lauantai 30. tammikuuta 2016

I ♥ viikonloppu

Aamulla mamma sai nukkua normaalia pidemmät unet kun ei tarvinnut nousta kouluun ja normaalistihan olisin noussut vauvauintiin noin klo 7.00, mutta jätettiin se tämän flunssan takia pois. Kahtena iltana Eevillä oli vähän vajaa 38 lämpöä ja jouduin antamaan panadolia, mutta tänään on ollut kuumeeton päivä. Pikkusen nokka on vielä vuotanut, mutta hyvältä näyttää jo. Itselläkin on ollut tänään vähän terveempi olo.
Koitin tänään tehdä ihan uutta ruokaa tässä taloudessa. Aina on perus perunaa, makaroonilaatikkoa, lasagnea tai kanariisivuokaa. Selailin uusia reseptejä ja löysin kanapekonipastavuuan, joka kuulosti helpolta ja yksinkertaiselta.
Siihen tuli:
 pastaa 400g,
 broileria 300g,
 paketti pekonia,
 1 paprika, 
1 sipuli, 
kermaa,
 1tl paprikajauhetta, 
ripaus chilimaustetta.

Ja hyvää tuli. Ihana onnistumisentunne kun tekee jotakin uutta ja se on vieläpä ihan syötävää!
Pyykkikone on pauhannut koko päivän, lakanat vaihdettu ja kaikki 56 neliöä imuroitu. Kerkesin päivällä jopa hetken pötköttämään. Kävästiin Eevin kanssa vähän kävelemässä kun neiti on aina niin innoissaan kun pääsee kipittämään kengillään. Harmi, että kaikki lumet ovat lähes sulaneet ja jäljellä oli vesilammikoita ja kiviset kävelytiet. Eipä ollut ainakaan kylmä kun mittari näytti +4 astetta.
Illalla Eevi pääsi kylpyyn kun isi meni suihkuun, niin pääsi edes vähän polskuttelemaan kun ei aamulla menty sinne uimaan. Puurot nassuun ja muru simahti heti sänkyyn.
Mulle jäi siis vähän aikaa tehdä koulutehtäviä ja stressi vähenee aina kun saa yhden tehtävän tehtyä! Kohta pääseekin taas nukkumaan ja huomenna saa nukkua taas ainakin kymmeneen, pakko rakastaa viikonloppuja!

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Lisää puhtia päivään, kiitos

Nyt se pieni flunssanpoikanen on iskenyt. Sillon sunnuntaina tuntui jo siltä, että ihan kohta ja nyt pari päivää on oltu nokka tukossa, pää täynnä räkää.
Tänään D ja Eevi tulivat hakemaan mua koulusta ja suunnattiin Prismaan ruokakauppaan. Ostoksia tehtiinkin niin, että niillä elelee vähintään koko loppuviikon ja vielä ensi viikonkin. Jos maitovarastoja kävisi välillä täyttämässä niin sillä ruokamäärällä mikä mukaan lähti, eläisi varmaan kuukauden!
Keskiviikko on meillä yleensä vähän lyhkäsempi päivä ja päästiin jo kahdelta, ruokakaupassa vierähti kuitenkin aika pitkä hetki ja kotona oltiin vasta neljän aikaan. Meillä olisi tänään ollut perhejammailukin, mutta se jäi nyt välistä, etten tartuta kaikkia muitakin tanssijoita. Toivotaan, että Eevikin säästyisi tältä räkätaudilta, se tuo aina unettomia öitä ja väsyneitä päiviä. Läksyjäkin pitää koittaa tehdä, mutta onneksi niitä ei ole nyt joka illalle tullut.
Mä järkytyin tänään aamulla kun etsin itelleni vaatteita kouluun. Ihan kun mun vatsa olisi kasvanut yhdessä yössä ihan jumalattomasti. Yhtäkkiä huomasin kauhean kokosen jalkapallon tuossa, missä se ei muistaakseni vielä eilen ollut.. Tässä on kuitenkin vielä muutama kuukausi aikaa, enkä pysty edes kuvittelemaan minkä kokonen mä olen vaikka huhtikuun lopussa! Jouduin tänään lähtemään myös rintaliiviostoksille. Edelliset on tuntuneet aika jämpteiltä jo jonkin aikaa ja tuntui, että joka käänteessä sai olla asettelemassa uudelleen. Enkä voi käsittää kuinka suuren koon jouduin ostamaan!! Kädessä ne näytti niin suurilta, että sopisivat aamulla sateenvarjoksi kun lähtee kouluun, huhhei. Mutta nyt sitä energiaa jostakin lisää, kiitos.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Eevin eka koulupäivä

Tänään Eevi pääsi äitin kanssa kouluun! Me käydään koulussa nyt kasvatusjuttuja ja siihen kuuluvaan varhaiskasvatukseen Eevi pääsi tänään tutustumaan leikin muodossa.
Kahden muunkin luokkalaisen lapset pääsivät tulemaan ja yhteensä heitä oli neljä, kaikki tyttöjä. Eeville tosi kivaa vaihtelua juuri sen takia, kun ei päivittäin pääse muiden lasten kanssa leikkimään.
D toi Eevin vähän kahden jälkeen ja neljään asti meillä oli leikkiaikaa. Jakauduttiin ryhmiin ja jokainen ryhmä kiersi yhden äiti/lapsi parin kerrallaan niin kaikki pääsi tutustumaan eri ikäisten lasten leikkeihin. Eevi oli taas nuorimmainen, muut lapset olivat 2-4-vuotiaita. Oli hauska seurata kuinka niinkin pienellä ikäerolla olevat lapset leikkivät ihan eri tavalla.
Hetken kun Eevi sai tutustua ympäristöön niin juostiinkin jo ympäri huonetta. Vanhemmilla lapsilla oli jo vähän järjestelmällisempää leikkiä kun taas meidän kääpiö heitteli palloa ja unohti sen sekunneissa kun huomasi vaikkapa kirjan. Muut lapset sai pillimehua ja keksejä, mutta me ei olla annettu vielä mitään "herkkuja" ja koitetaan mennä ilman niin kauan kun mahdollista. Eevi on sen verran pienikin ettei tajua olla kateellinen kun toiset sai, vaikka välillä on kerjäämässä äidin ruokaa.
Oli ihana katsella kuinka Eevi nautti olostaan muiden lasten ja ylipäätään ihmisten kanssa. Kyllä me aina koitetaan johonkin lähteä kun vaan päästään ja varsinkin jos on mahdollisuus päästä leikkimään muiden lasten kanssa.
Yhden luokkakaverin kanssa sovittiinkin, jos ensi viikolla tulisivat meille hänen 2,5v tytön kanssa leikkimään.
Näitä päiviä olisi mukava jos olisi useamminkin, mutta ei taida kovin usein keritä pitämään kun pitäisi opiskellakkin. Ja siitähän ei tulisi mitään kun tämmönen touhotoope siellä juoksentelisi ympäriinsä :)
Väsyneenä ja tyytyväisenä meillä illalla nukahdettiin sänkyyn.


