Kaksplus.fi


perjantai 2. syyskuuta 2016

Ikävä synnyttämistä

Muistan toukokuun viidennen kuin eilisen. Oltiin illalla Prismassa ja mun oli pakko pysähtyä muutaman metrin välein, kun tuntui viiltävää kipua tuolla alhaalla. Ajattelin, että nämä on nyt niitä kipuja kun vauva asettelee itseään lähtökuoppiin, mutta en todellakaan ajatellut, että muutaman tunnin päästä oltaisiinkin jo synnärillä valmistautumassa synnyttämään. Illalla sohvalla maatessa tuli pakottava tarve juosta vessaan nyt heti, ettei pissat tule housuun ja se olikin menoa sitten. Ei tullut pissat ei, vaan jotakin ihan muuta. Muistan kuinka yöllä vaikeroin sairaalan sängyllä D:n torkkuessa ja kirosin, että ei enää ikinä lapsia ja että mä taidan kuolla nyt tähän paikkaan. Muistan kuinka lääkäri sanoi, että ihan vain pari senttiä auki, vaikka olin kärsinyt jo monta tuntia, enkä kuvitellutkaan, että kipu yltyisi ja kestäisi vieläkin tunteja.
Muistan ponnistusvaiheen, kuinka tuntui, ettei tästä tule mitään, enkä saisi vauvaa koskaan ponnistamalla ulos. Pelkäsin, että seuraavalla ponnistuksella varmasti katkeisi verisuoni otsaltani. Muistan, kuinka pelkäsin, kun vauva vietiin heti lääkärin tutkittavaksi, mutta olin liian väsynyt edes itkemään. Luotin kätilöiden sanaan, että kohta saisin poikani rinnalleni ja niin minä sain. Vielä seuraavana päivänä sanoin, ei enää koskaan. Päivät kuluivat, viikot kuluivat ja kuukaudet kuluivat ja nyt, nyt haluaisin uudelleen synnyttämään. En voi sanoa, että minulla olisi vauvakuume. En toistaiseksi edes ikävöi raskautta, en edes sitä ihanaa raskausvatsaa, mutta se loppurutistus. Se tunne, kun vain odotat saavasi pienen nyytin syliisi. Odotus, miltä hän mahtaa näyttää, miltä pieni vauva tuoksuukaan. Se olo, kun olet antanut kaikkesi ja saat maailman parhaan lahjan. Aivan loppuraskautta ikävöin, sitä jännitystä, joko nyt, olisiko tänään lähtö? Toivottavasti vielä joskus, mutta ei nyt kuitenkaan ihan hetkeen.. Voihan haikeus.

6 kommenttia :

  1. Mulla oli tää kolmas synnytys niin helppo, että olin heti synnytyksen jälkeen ja seuraavana päivänä ja viikon kuluttua sitä mieltä, että voisin synnyttää vielä kerran. Ja olen edelleen, vaikka kolme on meillä ihan maksimi lapsiluku. Jäi niin mahtava fiilis, että sen haluaisi vielä kokea. Masokistista ehkä, koska viimeinen synnytys oli myös kaikista kivuliain, kun spinaali ei auttanut ollenkaan.

    Ihana kuva susta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli tosiaan aika pitkä avautumisvaihe, mutta kyllä se niin taitaa olla, että aika kultaa muistot kun nyt jo olisin valmis siihen "leikkiin". Meillä on kans ajatuksissa tuo kolme lasta, mutta nää kaksi on nyt syntynyt niin lähekkäin, että imetyksen jälkeen olisi kiva olla hetki ilman, että on raskaana tai imettää, eli ehkä sitten muutaman vuoden päästä mietitään sitä seuraavaa:)

      Kiitos!<3

      Poista
  2. Siis täällä toinen joka ikävöi synnyttämistä!! Hulluhan sitä täytyy olla kun sitä kipua kaipaa mutta oli se nyt sen verran mahtava, jännittävä ja mahtipontisen kamala kokemus että pakkohan sitä on ikävöidä!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan!! Ihan hullujen hommaa, mutta silti samalla niin mahtava kokemus, että pakko ikävöidä! :D

      Poista
  3. Vaikka olin ihan varma, ettei ilman hätäsektiota selvitä ja tuntui ettei synnytys lopu koskaan, niin mulla on ikävä sitä. Kivut oli paljon pahemmat, kuin esikoista synnyttäessä ja pelkäsin, ettei pojalla ole kaikki kunnossa. Kokonaisuudessaan synnytys oli todella rankka ja silti mulla on ikävä sitä. Kaikkein eniten ikävöin sitä tunnetta, että kohta vauva on vihdoin sylissä. Aamulla kun heräsin supistuksiin, joihin myöhemmin luulin kuolevani, mä olin niin onnellinen, että nyt se syntyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin niin hassua kun ensin sitä odottaa enemmän kun mitään, sitten ajattelee, että loppuispa tää kidutus jo, mutta kun homma on ohi ja hetki on kulunut niin toivoo, että kumpa saisi vielä kokea saman<3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016