perjantai 28. lokakuuta 2016

NUKUTTAMISEN SIETÄMÄTÖN VAIKEUS

Voisiko joku luvata, että kyllä tämä ohi menee ja mieluiten aika pian??
Eevin nukuttamisesta on tullut ihan hirveä show. Kun vaihdettiin hänet "isojen tyttöjen" sänkyyn, ei ilmennyt mitään ongelmia. Uskalsin jopa ajatella, että näinkö helppoa tämä oli. Sitten tuli siirto omaan huoneeseen ja yhä edelleen mietin, näinkö helppoa tämä oli. No mutta nyt kun pituus riittää ja huomattiin tämä ovien availu, on mun ajatusmaailmani muuttunut aivan päinvastaiseksi..
Ensin ajattelin, että ehkä tämä vaihe menee pian ohi, kun Eevi huomaa, että nukkumaan joutuu joka tapauksessa, vaikka huoneesta tultaisi sata kertaa pois. Nyt tätä on kuitenkin kestänyt monta viikkoa. Eilen saldoksi saatiin noin kaksi tuntia nukumpas-empäs-leikkiä. Tunnin jälkeen alkoi jo äitin hermoja kiristää..
D hoiti ensimmäisen puolituntisen, minä jatkoin seuraavan tunnin ja D jatkoi vielä seuraavan puolituntisen kunnes huoneessa loppuviimeksi hiljeni. 


Alku oli niin lupaava, että miksi juuri nyt? Ensiksi saatiin tottua siihen, että lapset nukkumaan ja molemmat tuhisivat täydessä unessa viimeistään kello yhdeksän ja siitä alkoi äidin ja isin oma aika. Nyt se tuntuu olevan vain muisto jostakin kaukaa menneisyydestä. Ehkä siksi myös oma bloggaustahtini on hidastunut viime viikkoina. Kun Eevi viimein nukahtaa, alkaakin Nooa jo ensimmäisen kerran vaikeroimaan. Ja vaikka Nooan uudelleen nukuttaminen tapahtuu tissin avulla muutamassa minutissa, on siitä enää vaikea itsen nousta nauttimaan omasta ajasta. 

Tähän saakka olemme nukuttaneet Nooan alakertaan sohvannurkkaan, jo pieneksi käyneeseen babynestiin, mutta viime päivinä olen koittanut saada Nooan nukahtamaan iltasyöpöttelyn jälkeen itse sänkyyn tai nostanut hänet sinne nukahdettuaan. Nyt tuo idea kuitenkin tuntuu turhalta, kun Eevi huutelee tunnin-kaksi viereisestä huoneesta, joten hyvin helposti häiriintyy myös pikkuherran uni.
Voisiko tää nyt please mennä pian ohi? Tunsin ennen olevani paljon energisempi ja pirteämpi kun sain muutaman oman tunnin illassa. Sillä jaksoin huonoimpina päivinä. "Kyllä tämän nyt kestää, illalla sitten rentoudun omissa oloissani." Mutta nyt ajatuksena on vain "Tämä kiukuttelu on niin pientä, illalla vasta se riemu repeää."


Seuraatko muuten jo Kaksplussaa Facessa? Sieltä saat joka päivä vertaistukea ja hyödyllisiä vinkkejä perhearkeen. Seuraa TÄSTÄ!

torstai 27. lokakuuta 2016

Mikä siinä syksyssä masentaa?

Minä pidän kaikista vuodenajoista. Jokaisessa on jotakin kaunista ja silti jotakin, josta en niin pidä.
Syksyssä parasta on kun lehdet vaihtavat väriä kauniin keltapunaoransseiksi. Rakastan kaunista syysaurinkoa, joka maalaa maiseman kuin taideteokseksi. Alkusyksystä on vielä lämminkin. Paras lämpötila on kun kauniin värisessä neuleessa ja paksussa kaulahuivissa ei tule kuuma, mutta takkia ei vielä tarvita.

Mutta sitten tulee loppusyksy, ennen lumen tuloa. Pimeää, märkää ja kylmää. Haluaisit laittaa jo talvitakin päälle, koska on kylmä, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi kylmä, että voisit sitä oikeasti laittaa.
Yrität sulloa sen paksun neuleen päälle syystakkia, joka vielä viime syksynä oli in, mutta ahdistut vain enemmän ja joka paikasta puristaa. Tää takki on varmaan kutistunut tuolla kaapissa.



