perjantai 29. heinäkuuta 2016

Eihän miellyttämällä ketään kasvateta

Mulla on aina ollut kova miellyttämisentarve. Varsinkin nuoruuden töppäilyjen jälkeen olen aina yrittänyt olla täydellinen kaikille samaan aikaan. Eikä mun töppäilyjä voi edes sanoa töppäilyiksi, vaan mä ihan tosissaan olen aiheuttanut todella paljon mielipahaa monelle ihmiselle. Aina on annettu anteeksi, mutta mä en ole koskaan päässyt niistä itse yli. Yritän olla ihana ja kiltti tytär, sukulainen, puoliso ja nyt myös äiti. Silti kaikkia on vaikea miellyttää samalla kertaa. Mun on vaikea pyytää apua, koska tuntuu, etten ole ansainnut sitä. Mun auttamiskiintiö on mennyt umpeen jo vuosia sitten. En myöskään tahdo olla marttyyri, mutta usein tunnun rypevän itsesäälissä. Kun joku ihana ihminen sanoo, että "mä katson sun lapsien perään, että saat juoda sen kahvin rauhassa", musta tuntuu silloinkin, että olen vain vaivaksi, vaikka apu on ihan vilpitöntä ja tiedän, että se joku vain haluaa mun saavan istua hetken rauhassa. Tunnen samaan aikaan suurta kiitollisuutta, mutta samalla mietin, miksi joku, jota olen niin monesti satuttanut, haluaa tehdä jotakin hyvää mun puolesta.
Sama lasten kanssa. Usein iltaisin mietin päivän tapahtumia. Komensinko taaperoa liian kovalla äänellä, pahoittiko hän mielensä kun äiti korotti ääntään kun kielto ei mennyt kymmenennellä kerralla perille? Ei lapsia voi kasvattaa miellyttämällä, eihän siitä mitään tulisi. Toiseksi tiedän, ettei lapsi ole edes pahoittanut mieltään kun virnistää edelleen ilkikurisesti komentamisen jälkeen. Miksi hyvänä äitinäkin on niin vaikea olla? Laitan aina lapseni etusijalle, eikö se ole tärkeintä? Se, että koittaisi vain tehdä lapselle mieliksi, ei kerro hyvästä vanhemmudesta. Mikä sitten on hyvää vanhemmuutta? Se, että lapsella on hyvä ja turvallinen olo, enkä usko, että turvallisuuden tunne tulee, jos lapsi saisi tehdä mitä itseä huvittaa.
Tässä näitä eilisillan syviä pohdintoja. Lupaan, että jatkossa on tulossa myös meidän iloisista puuhailuista, välillä vaan täytyy äidinkin miettiä vähän ehkä hölmöjäkin ajatuksia. Mutta eiköhän meistä jokainen joskus istu illalla sohvalla ja mieti, teinko oikein vai olisiko pitänyt tehdä jotakin toisin?

torstai 28. heinäkuuta 2016

Isi lomailee

D palasi maanantaina töihin kahden viikon kesälomalta ja kyllähän me jotakin kerittiin puuhailla sinä aikana. Tässä postauksessa kuvat saavat olla pääosassa..
Jazzien aikaan pyörähdettiin MLL:n tiloissa, sekä lapsille suunnatussa tapahtumassa Kirjurissa..
Vierailtiin mummulassa, mummilassa ja pappan mökillä Kokemäellä..
Vietettiin aikaa myös kotosalla, rippijuhlissa ja synttäreillä..
Nyt on hyvä palata taas arkeen ja katsoa mitä jännittävää elokuu tuo tullessaan!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Äidin tuki on toinen äiti, vai onko?

