Kansainvälinen imetysviikko

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä imetysviikkoa ja Imetysrauha-kampanja alkaa. Sen sanoma on tänä vuonna 

"Joka perheessä omalla tavallan - kunnioita imetysrauhaa."

Kampanjan tarkoituksena on nostaa esiin imetyksen monimuotoisuus, lisätä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta eri näkemyksille imetyksestä. Jokainen imetys ja kokemukset siitä ansaitsevat arvostusta.
Olenkin imetyksestä kirjoitellut aiemminkin, mutta kirjoitampa nyt vielä pari sanasta omista imetystaipaileistani.

Molempien lapsien kohdalla imetys on onnistunut. Eeviä täysimetin lähes puolivuotiaaksi asti ja Nooa lähenee puolta vuotta. Viimeinen imetyskerta Eevin kanssa oli 15.12.2015, hänen 1-vuotispäivänään. Se oli haikea, mutta hyvä päätös. Uusi raskaus vei voimiani ja Eevi oli kova käyttämään hampaitaan.
Nooan kanssa tavoittelemme myös vuoden imetystä ja katsotaan mikä on tilanne silloin.

Imetysongelmiakin meillä on ollut, mutta suurimmilta hankaluuksilta on selvitty. Eevillä oli muutaman päivän ajan rintaraivareita, eikä syömään suostuttu muuta kuin sängyllä maaten. Tämäkin meni onneksi nopeasti ohi. Sitten tämä pureminen astui kuvioihin noin 10 kuukauden kohdalla. Silloinkin vain purin itse hammasta ja koitin kaikkia mahdollisia kikka kolmosia. 
Nooan kanssa pieniä ongelmia tuli jo sairaalassa. Molemmilla kerroilla maidonnousu on ollut niin valtavaa, että pienellä vauvan suulla on ollut lähes mahdotonta saada kunnon otetta rinnasta. Tämä osoittautui Nooalle hieman hankalammaksi. Sairaalassa mulle koitettiin tuupata rintakumia väliin ja koitinkin imettää sen kanssa. Mutta mielestäni se vaikeutti hommaa entisestään ja luovuin siitä. Saimme homman toimimaan ilmankin.
Toisena ongelmana Nooalla on oikea rinta. En tiedä imetinkö alkuun enemmän vasemmasta, sillä siinä ei ole mitään ongelmaa. Oikeasta rinnasta syödessään, Nooan pää kääntyy pöllömäisesti toiseen suuntaan. Sängyssä maaten hänen on helpompi syödä.

Julki-imetyksestä. Olen yleensä aika kovaääninen ja sosiaalinen ihminen, mutta imetyksen kanssa olen ujo. Varsinkin ensimmäisellä imetystaipaleella oli kovasti harjoiteltava sitä, että vauva on ruokittava silloin kun vauvalla on nälkä, missä sitten oltiinkin. Nooan kanssa olen jo vähän rohkeampi, vaikka en mielelläni keskellä täyttä kauppakeskusta alakkaan repiä rintojani esille, mutta etsin rauhallisemman paikan.

Tissistä vierrottaminen onnistui ihan leikiten Eevin kanssa. Hän oli tainnut tehdä "erotyötä" jo jonkin aikaa ja yhtenä päivänä se vain jäi pois. Kolaus oli kovempi äidille, vaikka osittain se oli helpotus omalle jaksamiselle.
Tulevaisuus näyttää kuinka Nooan kanssa sujuu luopuminen tissistä, missä vaiheessa ja minkä takia.



Imetyksen onnistumisesta saan kiittää kaikkia läheisiäni, jotka ovat olleet suurena apuna ja tukena minun tuskaillessa, "riittääkö maito" tai "voiko täällä muka imettää?"
Mielestäni se, imettääkö vai ei, ei kerro siitä kuinka hyvä äiti lapselleen on, mutta itselleni imetys on muodostunut hyvin tärkeäksi. En tiedä kuinka olisin pärjännyt ilman vahvaa tukea. 
Eevin aikana löysin facebookista Imetyksen tuki ry-ryhmän, josta olen saanut paljon myös apuja ja vinkkejä. Sieltä saa vastauksen lähes jokaiseen imetykseen liittyvään asiaan jos mieltä askarruttaa.