Mulle tulee jokaisesta vuodenajasta mieleen vanhoja muistoja. Syksystä kaikista vähiten hyviä. En ole koskaan kuitenkaan kokenut kärsiväni syysmasennuksesta, mutta välillä aika matalaksi saa mielen nämä synkät päivät. Ehkäpä kynttilät auttaisivat? Ne olisi kyllä sytytettävä vasta neiti taaperon mentyä nukkumaan. Tosin eilenkin hän nukahti vasta kymmenen aikaan, "tulen pois huoneestani ja sitten juoksen takaisin sänkyyn"-shown jälkeen, kuka sitten enää jaksaa kynttilöitä sytyttää, kun saa pelätä nukahtavansa sohvalle..

Toisaalta odotan jo lumen tulevan, pääsisi tästä synkkyydestä, mutta toisaalta se on merkki siitä, että kohta on taas ihan oikeasti kylmä. Talvella on liian kylmä ja pimeää, kesällä liian kuuma ja valoisaa, syksyllä on liian märkää ja keväällä on liian märkää. Jotenkin tästä tuli nyt kuitenkin kirjoitus, josta päälimmäisenä jää mieleen, että kaikki vuodenajat on p*skaa..
Talvi on kuitenkin kaunis valkoisine kinoksineen ja tähtitaivaineen. Keväällä luonto puhkeaa kukkaan ja kuka nyt ei muka oikeasti tykkää siitä, että kesällä lapsille ei tarvitse pukea kolmea kerrosta vaatetta päälle, jotta voi mennä ulos? Ja syksyn ykkösjutuista kirjoitinkin jo.
Ehkä minä vain vedän villasukat jalkaan ja sytytän ne muutamat kynttilät, vaikka sitten kymmeneltä illalla.. ja nautin syksystä. Kohta on jo talvi, niin, ja joulu!


keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Kansainvälinen imetysviikko

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä imetysviikkoa ja Imetysrauha-kampanja alkaa. Sen sanoma on tänä vuonna 

"Joka perheessä omalla tavallan - kunnioita imetysrauhaa."

Kampanjan tarkoituksena on nostaa esiin imetyksen monimuotoisuus, lisätä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta eri näkemyksille imetyksestä. Jokainen imetys ja kokemukset siitä ansaitsevat arvostusta.
Olenkin imetyksestä kirjoitellut aiemminkin, mutta kirjoitampa nyt vielä pari sanasta omista imetystaipaileistani.

Molempien lapsien kohdalla imetys on onnistunut. Eeviä täysimetin lähes puolivuotiaaksi asti ja Nooa lähenee puolta vuotta. Viimeinen imetyskerta Eevin kanssa oli 15.12.2015, hänen 1-vuotispäivänään. Se oli haikea, mutta hyvä päätös. Uusi raskaus vei voimiani ja Eevi oli kova käyttämään hampaitaan.
Nooan kanssa tavoittelemme myös vuoden imetystä ja katsotaan mikä on tilanne silloin.

Imetysongelmiakin meillä on ollut, mutta suurimmilta hankaluuksilta on selvitty. Eevillä oli muutaman päivän ajan rintaraivareita, eikä syömään suostuttu muuta kuin sängyllä maaten. Tämäkin meni onneksi nopeasti ohi. Sitten tämä pureminen astui kuvioihin noin 10 kuukauden kohdalla. Silloinkin vain purin itse hammasta ja koitin kaikkia mahdollisia kikka kolmosia. 
Nooan kanssa pieniä ongelmia tuli jo sairaalassa. Molemmilla kerroilla maidonnousu on ollut niin valtavaa, että pienellä vauvan suulla on ollut lähes mahdotonta saada kunnon otetta rinnasta. Tämä osoittautui Nooalle hieman hankalammaksi. Sairaalassa mulle koitettiin tuupata rintakumia väliin ja koitinkin imettää sen kanssa. Mutta mielestäni se vaikeutti hommaa entisestään ja luovuin siitä. Saimme homman toimimaan ilmankin.
Toisena ongelmana Nooalla on oikea rinta. En tiedä imetinkö alkuun enemmän vasemmasta, sillä siinä ei ole mitään ongelmaa. Oikeasta rinnasta syödessään, Nooan pää kääntyy pöllömäisesti toiseen suuntaan. Sängyssä maaten hänen on helpompi syödä.