Useampaan otteeseen olen kirjoitellut mammaryhmistä, joissa olen ollut mukana. Eevin aikana Vaasassa ja nyt Nooan aikana perustin itse facebook-ryhmän kun en löytänyt valmista ryhmää. Vaasassa meillä oli tiivis ryhmä, joiden kanssa treffailtiin viikoittain, vähän vaihtuvalla kokoonpanolla. Sielläkin olin yksi ensimmäisistä kaveriporukan äideistä, joten vertaistuki tuli todella tarpeeseen. Me tultiin kaikki hyvin juttuun, vaikka ikähaarukka taisi olla siinä 18-40v. Kukaan ei tuominnut toista valinnoista ja jokaisen ongelmat ja mietinnät kuunneltiin. Meitä äitejäkin on kuitenkin niin moneen junaan, että joskus saattaisi tulla pientä sanaharkkaa.. Ei tarvitse kovin kauas nettiin lähteä niin löytää jos jonkinmoista draamaa. Meidänkin porukassa oli sekä tissivauvoja, että korvikevauvoja. Omasta imetyksestä olenkin kirjoitellut TÄÄLLÄ. Kaikki yhtä hyvinvoivia ja jokainen hyväksyttiin toinen toisemme valinnat.

Kuvan taisikin napata Pala Elämää-blogin Anne<3
Tarkoituksenani on luoda tästä Porin ryhmästä yhtä tiivis ja läheinen porukka. Tämä oli toki myös hyvä mahdollisuus tutustua ihan vain uusiin ihmisiin, sillä muutettuamme tunsin itseni välillä yksinäiseksikin. On vaikeaa ottaa yhteyttä vanhoihin kavereihin monien vuosien jälkeen, vuodetkin muuttavat ihmistä.
Meillä on nyt ollut kahdet treffit, molemmilla kerroilla meitä on ollut neljä äitiä ja kyllä niinkin pienellä porukalla saa jutun aikaseksi. Nyt alkuun keskustelut painottuvat vauvoihin ja synnytyksien läpikäymiseen, mutta mitä tutummaksi tullaan, sitä mukaan aiheetkin saattavat saada uutta suuntaa. Myös tässä ryhmärämässä on ollut hyvä ja vapautunut fiilis, sehän on pääasia. Äidin paras tuki on toinen äiti, vaikka se voi olla myös vihollinen. Sivusta seuranneena, lähes mistä vain asiasta voidaan saada ongelma aikaan. Aina joku tekee asiat eri tavalla kuin sinä teet. Varmasti jokainen äiti kiinnittää huomiota toisen äidin toimiin, vaikka ei siitä mitään negatiivista ajattelisikaan.
Meidän Nooalla (toinen oikealta) meni hieman tunteisiin, kun hän tissille nukahti
ja tuolta itsensä löysi. Ja tottakai pienet myötätuntoitkut kun kaverillakin on suru puserossa.
Mutta pidetään me äidit yhtä, eikä kuluteta energioita toisten arvostelemiseen!

