torstai 26. toukokuuta 2016

Pakko-oireiluako? +sisältää linkin arvontaan!

Viime aikoina olen joutunut miettimään, että meneekö mun siivous- ja järjestelyintoni välillä vähän yli? Olen jopa lukenut ja ottanut selvää asiasta, enkä nyt ihan täysin täytä kriteerejä, mutta aika moni asia osui kuitenkin lähelle. Välillä tuntuu aika kamalalta ja väsyttävältäkin, kuinka kotona alkaa ahdistaa epäsiisteys. Kun Eevi menee päiväunille ja vauvakin nukkuu, minä alan siivoamaan. Kaikki lelut on pakko saada laatikoihin ja laatikotkin on järjestettävä vähintään kerran viikossa, pehmolelut yhdessä, palikat toisessa, kolmannessa meteliä pitävät vekottimet ja neljännessä sekalaiset lelut. En kestä täysinäistä pyykkikoria, vaikka sen täysinäisyys ei näy mihinkään, minä tiedän. D jättää eteisessä olevien kenkälaatikoiden päälle kaikki tavaransa kun tulee töistä, ne eivät kuulu siihen, avaimille on oma laatikko!!
Mutta kaksi asiaa menevät ehkä ylitse muiden, tiskipöytä ja lattioilla olevat roskat, pölypallot ja kissankarvat tai siis joka paikassa olevat kissankarvat. Mä en voi mennä illalla nukkumaan, jos tiskipöydällä on astioita, kahvimukeihin ja Eevin vesipulloon olen totuttanut itseni. Mutta siinä ei saa olla edes pisaroita.
Eevistä on tullut niin herkkäuninen päivisin, etten uskalla imuroida vaikka hän nukkuisi parvekkeella. En voi myöskään imuroida Eevin ollessa hereillä, sillä pitää olla koko ajan silmä tarkkana ettei vauva saa nukesta tai muusta lelusta päähänsä. Missähän vaiheessa oikeasti yksinhuoltajat imuroivat? Ei kai auta muuta kun laittaa vauva rintareppuun ja kaivaa imuri esiin. Edelleen minulle siis kuitenkin on tärkeämpää saada olla pieni hetki rauhassa, enkä rupea pakonomaisella imuroinnilla häiritsemään lasten unia. Mutta ärsyttää aivan suunnattomasti kun imuroinnin jälkeen saat koneen kaappiin ja huomaat kissankarvan lattialla. Tottakai niitä on joka paikassa, meillä on kissa! Mutta silti.
En ole kuitenkaan aivan menetetty tapaus, Eevi on repinyt olohuoneen verhot monen monta viikkoa sitten niin, että ne ovat kolmesta nipsusta irti. Ne ärsyttävät mua joka kerta kun kiinnitän niihin huomiota, mutta en ole tehnyt vieläkään asian eteen mitään. Toiseksi meidän kaapit eivät ole järjestyksessä ja se kiukuttaa vain silloin tällöin, mutta voi herranjumala jos D laittaa astiat astiakaappiin väärin..
Joka päivä toivon, etteivät nämä pienet asiat häiritsisi mua, täällä asuu kaksi lasta ja eläin, joten eihän täällä oikeasti aina voi olla siistiä. Yritän joka päivä harjoitella, etten välittäisi asiasta. Joskus onnistun, harvemmin, mutta kuitenkin. Ehkä minä joskus vain väsyn ainaiseen siivoamiseen, elämässä on tärkeämpiäkin asioita.
Mutta asiasta villahousuihin tai oikeastaan ruusukepipoihi.. Käykäähän osallistumassa ihanan Äiti ja melukylän lapset-blogin arvontaan t ä s t ä ja voit voittaa ihanan pipon, pannan tai lippiksen! Aikaa on vielä huomiseen.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Ja sitten on niitä päiviä kun..