Julki-imetyksestä. Olen yleensä aika kovaääninen ja sosiaalinen ihminen, mutta imetyksen kanssa olen ujo. Varsinkin ensimmäisellä imetystaipaleella oli kovasti harjoiteltava sitä, että vauva on ruokittava silloin kun vauvalla on nälkä, missä sitten oltiinkin. Nooan kanssa olen jo vähän rohkeampi, vaikka en mielelläni keskellä täyttä kauppakeskusta alakkaan repiä rintojani esille, mutta etsin rauhallisemman paikan.

Tissistä vierrottaminen onnistui ihan leikiten Eevin kanssa. Hän oli tainnut tehdä "erotyötä" jo jonkin aikaa ja yhtenä päivänä se vain jäi pois. Kolaus oli kovempi äidille, vaikka osittain se oli helpotus omalle jaksamiselle.
Tulevaisuus näyttää kuinka Nooan kanssa sujuu luopuminen tissistä, missä vaiheessa ja minkä takia.



Imetyksen onnistumisesta saan kiittää kaikkia läheisiäni, jotka ovat olleet suurena apuna ja tukena minun tuskaillessa, "riittääkö maito" tai "voiko täällä muka imettää?"
Mielestäni se, imettääkö vai ei, ei kerro siitä kuinka hyvä äiti lapselleen on, mutta itselleni imetys on muodostunut hyvin tärkeäksi. En tiedä kuinka olisin pärjännyt ilman vahvaa tukea. 
Eevin aikana löysin facebookista Imetyksen tuki ry-ryhmän, josta olen saanut paljon myös apuja ja vinkkejä. Sieltä saa vastauksen lähes jokaiseen imetykseen liittyvään asiaan jos mieltä askarruttaa.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Heihei tuteille, osa 2

Kirjoittelin heinäkuussa täällä, kuinka olimme aloittaneet uudelleen "tutittomat päivät". Ensimmäinen yritys epäonnistui Eevin kovan mustasukkaisuuden ja äidin luovuttamisen takia Nooan synnyttyä.
Heinäkuussa kuitenkin jätimme vain unitutin. Sekin jäi kuitenkin muutamassa päivässä pois päiväunilta siksi, että heti seuraavana päivänä mennessämme päiväksi mummulaan, unohdin tutin kotiin. Siispä meillä oli enää yötutti.



Viime aikoina olemme puhuneet myös yötutin jättämisestä pois ja päätimme, että yritys aloitetaan viikonloppua vasten, kun D:kin on kotona. Perjantai-iltana tutti jäi siis meidän makuuhuoneen lipaston päälle. 
Eevi reagoi suhteellisen hyvin. Hän nousi sängystä monta kertaa ja tuli pois huoneestaan, mutta tätä hän oli jo monta iltaa tehnyt, joten se tuskin johtui tutittomuudesta.
Lopulta hän nukahti, ilman tuttia. Eikä sitä enää tarvittu!

Viimeisen tutin kävimme viemässä "linnunpoikasille" takapihan aidan päälle. En tiedä kuinka hyvin Eevi vielä ymmärtää sellaisen menetelmän, mutta onhan se kiva ainakin myöhemmin muistella asiaa.
Nyt meillä on enää yksi tuttisuu, vaikkei Nooakaan yleensä muuten vain sitä suussaan pidä. Toivottavasti hän jättää tulevaisuudessa tutin pois yhtä helposti kuin isosiskonsa.


maanantai 17. lokakuuta 2016

Mureketta ja muutoksia

Viikonloputkin menevät nykyisin ihan hujauksessa. Odotan perjantaita innolla, vaikkakin hieman eri syistä kuin muutama vuosi sitten. Silloin oli mielessä, että mihin lähtisi, lähdetäänkö kapakkaan vai ei.
Nykyisin ensimmäisenä on mielessä, että D ei mene viikonloppuna töihin, keritään/jaksetaan tehdä ehkä joitain kotitöitä, mitkä arkena jää kiireen jalkoihin.