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Ulkoiluviikonloppu

Olipa taas viikonloppu, koko ajan on vaan oltu menossa tai tulossa. Perjantaina mentiin ajoissa nukkumaan, että jaksettiin herätä lauantain vauvauintiin. Uinnin jälkeen tultiin kotiin nukkumaan päikkärit. Meillä on ollut auto kauan pois käytöstä D:n selkäleikkauksien takia ja nyt vihdoin saatiin otettua se takaisin käyttöön. Eevin turvaistuin on ollut mun äitin autossa, koska se on meitä pääasiassa kuskaillut.
Lauantaina mentiin vihdoin hakemaan se kun Eevi on jo ihan liian iso kaukaloon. Vaikka pikkuinen tyttö onkin ja painoraja olisi tullut vastaan vasta kolmen kilon päästä niin jalat rupes tulemaan jo sen verran yli, että raukka ihan lysyssä istui siinä. Oli se istuimen asennuskin yksi show. Äitillä on uudempi auto kuin meillä, niin eri tavallahan se on ollut siinä. Saatiin me se loppujen lopuksi autoon oikein ja ilman suurempia ongelmia. Mun vaari oli meille availemassa ovea äidin luo kun ne nautiskeleekin parhaillaan Thaimaan auringossa. Eevi pääsi vaarin lumikolan kyytiin, mutta pikkusen oli kyllä ilme vakava.
Sieltä me lähdettiin kauppareissun kautta kummitätiä moikkaamaan ja sielläkin vierähti hyvän aikaa, että aika pian Eevi pääsikin untenmaille kun päästiin kotiin.
Mamma lösähtikin loppuillaksi sohvalle mussuttamaan karkkia ja puoli 11 aikaan luovutin itsekkin ja menin nukkumaan. Verottaa tuo koulunkäynti kuitenkin jonkin verran.
Sunnuntaina sain vähän normaalia pidempää nukkua, aaah. Eipä ole muita aamuja kun olisi mahdollista kyseistä luksusta harrastaa! Lounaan jälkeen otettiin suunnaksi Merikarvia ja ajeltiin mummin ja pappan luo. Siellä olikin tullut lunta aika reippaasti. Pari viikkoa sitten satoi reilu 70cm ja nyt oli yöllä tullut lähes 10cm lisää. Sielläkin päästiin ulkoilemaan ja laskettiin vähän pulkallakin. Kävästiin saunassa ja syötiin mummin herkkuja. Pikkuneiti rupesi olemaan jo niin väsynyt loppuillasta, että se olikin vaan pelkkää kitinää.
Muutenkin jäi päikkärit aika lyhkäsiksi ja koko ajan oli päästävä äidin syliin. En tiedä johtuuko sekin jollakin tavalla mun koulunalotuksesta kun vähän väliä itkeskellään äidin perään.
Päivällä mulla alkoi kurkussa tuntua vähän inhottavalta, niinkun olisi kipeeksi tulossa. Ja sitä mä viimisenä nyt kaipaisin, ei tee mieli olla nyt varsinkaan alussa yhtään pois koulusta, ettei vaan tipu kärryiltä. Muutenkin ei paljon 1-v tyttöstä kiinnosta, onko äiti pipi vai ei, kun sitten kun halutaan leikkiä niin leikitään ja jos kiukutellaan niin silloin kiukutellaan.
Äkkiä litra kuumaa teetä kurkusta alas, jospa helpottais tähän karheaan kurkkuun ja toiseksi, meillä onkin Eevin kanssa huomenna mukava päivä tiedossa... ;)


torstai 21. tammikuuta 2016

Vauvanvaateostoksilla

Otettiin nyt toisen lapsen kohdalla äitiysavustus rahana. Tykkäsin pakkauksestakin, mutta vaatteet ei päässeet meillä kovaan käyttöön. Kylpymittari, pyyhe, hiusharja, sun muut on vielä tallessa ja hyvässä kunnossa. Tänään tuli rahat ja olihan ne heti pakko päästä käyttämään, ettei vaan polttele mun tilillä! Yllättävän helposti ja äkkiä sen rahan sai kulumaan.
Ja voi että kun ne vaatteet oli pikkusia! Sanoin D:lle, että eihän se nyt näin pieni ole!, mutta kyllä se vaan taitaa olla. Ostettiin kokoa 56 ja valmiiksi muutamia 62 koon vaatteita. 50 koko näytti niiiiin pikkuselta ja ajateltiin, että jos syntyykin oikeen iso poika niin eihän ne mee edes päälle. Mutta jotenkin unohtaa sen vauvan pienuuden, vaikka siitä ajasta ei ole kuin vuosi aikaa.
Jotenkaan ei tunnu edes todelliselta tämä toisen lapsen odotus. Kasvava vatsa ja kovat potkut siitä muistuttavat. Kaksosten/sisarustenvaunutkin on jo hommattu, kun Eevi on kuitenkin vielä sen verran pieni, niin saa istua pidemmät matkat kyydissä.
Vaunuihin pitää ostaa vielä pehmeä kantokoppa vauvalle..
Kaikenlaisia pikkuhankintoja pitää tietysti tehdä, mutta aikalailla kaikki  löytyy jo jostakin kaapista. Myöhemmin keväällä alkaa sitten vaatteiden pesu ja silitys. Eevin vaatteita silittelin vielä kokoon 74, mutta sitten lopetin ajanpuutteen takia ja ehkä vähän jaksamisenkin.
Tuntuu, ettei vatsaakaan kerkeä niin usein kuvailemaan. Ensimmäisessä varmaan joka päivä uusi kuva ja aina se näytti kasvaneen! Kaikki tuntuu vaan niin oudolta ja asiaa on edelleen niin vaikea ymmärtää, että kolmen sijasta meitä onkin pian neljä!! 
Eeville piti tietty ostaa muutama hiuspompula kun tuleva pikkuveli sai niin paljon kaikkea. Semmosta se varmaan tulevaisuudessakin tulee olemaan, kaikille tasapuolisesti.