..odotat, että lapset saa laittaa nukkumaan ja toivot, että ne nukahtaa heti. Meidän bussi lähti kohti mummulaa kello 12.15, ehdittiin hyvin, eikä edes meinattu myöhästyä, vaikka aamu oli yhtä hullunmyllyä. Noustiin kyllä hyvissä ajoin, mutta kun toinen lapsi haluaa olla koko ajan tissillä ja toisella palaa hermot kun haluaisi itse syödä, mutta äiti yrittää auttaa, jotta sinne suuhun saadaan jotakin, ei voi lopputulos olla kovin mielekäs. Vauva nukahteli aamupäivällä rinnalle, mutta heti kun siirsin pois sylistä ja yritin tehdä jotakin muuta, alkoi pieni voimistuva huuto. Ei siis ihme, että Eeviäkin alkoi harmittaa kunnei äiti päässyt mihinkään. Samaan aikaan piti pakata hoitolaukkua, pedata sängyt ja Eevinkin piti saada nakkikeittoa ennen lähtöä. Siispä syötin neidille nakkisopat nassuun samalla kun pikkuherra nautti tissistä.
Bussimatka meni hyvin lasten nukkuessa ja Luojan kiitos vietettiin päivä mun äidillä, sillä Eevi päätti nukkua vain ruhtinaaliset 45 minuttia ja oli täten aivan pirun kiukkuinen jo muutaman tunnin kuluttua.. Mä sain kuitenkin väsäillä ristiäiskutsuja kun mummu vietti aikaa lapsenlapsien kanssa.
Kotona oltiin vasta puoli kahdeksan maissa ja siellä itkupotkuraivot jatkui, vauvalla tuntui olevan vatsa vähän kipeä ja Eevi oli väsynyt ja kuumissaan. Neiti on ollut vauvasta saakka kova hikoilemaan ja esimerkiksi peitto on hänen kohdallaan jäänyt täysin käyttämättömäksi.. ja nyt kun alkaa olla melkeimpä helteet niin neiti Paksutukka on ihan hiestä märkä.

Huomenna molemmilla lapsilla onkin neuvola-aika, onneksi vasta kello 14. Jospa molemmat lapset nukkuisivat hyvät yöunet ja aamulla heräisivät niin ihanan pirteinä ja aurinkoisina, niin äidinkin päivä menisi leppoisasti, sillä D on huomenna kotona vasta kuuden jälkeen. Mutta nyt äitikin luovuttaa ja painuu nukkumaan!

maanantai 23. toukokuuta 2016

Hiljaa hyvä tulee

Tänään onkin ollut kerrassaan hyvä päivä! Eevi nukkui jopa puoli seitsemään saakka ja viihtyi meidän sängyssä vielä tunnin, niin äiti sai vähän vielä ummistettua silmäluomia ja syöttää vauvaakin. Puoli kahdeksalta päästiin vaipanvaihto-vaatteidenvaihto-aamupalarumbaan.
Tänään on ollut myös hyvin paljon hiljaisempi päivä. Eevi ei ole huudellut turhia, toki asioista yhä hermostutaan, jos ne ei heti mene kuten haluaisi, mutta huomattavasti helpompi päivä kuin vaikka viikko sitten. Hommat alkaa muutenkin rullaamaan ja muutamia pieniä rutiineja on muodostunut kahden lapsen hoidossa. Tämän kaiken lisäksi kotikin on pysynyt siistinä, ruoka on saatu valmiiksi päivittäin ja pyykkikori on tyhjä.
Kaksi lasta menee siinä missä yksikin, sanoo joku. Mä en ihan vielä täysin allekirjoita tuota lausetta, kyllä näissä kahdessa puuhaa on. Mutta toistaiseksi olen sitä mieltä, että olen päässyt helpommalla mitä ajattelin. Ajatus saattaa tietysti vielä muuttua. Vauvan ensimmäiset hampaat ja vatsavaivat, silloin saattaa olla ihan eri ääni kellossa..
Ja Eevikin oppii koko ajan uusia juttuja! Nyt meillä on muutama päivä harjoiteltu itse syömistä. Aikamoista suttaamista se vielä on, mutta ei voi oppia jollei harjoittele:) ja mullahan on aikaa siivota. Monena päivänä on käynyt hyvä tuuri, että molemmat lapset ovat nukkuneet samaan aikaan. Mun pitäisi ehkä sillon levätä ja välillä lösähdänkin hetkeksi sohvalle, mutta kun ei osaa vaan olla niin sillon ei vaan osaa. Huomenna me lähdetäänkin mummulaan bussilla väsäämään ristiäiskutsut loppuun. Katsotaan onko meidän kaksostenvaunuille tilaa!
On muuten ollut niin ihanaa tänään, kun on ollut niin lämmin,
eikä lapsillekkaan ole tarvinnut laittaa niin paljoa päälle!

