perjantai 31. tammikuuta 2020

Kaksi niin rakasta, kaksi niin erilaista

Mun pienistä vauvoista on ihan huomaamatta kasvanut jo vallatomia, ihania leikki-ikäisiä lapsia. Havahduin juuri, että mihin se taapero-ikäkin katosi tästä välistä. Mun oli lisäksi ihan pakko googlettaa, että minkä iän jälkeen taapero ei ole enää taapero. Jäin siihen käsitykseen, että noin kolmevuotiaana ollaankin yhtäkkiä jo leikki-ikäisiä, vaikka tämäkin ilmeisesti hieman vaihtelee lapsen kehityksen mukaan. En vain käsitä, missä ajassa tämä kaikki on tapahtunut. Siis me vietettiin joulukuussa esikoisen 5-vuotissynttäreitä ja syksyllä hänet pitäisi jo viedä esikouluun, että siis mitä? Ja toinen seuraa parin vuoden päästä perässä!
Muistan, kuinka paljon Eevi oli kasvanut yhdessä yössä, kun Nooa syntyi. Hän tuli äitini kanssa sairaalaan ja ymmärrykseeni ei vain mahtunut, miten ensimmäisestä pienestä vauvastani oli kasvanut siinä ajassa niin iso. Nyt kun olen juuri havahtunut heidän molempien nopeaan kasvuun, pelkään, kuinka isoiksi he kasvavat sinä yönä, kun vauva syntyy. Täytyykö heidät kuskata yläasteelle seuraavaksi?


Nämä sisarukset ovat loputtomia riitapukareita, mutta niin kovasti rakastavat toisiaan. Tappelut ovat lisäksi viime aikoina vähentyneet paljon. Heillä on paljon omia mielenkiinnonkohteita, mutta saavat yhdessä aikaan erilaisia leikkejä, jotka jaksavat kiinnostaa molempia.
Eevi on aina ollut todella suojelevainen isosisko. Hän pitää huolta, että päiväkodissa veli ei jää yksin, eikä häntä unohdeta. Toki hän on myös ainoa, joka saa motata veljeä, kun tämä käy ärsyttäväksi, mutta muut tätä eivät saa tehdä. Eevi nauttii keskipisteenä olemisesta. Hän kyllä löytää keinot, joilla tulla huomatuksi. Hän on hassuttelija ja naurattaja. Pieni draamakuningatar hänestä myös löytyy. Hän voi samanaikaisesti istua sohvalla, tietokonetuolilla ja jakkaralla, kun katsoo telkkaria. (Tässä taas ei ole omena pudonnut kovin kauaksi puusta, kun tietää millainen äiti on ollut pienenä..) Eevi rakastaa kaikkea kaunista ja ihanaa, ja hän tekee sen kyllä selväksi nähdessään jonkin ihanan kimaltelevan mekon tai maailman söpöimmän kissanpennun. 

Ja Nooa, aivan toisenlainen, mutta aivan yhtä ihana. Aina yhtä kiinnostunut kaikesta. Mitä, miksi, minkä takia, kuka, ovat hänen lempi kysymyksiään. Rämäpäisempi versio siskostaan. Hän juoksee, eikä katso eteensä, törmää ja itkee, mutta kymmenessä sekunnissa unohtaa juosseensa jotakin päin ja juoksee samaan kohtaan vartin sisällä. Hän tulistuu ja suuttuu aivan käsittämättömän nopeasti, mutta leppyy yhtä nopeasti. Tämä pieni poika kaipaa syliä ja pusuja. Hän tahtoo sohvalla tulla kainaloon. Hän on pieni kulinaristi, moni miettii, kuinka noin pienellä lapsella voi olla niin hyvä ruokahalu. Vaikka isosisko on Nooalle maailman tärkein, löytyy hänestä aivan toinen persoona, kun pääsee viettämään aikaa kaksin. Tällöin tulee esiin poika, joka kuuntelee ja tottelee ohjeita, kun ne ensimmäisen kerran sanotaan. Hän joutuu välillä tekemään töitä tullakseen huomatuksi vahvapersoonaiselta siskoltaan, että välillä se tulee kiukun ja raivon kautta. Mutta koska tämän olen huomannut, yritän kaikkeni, että huomioni olisi tasaisesti molemmilla, eikä siitä joutuisi tappelemaan.