Heihei tuteille, osa 2

tiistai 18. lokakuuta 2016

Kirjoittelin heinäkuussa täällä, kuinka olimme aloittaneet uudelleen "tutittomat päivät". Ensimmäinen yritys epäonnistui Eevin kovan mustasukkaisuuden ja äidin luovuttamisen takia Nooan synnyttyä.
Heinäkuussa kuitenkin jätimme vain unitutin. Sekin jäi kuitenkin muutamassa päivässä pois päiväunilta siksi, että heti seuraavana päivänä mennessämme päiväksi mummulaan, unohdin tutin kotiin. Siispä meillä oli enää yötutti.



Viime aikoina olemme puhuneet myös yötutin jättämisestä pois ja päätimme, että yritys aloitetaan viikonloppua vasten, kun D:kin on kotona. Perjantai-iltana tutti jäi siis meidän makuuhuoneen lipaston päälle. 
Eevi reagoi suhteellisen hyvin. Hän nousi sängystä monta kertaa ja tuli pois huoneestaan, mutta tätä hän oli jo monta iltaa tehnyt, joten se tuskin johtui tutittomuudesta.
Lopulta hän nukahti, ilman tuttia. Eikä sitä enää tarvittu!

Viimeisen tutin kävimme viemässä "linnunpoikasille" takapihan aidan päälle. En tiedä kuinka hyvin Eevi vielä ymmärtää sellaisen menetelmän, mutta onhan se kiva ainakin myöhemmin muistella asiaa.
Nyt meillä on enää yksi tuttisuu, vaikkei Nooakaan yleensä muuten vain sitä suussaan pidä. Toivottavasti hän jättää tulevaisuudessa tutin pois yhtä helposti kuin isosiskonsa.


Rakkaani viisikuinen

torstai 6. lokakuuta 2016

Nooa-poikamme on tänään viisi kuukautta. Olemme siis pian jo puolenvuoden ajan saaneet nauttia hänestä. Tähän väliin taas kerran voi kun aika menee niin hurjaa vauhtia, mutta meneehän se!
Maanantaina käytiin neuvolassa ja kaikki oli mallikkaasti. Viime neuvolan jälkeinen pelko maidon riittävyydestä kaihersi mieltä edelleen, mutta paino nousee, eli maitoa tulee. Ja herran jestas poitsulla on taas tullut pituutta. Vilkaisin Eevin neuvolakorttia ja hän on ollut vasta 8-kuisena sen mittainen, mitä Nooa nyt! Toki heillä oli jo syntymässä neljä senttiä eroa..


Meidän hurmuri on edelleen mahdottoman kiltti. Kuvaan on kuitenkin astunut väsykiukku. Eevi on alkanut skippailemaan välillä päikkäreitä, joka tarkoittaa sitä, että väsyneenä hänestä lähtee entistä enemmän ääntä, jolloin myös Nooan unet häiriintyvät. Välillä Nooa onkin iltaisin niin väsynyt, ettei millään meinaa uni tullakkaan ja sitten harmittaa. 
Yleensä hän on kuitenkin herra aurinkoinen, joka kääntyilee vatsalleen ja kovasti olisi jo lähdössä eteenpäin. Hän pitää lauluista, vaikkei äidille kovin kaunista hoilotusääntä olekkaan suotu. Lempipuuha on edelleen vaipanvaihto, sillä hymy nousee korviin jo siinä vaiheessa kun aletaan riisua housuja.