perjantai 20. toukokuuta 2016

SYNNYTYSKERTOMUS

Torstaipäivä 5.5.2016 alkoi ihan normaalisti kuin mikä päivä tahansa. Meillä oli Eevin kanssa suunnitelmissa lähteä päikkäreiden jälkeen Pelle Hermanni-puistoon mun ystävän ja hänen tyttärensä kanssa. Oli kuuma päivä. Puistossa keinuttiin ja pyörittiin karusellissa, paljon sai juosta tuon 1,5v neidin perässä kun kaikki asiat kiinnostivat samaan aikaan. Puistoilun jälkeen lähdettiin vielä Prismaan ruokaostoksille, jossa mua sattui vähän väliä nivusiin niin, että jalat meinasivat pettää alta.
Illalla Eevi meni nätisti nukkumaan. Mä mietin, että kyllä oli rankka päivä ja ihme jos tänä iltana ei lähdetä synnyttämään. Siis ajattelin niin, mutta en ollut siihenkään valmis, että pitäisi lähteä.. Oikaisin itseni sohvalle ja vähän puoli yhdeksän jälkeen tuntui, että nyt tuli ja tulee jotakin housuihin ja se ei herranjumala ole pissa!! Juoksin vessaan ja ei siinä sen jälkeen ollut enää mitään mietittävää, lapsivettähän se oli ihan selkeästi. Siinä vaiheessa meinasikin jo paniikki täyttää ajatukset. Olin valmistautunut tähän hyvin, mutta en kuitenkaan tarpeeksi hyvin. Ensimmäisenä soitin äidille, että nytkö meidän muka pitää lähteä, vaikka kyllähän mä sen tiesin, että nyt oli aika. Soitin vielä synnärille, että kohta tullaan. Tässä vaiheessa mua ei vielä supistellut kipeästi. Äiti tuli meille ja tsemppasi kovasti, mä yritin vielä venyttää lähtöä pistämällä astianpesukonetta päälle ja syömällä rahkaa, mutta lopulta oli pakko lähteä ja puoli kymmenen jälkeen istuin jo käyrillä ja kätilön haastateltavana. Siinä käyrillä alkoikin jo pikkuhiljaa supistukset tuntua, saatiin huone ja jäätiin odottelemaan. Kätilö teki sisätutkimuksen ja mä petyin, kun kuulin, että kohdunsuu on vielä tosi takana ja ihan vaan sormenpäälle auki...blaaaah.
Keskiyön jälkeen supistukset olivat jo kovia, mutta en tajunnut, että siinä vaiheessa se oli vielä pientä. Sain panadolin ja 00.30 mulle alettiin täyttää ammetta. Kätilö sanoi, että jos tunnin-puolitoista siellä pystyn lillumaan ja rentoutumaan niin tilanne voi olla jo ihan eri sen jälkeen. No eipä kauheasti ollut. Aluksi amme tuntui rentouttavalta, mutta hetken päästä kivut olivat niin kovia, että rentous oli hyvin kaukana. Puoli kahdelta oli päästävä pois. Kahdelle sormelle auki, juuri ja juuri.
Ammeen jälkeen sain ilokaasunaamarin naamalle. Siitä oli hyötyä ja välillä ei.. D torkkui tyytyväisenä kun mä tuskailin, että tämä on sitten viiminen vauva ja että mä kuolen ihan kohta! En kuollut, mutta siltä se hetkittäin tuntui. Viiden maissa soittelin kelloa ja sanoin, että nyt ei kestä enää sekuntiakaan. Taas kokeiltiin tilannetta ja kätilö sanoi soittavansa anestesialääkärille. Mun tuurin tuntien epiduraalin laittokaan mennyt ihan niinkuin elokuvissa. Neljä reikää jäi selkään, mutta kun se vihdoin alkoi vaikuttaa, en osaa edes sanoin kuvailla kuinka ihanaa se oli! Ja siitä epiduraalistahan tuli lopuksi muitakin ongelmia, niistä täällä.
Sain kuitenkin myös itse tässä vaiheessa hetken levättyä. Avautumisvaihe oli raastavan pitkä, seuraavana aamuna tilanne ei ollut kovinkaan paljoa edennyt ja D lähti välillä kotiin syömään. Minä sain okstosiinitipan. Päivällä aloin taas tuntea supistuksia, mutta kipulääkityksen takia se ei ollu mitään verrattavissa edelliseen yöhön. Kipulääkitystä ja oksitosiinitippaa säädeltiin supistusten ja kipujen mukaan. Tilanne alkoi edistyä, joskin ei vieläkään vauhdilla ja D kerkesi käymään toisenkin kerran kotona. Iltapäivää kohden supistukset tuntuivat taas enemmän ja eri tavalla. Kätilö katsoi tilanteen ja sanoi, että ihan kohta päästään tositoimiin. Hetken vielä kärvistelin, mutta sitten oli taas pakko soittaa kelloa, että NYT ja silloin oli aika. Kello oli vähän vaille 17 ja päivämäärä siis vaihtunut 6.5. Sain alkaa harjoittelemaan ponnistamista ja se ei enää sattunut, tuntui oikeastaan hyvältä kun tiesi, että kohta tämä on ohi!  Vaikka ponnistusvaihe ei sattunut, oli se uuvuttavaa. Virallinen ponnistusvaihe taidettiin kirjata alkaneeksi noin 17.10. Lopussa tuntui, että tilanne jäi junnaamaan. Poika meinasi tulla, mutta ei tullutkaan. Lääkäri oli tullut paikalle ja viimeisessä ponnistuksessa avustettiin pienellä imukupilla ja pieni poika syntyi maailmaan 17.33.
Kiireellä hänet kuitenkin vietiin lastenlääkärille tarkistukseen. Kätilö kuitenkin rauhoitteli, että kaikki on hyvin ja kohta saisimme hänet takaisin. Olin niin uupunut ja väsynyt, että luotin vain kätilön sanoihin. Ja kohta terve ja hyvinvoiva poika 4184g ja 52cm tuotiin rinnalleni D oli hyvin mun tukena koko ajan, varsinkin ihan lopussa kun tajusi kuinka väsähtänyt rupesin olemaan, jaksoi hän tsempata raskaimman vaiheen aikana.  Yhdessä siirryimme osastolle hyvin hyvin väsyneinä, mutta hyvin hyvin onnellisina!