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kaksi erilaista odotusta

Nyt kun ollaan toisessa raskaudessa tän verran "pitkällä", pystyy vähän jo vertailemaankin tuntemuksia. Molemmista oireet alkoi rintojen tullessa todella aroiksi. Ensimmäisellä kertaa se oli ihan jotakin uutta, mutta toisessakin se oli ihan erilaista. Nyt tällä kertaa mulla oli vielä imetys kesken ja Eevillä kahdeksan hammasta suussa, joten mä ajattelin arkuuden johtuvan siitä, koska meillä ei loppuaikana oltu tissillä kertaakaan purematta.
Eevin odotusaikana pahoinvointi alkoi lähes heti plussaamisen jälkeen, kakkosen odotuksessa jo ennen testiä. Mutta nyt toisen kohdalla tein testin vähän myöhemmin,
kun kuukautiset eivät olleet vielä säännölliset ja raskaus olikin jo pidemmällä. Ekassa raskaudessa pahoinvointi kesti noin rv30 asti ja oksensin lähes päivittäin.
Nyt pahoinvointi on jo helpottanut ja oksentaakaan en joutunut ihan hirveän montaa kertaa, vaan selvittiin sillä äklöololla. Ja tosiaan pystyn juomaan jopa 1-2 kuppia päivässä kahvia oksentamatta!!
Vatsankasvu on ollut nyt nopeampaa. Eevistä sf-mitta oli rv24 18cm, nyt oli rv23 23cm.
Potkut tuntuu jo tässä vaiheessa selkeämmin ja paljon terävemmin, vaikka istukka on samassa paikassa. Liikkeet alkoi muutenkin tuntumaan paria viikkoa aikaisemmin. 
Närästys on aivan samaa luokkaa molemmissa ollut, koko ajan saa olla nappailemassa rennietä. Nyt sain onneksi reseptillä muutakin närästyslääkettä, jota ei Eevin aikana edes tarjottu, vaikka joka kerta neuvolassa puhuin aiheesta.
Ekassa raskaudessa mun naama alkoi heti alussa kukkimaan kun 13-vuotiaalla, nyt naamaa koristaa välillä pari pikkunäppyä, mutta suuremmilta kukinnoilta on vältytty. Mutta eikös tyttö vie äitinsä kauneuden?
Mitähän muita ihaniakamalia raskausoireita tässä on ollut.. Nyt toisen kohdalla oon kärsinyt vielä kovasta päänsärystä alkuraskaudessa, mutta sekin on jo menneen talven lumia.
Ikenet vuotaneet verta molemmista ja aina nälkä. Onhan näitä. Mutta olen mä hehkunutkin:) Ensimmäisessä raskaudessa oli koko ajan pelko perseen alla, että jos jotakin tapahtuu ja nyt kyllä vähän tuntuu inhottavalta, pitäiskö lähtee näytille?
Nyt jo vähän tietää ja muistaakin millasta tämä on, eikä koko ajan ole lähdössä synnärille tai soittamassa neuvolaan. Alkuraskauden väsymyskin on ohi, toki koulunkäynti ja pieni jo olmassa oleva lapsi vievät voimia, mutta aina voin jäädä kotiin lepäämään, jos olo on aivan ylivoimaisen väsynyt.
Ihanaa keskiviikkoa kaikille

maanantai 18. tammikuuta 2016

Väsynyt viikonaloitus

Yleensä viikonlopun jälkeen pitäisi olla vissiin semmonen levännyt ja rentoutunut olo.. no ei kyllä ollut tänä lumisena maanantaiaamuna. Olisin tehnyt melkeen mitä vaan, että olisin saanut jäädä vielä pariksi tunniksi peiton alle. En saanut.
Ainakin meillä Eevin kanssa kohtas nää olot.. Ainakin tän seuraavan kuvan perusteella.
Tästä päivästä ei paljoa ole edes sanottavaa. Ahkeraa opiskelua 8-16, pikavauhtia kotiin, että kerkee edes hetken viettää aikaa tyllerön kanssa, ennen unille menoa.
Elvis unille ja koulutehtävien kimppuun sipsipussi kainalossa. 
Pari tuntia istuin se monistenippu ja kirja kourassa ja lopuksi tuntui siltä, etten tajuu yhtikäs mistään, yhtikäs mitään ja lopetin. Huomenna uusi yritys tai sitten keskiviikkona kun on pari tuntia lyhyempi koulupäivä.
Ja nyt pehkuihin jos huomenna herääminen olis pikkusen helpompaa.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Elämää tapaturma-alttiin kanssa

Meillä on ollut aika tapahtumarikasta elämää melkein alusta alkaen. Ette arvaakkaan kuinka paljon mä olen joutunut D:tä hoitamaan.
Noin 5kk seurustelun jälkeen meillä oli pientä sanaharkkaa ja D lähti kiukuspäissään pois. Mä lähdin ulos istuskelemaan meidän pihassa olevaan pieneen puistoon. Kerkesin hetken istumaan, kun kuulin kamalan rysähdyksen. Näin puiden välistä, että oli sattunut joku kolari ja aika äkkiä mä tajusin, että se oli meidän auto. Mä lähdin juoksemaan sinne, mut onneks D tajus soittaa mulle heti, kun luuli etten oo näkemässä. Kaikki selvis ehjinä, paitsi auto. En tiedä mitä olisin tehnyt jos riidan päätteeksi toiselle olis tapahtunut jotakin. Eipä oo sen jälkeen herra lähteny mihinkään autolla kesken kinaamisen. Vanha rotisko lähti lunastukseen ja me ostettiin uus (vanha rotisko), joka oli kyllä tyylikkäämpi! Mutta eipä sillä kauaa ajeltu kun siihenkin tuli pitkä tauko..