Olen onnellinen, kun saan olla näiden kahden upean lapsen äiti. Kun saan nähdä heidän kasvavan ja kehittyvän, vaikka se usein tapahtuukin liian nopeasti, että välillä joutuu pysähtymään hetkeksi miettimään, milloin vastasyntyneestä kasvoi melkein 4- tai 5-vuotias. Ja kohta saamme tähän perheeseen yhden lisää, jota onkin odotettu monta kuukautta. Molemmat kysyvät viikoittain, koska vauva syntyy, sillä kumpikin on jo kyllästynyt odottamaan, enkä malta odottaa itsekkään, koska saan heille kertoa, että nyt vauva on syntynyt. 

maanantai 27. tammikuuta 2020

Oudoimmat raskaushimoni

Kuten muutaman kerran olen todennutkin, on raskauteni tähän mennessä sujunut suhteellisen vaivattomasti. Ei sen suurempia kipuja, paitsi tietysti nyt loppumetreillä alkaa toki vähän tuskastuttamaan. Illat ovat pahimpia, jos on päivän temmeltänyt ja koitat löytää mukavan asennon sohvalta, niin ei muuten onnistu. Suurin osa supistuksistakin jäi kuitenkin pois kun jäin töistä kesälomalle, jäljelle jäivät vain inhottavat liitoskivut. Normaalia pahoinvointia ja järkyttävää närästystä lukuun ottamatta, olo on ollut suhteellisen hyvä.

Mitään kovin outoja raskaushimojakaan mulle ei ole tullut. Ei ole ollut tarvetta syödä multaa tai yhdistää mandariinia ja ruisleipää, kuten siskoni toteutti tätä jälkimmäistä. Jokaisessa raskaudessa olen vähän kyllä odotellut jotakin outoa, mutta se on rajoittunut vain loputtomaan satsumien tai porkkanan syömiseen. Tässä raskaudessa myös muut hedelmät tai tomaatit ovat olleet kovassa huudossa. Aikaisemmissa olen ollut hulluna myös toffee naminamiin, joka sittemmin löytyi kaupanhyllyltä Kidius-nimellä, mutta nyt ei valitettavasti edes sillä. 


Erikoisimmat mieliteot mulla koskee eniten tuoksuja. Hulluksi mut tekee parkkihallit, bensa, pesuaineet, kellari, rakennusliikkeiden tuoksut (K-rauta, Puuilo yms.) ja meidän vaatehuone tuoksuu myös mielettömän hyvältä. Bensa ja pesuaineet ovat aina olleet mun mieleen, mutta nyt raskausaikana ne tuoksuu niin tajuttoman hyviltä! Mulla on ollut ajokortti kohta neljä vuotta, mutta mä oon ajanut parkkihalliin yhteensä vain joku viisi kertaa koko aikana, koska pelkään, että kolhin jotakin tai jostakin syystä jään parkkihallin ylä- tai alamäkeen jumiin. Näistä viidestä ajamastani kerrasta neljä on tapahtunut tämän raskauden aikana. 
Voisin vaikka joka päivä ajaa sinne lime-pesuainepurkin kanssa ja haistella molempia kilpaa. Lisäksi olen pessyt kotona lattiat ehkä triplasti niin monta kertaa, kuin ennen raskautta, ihan vain pesuaineen takia. Vielä ei ole onneksi tehnyt mieli maistaa, vaikka mielessä se on käynytkin. Todellisuudentaju ei kuitenkaan ole hämärtynyt vielä niin paljoa, ettenkö ymmärtäisi, että maulla ja hajulla ei näissä asioissa ole mitään yhteistä. 

lauantai 25. tammikuuta 2020

Seksiä synnytykseen asti, kyllä kiitos!