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Meillä raivotaan

Vauva on siis osoittautunut toistaiseksi helpoksi tapaukseksi. Tosin niin oli Eevikin niin kauan kunnes 2 viikon iässä aloitettiin d-vitamiinit.. Siitähän riemu repesi. Parin viikon sisällä vaihdettiin vesipohjaisiin tippoihin ja itkut hävisi.
Mutta siis syvä anteeksipyyntö vain naapureille, että meidän esiuhmis täällä koettelee rajoja. Kauhea älämölö aamulla syöttötuolissa, kun puuro ei ole sadasosasekunin kuluessa naaman edessä. Samoin kauhea raivo kun nukelle ei saa laitettua pipoa tai kaulahuivia, mutta kun äiti auttaa niin se hetken naurattaa, mutta ne pitäisi saada pois ja sekään ei onnistu hetkessä, huudetaan josko se auttaisi.
Aluksi kielsin huutamasta, kielsin niin pirun monta kertaa ja välillä korotin vähän ääntäkin, ei reagointia. Juttelen rauhallisesti, mutta en keskeytä esimerkiksi puuronkeittoa ja tämä toimii huomattavasti edellistä konstia paremmin. Tänä aamuna oli jo hiljaisempi puuronkeittohetki mitä eilen. Ja vaikka syvästi pahoittelen asiaa, en silti ymmärrä sitä, että muutama yö sitten, edellisenä yönä kun Eevi alkoi oksentaa ja hän itkeskeli kovasti, päätti yläkerran ukkeli hakata jollakin lattiaa. SIIS MITÄ? Ihan eri asia jos me soitettaisi yhdeltä yöllä musiikkia, sen saa hiljaiselle, mutta lapsen itku on ihan normaali elämisen ääni, eikä kipeä lapsi hiljene volumenappia kääntämällä (valitettavasti.) Kerrostalossa asuminen on ihan oma päätös, yleensä, jos ei kestä ääniä niin voi mun puolesta muuttaa omakotitaloon pois kaupungista. Tietty mua itseä aina mietityttää, että mitähän mahtaa naapurit ajatella kun tämmönen meteli vähän väliä, mutta c'moon, joku raja silti.
Tiedän, että tämä Eevin huutelu johtuu suurimmaksi osaksi vauvasta ja tätä saattaa kestää jonkin aikaa. Yritän siksi olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Ennen prinsessan ei ole tarvinnut jakaa huomiota kenenkään kanssa, mutta nyt äidin tissillä roikkuu koko ajan joku pienempi, eikä äidin syliin pääse heti kun haluaisi. Lähes kaiken aikani käytän kuitenkin tällä hetkellä lapsiini, pussailen, halailen, leikin ja luen, jottei kumpikaan näistä rakkaista tuntisi oloaan vähemmän tärkeäksi!