tiistai 26. heinäkuuta 2016

SEKTIO VS. ALATIESYNNYTYS

Molemmat kokeneena voisin muutaman sanasen aiheesta kirjoittaa.
Esikoista odottaessa selvisi jo ajoissa, että neiti on ottanut mukavan istumisasennon. Neuvolassa kuitenkin rauhoiteltiin, että vielä on hyvin aikaa kääntyä oikeaan tarjontaan, enkä tuolloin ollut edes huolissani asiasta. Tunsin pään selkeästi ylävatsalla, mutta siitä huolimatta olin toiveikas ja jokaisella käynnillä olin varma, että pää onkin peppu ja hän olisi kierähtänyt oikeaan suuntaan. Kun raskauden lopussa muutosta ei kuitenkaan tapahtunut, sain lähetteen käännösyritykseen. Sinnekkin menin vielä melko toiveikkaana ja olin lueskellut, että ulkokäännös onnistuu noin 40% tapauksista. Lääkäri kertoi yksityiskohtaisesti mitä tapahtuu ja että jos vauva ei osoita minkäänlaisia merkkejä yhteistyöstä, niin lopetetaan, eikä väkisin aleta vääntämään. Käännösyritys ei ollut kovin kivulias, mutta tuntui hyvin epämukavalta. Hyvin nopeasti lääkäri huomasi, ettei vauvalla ollut aikomustakaan kääntyä ja homma keskeytettiin.
Silloin iski paniikki. Mitäs nyt sitten?? En ollut millään tavalla suunnitellut synnytystä, mutta mielessä oli kuitenkin ollut normaali alatiesynnytys. Lääkäri saneli vaihtoehdot, perätilasynnytys tai suunniteltu sektio. Itkua pidätellen keskusteltiin D:n kanssa ja vaikka kuinka olin toivonut alatiesynnytystä, en uskaltanut lähteä koittamaan. Lantioni oltaisi ilman muuta kuvattu, jotta vauva mahtuisi ulos, mutta ajattelin sektion olevan turvallisempi vaihtoehto, minulle, jolla ei ollut mitään kokemusta synnyttämisestä. Päivä lyötiin lukkoon (joka myöhemmim vielä siirtyi muutamalla päivällä eteenpäin) ja sitten odoteltiin.
Soitin heti ulkona äidilleni ja purskahdin itkuun. Oli vaikea selittää kyyneleiden tulvassa, että vauvalla on kyllä kaikki hyvin, mutta käännösyritys epäonnistui. Nopeasti kuitenkin harmitukseni väistyi, kun tajusin, että parin viikon kuluttua meillä olisi sylissä pieni rakas käärö!
Sektioaamu tuli ja olin pelosta jäykkänä. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja D oli korvaamaton tuki, sillä hän sai olla kanssani koko leikkauksen ajan. Sain Eevin nopeasti rinnalleni, vaikka pian jouduin hänestä luopumaan kun minut kärrättiin heräämöön odottelemaan puudutteen loppumista. Tiesin hänen kuitenkin olevan isänsä rinnalla kenguruhoidossa.
Sektiosta toipuminenkin tapahtui minulla hyvin nopeasti. Vaikeaa oli kotona olla tekemättä mitään, kun kunto oli niin hyvä. Sektiosta minulla ei ole siis pahaa sanottavaa. Eniten ehkä harmitti se, kun en saanut kokea sitä synnytyksen käynnistymisen jännitystä, vaan tiesin milloin mennään. Mutta se oli kuitenkin toissijainen asia siihen verrattuna, mitä lopuksi saimme<3
Nooan odotuksessa olin jo valmistautunut siihen, että on turha suunnitella yhtään mitään! Asiat menisivät kuten on tarkoitettu, minun ajatuksistani riippumatta. Tietenkin toivoin yhä, että saisin kokea myös alatiesynnytyksen ja siihen annettuinkin heti lupa, jos kaikki menisivät hyvin. Ja niinhän ne menivätkin. Jokaisella kerralla silti jännitin, että olisiko tämä toinenkin voinut kääntyä peppu menosuuntaa kohden. Vielä loppuviikoilla meillä oli käynti äitiyspolille, jossa varmistettaisi tarjonta ja KLIK!, oikeinpäin siellä köllöteltiin. Synnytyskertomuksen olenkin jo TÄÄLLÄ kirjoitellut, joten ei siitä sen enempää. Mutta toipuminen siitä oli vieläkin nopeampaa.
Molemmista jäi jälkikäteen hyvät muistot, vaikka jos saisin valita, niin kyllä alatiesynnytyksellä mentäisiin. Mutta koska näissä asioissa harvemmin saa valita ja ikinä ei tiedä mitä tapahtuu, niin turha sitä on etukäteen miettiä.
Ja kaiken tämän jälkeen, kumpaakaan en vaihtaisi!<3

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Pelkään sinun satuttavan itsesi

Meillä on meno äitynyt aika hurjaksi. Eevillä alkaa olla vauhtia päivä päivältä enemmän. Olen ollut tähän saakka hyvinkin rauhallinen. Lapset nyt koheltavat ja satuttavat, mutta oppivathan ne siitä sitten. Nyt on kuitenkin pakko juosta koko ajan perässä. Hetki sitten Eevin lempileikki oli pureminen ja nyt kun siitä on suurimmaksi osaksi päästy, on kuvioihin astunut lyöminen ja potkiminen. Useimmiten maalitauluna on kissa. Se on kestänyt hirveen hyvin Eevin repimiset ja kuristamiset, mutta yhtenä päivänä Eevin leukaan oli ilmestynyt pieni raapale. En tiedä onko se peräisin kissasta, kun itkua siitä ei kuitenkaan seurannut. Nyt on kuitenkin juostava koko ajan perässä "älä lyö kissaa, älä heitä kissaa nukella, älä astu kissan päälle".