Edellisestä onnettomuudesta kerkesi kulumaan pari viikkoa kun D töissä putos telineiltä, alastulomatkaa ei ollut kuin pari metriä, mutta kaks luuta se sai silti jalastaan poikki ja mursi nilkkansa. Kaksi leikkausta ja pari viikkoa sairaalassa. Ja Emmi hoitaa. Sillon olikin vähän helpompaa ilman lasta, mutta piti mun töissä kuitenkin käydä ja kotona sai sitten leikkiä hoitajaa. Melkein 1,5v sen jälkeen sama jalka alkoi vaivaamaan ja poistettiin raudat mitä sinne oli lykätty ja homma helpottui, hetkeksi.
Sitten 2014 kesällä D:n selkä tuli yhtäkkiä kipeeksi ja puolisen vuotta se jakso sen kanssa taistella kunnes meni lääkäriin. Sieltä laitettiin fysioterapiaan ja hetken näytti siltä, että alkaa helpottaa.. mutta eeei. Kaikki oliki vasta alussa.
D ramppasi eri lääkäreillä ja toiset sanoi toista ja toiset toista. Kuvailtiin ja lopuksi oli pakko mennä yksityiselle magneettikuvaan. Siellä oli joku lääkäri diagnosoinut, että juu ei täällä mitään näy. Muutettiin sitten Poriin ja johan rupes hommat rullaamaan. Uudet kuvat otettiin melkein pyytämättä ja ensimmäiseltä ortopediltä tuli tuomio: välilevyn pullistuma. Sitä oli jo joltakin lääkäriltä kuultu aikasemminkin, mutta seuraava oli tainnut kumota sen..
Sitten kiireellisenä leikkaukseen.
Mä olin hommaan jo  ihan loppu. Tiesin, että toinen oli kipee, mut mä en kestänyt sitä valitusta enää. Se oli kestänyt niin kauan. Leikkaus antoi mulle toivoa paremmasta, mutta hyvin äkkiä nekin mureni palasiksi. D tarvi jo parin viikon päästä vahvempia kipulääkkeitä ja mä hoidin taas kaikkea. Tällä kertaa oli Eevikin jo kuvioissa. Tsemppasin itteäni, että pari viikkoa vielä, niin D pystyy elämään normaalisti. Ei pystynyt.
Uudelleen magneettikuviin ja se sama s*atanan pullistuma oli tullut heti uudelleen. Ja takasin leikkausjonoon.
Toinen leikkaus oli joulukuun 18., muutama päivä Eevin synttäreiden jälkeen. Se, että pullistuma tulee heti uudelleen ekan leikkauksen jälkeen, ei ollut mahdotonta, se oli joissakin tapauksissa jopa yleistä, mutta jos toisenkin jälkeen tulisi niin se olisi jo ihme. Silti mä en uskaltanut toivoa liikoja.
Nyt leikkauksesta on kuukausi ja tunnelin päässä näkyy enemmän valoa kuin vuoteen. Mä alan jopa pikkuhiljaa uskomaan, että kyllä tämä tästä. Meidän välit on välillä ollut tosi kireät ja koko suhde todellakin koetuksella kun D on ollut niin kauan sairaslomalla ja mä myöskin kotona. Samaa naamaa kattonut lähes 24/7 ja toinen vielä kyvytön tekemään mitään kovin raskasta. Todellakin toivon, että nyt ollaan voiton puolella. Tämä koko välilevyhässäkkä yhdistettynä meidän ensimmäisen lapsen vauvavuoteen ei todellakaan ole ollut helppo ja jos tästä selvitään niin toisen lapsen vauvavuosi ja yhden lapsen uhma on ruusuilla tanssimista!


perjantai 15. tammikuuta 2016

Kuka täälä siivoo

Mitä tapahtuu kun siivoushullun perfektionistin kotiin syntyy pieni lapsi, joka heti kun vähänkin pääsee eteenpäi, sotkee koko olkkarin palikoilla? Tai kun se lähtee kävelemään ja piilottelee niitä leluja kenkälaatikoihin, pyykkikoriin ja kaikkiin mahdollisiin piilopaikkoihin?
No hetken siihen kestää tottua ja vieläkin on totuttelemista. Joka kerta kun Eevi menee päikkäreille niin mamma siivoo ja joka ilta kun Eevi menee yöunille niin mamma siivoo.
Ne nuket ja palapelit on tottakai heti heräämisen jälkeen pitkin näitä viittäkymmentäkuutta neliötä, mutta en pysty menemään nukkumaan jos joka paikassa on sotkua. Eikä silloinkaan kun tiskipöydällä on tiskejä tai likaa, juu hyi kamala, ei.
Kyllä välillä melkein itkettää kun tulee koulusta ja isi makaa sohvalla ja kaikki, ihan oikeesti KAIKKI lelut on ympäri asuntoa. Mut hei tässähän tää pikkukaksion paremmat puolet tulee esille, vähemmän pinta-alaa siivottavana! Mutta silti en voi ymmärtää miehen ajatusmaailmaa.. Jos se, että laittaisit likaiset astiat koneeseen heti kun olet syönyt, niin vie sun elämästä 10 sekuntia, niin miksi, oi miksi sitä ei voi tehdä silloin heti??
Vaan ihan kohta. Sitä en ymmärrä, enkä milloinkaan tule ymmärtämään.
Entäs sitten kun tulee toinenkin lapsi? Jaa a.
Eevistä tulee rikas mimmi, kun äiti ottaa heti pienenä siivousapulaiseks pientä palkkaa vastaan. No ehkä ei, saattaa siinä itsekkin uupua ja ties vaikka vuoden päästä meillä ei päikkäriaikaan siivottaiskaan, vaan otetaan pelkästään lepoa.