Ja sitten onkin jo sunnuntai. Aamupäivällä oli pitkään väsynyt ja vetämätön olo, että ajattelin, tuleekohan tästä päivästä yhtään mitään. Loppujen lopuksi saimme vaikka mitä aikaiseksi. Kävimme D:n kanssa vaunulenkillä ja molemmat lapset nukkuivat tyytyväisinä 1,5 tuntia. Eevi vielä hetken sen jälkeen isin sylissä sohvalla.
Siivosimme yhdessä, D imuroi ja minä luutasin, sekä pyyhin pölyjä. Lisäksi tein lihamurekkeen. Ihan tavallisen sellaisen.

Jauhelihaa
Vettä, kermaa
Korppujauhoa
Sipulia
Munaa
Mausteita

Ja mausteita tuli taas liian vähän. Olen vasta jokin aika sitten oppinut käyttämään mausteita tarpeeksi, mutta vielä välillä tulee huteja. Tein ohjeen mukaan tupla-annoksen ja mausteet tietysti myös tuplana, no ei riittänyt. Kyllähän sitä kuitenkin söi. Kauhean kokoinen satsi sitä tuli, mutta tiistaina saa jo tehdä uuden ruuan. Mies on kauhea syöppö.


Pyydän valmiiksi anteeksi, blogiini on tulossa pieniä ulkoasumuutoksia ja koska olen aivan käsi tietokonejuttujen kanssa, saattaa tämä kestää hetken ja välillä luovutan kiroillen.. Mutta jospa näiden tulevien muutosten myötä olisin itsekkin tyytyväinen lopputulokseen.
Tulossa on myös kuulumisia Eevin "tutista eroon-projektista", jota me jo jokin aika sitten aloittelimme.
Hyvää uutta ja virkeämpää viikkoa teille<3

perjantai 14. lokakuuta 2016

Superäideille ja -iseille

Ensimmäisenä hatun nosto kaikille vanhemmille, jotka yrittävät parhaansa mukaan tehdä lapsistaan kunnon kansalaisia. Aina se ei ole kovin helppoa hommaa, eikä siinä välttämättä onnistukkaan, vaikka kuinka olisi kaikkensa yrittänyt.
Nyt muutamana päivänä mun arvostus varsinkin niitä vanhempia kohtaan, joiden lapsilla on vaikka koliikki tai jokin muu suru tai murhe, joka vaikeuttaa vauva-arkea entisestään, on noussut todella korkealle. Siis kuinka te jaksatte??

Me ollaan todellakin päästy "helpolla". Tai eihän sitä ihan niinkään voi sanoa, onhan meilläkin ollut omat ongelmamme ja se mikä on toiselle helppoa, ei välttämättä ole toiselle. 
Muutama päivä ja varsinkin ilta on kuitenkin mennyt sillä kaavalla, että Eevi tulee huoneestaan sataan kertaan pois, eikä pysy omassa sängyssä. Samaan aikaan Nooa huutaa jostakin yhä tuntemattomasta syystä, (todennäköisesti vatsaansa, kun äiti on ottanut ruisleivän uudelleen ruokalistalle), joka entisestään vaikeuttaa Eevin nukahtamista.
Päivisin Nooa huutaa väsymystään, sillä Eevi pitää niin kovaa mekkalaa, eikä anna toisen nukahtaa tai jos antaakin, niin välillä pitää päästää niin kova kiljahdus, että Nooa pelästyy, herää ja taas huutoa.
Muutaman päivän jälkeen minä olen ihan loppu. Kauhea väsy, ei jaksaisi lähteä edes ulos ja ruuan tekeminen ei houkuttele sitten yhtään. Aamulla vetkutellaan sängyssä niin pitkään, että reippaimmat äidit ovat istuneet jo tunnin hiekkalaatikolla, kun meikä mamma vasta hieroo unihiekkaa silmistään.



Nyt mietinkin niitä äitejä ja isejä, joiden vauvat huutavat ensimmäiset puoli vuotta tai kauemmin. En yksinkertaisesti pysty edes kuvittelemaan, kuinka me oltaisi selvitty sellaisesta tilanteesta. Siinäkin tilanteessa on varmaan vain pakko pärjätä, pyytää apua ja tehdä yhdessä kompromisseja.
Mutta parin päivän jälkeen minä olen kuin en olisi nukkunut viikkoihin. 