Toisiksi kivoin leikki on kiivetä sohvalle tai sängylle, ottaa tyyny syliin ja kaatua sen kanssa suorilta jaloilta eteenpäin. Meillä ei ole mikään kovin suuri sohva, joten olen koko ajan sydän kurkussa, että kohta kuuluu kops ja ollaan hampaat edellä lattialla.
Välillä pötkötellään lasten kanssa sängyllä ja mun on pakko maata Eevin ja Nooan välissä, sillä silloin on Nooakin jo vaarassa kun Eevi potkii kauhealla voimalla myös pikkuveljeen päin. Sanompa minä nätisti vakavalla äänellä tai ääntä korottamalla, että ei saa, Nooaa voi sattua, saan vastaukseksi pelkkää ilkikurista naurua. Alkaa omiakin hermoja raastaa kun koko ajan joutuu jännittämään, että Eevi satuttaa joko itsensä tai pikkuveljeä. Ei tahallaan tietenkään, vaikka välillä ilme on niin pirullinen, että hetken jo mietin, että ihan kiusatakseen neiti sen tekee! Toiseksi Eeviltä puuttuu täysin itsesuojeluvaisto, eteenpäin mennään vaikka portaat loppuu ja sänkyyn kiivetään, vaikka kymmenen minuttia sitten sieltä tultiin pää kolisten alas. No kai se joskus oppii, sitä odotellessa..

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Heihei tuteille, pikkuhiljaa

Eevi on nyt 1v7kk ja ollaan hissukseen vähennetty tuttimäärää kotona, vaikka toki Nooa pitää huolen, ettei ne talosta lopu kokonaan. Vähän ennen Nooan syntymää aloiteltiin jo tutittomia päiviä, eli periaatteessa tutti oli saatavilla vain uniaikaan. Noh, kuinkas sitten kävikään, kun se pikkuveli syntyi ja elämä menikin ihan päälaelleen.. Eevi oli välillä niin mustasukkainen, että äiti luovutti. 

Ole hyvä, tässä tutti, ota vaan. No mutta älä rakas vie vauvan tuttia, missäs Eevin tutti luuraa? No täällähän se!

Hupsista. Mutta nyt me alotettiin uudelleen puhtaalta pöydältä kun tilanne kaksiossa on rauhottunut. Eeville jäi enää yksi yötutti, jonka saa illalla samalla kun mennään sänkyyn ja aamulla hän saa heittää tutin itse sänkyyn. Toinen tutti on hoitolaukussa, sillä usein mennään päiväuniaikaan ulos vaunuttelemaan ja silloin se on helppo kaivaa sieltä. Tarkoituksena on kuitenkin vaihe kaksi, eli myös päikkäritutti jäisi pois.
Näillä eväillä ollaan nyt menty pari päivää, eikä se tunnu kovin haittaavan, paitsi sillon kun tutti osuu silmään.. Kuten tänään. Eevi huomasi tutin lojuvan sängyssään ja sai napattua sen pinnojen välistä. Selitettiin, että laitetaan tutti takaisin sänkyyn ja illalla sen saa sitten taas. Hetken hölmistynyt ilme ja tuttiasia unohtui, huh mikä moka. Tutti peiton alle piiloon.
En usko, että tämä vähentäisi Nooan tuttien varastelua, koska luulen sen vain johtuvan siitä, että koskamävoin ja useimmiten sitä ei edes laiteta suuhun, vaan sen kanssa lähdetään karkuun. Katsotaan kuinka pitkälle päästään tällä kertaa ja että pysyykö äiti tarpeeksi tiukkana. Tuttiasian etenemisestä siis tulossa varmasti myöhemmin lisää.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Herkkupäivä mummulassa

