, ettei ole kerinnyt väsähtää. Silti muutaman tunnin istuminen tuntuu illalla selässä. Eilen oli viikon ensimmäinen koulupäivä ja tänään alkoikin taas viikonloppu. Muutenkin meillä on ollut aika helppoja juttuja koulussa, askartelua sun muuta..
Eevikin heräsi tänään aprillipäivän kunniaksi oikeen vitsikkäänä vähän ennen kello 4.00.. Äitiä ei niin kauheasti naurattanut. Mä menin sohvalle nukkumaan, että jaksoin nousta kouluun ja D hoiti Eevin uudelleen nukuttamisen.
Eilen kävin taas neuvolassa. Vihdoinkin terkkari oli lähes varma raivotarjonnasta ja uskalsi kirjoittaa sen jopa neuvolakorttiin. Verenpaineet 120/74, hemoglobiini 118 ja virtsassakaan ei ollut enää valkuaista, joten raskausmyrkytyspelko on jo oikeastaan väistynyt. Sf-mitta 33 ja sydänäänet hyvät. Vaikka kaikki olikin hyvin, kesti mulla siellä taas reilu tunnin verran. Jutellaan terveydenhoitajan kanssa kaikenlaista ja Eevistä varsinkin, kun sama täti kerran hoitaa meitä molempia.
Tänään julkaistiin vihdoin facebookissa vauvan odotus, eikä kukaan edes kyseenalaistanut! Olipas tylsä leikkipila. Kukaan ei mua kyllä muutenkaan yrittänyt huijata ja mä jätin sen suosista välistä, koska en keksi ikinä mitään uskottavaa juttua. Kaikki on aina niin typeriä, ettei pidä edes oma pokka, kun tietää kuulostavansa niin tyhmältä. Mutta tuon julkistamisen jälkeen mietinkin, että tekisinkö blogille omat sivut facebookkiin.. Ilmottelen niistä osoitetta myöhemmin, jos päädyn ne tekemään:)
Huomenna meillä onkin taas vauhdikas ja kiireinen päivä, kun aamulla mennään uimaan ja päivällä on korvausuinti, kun hiihtolomalla ei ollut uintia. Korvauksen jälkeen D heittää mut ja Eevin mun äidille, jossa on Aloe vera-kutsut. Vähän huonosti on rahaa, mutta pitää mun varmaan sieltä yks hammastahna tilata, jonka otin viime kutsuillakin ja oon kyllä tykännyt!
Kaikille hyvää viikonloppua, toivottavasti teitä ei oo kovin kauheesti huijattu tänään;)

2 kommenttia :

Kiitos kommentistasi ♡

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016