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Uusia haasteita

Johan tässä kerittiinkin pari päivää rauhottua kaikessa rauhassa ja vieläpä terveinä. Eevi laitettiin eilen kahdeksan aikaan nukkumaan ja neiti heräili itkeskelemään noin puolen tunnin välein, puolenyön aikaan hän olikin jo oikeastaan kokonaan hereillä. Aamulla selvisi tähänkin syy.. D antoi Eeville maitoa ja oli aikeissa keittää puuroa. Mä olin vessassa kun D huutaa, että Eevi oksentaa. Jes huippua!!, jotakin oksennustautia tähän lisäksi kaivattiinkin. Eevi ja D suihkuun ja mä jäin siivoamaan jälkiä. Vähän harmitti siksikin, että tää olisi ollut mun viimeinen aamu kun saan nukkua vähän pidempään. D sai töitä, joten mä jään lasten kanssa yksin kotiin. Mutta eihän asialle tietenkään mitään voi kun raukkapieni on kipeänä.
Eevi oksensi vielä toisen kerran puolentunnin kuluttua, mutta sen jälkeen ei ole enää tullut, en tiedä voisko meille käydä näinkin hyvä tuuri, että selvittäis näin vähällä. Mulla ja D:llä ei ole mitään oireita ja vauva syö tietty tissiä, joten se varmasti suojaa pikkuherraa. Meiltä jäi kuitenkin välistä mun serkun rippijuhlat, joihin olisin kovin mielelläni halunnut mennä.Meidän reilu viikon ikäinen pikkumies on ollut tähän saakka todella helppo ja kiltti, mikä helpottaa paljon mun hommaani ja huomion jakamista isosiskon kanssa. Ja varsinkin tänään kun Eevi on ollut kipeä, on syliä ja haleja tarvittu tuplasti enemmän. Nyt meidän molemmat pienet rakkaudet nukkuvat ja tämä äiti pitää käsiä ristissä, että tämä sairastelu menisi tällä ohi ja yksinhuoltaja-arki alkaisi vähän paremmissa tunnelmissa kuin tämä aamu.
Hyvää alkavaa viikkoa jokaiselle<3