Eilen lähdin aamutuimaan lasten kanssa mummulaan. Mummu on ollut jalkaleikkauksessa, joten minä lähdin käymään kaupassa ruoka- ja herkkuostoksilla. Meillä oli menuussa kananuudeliwokkia ja jälkkäriksi mansikkamarenkikakkua. Eevi on tosi huono syömään kasviksia, mutta ilmeisesti lounaan venyessä normaalia pidemmälle, oli nälkä niin kova, että parsakaalit ja porkkanat menivät heittämällä kurkusta alas. Toiseksi meinasi käydä köpelösti meidän tuttijupakassa, (josta huomenna luvassa lisää) sillä Eevin tutti jäi kotiin ja meillähän ei nukuta ilman rakasta tuttia. Lähdin siitä huolimatta vaunuttelemaan ja vajaan vartin ulkoilun jälkeen neiti oli unessa. Aluksi Eevi höpisi ja jutusteli niin kovalla äänellä, että ajattelin saavani unohtaa päiväunet, mutta niin vain uni voitti. Ja lisäksi hän päätti nukkua 1,5 tuntia normaalien reilu puolentunnin unien sijasta.
Mummu oli ostanut Ikeasta hulppean teltan, joka olikin ihan ykkösjuttu! Se olikin myös aivan loistava piilopaikka siinä vaiheessa kun piti lähteä kotia kohti. Sinne sitten äiti ryömi perässä ottamaan karkulaista kiinni.
Mummun turvallisessa sylissä<3
Illalla D ehdotti, että tekisimme yhdessä hampurilaisia. Se kruunasikin päivän mässäilyn hyvin ja loppuillan sai maata sohvalla kauheassa ähkyssä.

torstai 21. heinäkuuta 2016

No kun mun äitikin


"Miksi sä laitat sinne kananmunaveteen suolaa?"
No kun mun äitiki aina laitto. Aloin yhtenä päivänä miettimään, että miksi laitan veteen suolaa ennen kananmunien laittamista sinne. Jälkeenpäin olen kuullut, että vesi alkaa kiehua nopeampaa, mutta en mä tiedä. Minä teen niin siksi, koska äitinikin teki ja teen edelleen, vain siksi.
"Hei pitäiskö ottaa näitä halvempia lasagnelevyjä, kun näissähän on ihan hirvee hintaero?"
No mutta kun äiti osti aina näitä. Mitä jos noi halvemmat onki pahoja enkä tykkää koko ruuasta?? No hei c'moon, ei taida lasagnelevyissä olla niin suurta makueroa.. Mutta kun äitikin.
"Miks sä juot sun kahvin mustana?"
No kun äitikin aina juo. Sillon jo kun mä olin pieni. Tämän olen kyllä pystynyt muuttamaan.. Jossakin vaiheessa kaikki kaverit kaatoi mun kahviin maitoa kysymättä ja lopuksi se olikin ihan hyvää. Edelleen yhden ystävän luona, jos siellä käyn (nykyisin ihan liian harvoin!), juon kahvini mustana.
Jotkut asiat vain pinttyvät lapsuudesta mieleen, etkä saa niitä mitenkään muutettua. Ja minä, joka inhoan suuria ja äkkinäisiä muutoksia, en kestä, että asiat ei olekkaan kuten ennen. Tiedättekö kuinka kauan kesti toipua Fazerin ruispuikuloista Vaasan ruispaloihin vaihtamisessa? Kauan. Tai wc-paperi, siis Lotus soft Emboa sen olla pitää! Mitä jos peppu menee ihan rikki tolla halvemmalla? Emboa riittää kaksi palaa, mutta jos tota ohkasta tarviikin kerralla enemmän? Juu ei käy päinsä, johonkin vedetään kyllä raja! Mutta nää on just näitä, "et kai sä nyt herranjumala meinaa syödä tota leipää tollee, että sulla on juusto siinä päällä?? HULLU!" Ei oo helppoa D:lläkään, mut hei, elämän pieniä valintoja. Turha niistä enää on valittaa.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Meidän isillä on vauvakuume

"Tehtäiskö hei kolmas lapsi?"
"Kato ny ku noillaki on neljä tommosta ihan pienillä ikäeroilla olevaa lasta.."
"Saisit olla kotona nii mä käyn töissä."
Ihan kun meidän isillä olisi jonkinlainen jatkuva vauvakuume. Eevikin oli vielä pikkunen kun D rupesi puhumaan toisesta vauvasta. Ja Nooa "suunniteltiinkin" sillä tyylillä, että no katsotaan. Sitten D:n selkä meni huonompaan kuntoon ja mun oli tarkoitus aloittaa pillerit uudelleen seuraavien kuukautisten jälkeen, joita ei sitten ikinä kuulunutkaan.. Mutta onneksi ei.
Tällä kertaa mä olen sanonut, että katsellaan vasta sitten, kun kumpikaan ei ole enää vaipoissa ja molemmat ovat hieman omatoimisempia. 
"Mennäänkö naimisiin?"
"Pitäiskö meidän koittaa jos saatais lainaa ja ostettais oma talo?"
Taitaa meidän ukolla olla joku pesänrakennusvieetti meneillän tai sitten se on vaan seonnut..