torstai 14. tammikuuta 2016

Neuvolakuulumisia

Iltaa! Tänään oli taas neuvolakäynti ja kaikki oli niinkuin pitikin. Pojan sydän sykki tasasesti 140 ja kovasti potki kun koitettiin kuunnella. Neuvolatätikin sai oikein nähdä kuinka mun vatta pomppi! Verenpaineet oli hyvät, samoin hemoglobiini ok. Painoakaan ei ollu tullut mun pelkäämääni 1kg/viikko, kun tässä on nyt ollut välissä joulu, Eevin synttäreitä vietettiin monena päivänä ja sitten vielä uusi vuosi :D
Käytiin kelapapruja läpi ja laitoin heti kaikki hakemukset vetämään, jotta ehtivät.. Viime kerralla hain kyllä äitiyspäivärahaa heti kun sain todistuksen, mutta kas kummaa kun kela oli yllättäen hukannut koko hakemuksen, joka sitten löytykin kun soittelin perään, että äitiysloma alkais parin viikon päästä..
Ah, huomenna alkaa taas viikonloppu! Lauantaiaamuna mennään taas vähän uiskentelemaan, mutta jos sunnuntaina sais torkkua vähän pidempään. Ajateltiin jos lauantaina vähä herkuteltais, vaikka mun oli kyllä jo eilen pakko saada yks laskiaispulla, nam!
Meneekö muilla kauheesti ruokaa?
Tehtiin tänää kauhee laatikolline lasagnea ja heti siitä meni puolet.. Mietin vaa mihin se kaikki menee, kunnei meitä oo ku kaks aikusta ja pieni lapsi. Pitäis varmaa tehdä saavillinen soppaa ja silti se loppuis kesken. Ja mähän syön tietty kahden edestä.. :D Tai ainakin ruokahalu on parantunu sen jälkeen kun pahoinvointi on helpottanut. Mä oon juonu jopa muutamana päivänä kahvia koulussa, mutta kyllä heti tulee oksu kurkkuun, jos se kerkee edes pikkusen jäähtymään.
Pääsisköhän tänään ajoissa nukkumaan, jos olis aamulla vähän pirteempi? Jotenkin sitä aina iltasin vaan keksii kaikkea turhaa tekemistä.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Harrastusjuttuja

Tänään äiti on vähän vielä väsyneempi kuin eilen. Kello 4.00 aamuyöllä Eevi päätti, että nyt olis hyvä aika jutella (lue huutaa) ja kuudelta sama homma, vaikka mun kello olis herättänyt vasta seitsemältä. Minä marssin kahdeksalta kouluun ja Eevi jäi isin kanssa kotiin.
10.00 maissa mummu kävi hakemassa Eevin hoitoon ja D:kin pääsi vähän lepäilemään.
Mulla oli vähän lyhkäsempi päivä tänään kun koulussa joku opettaja oli jäämässä eläkkeelle ja henkilökunnalla oli jotkut eläkekemut. Eli mä olin sitten jo 12.00 aikaan kotona.
Lähdettiin D:n kanssa yhdessä kaupoille hakemaan mulle muutamat koulujutut ja sitten käytiin ostamassa loppuviikon ruokaostokset.
Kotona keiteltiin perunoita ja syötiin nakkikastiketta. Oli niin oudon hiljaista, ei kyllä pystyisi enää tottumaan pelkästään kahdestaan olemiseen.
Vasen kuva on Eevistä ja oikea kuva otettu tänään. Kuvakulma on vähän eri niin ei kunnolla saa selvää, mutta kyllä tää vatta tuntuu suuremmalta kun viimeksi tässä kohtaa! Välillä taas näyttää, että on tosi pieni, mutta eri vaatteissa näyttää erilaiselta. Ainakin samat pöksyt, jotka on mulla varmaan vielä kolmannen (ei ole vielä muutamiin vuosiin suunnitelmissa) odotuksessa :D
Mummulassa oli herkuteltu jogurtilla:)
Vähän ennen klo 17 mun äiti kurvas pihaan Eevin kanssa ja otti mut kyytiin. Me käydään Eevin kanssa keskiviikkosin Perhejammailussa. Siellä käy vuosina 2012-2014 syntyneitä lapsia ja siellä me leikitään, lorutellaan, laulellaan, jumppaillaan ja tietty jammaillaan. Eevi tykkää ihan hirveesti ja tuntuu, että nyt saa vielä enemmän irti koko hommasta, kun on saatu jalat alle. Toki se on vielä joka suuntaan sinkoilua, mutta siellä saakin mennä ihan vapaasti. Ohjaaja sanoo mitä tehdään, mutta jos lapsesta tuntuu, että nyt vaan juostaan ympäri salia, niin sitten juostaan!
Eevi on koko ryhmän kuopus, kun juuri ja juuri jäätiin 2014 puolelle:) Mutta hyvin ollaan joukkoon sovittu.
Mun omaa saliharrastusta oon myös tänään ehtinyt miettiä. Muutamana viikkona on tullut käytyä aika laiskasti ja tuntuu, ettei energiat riitä enää kaikkeen. Koitan ottaa itteäni niskasta kiinni vielä pari kuukautta ja irtisanon jäsenyyden helmi-maaliskuussa, sitten voin käydä vielä kuukauden verran. Huhtikuu voi mennä jo vähän liian pitkälle kun väsy on jo nyt välillä niin kova. Eevin harrastukset menee nyt omien edelle kunnei typy kerran vielä ole päiväkodissa ja meidän kavereilla ei kovin monella ole lapsia, joten nämä harrastukset on ainoat jossa pääsee touhuamaan muiden lasten kanssa.
Jatkossakin haluan tarjota molemmille lapsille jotakin "laatuaikaa" äidin kanssa, ettei tarvitse tapella huomiosta.


tiistai 12. tammikuuta 2016

Nuorena äidiksi

Tänään koulussa puhuttiin vähän nuorena äidiksi tulemisesta ja siitä, että joskus sekin voi "kulkea suvussa", siitä, että nuorien äitien lapsista tulee monesti itsekkin nuoria äitejä. Mä olin osittain aika nuori, vaikka kuitenkin jo 20-vuotias. Moni saa jo ennen sitä ja jotkut paljonkin aikasemmin.
Meillä se on kyllä kulkenut suvussa. Oma äitini täytti 19-vuotta pari viikkoa mun syntymän jälkeen ja äidinäiti tais olla vasta 16 kun sai ensimmäisensä, äidin isosiskon.
Mutta oonko mä sitten menettänyt jotakin nuoruudestani? Omasta mielestäni en. En tiedä mitä vastaisin 20 vuoden kuluttua, mutta nyt ainakin tuntuu siltä, että en todellakaan.
Mä kerkesin kokemaan aika paljon jo ennen kun kerkesin täyttämään edes 18 ja sen jälkeen meno jatkui. Opiskeluaika oli paljon baareissa ramppaamista ja sen lisäksi kaikkea muuta riehumista. Kyllä siihenkin kyllästyy. Tietysti välillä tekis mieli lähteä johonkin kun kavereilla lukee bileistä sun muista facebookissa ja ite mietit, että enää 6 tuntia aikaa nukkua niin pitäis olla jo vauvauinnissa..
Nyt kun kuitenkin katon tätä ihmettä, niin ei haittaa yhtään, ettei kerkeä/jaksa/pysty lähtemään baareihin hillumaan. Kerkeää sitä joskus sitten myöhemminkin, enkä mä vaan sano siks, että tuntisin itseni jotenkin paremmaksi ihmiseksi, vaan tarkotan sitä ihan oikeasti.
Ja nyt tietysti kun odottaa toistakin rakasta lasta, ei mihinkään voisikaan lähteä. Uskokaa tai älkää, ei harmita yhtään! Enkä mä nyt ihan niiiiin nuori ole, en ole vieläkään saanut kauhisteluja siitä, että voi kuinka nuori sä olet. Joku saattoi ehkä sillon miettiä, kun aloin Eeviä odottamaan, että jaa tuostako äiti? Ja joku sanoikin, ettei heti olis ajatellut mua äidinrooliin, mutta kukaan ei ole tullut mua arvostelemaan ja paljon enemmän mä olen saanut vaan positiivista palautetta kuinka äidillinen mä olen ja kaikkeni mä kyllä yritänkin, että olisin hyvä äiti. Aion asettaa lapsille rajat, mutta yritän kuitenkin olla reilu. Haluan, että mulle voi tulla kertomaan mitä vaan ja koska vaan, eikä tarvi pelätä, että äiti suuttuu.