Halut muuttuvat raskausaikana ja joskus radikaalistikkin. Samalla kun toisella riittää valtavasti himoja alusta loppuun asti, voi toiselle tulla täysi stoppi heti alkumetreillä. Alkuraskauden pahoinvointi ja väsymys saattavat vaikuttaa siihen, että ei ole paneminen ihan heti ekana mielessä. Ja kun pahoinvointi hetkeksi helpottaa, voi tuntua siltä, että antakaa mun nyt vaan hetki nauttia tästä olosta. Ja sitten on me muut, jotka käyttävät hyväksi kaiken sen ajan, kun on parempi olo. Toki seksin harrastamiseen löytyy haasteita ihan jo sillä, että lapsia on ennestään ja lisäksi sillä, että heille tulee koko ajan enemmän ikää ja jossakin vaiheessa ymmärrystä asiaa kohtaan. Mielestäni kyseiseen aktiviteettiin on silti löydyttävä aikaa jostakin ja jos sitä  ei muka löydy, niin sitten sitä ei jompi kumpi tai kumpikaan todellisuudessa edes halua. Meillä on tietysti se tilanne, että kaksi vanhempaa lasta ovat oman isänsä luona joka toinen viikonloppu ja joka toinen keskiviikko-torstai, eli ajan löytäminen on hieman helpompaa. Toki mies tekee pääsääntöisesti viikonlopputöitä ja joskus tiettyinä sesonkeina yömyöhäänkin, joten jos haluaa tyytyväisenä pysyä, on joskus nipistettävä vaikka yöunista. Eikä seksin sitä paitsi tarvitse aina olla pelkkää jyystämistä, vaan se voi olla paljon kaikkea muutakin.


Mutta siis takaisin raskausaikaseksiin. Tästä ei ihan kauheasti edes mun mielestä puhuta. Facebookit on täynnä vauvaryhmiä, mutta harvoin niissä törmää, himottaako teitä muitakin- tai missä asennossa te harrastatte seksiä ison vatsanne kanssa-keskusteluihin. Ja jos niihin törmää, niin siellä on muutama hassu kommentti. Asia erikseen on facebookin Naistenhuone tai Äitylit. Niissä on niin paljon ihmisiä, että joku jopa uskaltaa kommentoidakkin. Siltikin väitän, että seksiaiheiset keskustelut niissäkin ryhmissä keskittyvät enemmän tavalliseen seksiin tai sopivan vibraattorin löytämiseen.

Keskiraskaus on yleensä seksillekkin kaikista parasta aikaa. Monesti vatsa ei ole siinä vaiheessa vielä tiellä, pahoinvointi on monella helpottanut, eikä ihan koko aikaa enää väsytäkkään. Mutta sitten on tietysti nämä tulevat iskät. Heillä saattaa olla myös oma ajatus seksin harrastamisesta. Monesti kuulee, että miehet pelkäävät vatsassa köllöttelevän vauvan turvallisuutta seksin aikana. Ehkä ihan perussettiä on ne, että mies osuu vauvaan tai joka ottaa yhtäkkiä kiinni. Mutta eipä sieltä vielä tähän päivään mennessä kukaan ole kiinni ottanut, toivottavasti. Mutta kun näistäkin asioista ja peloista keskustellaan yhdessä, päästään todennäköisesti asiassa eteenpäin.

Viimeinen kolmannes ja varsinkin viimeiset viikot ovatkin sitten jo asia erikseen. Niissä saattaa tarvita hieman jo akrobatiaa ja notkeutta. Mutta mihinpä sitä ei taipuisi, kun oikein tekee mieli. Monella alkaa tulemaan kuitenkin loppua kohden kaikenlaisia kolotuksia ja kipujakin, joka kyllä latistaa ajatusta seksistä.
Olen itse kokenut paljon ristiriitaisia tunteita kasvanutta vatsaani ja ylipäätään vartaloani kohtaan, joten sen kanssa on joutunut käymään jonkinlaista taistelua ja kun siihen lisätään seksin harrastaminen, niin kyllä sitä sillä hetkellä jotakin muuta tuijottelee, kun sitä kahden koripallon kokoista palleroa rintojen alla. Mutta onneksi meillä on maailmassa niin paljon erilaisia asentoja, että varmasti joka tilanteeseen löytyy jotakin! Ja vaikka tämä on vielä ehkä jollakin tasolla asia, josta ei ihan kauheasti kavereiden kesken keskustella, niin netti on pullollaan vaikka ja mitä, että ei muuta kun kokeilemaan, vaikka ihan synnytykseen asti, jos se vaan tuntuu molemmista osapuolista hyvältä!