Kovasti Nooa tarkkailee kaikkea ja vierastamistakin on havaittu nyt parina päivänä. Isosiskon temput jaksavat naurattaa joka päivä. Eevi meneekin usein Nooan viereen lattialle ja nauraa räkättää kun pikkuveli tarttuu tukasta kiinni! Voin veikata, että vielä se on hauskaa, mutta eipä taida olla enää hetken päästä..
Kaksi hammastakin pikkuveikalla on ja tänään käytiinkin vilauttamassa niitä hammashoitajalle, jolta saatiin pesuohjeita.



Minäkään en ole enää niin hysteerikko Nooan saatua vähän enemmän kokoa. Hänen ollessa pienempi, pelkäsin koko ajan, että poika menee rikki, jos Eevi vähänkin osuu touhutessaan. Nyt osaan olla vähän rauhallisemmin mielin, vaikka edelleen pitää tarkkailla, ettei sisko pääse tekemään pahuuksia.

Vanhemmuus on yksi pettymysten sietämisen kenttä

torstai 29. syyskuuta 2016

Kävin tänään kuuntelemassa perheneuvolan psykologi Maija Löytökorven luentoa 2- ja 3-vuotiaiden kehityksestä ja eritoten uhmaiästä. Sain omasta mielesäni arvokasta tietoa ja vinkkejä. Luento sai minut ehkä ymmärtämään lastani paremmin. Vaikka tämä kaikki saattaakin unohtua seuraavan uhmakohtauksen aikana.

Tajusin myös paljon asioita, joissa itse voisin vanhempana kehittyä. Psykologi sanoikin, että kaikki lapset ja vanhemmat ovat erilaisia ja kaikkiin lapsiin ei toimi samat vinkit. Mikään ei mene ikinä kuten oppikirjassa ja eihän se ole tarkoituskaan.
Olen itse hieman ujo tälläisissä tilaisuuksissa, enkä esitä kysymyksiä, mutta oli mukavaa huomata, kuinka luento aiheutti keskustelua yleisössä.

Meillä uhmaikä on kuitenkin vasta alkutekijöissä ja aina voi toivoa, ettei se kovin pahaksi kehkeytyisikään. Eevi on kuitenkin pienestä asti tuonut oman tahtonsa niin selvästi esille, että luulen tämän olevan vasta alkua. 


Luennolla oli myös puhetta lapsien peloista ja pettymyksistä. Lapset tulevat niin monesti elämän aikana pettymään, että siltä on turha yrittää suojella, vaikkei tietenkään aiheuttaa niitä tarkoituksella. Eevin pelot rajoittuvat tällä hetkellä todennäköisesti vain painajaisiin, joihin hän välillä herää. Sydäntäni kuitenkin raastaa jo valmiiksi ajatus siitä, kun lapset alkavat pelkäämään, jos vanhemmille tapahtuu jotakin.
Vanhemman pahin pelko on oman lapsen menetys tai jonkin kamalan asian tapahtuminen omalle lapselle ja se tuntuu itsestäkin aivan hirvittävältä. Joten kuinka pahalta voi tuntua pienestä viattomasta lapsesta, joka pelkää oman äidin tai isän puolesta?

Olen itsekkin sortunut useasti miettimään olenko tehnyt jotakin väärin vanhempana jos lapseni käyttäytyy huonosti, on kiukkuinen tai ompa tilanne mikä hyvänsä niin aina sitä miettii, olenko minä syyllinen tähän? Mutta en ole. Itsenikin pitäisi enemmän syventyä tähän kehitysvaiheeseen, jotta ymmärtäisin sen paremmin. Tämä luento avasi kuitenkin silmiäni jo hyvin ja ehkä huomenna osaan laskea kymmeneen uhmakohtauksen koittaessa, enkä anna lapseni kiukun siirtyä minuun.
Tahdon, että taapero saa olla kiukkuinen, jos häntä kiukuttaa, eikä tunne, että se olisi väärin.