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kaupunki hiljenee

Luojan kiitos ne ovat ohi! Jazzit nimittäin. Me asutaan siis aivan Porin keskustassa ja viimeisen viikon aikana ei ole mihinkään voinut mennä, etteikö joka paikassa olisi ollut porukkaa, melkein vuorokauden ajasta riippumatta.
Nyt vihdoin alkaa meno rauhottua ja arki alkaa. Mekin käytiin pari kertaa pyörähtämässä kadulla ja pääsin käymään siellä yksinkin. Mä en ole koskaan ollut jazzejen päätöslauantaina katsastamassa menoa, mutta tänä vuonna pääsin ensimmäistä kertaa. Meillä oli kyllä tosi hauskaa ja pääsin tuulettamaan aivoja, silti seuraavana päivänä oli kauhea morkkis siitä kun on ollut poissa. Vaikka lapset nukkuivat poissaoloni ajan, niin silti jollakin oudolla tavalla harmitti. Sunnuntaina mulla ei mitenkään ollut huono olo, mutta aivan armoton väsy! Kuin olisi valvonut viikon putkeen, todella virkistävää siis. En siis koe, että tästä lähin olisi päästävä juhlimaan "päättäjäispäivänä", päin vastoin voisin ihan mieluusti jäädä kotiin leikkimään palikoilla.
Viime viikolla lähdettiin jazzeja karkuun mun mummille, sekä äidille. Poissa kaupungin vilskeestä alkaa oikeasti haikailla vähän rauhallisemmalle paikalle ja omaa pihaa. Ollaankin tässä katseltu vähän asuntoja, mutta toistaiseksi ei ole sopivaa tullut vastaan. Mutta toivotaan, että metsästys tuottaa tulosta.
Uusi viikko aloitettiin tutustumalla pariin uuteen mamma- ja vauvakaveriin. Odotusaikana tein facebookkiin ryhmän huhti-, touko- ja kesävauvoja varten ja tarkoitus on tutustua muihin äiteihin ja toivottavasti saada pysyviäkin ystäviä, joita mulla Eevinkin aikaisista äitikavereista on jäljellä! Mutta hyvään alkuun päästiin ja toivottavasti päästään jatkamaan ensi viikolla. Jos Porilaisia äitejä eksyy tänne, niin täältä löytyy meidän ryhmä, vielä ehtii mukaan! Mukava viikon aloitus!:):)

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Äiti autoilijana

Mulla onkin kaikessa kiireessä jäänyt kertomatta eräs asia. täällä kirjoittelin, kun olin aloittanut autokoulun ja kuinka mua jännitti aivan hulluna ja joka kerta ajotunnille mennessä oli pieni jännitys mukana. Mutta mun autokouluopettaja oli aivan mahtava tyyppi! Todella rauhallinen, jota silloin toivoinkin ja kannustava. Musta tuntui, että myös meidän huumorit kohtasi hyvin. Silloin kun kävin ilmoittautumassa, sanoin, että tavoite on "kortti ennen synnytystä" ja sihteeri sanoi, että aivan mahdollista jos laittaa töpinäksi. Ja niin siinä sitten kävi, että tiistaina 3.5 mulla oli inssi ja se meni melkein heittämällä läpi. Pientä sanomista tuli suojatielle pysähtymisestä, mutta muuten melkein nappi suoritus ja tämä tapahtui siis kaksi päivää ennen kuin synnytykseni käynnistyi, sillä torstai-iltanahan mulla meni sitten vedet.
Tässä ollaan inssiaamuna. Voi hitto kuinka mä oon
mahtunu sinne ratin taakse??
Kävin jälkeenpäin näyttämässä Nooaa autokouluopettajalleni, sillä kouluhan sijsitsee meitä vastapäätä ja hän sanoi, että tein ennätyksen ainakin hänen urallaan! Mutta kyllä se hilkulla olikin, olin aivan varma, että synnytys käynnistyy juuri maanantai-tiistai välisenä yönä, koska tietysti jännitin ajokoetta niin paljon. 
Nyt ollaan sitten ajeltu jo pari kuukautta ja pikkuhiljaa alkaa luistamaan (lue: auto ei enää sammu jokaisiin liikennevaloihin..) Ja kyllä nyt on näppärää kun voidaan vaihtaa kuskia pidemmillä reissuilla ja mä voin lähteä välillä ilman D:tä johonkin. Toki meillä on vain yksi auto, eikä vielä varaa pitää kahta niin D kulkee sillä töissä. Nyt loman aikaan mä olen päässyt vähän enemmän ajelemaan ja kaikilla kauppareissuilla mä olen kuskina, jotta saan harjoiteltua. 