torstai 23. tammikuuta 2020

Rv 36 - synnytys jännittää


Nyt ollaan jo aika pitkällä tätä raskautta, 88,9% sanoo yksi raskaussovellukseni (tai eihän niitä ole kuin kolme vai öö neljä, joista seurata vauvan kokoa ja kehitystä..) Mitä lähemmäksi laskettua aikaa mennään, sitä enemmän alkaa jännitys hiipiä, luonnollisesti. Mulla on takana kaksi varsin erilaista synnytystä, joten sitä suuremmalla syyllä mietin, millähän kaavalla tällä kertaa mahdetaan mennä. Esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla perätilan takia ja edellinen raskaus päätyi pieneen imukuppiavustukseen vauvan sydänäänien laskun vuoksi. Sektiosta toivuin todella nopeasti, ei mitään traumoja. Ensimmäisessä alatiesynnytyksessähän ei ihan kaikki mennyt nappiin. Vesien menosta kesti noin 21 tuntia siihen, että poika oli pihalla. Sillä välillä ehdittiin vauhdittamaan supistuksia oksitosiinillä, törkkäämään epiduraalipiikkiä kolmesti alaselkään ja luulin hukkuvani ammeeseen, jonka piti olla rentouttavaa puuhaa. Kun tästä kaikesta oltiin selvitty, vietiin vauva pikaisesti tarkistukseen lievän asfyksian vuoksi, mutta pääsimme kuitenkin nopeasti teho- ja tarkkailuosastolle tokenemaan. Vauva ei tarvinnut missään vaiheessa tehohoitoa, kun taas itse sain jonkinnäköisen infektion ja sairaalasta kotiuduin järkyttävän päänsäryn kanssa, joka myöhemmin selvisi postspinaalipäänsäryksi ja vasta päivien jälkeen hoidettiin epiduraalisella veripaikalla. 

Viimeisimmän synnytyksen jälkeen siis ensimmäinen viikko meni aikalailla sumussa ja säryissä. Ai niin, pojan ollessa noin viikon ikäinen, saatiin esikoisen kanssa vielä oksennustauti ja jokainen voi arvata, että kuinka mukavaa puuhaa se on juuri synnyttäneen lantionpohjalihaksilla!
Näistä kaikista kommelluksista huolimatta, ei synnytyksistä ole jäänyt mitään traumoja ja edelleen valitsisin mielummin synnyttämisen, kuin hammaslääkärissä käynnin. Tietysti toivon, että tämä kolmas kerta menisi enemmän oppikirjojen mukaan. Tyylillä niin, että säännölliset supistukset alkaisivat, pystyisin olemaan kotona mahdollisimman pitkään ja sairaalaan mentäessä oltaisiin jo niin hyvällä mallilla, että vähän jos jotakin kivunlievitystä vielä saisi ja sitten vähän ponnistellaan ja onneksi olkoon, teille on syntynyt terve tyttö! Näin se todennäköisesti ei tule menemään, mutta hei aina voi haaveilla.

Kaksi synnytystä kokeneena mua kuitenkin jännittää ihan hulluna, vaikkakin siis hyvällä tavalla. Nyt kun synnytys voi periaatteessa käynnistyä koska vain ja ollaan näin hyvillä viikoilla. Meillä olisi kyllä suunnitelmissa vielä ensi viikolla käydä ottamassa niitä vatsakuvia, että jos siihen saakka pysyttäisi yhtenä kappaleena. Mies kyllä ehdotti, että jos satun synnyttämään ennen kuvauksia, niin voidaan ilman muuta ottaa kuvia hänen kauniisti pyöristyneestä masusta. Onko sillä nyt sitten väliä kumman vatsa se on, yhdessä tässä raskaudessa kuitenkin ollaan mukana! 