Kurkistus prinsessahuoneeseen

tiistai 27. syyskuuta 2016

Ollaan tässä odoteltu Eevin huoneeseen niitä uusia vaatekaapinovia, sillä vanhat sanoivat sopimuksen irti heti alkumetreillä. Ovien saranoiden paikkaa oli vaihdeltu jo kolmeen kertaan ja ne olisivat seuraavaksi olleet jonkun päässä. Päätettiin siis teetättää ihan uudet.. Mutta ne eivät ole vieläkään tulleet, en kuitenkaan enää malttanut odottaa pientä kurkistuspostausta meidän prinsessan huoneesta!

Kirjoitinkin juuri, että olin suunnitellut ennen Eevin syntymää, etten pue häntä vain vaaleanpunaiseen, mutta kuinkas siinä kävikään.. kurkkaa täältä!
Heinäkuussa kun meidän muutto varmistui ja oli tiedossa, että Eevi saa oman huoneen, iski muhun heti sisustusvimma. Nyt olin kuitenkin päättänyt, että pakko saada vaaleanpunaista! Olen ihastunut väriin ehkä vähän itsekkin, vaikka ennen olen ollut vannoutunut mustaharmaatyyppi.




Eevi ei tietenkään vielä kauheasti viihdy yksinään omassa huoneessa leikkimässä, siksi meiltä löytyy myös olohuoneesta lelukoppa. Huone ei muutenkaan ole vielä täysin valmis. Hankintalistalla on vielä pienet tuolit ja pöytä, mutta niillä ei ole kiire, sillä kovassa käytössä ne eivät kuitenkaan olisi. Pieni leikkikeittiö olisi myös suunnitteilla, mutta silloin on luovuttava jostakin, koska muuten huone käy ahtaaksi. Ruuanlaittoleikitkin kiinnostavat ehkä vasta parin vuoden päästä enemmän.


Mulla olisi ideoita huoneeseen vaikka millä mitalla, mutta kaikkea ei voi saada kerralla ja kaikkea ei pysty heti toteuttamaan. Tässä kuitenkin pientä esimakua tämänhetkisestä tilanteesta.
Miltäs näyttää?

Kun varastin vahingossa lapseni kanssa

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Meillä meinasi (ja kävikin) hassu juttu kaupungilla. Lähdin läheiseen ostoskeskukseen lapsien kanssa, tarkoituksenani ostaa itselleni muutama uusi vaate ja katsoa löytyisikö olohuoneeseen kivaa lelukoppaa. Kaikenlaista tarttuikin mukaan ja nimenomaan tarttui.. Olin tehnyt jo hyviä löytöjä kun serkkuni kanssa kävimme syömässä myöhäistä lounasta. 
Siitä lähdimme pieneen säläputiikkiin, josta aina lähtee jotakin mukaan. Eevi kurotteli vaunuista lähes jokaista esinettä, johon kädet ylsi ja huomasin hauskan "pehmomiekan" kahdella eurolla, joten päätin ottaa sen mukaan, jottei kaikki tavarat olisi lattialla Eevin huitovien käsien ansiosta. Putiikin kierrettyämme sanoimme kassalle heipat ja vaihdoimme liikettä. 
Jutustelimme serkun kanssa niitä näitä, kunnes yhtäkkiä katseeni osui Eevin kädessä heiluvaan miekkaan. HETKONEN.. ME EI MAKSETTU TUOTA OLLENKAAN! Olimme kävelleet pois liikkeestä miekka heiluen, enkä minä ollut tajunnut ollenkaan! Sillä sekunnilla iski olo kuin olisin tehnyt suuremmankin rikoksen. Kiersimme kaupan, jossa parhaillaan olimme ja palasimme säläkauppaan, missä olimme tämän rikoksen tehneet. Jostakin syystä en kuitenkaan ollut millään tavalla nolostunut, olinhan tehnyt virheen, joka olisi saattanut sattua kenelle tahansa. Marssin kassalle, jo puoliksi pureskeltu miekka kädessäni ja selitin tilanteen. Kassalla ollut henkilö vain naurahti ja sanoi, ettei tämä suinkaan ollut ensimmäinen miekka, joka oli jäänyt maksamatta. Maksoin kahden euron miekkamme ja tilanne oli sillä selvä. Kyse oli siis vain parista eurosta, mutta huh kun lähti rikollinen olo sillä samalla hetkellä kun pääsin tunnustamaan syntimme.
Eevin toinen ryöstöyritys tapahtui kuitenkin samalla reissulla. Jatkoimme matkaa sisustuskauppaan ja päästimme Eevin vaunuista kävelemään. Serkku juoksenteli hänen perässään samalla kun sain etsiä sopivaa lelulaatikkoa. Eevi löysi kirahvipehmolelun ja tämän kanssa ajatteli lähteä matkoihinsa. Matka kuitenkin tyssäsi hälyttimien alkaessa soimaan. Tämä ei kuitenkaan pelästyttänyt neitiä vaan hän suorastaan ilostui vilkkuvista ja huutavista hälyttimistä! Siihen kuitenkin päättyi hänen ja kirahvin pakomatka. 1v9kk ei kuitenkaan ihan vielä ymmärtänyt, että kaupasta ei voi vaan ottaa leluja ja lähteä menemään, mutta kerrottiimpa tämä hänelle kuitenkin tulevien varkauksien varalta.