PS. Tuleeko isillekkin joku pesänrakennusvietti? Meillä on mies kuluneen viikon aikana tehny lättyjä, pari kertaa pannaria, pataleipää ja tänään se väänsi sämpylöitä :D
Tai sit se on vaan tehny jotakin pahaa!

maanantai 11. tammikuuta 2016

Hampaita ja uuden opettelua

(..Ja vähän väsynyt äiti.) Meillä nukutaan normaalisti yöt aika hyvin. Alkuillasta Eevi saattaa heräillä muutamaan kertaan kun tutti on hukassa tai yläkerrassa joku rähmäkäpälä tiputtelee tavaroita lattialle. Kun mennään miehen kanssa sänkyyn noin  klo 23.00 aikaan, herää Eevi yön aikana yleensä 0-2 kertaa ja nukahtaa heti uudelleen kun saa sen tutin suuhun. Viime viikolla puhkesi yhdeksäs hammas, ilman sen suurempia oireita, mutta nyt taitaa tulla lisää.. La-su välinen yö oli jo vähän rauhaton, mutta viimeöinen löi taas puulla päähän. Alle tunnin välein herättiin pikkusen kitisemään ja Eevi tietty nukahti lähes heti uudelleen, mutta äitillä kestää uudelleen uneen pääsy pikkusen kauemmin.
Ennenhän tästä ei ollut ongelmaa, D nousi Eevin kanssa aamulla, jos yö oli ollut huono ja mä sain nukkua vielä pari tuntia, mutta nyt noustaan aamulla reippaana kouluun, oli sitten unisaldo 8h tai 2h.
Ikenet näyttää sekä ylhäältä, että alhaalta yhdestä kohtaa turvonneelta, joten eiköhän sieltä pian tule jotakin läpi. Ja kyllähän tähän on jo totuttu ja ohi tämäkin vaihe menee, kun jaksaa vaan sitkeästi odottaa ja hoitaa pientä reppanaa, joka tänäänkin on ollut tavallista itkuisempi.
Uuden opetteluahan tässä muutenkin on ollut. Tosiaan yli vuosi oltu nyt kotona ja koko ajan puuhattu yhdessä. Eevi tuntuu ihan hyvin sopeutuneen tilanteeseen. Aamulla kuului hetken pientä itkua kun lähdin ovesta, mutta hyvin oli kotona silti mennyt. Mua aina kauheesti pelottaa, että muistetaanko mua vielä tai oonko mä vieläkin yhtä tärkeä, vaikka päivällä lähden 6-8h pois. Mutta näinhän sen kuuluu mennäkkin.
Kaikkien muidenkin (tai ainakin suurimman osan) on jossakin vaiheessa palattava takaisin töihin/kouluun. Pakko mennä tienaamaan, jotta sitten voitais yhdessä tehdä jotakin mukavaa ja saatais niitä ihania lapsuusmuistoja.
Ja ihan yhtä tärkeä mä oon ollut, vaikka poissa joitakin tunteja oonkin. Ehkäpä vielä entistä tärkeämpikin. Loppuilta tullaan äidin perässä ja halutaan syliin ja halimaan. Ja ihanaahan se on, vaikka välillä pitäis siivotakkin, mutta onneksi Eevi on kova tyttö auttamaan, ainakin imuroinnissa!



sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Ihanaa imetystä

Tiedän, että kaikilla äideillä ei ole mahdollista imettää tai jotkut eivät edes halua tehdä sitä jostakin syystä. Minä en tuomitse ketää imetyksestä tai imettämättä jättämisestä. Se on jokaisen oma asia ja jokainen tehköön kuinka haluaa. Mielestäni myöskään korvike ei ole s**tanasta, mutta tämä aihe jakaa mielipiteitä. En usko, että jos kaksi 7-vuotiasta laitetaan vierekkäin, toista on imetetty vuosi ja toinen on saanut korviketta, kukaan voisi sanoa kumpi on kumpi.
Itsellä imetys lähti jo sairaalassa hyvin käyntiin ja maito nousi jo toisena yönä sektiosta. Mutta kukaan, ei kukaan kertonut, että aluksi se sattuu aivan saaakelisti. Pelkästään maidonnousu tuntui hyvin ikävältä kun rinnat olivat melkein räjähdyspisteessä. Toiseksi, sairaalapaita märkänä kukaan ei tullut tarjoamaan mitään suojia. Imetysliivit olivat tottakai mukana, mutta ei toivoakaan, että ne olisivat mahtuneet päälle sairaalaoloaikana.
Kärsin muutenkin suurista rinnoista ja nyt ne olivat täynnä maitoa! Alusta saakka hoitaja vain tuli ja laittoi tissin vauvan suuhun, kertomatta sen enempää mitä minun pitäisi tehdä, että saisin sen itse onnistumaan. Onneksi eräs mukava hoitaja viimein kertoi vinkkejä kuinka saada imetys itse onnistumaan niin järjettömän kokosilla hinkeillä!
VAROITUS IMETYSKUVIA!
Aluksi tosiaan vauva vain söi ja välillä tuntuikin, että en mitään muuta teekkään kun istun sohvalla pelkkänä tissinä ja juon litra tolkulla vettä. Varsinkaan alkuimetyksestä mulla ei oo kauheesti kuvia. Olin jo raskausaikana päättänyt, että haluan imettää ja teen kaikkeni sen eteen, että se onnistuisi. Silti julki-imetys oli tosi vaikeaa ja jopa hieman häpeilin sitä. Jopa joidenkin tuttujen ihmisten läsnäollessa arkailin sitä. Äidiltäni sain asiassa paljon kannustusta, ravintolassa Eevin tuli nälkä ja oma äitini niin huolettomaan tyyliin sanoi aina, että nyt vaan ruokkimaan. Myös D kannusti mun kuuden kuukauden täysimetystä ja ylipäätään imetyksen jatkamista vuoden ikään asti.
Jos uusi vauva ei olisi ilmoittanut tulostaan, olisin varmasti jatkanut imetystä vielä pidempään. Imetyksestä tuli hankalaa ja kivuliasta jo 10kk iässä kun hampaita oli tullut 8 kappaletta ja niiden toimivuutta piti saada kokeilla myös tissiä syödessä. Koitin kaikenlaisia kikkoja, jotka eivät oikeastaan edes toimineet, joten sisulla jatkoin vuodenikään saakka.
Imetin siis raskausviikolle 19 asti ja tuskin pidemmälle olisin pystynytkään, raskauden takia ainakaan. Lopussa tuntui jo, että kaikki energiat loppuvat kesken, vaikka kuinka yritin syödä hyvin, paljon ja terveellisesti.
Seuraavan kanssa tähdätään myös puolenvuoden täysimetykseen ja tarkoitus on jälleen imettää vähintään 1-vuotiaaksi. Katsotaan kuinka nämä tavoitteet onnistuvat kun vieressä touhaakin toinen termiitti, joka aivan varmasti kaipaa myös oman huomionsa!

lauantai 9. tammikuuta 2016

Kuka Eevi?

Kuten jo aikaisemmassa tekstissä kirjoitin, Eevi syntyi 15.12.2014 suunnitellulla sektiolla, Vaasan keskussairaalassa. Kaikki meni leikkauksessa hyvin ja isi sai olla mukana. Muistan ikuisesti sen ensimmäisen äänen, jonka varmasti jokainen muukin äiti muistaa. Vierähti siinä pari kyyneltäkin silmäkulmasta. Sain Eevin heti rinnalle siksi aikaa kun leikkaus hoidettiin loppuun, sen jälkeen jouduin itse joksikin aikaa heräämöön. Hoitajat kehottivat nukkumaan, mutta minä pysyin hereillä, vaikka vahva lääkitys meinasi painaa silmiä kiinni. Jotenkin olin ihan väsynyt, mutta kuitenkaan uni ei tullut.
Aika sairaalassa meni äkkiä. Keskityin vain vierelläni olevaan vauvaan ja pidin häntä ihokontaktissa aina kun mahdollista. D oli sairaalassa koko ajan kun vain pystyi. Tosiaan ajattelin sektiosta parantumisen olevan hidasta ja kivuliasta, mutta toisin kävi. Synnytyspäivän jouduin olemaan sängyssä, enkä saanut nousta, mutta seuraavana päivänä pääsin jo ylös ja kävelemään, sekä suihkuun.
18.12 pääsimme kotiin harjoittelemaan ihan oikeaa perhe-elämää ja se lähti sujumaan paremmin kun olin kuvitellut. Eevi oli heti alussa todella helppo. Söi ja nukkui. Nukkui sylissä, sängyssä, säkkituolissa ja oli vain niin ihana.
Sukulaiset kävivät meillä ja vietimme ensimmäistä perhejoulua rauhassa kotona.
Aika kului todella äkkiä, neuvolasta käytiin Eeviä katsomassa ja punnitsemassa ja paino nousi nopeaa tahtia kun imetys sujui hyvin. Kahden viikon ikäisenä saatiin neuvolasta D-vitamiinitipat ja niistä saatiin vaivaksi pari viikkoa itkua. Vaihdettiin vesipohjasiin ja itkut loppui. Parin kuukauden ikäisenä Eevi nukkui jo täysiä öitä ja minä paniikissa aivan varmana, ettei tuo nyt voi olla normaalia! Öisin itse siis heräsin kuuntelemaan, että kai se nyt on edes hengissä kun ei yhtään huudakkaan. Neuvolasta käskettiin nukkumaan nyt, koska kyllä ne unet siitä taas huononevat.. olis pitäny sillon kuunnella.
Aika meni niin äkkiä ja Eevi kehittyi siitä pikkuisesta vauvasta omaksi upeaksi persoonakseen.
Helmikuussa hänestä tuli Eevi Helmi Aurora.


Tästäkin tekstistä saisi vaikka kuinka pitkän, mutta pitää varmaan vähän tiivistää.. Heinäkuussa meillä tosiaan oli muutto Poriin. Halusin opiskelemaan/töihin kaupunkiin, jossa en tarvitse ruotsinkieltä ja halusin toki lähelle rakkaita sukulaisiani. Juuri ennen muuttoa Eevi alko ryömimään, eikä aikaakaan kun lähdettiinkin jo konttaamaan. Joulukuussa vietettiinkin jo 1-vuotissynttäreitä. Viikko-kaksi ennen juhlia meidän hätähousu lähtikin jo kävelemään ja sen jälkeen kaikki olikin haastavampaa (äidille), mutta toki asiat alkavat pikkuhiljaa helpottaa, kun ei tarvi koko aikaa kainalossa kantaa. 
Neiti oppi myös sanomaan äiti ja sitä hoetaankin päivästä toiseen, mutta onhan se hellyyttävää<3
Nyt Eevi on vauhdikas pieni tyttö, joka kasvaa ihan silmissä ja oppii koko ajan uusia asioita. Hän saa vielä jatkaa kotona, vaikka itse aloitin koulun. Isi on toistaiseksi sairaslomalla ja pystyy hoitamaan. Katsotaan tilannetta kun sairasloma päättyy, mutta äitikin palaa viimeistään toukokuussa kotiin koulunpenkiltä.