tiistai 21. tammikuuta 2020

VAUVAJUHLAT

Reilu viikko sitten mut yllätettiin ihan totaalisesti. Vuonna 2014 esikoista odottaessani, osasin odottaa myös babyshowereita. Tai siis ainakin odotin ja olisin kyllä hieman pettynytkin, jos kukaan ei olisi sellaisia järjestänyt. Seuraavan laskettuaika olikin vain vuosi ja viisi kuukautta myöhemmin, joten hänenkään kohdalla en odottanut mitään juhlia. Vauvajuhlat taidetaan yleensä järjestää vain esikoisen kohdalla, ehkä siksi tämä suuri shokkiyllättyminen. Kuitenkin myös edellisen raskauden aikana minut yllätettiin, sillä tuleva kummitäti ei halunnut, että hänen kummipoikansa jäisi ilman vauvakemuja. Nyt siis kolmannen kohdalla ei käynyt pienessä mielessäkään, että jotakin pientä olisi kuitenkin luvassa. 

Sovittiin jo yli kuukausi sitten äidin ja siskon kanssa, että mennään yhdessä syömään ennen kuin synnytän. Mulle meni ihan täydestä ”äiti-tyttäret-aika”, jota niin kovin vähän tulee enää vietettyä. 
Kun kuitenkin saavuimme ravintolaan sisälle äidin ja siskon kanssa, olikin mua vastassa suvun naiset ja meidän vauvan kaksi tulevaa kummia. Oli siinä itkussa pidättelemistä! Tai ei oikeastaan ollut, koska en jaksanut sitä sen kummemmin pidätelläkkään. Sen enempää mitään leikkejä ei ollut suunniteltu, mutta perinteiset vauva-arvauskortit olivat vieraiden täytettävissä. Niitä on parasta lukea jälkeenpäin, että kuka on arvannut syntymäpäivän, painon tai pituuden lähimmäksi. Nimiarvaukset ovat myös hauskoja, sillä olemme ajatelleet pitää nimen salassa, joten hauska nähdä tuleeko oikeita osumia!
Meille oli kaikille tilattu ruokaa etukäteen ja äiti oli leiponut vielä ihanan vaaleanpunaisen kakun. Äitini oli ajatellut ihanasti, vaikka varsinaisia babyshowereita ei nyt kolmansia enää järjestetä, niin kiva koota pieni porukka koolle ja vauvakirjaan saa muiston kuitenkin. 






Lisäksi meille oli ostettu ihania ja tarpeellisia lahjoja. Paketeissa oli lähes tulkoon kaikki, jotka vielä olivat ostoslistalla, kuten kylpyamme, hoitolaukku ja imetystyyny. Miehellä oli ollut kova homma saada pidettyä mua aisoissa, että meille olisi vielä jotakin ostettavaa, kun olin jo alkanut jankuttaa, kuinka pian tulisi kiire näille kaikille ostoksille. Mies oli jo soittanut mun äidille, että nyt on pakko keksiä jotakin, kun häneltä alkaa tekosyyt loppua. Lopuksi äiti kielsi mua ostamasta kyseisiä tarvikkeita, että mennään sitten yhdessä ostamaan loput tarvittavat.
Mua on silti ehkä maailman helpoin huijata, että läpi olisi mennyt joka tapauksessa tämä ihana yllätys!


torstai 9. tammikuuta 2020

SÄKENÖIVÄ LOPPURASKAUS

Voi jukra, kyllä loppuraskaus on ihmisen parasta aikaa. Tai sitten ei. Nautin tietysti, että lähes jokaisessa tilanteessa voi vetää raskauskortin esille. 
Vitsi kun koko ajan väsyttää, kun mä oon kato raskaana. Kauhee pissahätä koko ajan, tän raskauden takia. Hirvee nälkä, koska raskaus. Sattuu sinne ja tänne ja tonne, se on tää raskaus.
Siitähän nää kaikki johtuu, vaikka ei siitä välttämättä ihan joka välissä tarvitse muistuttaa. Riittää ihan, että katsoo tätä palloa tissien alapuolella ja muuten niin tuskaista ilmettä, niin ei tarvitse paljon muistutella. Eikä tää oikeesti niin kamalaa ole, ihan koko aikaa. Oikeasti se jatkuva pissahätä ja hyvän asennon löytäminen sohvalla tai sängyssä, ovat ne, jotka eniten pistävät ärsyttämään. Tai kun tuntuu, ettei happi enää kulje, kun vauva työntää pepulla sun keuhkoja kasaan.