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Vaikeuksien kautta voittoon

Voihan onnellisuus sanon minä. Kaikkien sattumuksien ja kommelluksien jälkeen meitä on nyt neljä perheenjäsentä.  Isi, äiti, isosisko ja pikkuveli. Yksi ihana perhe. 
Tulen myöhemmin kirjoittamaan synnytyskertomuksen, mutta pieni tiivistelmä on kuitenkin paikallaan.. 
Siispä viime torstaina 5.5 illalla sain kokea lapsivedenmenon. Siitä rauhassa köröteltiin synnärille ja ihan pienen odottelun (noin 21 tunnin) jälkeen meille syntyi ihanaakin ihanempi poikalapsi. Poju oli ihan miehen kokoinen jössikkä, reilu neljä kiloa.
Jotta jo pelkästään pitkä synnytys ei olisi ollut tarpeeksi rankka, alkoi mulla lauantaina aivan järkyttävä päänsärky. Myös niskat olivat aivan jäykät, että ajattelin oireiden johtuvan ponnistusvaiheen jännityksestä ja huonosta imetysasennosta. Sinnittelin kivun kanssa ja maanantaina päästiin vauvan kanssa kotiin. Valitettavasti meidän kotiutuminen jäi kovin lyhyeksi, kun mun päänsärky vain yltyi ja oli pakko lähteä päivystykseen. Mut pumpattiin vain täyteen lääkkeitä ja laitettiin kotiin nukkumaan. Viimeinen lääke oli sellainen jonka piti "viedä taju pois", mutta kyseistä lupausta ei koskaan täytetty ja neljän jälkeen aamuyöstä itkin kovaa kipua, enkä ollut nukkunut sekuntiakaan. Viideltä aamulla äiti kiikutti mut ja vauvan taas päivystykseen. Saan taas kiittää mun äitiä ja mummia, jotka olivat mun ja vauvan kanssa päivystyksessä tunteja, välillä vaihtoivat vuoroja kun äiti meni töihin! En tiedä kuinka olisin selvinnyt yksin niissä kivuissa. Kaiken maailman pääkuvaukset läpikäytyinä päädyttiin tekemään toimenpide: veripaikka. Tämäkin oli kovan väännön takana, koska mun oireet eivät olleet tarpeeksi selkeitä. Eli siis kaiken takana oli perjantaina saatu epiduraalipuudutus, josta oli jäänyt tihkumaan aivo-selkäydinnestettä?, joka aiheutti aivan tajutonta pääkipua pystyasennossa. Eilen iltapäivä kahdelta pääsin toimenpiteeseen ja kolmelta mun neljän päivän päänsärky oli poissa kuin taikaiskusta! Voitte kuvitella sitä tunnetta kun nousin sängystä ylös ja mihinkään ei sattunut. Teki oikeasti mieli itkeä. Jäätiin vielä yöksi tarkkailuun ja aamulla päästiin kotiin.
Voi kuinka onnellinen mä olenkaan. Pääsen vihdoin nauttimaan mun kahdesta lapsesta. Mulla on ollut Eeviäkin kamala ikävä ja raukka rakas on ollut ihan sekaisin, kun äiti ramppaa kodin ja sairaalan väliä, eikä tiedä koska taas äiti lähtee. Muutenkin pikkuveljeen tutustuminen on ihan kesken ja sitten tulee kaikkea ylimääräistä häsläystä. Mutta nyt me olemme kaikki yhdessä kotona vihdoinkin ja tästä on hyvä jatkaa
Mun maailman rakkaimmat lapset

lauantai 7. toukokuuta 2016

Hän on täällä♡

Ihana rakas poikamme syntyi eilen 6.5.2016, kello 17.33
Mitoin 4184g & 52cm
Synnytys oli pitkä ja pienen alkukankeuden jälkeen voidaan
 pojan kanssa molemmat hyvin!
Palaan myöhemmin kertomaan lisää :)