torstai 7. tammikuuta 2016

Takas koulunpenkille

Äitin eka koulupäivä ja Eevin mummulapäivä.
Jos nyt vihdoin kerkeis istahtamaan rauhassa.. Tänään palasin takasin koulutielle. 2,5 vuotta riitti työntekoa ja äitiyslomaa. Tykkäsin kyllä parturi-kampaajan hommista, sitä tuli kokeiltua yrittäjänä ja ihan vain miesten parturina. Pelkät parturintyöt kävi tylsäksi ja lähes jokainen työpaikka, johon haetaan tekijää, vaatii yrittäjyyttä. Se ei muutama vuosi sitten lähtenyt rullaamaan ja totesin silloin, että taskun pohjalla pitäs olla pikkusen enemmän kun pari euroa, ainakin aluksi ennen kun homma alkaa toimia.
Eilen illalla vähän jännitettiin, mutta enimmäkseen sitä, että löytyykö oikea luokka, kun koulu on aivan tuntematon. Soveltuvuuskokeetkin oli ihan eri paikassa. Uni tuli kuitenkin hyvin ja mulla oli onneks kaks herätyskelloa, kännykkä ja lisäks vielä Eevi, joka herätti 12min ennen oikeaa herätystä.
Eka päivä oli tietty vaan papereiden jakoa ja opettajien, opojen ja terveydenhoitajien nimien opettelua, sekä paikkojen esittelyä.
Oikea opiskelu alkaakin vasta huomenna/ens viikolla. Mut tykkäsin päästä taas vaihteeks kouluun ja tekemään jotaki muuta, mitä tässä nyt yli vuoden on tehnyt päivästä toiseen. Kaikista haikeinta silti oli olla erossa monta tuntia murusta ja tulihan mulle jo ikäväkin mun pikkusta vauvaa, mutta se oli hyvässä hoidossa mummulla. Onneksi se tuli silti halaamaan äitiä kun vihdoin pääsin takasin. Olin kuitenki jotenki aatellu, että eka päivä ois lyhyt, mut päästiinki vasta vähän vajaa 16.00 ja kauheella vauhdilla siitä bussiin mun äidin luo, kun 17.30 piti olla jo Aloe Vera-kutsuilla.
Kauheesti en kerinny tuotteita kuvailemaan, mut oli tosi kivat kutsut ja tuli paljon uusia juttuja. Oli pakko tilata kokeeks yks hammastahna, kun mulle kertyy nii hulluna hammaskivee ja se esittelijä niin lupaili, että toi tahna estäis sen.. katotaan. Eevi pääsi vielä ennen lähtöä testailemaan mun serkkupojan pallomerta ja oli yhtä hymyä, vaikka just sekunti ennen sitä näytti siltä kun nukahtais pian pystyyn. Pitäs varmaan hankkia kotiinki, tänne kaksioonha tommone menis ihan hyvin! Tai sit me vaan käydään vierailulla kun tekee mieli pallomereen..



keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Palikkaleikkejä ja sisäpäikkäreitä

Me ollaan pari päivää pysytty tiukasti sisätiloissa. Edellispäivänäkin oli jo kylmä, mutta käytiin pikaisesti koeajamassa uusi pulkka, joka ostettiin 1-vuotissynttärilahjaksi. Eevi ei yrittänyt pulkasta pois, mutta rupes olemaan jo vähän väsyny, kun mentiin just ennen päikkäriaikaa, eli ei nyt ihan riemusta hihkunut, kun nyt siinä vain tönötti kun tähän kerran ängettiin.
Tänään ja eilen onkin ollu sitte vähän vielä kylmempi. Meidän lämpömittari näyttää -22, pistin D:nkin yksin kauppaan, minähän en tonne mene kokemaan mitään jäätymiskuolemaa. 
Eevin kanssa ollaankin leikitty sitte vaan sisäleikkejä, vaikka eilen suoraan kotiovelle tuli ihana Ticketin talvihaalari, jota olis ollu melkein pakko päästä ulos kokeilemaan, mutta odotetaan josko mittari laskis edes lähemmäs -15 astetta. Tehtiin tosi edullisia ostoksia tuolla Ticketin verkkokaupassa kun haalari oli -40% ja ostettiin myös kevääksi/syksyksi ihana takki, joka myöskin oli -40%. Eevi oli saanut Liberolta synttärilahjaksi alennuskoodin, jolla saatiin vielä 27€ alennusta ja postikuluja ei tullut, kun ylitti kuitenkin 70€. Tosi hyvät tarjoukset!
Eevi sai mummulta synttärilahjaksi hauskoja palikoita, joissa on paljon tutkittavaa ja tekemistä. Välillä nekin vaan lentelee, mutta on hassua huomata, kuinka noin pieni jo ymmärtää, että pallon voi laittaa pallonmuotoiseen reikään ja jonkun toisen toisenlaiseen..

Eilen ja tänään ollaan opeteltu myös jotakin uutta.. Nimittäin sisällä nukkumista. Eevi on lähes aina nukkunut päikkärit ulkona vaunuissa, paitsi vauvana ja sillon kun on ollut kipeenä. Joka päivä 11-12 aikaan ollaan lähdetty ulos ja sinne on nukahdettu. Välillä neiti kerkee nukahtamaan jo siinä välissä kun laitan vaunuihin makaamaan ja puen vielä itelle ulkovaatteet. Nyt sitten eilen mentiinkin omaan sänkyyn päikkäreille. Se kävi aika kivuttomasti, noin 25 minutin sisällä jo nukuttiin. Sisäpäikkärit jäi kuitenkin noin 1,5 tuntiin, kun normaalisti vaunuissa koisitaan 2-3h. 
Tänään olikin jo vähän eri meininki, samassa ajassa nukahti, mutta 30min päästä heräsi, eikä millään uudelleen. Noin tunnin päästä luovutin, ei oo väsy. Katotaan jonkun ajan päästä uudelleen. Meillä on kuitenkin iltasin nukkumaanmenoaika jo 19.00 aikaan, joten päikkäreille ei voi kauheen myöhään mennä..
Mutta nyt meillä porisee keittiössä nakkikeitto, jota ensimmäistä kertaa teen, katsotaan pystyykö sitä edes syömään!

EDIT
Oli hyvää! Tyttö söi oikeen ison lautasellisen ja jopa mieheni, joka ei syö IKINÄ, MITÄÄN rehuja, söi kaikki vihannekset sopasta ja vieläpä kehui!

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016