Mies yrittää ehtiä aina kaivamaan puhelinta esille, että saisi mun valitusvirret videolle, jotta voisi sitten ensi syksynä niitä mulle näyttää, kun aloitan haikailun vauvavatsasta ja siitä, kuinka ihanaa olisi olla taas raskaana.
Tajusi hän eilen kuitenkin olla edes yrittämättä ottaa puhelinta esille, kun mulla meni selkä ihan totaalisesti. Noustiin saunasta haukkaamaan vähän happea, kun tajusin, etten pysty edes kunnolla hengittämään, sillä joku sattuu vasemmalla puolella keskiselässä ihan perkeleesti. Itkua tihrustaen koitin saada tukan pestyä mahdollisimman nopeasti, jotta pääsen makaamaan johonkin asentoon, jossa vähän saisi edes henkeä. Kipu yltyi niin kovaksi, että oli pakko ottaa särkylääke. Mies koitti hieroa selkää auki ja onnistuikin sen verran, että sain nukutuksi.
Tänäkään aamuna kipu ei ollut täysin hellittänyt, mutta mikä tuuri, että olin viime kuussa varannut ajan raskaushierontaan, joka sattui olemaan juuri tänään! Ei siis olisi ollut yhtään parempaa päivää laittaa selkää jumiin.

Olen kerran tai kaksi käynyt hieronnassa elämäni aikana, toki olen tässä kohta kuuden vuoden parturi-kampaajaurani aikana ollut varaamassa aikaa useampaankin kertaan, mutta kuinka ollakaan se on aina jäänyt. Sain kuitenkin nyt joululahjaksi anopilta lahjarahaa, jonka sain käyttää haluamaani asiaan ja mies lupasi kustantaa loput, joten päätin käyttää tämän kerrankin oikeasti hyödyksi. Nykyään lasten tarpeisiin uppoaa niin paljon rahaa, että on helppo sivuuttaa aina omat menot.
Mutta siis tänään oli vuorossa minun ihan omaa aikaa vyöhyketerapeuttisessa raskaushieronnassa ja voi pojat se teki hyvää! 




Lempeiden hierontaotteiden sekä vyöhyketerapeuttisten 
hoitopisteiden avulla helpotetaan kehon jännityksiä
 ja kiputiloja kuten liitoskipuja ja lihaskipuja. 
Hoito parantaa aineenvaihduntaa ja vähentää turvotusta, 
auttaa rentoutumaan ja vähentää stressiä, helpottaa 
ja tasapainottaa erilaisia raskauden tuomia muutoksia kehossa 
esim.hormonitoiminta, ruoansulatus, hengitys ja verenkierto.”

Tätä siis hieronnalta luvattiin ja tässä todellakin onnistuttiin. Olo oli kuin uudestisyntyneellä. Ja aineenvaihdunta, jos normaalisti sai käydä vartin välein pissalla, niin tänä iltana olenkin käynyt kymmenen minutin välein! No mutta se nyt on tietysti selvä, että nesteet lähtee liikkeelle. Pieni murhe muuten kokonaisvaltaisen rentoutumisen seurauksena. Ja hei, eipähän tässä ihan hirveän montaa viikkoa tämä vauva ole tuolla rakkoa kiduttamassa, vaan viimeisiä viikkojahan tässä käydään enää läpi.
Mutta hierontaa voin suositella jokaiselle raskaana olevalle, nämä kivut, säryt ja jännitys vaivaavat varmasti suurinta osaa näillä loppumetreillä.

perjantai 3. tammikuuta 2020

EN LUPAA MITÄÄN

Ihanaa uutta vuotta vain jokaiselle!