Eilen Eevi lähti mummun kanssa muutamaksi tunniksi kaupungille, jotta Nooa sai nukkua ja minä sain olla. Meillä on usein telkkari ihan muuten vaan päällä, mutta eilen se oli kiinni. Rikoin äitini ainoaa käskyä, "et siivoa!", lähes heti heidän lähdettyään, mutta vain sen verran, että siivosin lelut lattialta.
Keitin kahvit ja istuin sohvan nurkkaan. Ja minä vain istuin. Kuuntelin en mitään ja olin. Yritin valmistautua seuraavaan nukuttamisshowhun, joka illalla olisi edessä.

Mutta sitä ei tullut. Eevi tuli huoneesta kaksi kertaa pois ja nukahti. Nooa nukahti ilman huutoa. Rauha maassa.
Mutta muutaman päivän hankaluudet taas avasivat silmiäni, joillekkin tämä on jokapäiväistä. Paljon voimia ja jaksamisia teille. 
Te olette vahvoja.


maanantai 10. lokakuuta 2016

Ai sun mies ei ole töissä??

Kun tapasimme D:n kanssa, olimme molemmat vielä opiskelijoita. D:llä oli menossa työharjoittelu, josta hänellä oli tulossa parin viikon vapautus, sillä he olivat luokkakaverinsa kanssa tehneet niin paljon extraa.
Valmistuimme ja D pääsi heti töihin. Ongelmat alkoivat kesällä. D katkaisi ensitöikseen jalkansa ja jäi tietysti pitkäksi aikaa sairaslomalle. Silloin jo puhuttiin, ettei tiedä, kestääkö jalka enää rakennushommia.
Sairasloman jälkeen D pääsi tekemään pieniä pätkätöitä. Jalasta poistettiin leikkauksella rautaa ja ruuveja, jotta ne eivät vaivaisi arjessa.

Sitten meni selkä. Se oli meille raskasta aikaa, sillä eri lääkärit sanoivat eri asioita ja röntgenissä ei näkynyt mitään. Minä kyllästyin pian D:n valitukseen ja välillä epäilin itsekkin, että kuinkahan kipeä tuo mahtaa ollakkaan, kun joitakin juttuja pystyi tekemään vaivatta. Onhan minullakin ollut selkä kipeä.. 


Yritin ehdotella D:lle erilaisia töitä ja hän vain valitti, kuinka ei pysty.
Kuitenkin hän haki ja pääsi erään urheilukentän saneeraustöihin. Eevi oli silloin pieni. D kävi töissä, mutta illalla ei pystynyt tekemään mitään.
D:llä oli välilevyn pullistuma, josta olen TÄÄLLÄ kirjoitellutkin. Hän oli välillä sairaslomalla ja välillä vain työttömänä. Minä yritin saada häntä töihin, ehkä itsenikin vuoksi. Tuntui, että ihmiset jatkuvasti kyselivät "mitä D tekee työkseen, ai miten niin ei ole töissä", "joko se on töissä?", "no miksi se ei ole töissä?" Ja minä jollakin tavalla häpeilinkin sitä, vaikka minun olisi kuulunut olla tukena. Musta tuntui vain niin käsittämättömän epäreilulta, että miksi meille käy näin? Ensin meni jalka, sitten selkä, sitten se leikataan, mutta se menee oikeista ohjeista huolimatta uudelleen!
Koko ajan muistissa kuitenkin oli, kuinka ahkera D oli, kun hän oli kunnossa ja kun hänellä oli töitä. Silti minä epäilin häntä. Olemme puhuneet näistä ajoista, turhankin usein. Olen pyytänyt D:ltä anteeksi, kuinka painostin häntä töihin hänen ollessaan kipeä, mutta edelleen se tuntuu vaivaavan häntä ajoittain.


Keväällä D sai töitä. Aikaisemmin hän oli saanut osa-aika töitä, joten kuntoon päästyään hän teki kahta työtä päällekkäin. Pesti oli ensin pari kuukautta, mutta onneksemme hän pääsi pidempään työsuhteeseen. Työ on hänelle mieluista, eikä ilmeisesti selkää rasittavaa. Vaikka hän joutuu sitä kovasti joka päivä jumppaamaan ja käy salilla sitä vahvistaakseen.
Vastoinkäymisiä on ollut niin paljon, varsinkin työrintamalla, että eiköhän tässä ole edessä vähän valoisampia aikoja. Toivottavasti.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Huh, mikä viikko!