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Nettishoppailua

Eilen tosiaan kipaisin matkahuollosta odottamani Jollyroomin paketin. Mua ei saisi kyllä päästää ollenkaan nettiin sivuille, jossa on jotakin myytävää, varsinkin kun kyse on lastenvaatteista. Ei ole kovin kauan aikaa kun asiasta kirjoittelinkin täällä.
Kävin edellisellä viikolla yhden koulukaverini luona ja hänen tytöllään oli niin ihana paita, samaa väritystä kuin meidän vaunuverho ja mun oli pakko kysyä, että mistä tuo ihana yksilö, sillä mun oli vain saatava Eeville samanlainen! Hän kertoi tilanneensa sen Jollyroomilta ja sinnehän mä eksyin illan pimeinä tunteina. Mutta enhän mä meinannut päästä sieltä pois! Toinen toistaan ihanempia vaatteita sivu tolkulla ja vielä erittäin hyviä tarjouksia.
Löysin Eeville juuri sen ihanan paidan, sekä housut, legginssit ja kaprit.
Nooalle löytyi kaksi bodya ja kahdet housut. Tietysti Eevin paita ja Nooan bodyt olivat samaa kuosia. Mä niin rakastan pukea näitä lapsia samanlaisiin vaatteisiin, vielä kun mulle annetaan mahdollisuus. Kohta saattaa tulla se vaihe, varmaan Eevillä hyvinkin aikaisin, ettei äiti tod saa valita vaatteita. Saavat sitten vanhempana katsella valokuvista kun vaatehullumamma on pukenut murut samanlaisiksi. Hei kiitti vaan mutsi. Mutta kun ne on niiiiiin ihania!