Meillä vaihtui vuosi erittäin rauhallisissa merkeissä. Mies oli töissä, lapset olivat isällään ja minä pullamahani kanssa päädyin viettämään iltaa siskoni luo. Meillä oli ohjelmassa syömistä, korttipelejä, kokista ja tähtisädetikkuja. Puoli kahdentoista maissa mies oli päässyt jo töistä ja menimme yhdessä katsomaan raketteja rantaan. Sovimme aiemmin menevämme vielä parille kaljalle (minun kohdalla tämä tietysti tarkoitti alkoholitonta siideriä ja kaakaota), jos vielä jaksaisin. Toki selkää vähän jo pakotti koko illan istumisen jälkeen ja vauva pyöri vatsassa kuin vipperä, mutta ajattelin, että kerrankos sitä vielä käydään, seuraava uusi vuosi taitaakin olla vielä astetta rauhallisempi. 


Meillä alkoi jo välipäivinä kaappien tyhjennys, jota jatkettiin sitten ensimmäisenä päivänä. Olemme reilu vuosi sitten muuttaneet  nykyiseen asuntoomme kahdesta eri osoitteesta ja silloin jo karsimme tavaraa rankalla kädellä. Myös vuoden varrella olemme kerran tai kaksi käyneet kaappeja läpi. Me ei kumpikaan olla mitään tavaroiden himohamstraajia (mies kyllä enemmän..), mutta siltikin ihan mahdoton määrä turhaa roinaa oli ehtinyt kertyä kaappien perälle. Nyt viimeistään lähti myös ne tavarat, joita vuosi sitten mietittiin, mahtaako näitä vielä tarvita ja kun ei ollut tarvittu, niin pois vaan. Ennen meidän vaatehuoneen ovelta sai kurkotella takaseinällä olevaan vaaterekkiin, josko sieltä saisi jotakin napattua, mutta nyt sinne mahtuisi vaikka akvaariollinen kaloja!
Joka paikkaan tuli niin paljon lisää tilaa ja jotenkin koko mieli keveni, kun näki sen hävitettävän tavaramäärän. Kovin pienessä ajassa kaikkea rojua tuntuukin kerääntyvän, joten katsellaan puolen vuoden kuluttua, kuinka ahtaalla kaappitila taas on.

Me ei tehty mitään sen kummempia uuden vuoden lupauksia. Tarkoitus olisi vähentää herkkujen ja roskaruuan syömistä, mutta tässäkin tarkoituksessa toisena tavoitteena on rahan säästäminen. Itselläni ei tietenkään tässä vaiheessa ole tavoitteena mitään painonpudotusta, ollaanhan tässä vielä ainakin kuukausi, toivottavasti, raskaanakin ja imetyksen aikana ei tietysti sovi niinkään sen kummempia laihdutuskuureja aloittaa. Toiseksi monen kerran kokemuksella voin sanoa, että laihdutuskuurit eivät ole minulle se kaikista paras vaihtoehto, sillä siitä luisutaan äkkiä vaarallisille vesille. Mutta tavallista, edullista kotiruokaa olisi tarkoitus valmistaa ja syödä (lue: mies valmistaa, me muut syömme). 


Tänä vuonna on tulossa muutenkin suuria muutoksia ja suuria toiveitakin on ilmassa. Vauvan syntymä on näistä muutoksista ja odotuksista tietysti kärjessä. Lapsilla on vaihtumassa päiväkoti ja esikoinen aloittaa syksyllä eskarin. Yhtenä suurena haaveena on myös oman kodin osto. Sen kanssa emme pidä kiirettä tämän kaiken muun keskellä, mutta olisihan sellainen kiva löytää ennen esikoulun alkua, jos vaikka kotia ei löydy juuri tältä samalta alueelta. Emme kuitenkaan halua tehdä päätöksiä kiireessä ja tähän projektiin annamme aikaa niin paljon kuin tarvitsee. Vaikka ei sitä kieltää voi, kuinka paljon omakotikuume kasvaa asuntoja katsellessa, mutta katsotaan mitä kaikkea tällä vuodella on meille annettavaa!

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016