Onneksi se on melkein takana. Mä oon niiiiin tööt. Tällä viikolla oli erityisen paljon ohjelmaa, osa "pakollisia" menoja ja lopuista saan taas syyttää itseäni, että tuli niin paljon suunniteltua.

Maanantai: Nooalla neuvola 10.15. Bussipysäkki on ihan vieressä, mutta päätämme lähteä kävellen kirpsakkaan syysaamuun. Olemme ajoissa ja kerkeämme jopa hetkeksi istahtamaan ennen kutsua. 
Pikaisesti kotiin avaamaan ovea huoltomiehelle, joka tulee korjaamaan pyykkikoneen hanaa, jotta saadaan kone pyörimään. Eevi nukahtaa kotimatkalla. Illalla lähden Krav magaan. Iltapalan ja suihkun jälkeen unille.

Tiistai: Kello herättää 6.20. D on vielä kotona, mutta lähtee pian herättyäni. Hän saa kyydin työkaverilta, joten minulla on auto käytössä. Vähän yli puoli kahdeksan lapset on pakattu autoon ja kurvaamme hakemaan pikkusiskoni mukaan vauvauintiin. Uinnista selvitään ja iltapäivällä ihanat Oliver ja Liina tulevat meille leikkimään. Liinan kanssa hörpitään kahvit ja höpötellään kun Eevi yrittää varastaa kaikki lelut, joilla Oliver haluaisi leikkiä.
Myöhemmin illalla pari entistä luokkakaveria poikkeaa myös kahvilla.



Keskiviikko: Vapaa aamu ja saadaan pötkötellä sängyssä! Illalla mummi hakee minut ja Nooan serkkuni Partylite-kutsuille, jotka olen jo kertaalleen meinannut unohtaa.. Ennen tätä Eevi skippaa päiväunet.

Torstai: Ylös aivan liian aikaisin, Nooalla hammastarkatus 9.15. Tarkastuksen jälkeen kävelemme kaupunkiin, käymme hakemassa treffeille oman osamme ja kävelemme treffipaikalle katsomaan muita vauvoja ja äitejä. Eevi nukahtaa hetkeksi vaunuihin, unet jäävät kesken ja hän on ylipirteä, eikä tottele. Parin tunnin päästä lähdemme kävelemään kotiin, molemmat nukahtavat ja heräävät vähän ennen kotia. Mulla on rakko toisessa jalassa.
Illalla Eevin kanssa tanssimaan ja hänellä on ihan uudet tossut.




Perjantai: Vihdoin pieni hengähdystauko. Eevi jättää päiväunet jälleen välistä ja on iltapäivään mennessä hyperaktiivinen. Minun äitini ja isäpuoleni saapuvat 18.30, lapsille on laitettu yövaatteet ja vaipat valmiiksi lipaston päälle. 19.15 minun ja D:n kyyti saapuu. Auto ajaa Rosenbom's Steakhousen eteen ja me pääsemme nauttimaan ihanasta ruuasta D:n tulevien synttärien kunniaksi. Parin tunnin herkuttelun jälkeen palaamme kotiin vapauttamaan lastenvahdit. Molemmat lapset nukkuvat ja pienen televisiohetken jälkeen nukumme mekin.

Lauantai: 8.30 vauvauinti. D menee salille noin kello 12, lapset päikkäreille ja aaah pieni hetki omaa aikaa ennen kuin Eevi herää jo ensimmäisen kerran, pieni silittely ja unet jatkuu. Sitten viikon ruokaostokset.. Ja pian pääseekin takaisin nukkumaan ja odottamaan huomista.

Ihanaa viikonloppua!

torstai 6. lokakuuta 2016

Rakkaani viisikuinen

Nooa-poikamme on tänään viisi kuukautta. Olemme siis pian jo puolenvuoden ajan saaneet nauttia hänestä. Tähän väliin taas kerran voi kun aika menee niin hurjaa vauhtia, mutta meneehän se!
Maanantaina käytiin neuvolassa ja kaikki oli mallikkaasti. Viime neuvolan jälkeinen pelko maidon riittävyydestä kaihersi mieltä edelleen, mutta paino nousee, eli maitoa tulee. Ja herran jestas poitsulla on taas tullut pituutta. Vilkaisin Eevin neuvolakorttia ja hän on ollut vasta 8-kuisena sen mittainen, mitä Nooa nyt! Toki heillä oli jo syntymässä neljä senttiä eroa..


