Kaksplus.fi


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Nakkipataa, ei ihan niin kuin elokuvissa

Tänä aamuna kello herätti 8.00 (tai kello nimeltä Eevi kerkesi herättämään kolme minuttia ennen oikeaa kelloa.) Meidän viime yö meni hieman normaalia levottomammin, sillä Eevillä alkoi eilen vuotaa nenä ja nousi kuume. Hän siis itkeskeli yöllä ja kerran laitoin panadolin, sillä hän tuntui niin kuumalta. Lääkkeenannon yhteydessä otin neidin kainaloon ja siinä hän sai nukkua siihen asti kunnes Nooa heräsi ja otin hänet syömään.
Yleensä meillä on aika hitaat ja rauhalliset aamut. Mä tarvitsen muutaman kupin kahvia ennen kun pystyn alkaa tekemään mitään järkevää. Mutta tänä aamuna Nooalla oli 4kk neuvolalääkäri 9.30, joten oli pakko herätä aikaisin. Ei kuitenkaan herätty tarpeeksi ajoissa ja kiirehän meille tuli. Yleensä mulle on kuitenkin ihan sama onko meillä aikaa lähtöön tunti vai kolme, sillä mulle tehokkainta valmistautumisaikaa on juurikin se viimeinen puolituntia-tunti. Kerkesimme neuvolaan ja aikaakin jäi vielä hetki odotteluun.
Neuvolan jälkeen ajattelin, että kipaistaan kaupasta jotakin melkein valmista ruokaa niin  ei tarvitse juosta kotiin, vaan voidaan rauhassa nauttia ihanasta ilmasta. Niimpä päädyin ottamaan hyllyltä Nakkipadan, lisää vain nakit systeemillä. Tämä osoittautui suureksi virheeksi.. Kotona aloin väsäämään tätä ruokalajia, 6 desiä vettä ja kiehauta, juuu. Lisää pussin sisältö  ja nakit, anna kiehua hiljallee noin 15 min ja sekoita välillä. Helppo homma. Vaan 15 minutin kuluttua mulla ei ollut kattilallista nakkipataa vaan mulla oli kattilallinen lientä, jossa lillui spagettia ja nakkipalasia. Ulkonäkö ei muuttunut edes viiden minutin vetäytymisen jälkeen. No, maku olisi varmaan ollut suurinpiirtein sama patanakin.



Ruokaa enemmän harmitti tieto, että meidän muutossa hajalle menneeltä kovalevyltä ei saatu pelastettua mitään!! Viimeksi olen tilannut kuvia tammikuussa. Onneksi en ole poistanut kaikkia kuvia puhelimesta, vaikka olin ne siirtänyt koneelle. Seuraavaksi muistitikkukaupoille.
Nähtiimpä sentään kotimatkalla lampaita ja taapero muutti meidän olohuoneen vaippanäyttelyksi sillä aikaa kun äiti teki maukasta nakkipataa.


4 kommenttia :

  1. Voi eii tota sun nakkipataa :D mä taas kerran onnistuin tekemään jostain keitosta padan ku unohtu vähä liedelle ja oli melkee kaikki vesi haihtunu :'D Kuvien katoaminen on kyllä tosi kurjaa, multa kans kadonnu koneen mukana monen vuoden kuvat :( nyt vaan äkkiä napsimaan sit kuvia puolen vuodenki edestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei iha tullu semmost ku ajattelin XD Juu nyt pitää ottaa kuvia vuosien edestä ja kaikki heti tikulle:(

      Poista
  2. Meidän vessassa oli eilen vähän saman näköistä, kun 5kk vauva nappasi vaippapaketin ja kippasi vaipat pitkin lattiaa. :D Tosi tylsä, kun kuvat katosi. Se on inhottavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä saan välillä useampaan kertaan siivoilla kun esikoinen levittää sekä omansa, että pikkuveljen vaipat ympäri taloa :D
      Opimpa kantapään kautta, että kuvat on tallennettava vähintään pariin paikkaan. Kokonaan rikkinäisen koneen olisi varmasti voinut laittaa vakuutukseen, mutta kuvia ei voi korvata rahalla:(

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016