Alkuviikon parhaat

Uusi viikko on alkanut mukavasti ja kaikkea kivaa on mahtunut näihin pariin päivään. Maanantaina sain palkkioksi pienen oman hetken raskaan yksinhuoltajaviikonlopun jäljiltä ja lähdin serkkuni kanssa syömään ja nopealle shoppailukierrokselle. Käytiin kiinalaisessa, jossa on aivan mahtava buffetti ja sen huomasi täydestä olosta ruokailun jälkeen kun pyörittiin pois ravintolasta. Tarkoitus oli metsästää mulle bb-voide, mutta mukaan tarttui myös eyeliner, jota vihdoin toivottavasti opin kohta käyttämään, terveisin suttusilmä. Tuskin olisin muuta ostanut, mutta tohelona suttasin paitani syömässä, joten olihan mun aivan pakko ostaa uusi! Ja koska mä en ikinä löydä mitään vaatetta itselleni, niin pakkohan oli ostaa kaksi, kun kerran halvalla löytyi.
Toinen paita päätyikin jo pyykkikoriin..
Sitten käytiin hakemassa D ja lapsukaiset mukaan ja lähdettiin pyörähtämään jazz-kadulla. Porihan on aivan sekaisin koko viikon ajan kyseisten pippaloiden ansiosta. Lähestulkoon joka vuosi katu on samanlainen, mutta viime vuonna ei ehditty kun viimisenä päivänä kääntymään siellä muuton takia ja sitä ennen mulla on ollut vuosien tauko, kun olen edellisen kerran käynyt.
Tänään otin muksut vaunuihin ja lähdin ystäväni ja tämän tytön kanssa katsastamaan Mannerheimin lastensuojeluliiton tiloja, jossa ollaan Eevin kanssa kerran käyty, mutta jazzien takia sielläkin oli kaikenlaista spesiaalia. Nooa nukkui nätisti sillä aikaa kun tytöt leikkivät ja mammat sai vähän rupatella keskenään. Sieltä suuntasin matkahuoltoon hakemaan pakettia, jossa vihdoin oli tilaamani lastenvaatteet<3 (Tästä varmasti lisää myöhemmin!!)
Kovin tuli väsy leikkien jälkeen..
Kotona leikeltiin miehen tukka uuteen uskoon, jonka jälkeen lähdettiin jokaviikkoiselle vähän suuremmalle kauppareissulle, johon saa varata aina vähintään 1,5h.. Kotona saikin sitten alkaa valmistelemaan lapsosia unille. Minä laitoin Nooan nukkumaan ja D jäi antamaan Eeville iltapuuroa kun minä lähdin kahden koulukaverin kanssa vielä kahvittelemaan. Käyn nykyään todella harvoin yksin missään tai en ainakaan viivy pitkiä aikoja, niin nyt oli ihana istua iltaa kahvilan terassilla ja vaihtaa kuulumisia, varsinkin kun toista kaveria en ollut nähnyt äitiyslomalle jäätyäni. Aika meni kuin siivillä, samalla livejazz-musiikkia kuunnellessa ja kotiin tullessa molemmat lapset olivat yhä unessa ja D:kin oli nukahtanut Nooan viereen. Varsin onnistunut päivä!
Paljon ohjelmaa parissa päivässä, mutta kerrankin olen hyvin levollisella mielellä. Näitä mukavia päiviä lisää kiitos ja nyt D:n loman aikana niitä kerkeää varmasti tulemaankin.
Mulla on aina päällä mustaa tai harmaata, mutta nyt repäsin
ja ostin persikanvärisen paidan!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Metsälenkillä

Terveisiä metsästä! Meillä oli jo alku- tai viimeviikolla puhetta serkun, Nooan kummitädin, kanssa, että lähdetään tuonne Katinkuruun lenkkeilemään. Siellä menee reittiä jos jonkinmoista, eri pituisia ja erilaista maastoa. Mulla tietysti oli lapset mukana vaunuissa, joten maasto valittiin sen mukaan. Reitti oli oikein helposti edettävä ja meidän Oran ilmakumirenkailla oltaisi menty astetta vaikeampaakin reittiä.
Seitsemän kilometriä oli meidän lenkkimme. Serkulla oli koirat mukana, joten puolessa välissä meillä oli juomatauko ja Nooa heräsikin unilta juuri ennen puoliväliä, tietysti nälkäisenä ja vaippa täynnä. Onneksi pysähdyspaikka oli ampumaradan vieressä, jossa oli ihan kunnon pöytiä ja tuoleja, joten vaipanvaihto kävi siinä käden käänteessä. Ennen lähtöä mietin, että kuinka pystyn imettämään urheiluliiveissä, mutta helpostihan tuo kävi! Toinen puoli matkasta vaihdettiin osia, serkku lykki kärryjä ja mä otin toisen koiran vyöhön. Siinä sai kyllä aivan loistohyvän asennon, kun koira vetää lantiosta nii pakostakin itse suoristaa selkäänsä.
Ädin ja Nooan juomatauko:)
Meillä oli kaiken lisäksi aivan mahtava lenkkisää, aurinko paistoi täydeltä taivaalta, tiheämmissä metsikkökohdissa oli kyllä vähän hyttysiä. Ja mikä tärkeintä, Eevi nukkui! Ja vieläpä kokonaisen tunnin. Eikä näyttänyt häiritsevän, vaikka pikkuveli nostettiin vierestä välillä ruokailemaan ja vaipanvaihtoon. Ajateltiin kyllä lähteä toisenkin kerran!
Illalla käytiin vielä leikkipuistossa ja mentiin isiä vastaan asemalle. Nyt molemmat väsyneet nukkuu reippailu päivän jälkeen.
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille<3

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016