maanantai 2. toukokuuta 2016

39+0: Sairaalakassin pakkailua

Apua apua apua, TASAN YKSI VIIKKO laskettuunaikaan!!!! Joten olihan sen sairaalakassin pakkaaminenkin jo ajankohtaista tai olisi varmaan ollut jo jokin aika sitten.. Kyllä mä olin katsonut valmiiksi suurimmanosan vaatteista ja tavaroista, mutta eilen ne pääsi vasta varsinaisesti sairaalakassiin. Mä odottelin muutenkin mun koulukassin vapautumista. Tuntuu, että meillä on kaapit täynnä pusseja ja kasseja, mutta kun niitä oikeasti tarvisi, niin mikään ei olekkaan hyvä. Kyselin vähän äitiltä ja lueskelin, että mitä mukaan kannattaa pakata, sillä viime kerrastahan on jo melkein 1vuosi 5kk, joten ehtiihän siinä ajassa jo unohtamaan. Jossakin luki kirjoista, ristikkolehdistä ja kuulokkeista, mutta jotenkin mulla on sellanen olo, etten kesken supistusten pysty keskittymään mihinkään kirjaan tai että heti synnytyksen jälkeen luonnistuisi mikään sanaristikko.. Sen muistan Eevin syntymästä, että tuijottelin vain ihanaa lastani hänen nukkuessaan, hyvä että sain edes itse nukuttua. Mutta mun kassiin päätyi tämmösiä tarvikkeita..
- kotiinlähtövaatteet (lökärit, paita, alusvaatteet)
- hiusharja
- hammasharja+tahna
-deodorantti
-kasvorasva
-imetysliivit+liivinsuojia
- lisäsin laukkuun vielä trippejä, jos ja kun jano yllättää
- neuvolakortti
- puhelin+laturi lähtee tietysti mukaan
- huulirasva multa löytyy aina lompakosta
Tietty vauvan kotiintulovaatteet ovat myös katsottu valmiiksi, mutta D saa tuoda ne sitten kun se kotiinlähtö on edessä ja pitää tietty katsoa mikä sää on. Kun kerran ensi viikollekkin on luvattu pariakymmentä astetta!
Muuten alkaa kaikki pikkuhiljaa olemaan valmista. Keskiviikkona vihdoin haetaan se vaunukoppa sisarusvaunuihin, sänky on valmiina, tosin vielä eri osotteessa. Vaippoja löytyy, tuttejakin on pari kappaletta keitetty. Tässähän alkaa tulemaan olo, että meitä on täällä pian neljä!
Onko sairaalakassiin vinkkejä? Jotakin tarpeelliseksi koettuja asioita, mitä kannattaisi vielä lisätä?

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Joko teidän vauva puhuu?

Eilen ja tänään poikettiin vapputorilla katsastamassa tunnelma. Eilen ostettiin Eeville vappupallo ja tänään poikettiin uudelleen, koska Eevi nukkui onnensa ohi, ihan kuten viime vappunakin Vaasan torilla. Käytiin myös mun pappan luona iltapäiväkahvilla ja viihdyttiinkin lähes pari tuntia. Mulla oli myös lauantain kunniaksi perusteellinen siivouspäivä ja illalla mulla oli alaselkä niin hellänä, etten oikeasti meinannut päästä sohvalta ylös ja vessassa käyminenkin oli täyttä tuskaa.
Viime vappu vs tämä vappu, 
samalla teemalla mennään :)

Tänään tosiaan pyörähdettiin uudelleen torilla, jonka jälkeen menin vielä Eevin kanssa leikkipuistoon ulkoilemaan kun oli niin ihana sää tai edelleenkin ilta-aurinko paistaa kauniisti. Meidän pihassa nurmikko jo vihertää ja puiston koivussa näkyi jo hiirenkorvat. Kesä tulee kovaa vauhtia, jeeee! Keinussa otettiin kovat vauhdit ja aina vähän väliä Eevin piti päästä ihmettelemään merkkiä, jossa kielletään koiranulkoilutus pihanurmikolla. Merkin viereen mennään ja taputellaan sitä, sekä samaan aikaan "öh öh öh". Eevi jo yhdessä vaiheessa hoki haukku, mutta se on jo ihan unohdettu sana. Samoin moni muukin. Enää sanotaan äiti tai vaan äi. En vielä ole kovin huolissani suppeasta sanavarastosta, koska meillä on taas aika hurjaa motorista kehitystä ja hyvin ymmärretään toisiamme ilman sanojakin, vaikka monesti olisikin helpompaa kun osaisi sanoin kertoa mikä harmittaa. Välillä asia tietysti mietityttää, mutta ainakaan neuvolassakaan ei olla huolissaan oltu, eikä asiaa ole kovin moni ihmetellytkään. Mikä nyt ei äitiä mietityttäisi, ainakaan tätä äitiä. Ehkä ne sanat tulevat sieltä sitten aikanaan, eikä meillä todellakaan hiljaista ole, vaikkei kauheasti selkeitä sanoja tule. Ja Eevi näyttää paljon asioita ja tietää, mitä mikäkin sana merkitsee, mutta mitäs sitä turhaan avata suutaan, kyllä sitä kerkeää.
Minkä ikäisinä teillä on alettu kunnolla juttelemaan?
Oletteko huomanneet, onko esim puhe tai liikkuminen kehittynyt selkeästi toista nopeampaa?
Lämmintä toukokuuta vain kaikille<3

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016