Meidän hurmuri on edelleen mahdottoman kiltti. Kuvaan on kuitenkin astunut väsykiukku. Eevi on alkanut skippailemaan välillä päikkäreitä, joka tarkoittaa sitä, että väsyneenä hänestä lähtee entistä enemmän ääntä, jolloin myös Nooan unet häiriintyvät. Välillä Nooa onkin iltaisin niin väsynyt, ettei millään meinaa uni tullakkaan ja sitten harmittaa. 
Yleensä hän on kuitenkin herra aurinkoinen, joka kääntyilee vatsalleen ja kovasti olisi jo lähdössä eteenpäin. Hän pitää lauluista, vaikkei äidille kovin kaunista hoilotusääntä olekkaan suotu. Lempipuuha on edelleen vaipanvaihto, sillä hymy nousee korviin jo siinä vaiheessa kun aletaan riisua housuja.

Kovasti Nooa tarkkailee kaikkea ja vierastamistakin on havaittu nyt parina päivänä. Isosiskon temput jaksavat naurattaa joka päivä. Eevi meneekin usein Nooan viereen lattialle ja nauraa räkättää kun pikkuveli tarttuu tukasta kiinni! Voin veikata, että vielä se on hauskaa, mutta eipä taida olla enää hetken päästä..
Kaksi hammastakin pikkuveikalla on ja tänään käytiinkin vilauttamassa niitä hammashoitajalle, jolta saatiin pesuohjeita.



Minäkään en ole enää niin hysteerikko Nooan saatua vähän enemmän kokoa. Hänen ollessa pienempi, pelkäsin koko ajan, että poika menee rikki, jos Eevi vähänkin osuu touhutessaan. Nyt osaan olla vähän rauhallisemmin mielin, vaikka edelleen pitää tarkkailla, ettei sisko pääse tekemään pahuuksia.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kun Uhma muutti meille

Meille on nyt toistaiseksi muuttanut neiti Uhma, toivottavasti ei jäädäkseen. Joinakin päivinä saatan nähdä vilauksen siitä kiltistä ja tottelevaisesta lapsesta, jota Eeviksikin kutsutaan.
Tänään Uhmaa ei kiinnostanut mikään. Lounasaikaan Uhmalla oli jo kova nälkä, mutta kun äiti laittoi lautasellisen makkarakeittoa nassun eteen, meni se pelkäksi pelleilyksi ja herneiden heittelyksi. Suuhun asti ei saatu kuin ehkä pala perunaa, joka sekin taisi löytyä lopulta ruokalapun taskusta.


Runsaan lounaan jälkeen olikin päiväuniaika, mutta Uhmista ei kiinnostanut sekään touhu. Ensin huoneesta tultiin pois omin avuin noin sata kertaa, jonka jälkeen yritin nukuttaa neitiä viereen, mutta sekin meni vain äidin silmäluomien nyppimiseksi. Uusi yritys omaan sänkyyn, jossa Uhmis raivoaa noin puoli tuntia, kunnes äiti luovuttaa. Aivan sama, antaa olla! Ja lähdemme ulos.

Ulkona naapuri kyselee, onkos pikkuneidillä tänään huono päivä? Aijaa että onko? Päiväunikaraoke on tainnut kantautua alakertaa pidemmälle..
Ulkona puretaan suurimmat energiat ja päivällisellä ruoka maittaakin jo hieman paremmin.