Varastaminen on aina väärin, enkä tietenkään hyväksy sitä edes parin euron miekkojen kohdalla ja teen tämän lapsillenikin pienestä pitäen selväksi. Silti oli hauska huomata itsessäni, joka yleensä punastuu pikkuvarvasta myöten, jos hälyttimet alkavat soimaan, että tässä tilanteessa pysyin rauhallisena ja minua jopa hieman nauratti Eevin suhtautuminen vilkkuviin tolppiin. Kirahvi jäi kuitenkin liikkeeseen ja kerroin Eeville, että "äitipä käy nyt maksamassa tämän lelulaatikon, niin saadaan ottaa tämä mukaan.." Huh mikä ostosreissu!

Maailman suloisin asia

torstai 8. syyskuuta 2016

Voiko olla mitään kauniimpaa ja viattomampaa kuin nukkuvat lapset? Äidin pienet enkelit. Eevi nukkuu päivisin noin tunnin verran, oikein hyvänä päivänä (joita hyvin harvakseltaan on) pari tuntia. Kaikista "huippupäiviä" ovat ne, joina ei nukuta ollenkaan! Kuten tänään..... Nooa taas nukkuu päivisin vielä hyvin vaihtelevasti. Joskus nukkuu tunteja ja joskus ihan pieniä pätkiä. Mutta voi että kun ne ovat niin kauniita nukkuessaan! Äidillä meinaa ihan sydän sulaa lapsia katsoessaan. Pienet, jotka eivät vielä tiedä maailman pahuudesta ja hyvä niin, olkoon tietämättömiä niin kauan kuin mahdollista. Tahtoisin suojella näitä pikkuisia kaikelta kamalalta, mutta kaikkeen ei voi vaikuttaa, eikä ihan pumpulissakaan voi kasvattaa, vaikka mieli joskus tekisikin.


Ne pienet hetket kun lapsi nukkuu rauhassa ja voit vain katsella ja ihmetellä, kuinka olet saanut jotakin noin täydellistä ja ihmeellistä aikaiseksi. Et tahdo heidän kasvavan ikinä isoiksi ja muuttuvan aikuisiksi. Se kun oma sydämesi särkyy kun mietit, kuinka joku joskus pahoittaa tuon pienen mielen, etkä aina pysty olemaan vierellä. Mutta mitä voit tehdä? Kasvattaa näistä pienistä ihmeistä niin vahvoja, että he kestävät pettymyksiä ja vastoinkäymisiäkin. Mutta nyt, ole vain vieressä ja nauti tästä hetkestä.
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|