Mutta neiti Uhmaa harmittaa moni muukin asia.
Kengät on pakko laittaa heti kun haalari on päällä, sillä jalkalenksut ärsyttävät aivan kamalasti, eikä silloin voi edes kävellä. Jos suunpieleen jää ruokaa, se on pakko saada pois heti, koska se on inhottavaa! Äiti on ihan typerä kun yrittää auttaa syömään, mutta sekin harmittaa kun ruoka putoaa pöydälle matkalla suuhun. Äiti on senkin takia ihan typerä kun se ei kanna mua koko aikaa, vaikka toisaalta en mä edes haluaisikaan olla sylissä.
Kyllä on niin rankkaa olla kohta kaksivuotias.

tiistai 4. lokakuuta 2016

Äiti taistelee

En muista koska viimeksi mulla olisi ollut ihan oikea harrastus. Okei, olen harrastanut kyllä kuntosalilla käyntiä, mutta sitäkin viimeksi Nooan odotusaikana ja senkin lopetin varmaan kuudennella kuulla, mutta tietysti sekin oli oikea harrastus. Mutta tarkoitan nyt sellaista harrastusta, joka on tiettynä päivänä, tiettyyn aikaan ja johon on pakko mennä, jottei jäisi muista jälkeen.
Olen jo pidemmän aikaa mietiskellyt ja tutustunut eri kamppailu- ja itsepuolustuslajeihin.
Aluksi mietin kuumeisesti potkunyrkkeilyä, kunnes aloin keskustelemaan enoni kanssa lajeista. Hänen suosittelemana aloin ottaa paremmin selvää Krav maga-nimisestä lajista. Kyseisen lajin peruskurssi alkoi juuri Porin kamppailu-urheilukeskuksessa ja päätinkin lähteä yhden ystäväni kanssa katsastamaan millaisesta jutusta oli kyse.

Krav maga on itsepuolustus-, voimankäyttö- ja lähitaistelujärjestelmä, joka perustuu taktiseen ennakointiin. Tekniikoissa varaudutaan mistä tahansa suunnasta tuleviin hyökkäyksiin.
Me innostuimme lajista sen verran paljon, että päätimme osallistua peruskurssille ja siitä toivottavasti syttyisi innostus, jota voisi jatkaa pidemmällekkin. Harjoitukset sopivat hyvin minun tämän hetkiseen aikatauluuni, kahdesti viikossa, toinen niistä viikonloppuna.

Ensimmäisissä treeneissä oltiin maanantaina ja tänään pääsin yllättävän hyvin ylös sängystä, pitkän laiskottelun jälkeen. Pahoin kuitenkin pelkään, että huominen on haastavampi, sillä iltaa kohden alkoi jo tuntua suurempaa jomotusta venyttelystä huolimatta. Onneksi huomenna ei ole kiire mihinkään!
Valitettavasti ensimmäiset harjoituskuvat jäivät ottamatta, sillä meillä oli hieman kirimistä, koska hyppäsimme kurssille mukaan paria tuntia myöhässä..

Onko muita taistelulajeista innostuneita?

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

VIMMAANTUNUT

Meillä ei hirveän usein ole ylimääräistä rahaa. D siirtää joka kuukausi palkastaan rahaa lasten tileille, mutta mun äitiyspäivärahasta ei kauhesti pistetä säästöön kun niistä pienistä rahoista on maksettava vuokraa ja loputtomia puhelin-, vakuutus-, sähkö- ja harrastuslaskuja.

Mä olen aina ollut sellanen lastenvaatekuolaaja. Ostaisin vaikka mitä ihania ja kalliita merkkivaatteita, jos olisi rahaa. Omaa silmää miellyttää eniten Gugguu, Mini Rodini ja uusimpana lempparina Vimma. Mä olen suoraan sanottuna ihan Vimmaantunut.

Törmäsin facebookissa sattumoisin ilmoitukseen aletuotteista ja siitähän se nettishoppailu sitten alkoikin.
Ostin Eeville viime Ideaparkkireissulla yhdet Vimman leggarit ja ihastuin täysin. Materiaali oli joustavaa ja mukavan tuntuista, sekä pidän heidän erikoisista printeistä.



Toimituskin oli aivan priimaa, toisena päivänä tilauksesta paketti oli jo postilaatikossa! Eeville tupsahti luukusta paita, housut ja mekkonen. Nooalle löytyi housut ja body. Molemmille ostin vähän reilumman kokoisena, ettei heti huomenna jää pieniksi. Nooa varsinkin kasvaa niin hurjaa vauhtia! Olin ihan myyty. Pakko saada ehkä lisää..

Onko teillä mielipiteitä lastenvaatemerkeistä?
Mitkä olette kokeneet hyviksi käytössä?

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016