torstai 23. helmikuuta 2017

Mitä lapsesta voi julkaista?

Moni vanhempi (ja erityisesti bloggaaja) varmasti miettii, mitä lapsesta voi julkaista sosiaalisessa mediassa ja mitkä jutut ehdottomasti kannattaisi jättää pois. Minä aloitin bloggaamisen reilu vuosi sitten ja niin kovasti sormeni syyhysivät kirjoittamisen halusta, etten jostakin syystä edes ajatellut kaikkea niin syvällisesti. Tietysti minulla oli jo alussa rajat mistä aiheista en kirjoittaisi, mutta esimerkiksi lapsieni nimien julkaisu tai kasvokuvien lisäily tai pikemminkin niiden poisjättäminen eivät käyneet pienessä mielessänikään.
Osa kirjoittaa lapsistaan peitenimillä tai julkaisee vain kuvia, joissa ei näy kasvot. Jos olisin hetken aikaa malttanut miettiä asiaa, olisin ehkä toiminut näin. Kun blogin kävijät lisääntyvät, kaikesta tulee aina yhä julkisempaa. Jos nyt haluaisin enemmän yksityisyyttä, se tarkoittaisi kaikkien vanhojen tekstien poistoa tai jokaisen tekstin läpikäymistä yksitellen. Tästä olisi erittäin kova homma, enkä todellakaan tahtoisi tuhota kaikkea, mitä olen tähän asti saanut aikaiseksi. Toisaalta voisin alkaa kirjoittaa lapsista etukirjaimella ja vähentää kasvokuvia. Kaikki kuitenkin löytyisi vanhoista teksteistä jos vähänkin haluaisi ottaa selvää. Ja vaikka poistaisin kuvat blogista tai instagramista, niin kun kerran laitat jotakin nettiin, sitä tuskin ikinä saat sieltä pois.



Varjelen kuitenkin lapsieni henkilökohtaisia asioita. On jotakin, mitä mielestäni ei tarvitse jakaa kaikelle kansalle. Ja silti, kukin tehköön tyylillään, jos joku haluaa pistää lapsestaan kuvan, jollaista minä en laittaisi omastani, se ei ole minulta pois. Listasin kuitenkin muutaman jutun, joita en ehkä itse ensimmäisenä julkaisisi somessa.

1. Alastomuus. Monelle varmasti ihan päivänselvä asia, mutta kyllä niihinkin välillä törmää. Kylpykuvia ei tule blogissa olemaan tai saattaa toki tulla, mutta sensuroituina. Kuten myös pottailusta on varmasti tulossa juttua, mutta kuvat sen mukaisia, ettei lasta nolottaisi vanhempana, kun äiti on pistänyt jakoon kuvan pissalla olemisesta, en minä itsestänikään julkaisisi kuvaa istumassa vessassa.

2. Henkilökohtaiset asiat. Minusta on ymmärrettävää, että joistakin sairauksista kirjoitetaan. Niistä saa vertaistukea ja niillä voidaan jakaa tietoisuutta sairaudesta. Se on mielestäni oikein ok. Mutta sitten voi olla sairauksia tai muita asioita, jotka tahtoo pitää ihan oman lähipiirin tietona. Itse olen esimerkiksi kirjoittanut esikoisen puhumaan oppimisesta, mutta siitäkin hyvin varoen. Itseäni asia ei tietenkään häiritse, mutta en voi tietää vielä mitä mieltä lapseni on asiasta. Asioista voi puhua myös yleisellä tasolla, jolloin varmasti löytyy vertaistukea asiaan kuin asiaan.

3. Nolaaminen. Kiteyttää kaksi aiempaa ja oikeastaan kaiken muunkin. Mietin aina jokaisen kuvan ja postauksen kohdalla, ennen kuin julkaisen mitään. Nolottaisiko, jos joku olisi julkaissut minusta tälläistä? Tai jos se ei nolota nyt, olisiko se voinut häiritä minua esimerkiksi herkässä teini-iässä? Pyrin aina ajattelemaan ensin. Se mikä vanhemmasta on hulvattoman hauskaa tai suloista, voi lapsen mielestä olla hyvinkin vastenmielistä.

4. Kun julkaiset toisen lapsesta. Kysy lupa. Kaikki eivät halua lastensa kuvia kaikkien nähtäväksi. Toki sama pätee ylipäätään aikuisiinkin.

Mitä sinä olet mieltä lasten kuvien julkaisusta? Mitä et haluaisi omasta lapsestasi julkaistavan?

PS. Muista osallistua aivan ihanaan arvontaan instagramissa @rakkaudellaaitiblogi

tiistai 21. helmikuuta 2017

Koska vauva omaan huoneeseen nukkumaan?

Nooa alkaa lähenemään 10 kuukauden ikää ja nyt meillä onkin herännyt ajatus, koska poika pitäisi siirtää omaan huoneeseen? Nooa oli noin puolivuotiaaksi erittäin hyvä nukkuja. Taisi olla jopa vajaa parikuinen, kun hän alkoi nukkua täysiä öitä tai heräsi aikaisintaan hyvin varhain aamulla. Kuuden kuukauden kohdalla tapahtui jotakin ja meillä alkoivat yölliset tissirumbat. Syömään heräiltiin vähän väliä, ei kuitenkaan ihan täysin mahdottomia kertoja, mutta 1-5 kertaa. Kun siihen lisätään esikoisen univaikeudet, ei meille vanhemmille jäänyt kovin montaa tuntia aikaa nukkua. Viime aikoina Nooa onneksi vähensi heräämistä ja kerrat vakiintuivat noin kahteen tissittelyyn yössä. Eli siis huonomminkin voisi olla.

Pari viikkoa sitten aloin olla kuitenkin jo niin huonotuulinen ja väsynyt, että D päätti alkaa heräilemään Nooan kandsa öisin ja minä saisin nukkua sohvalla. Olenkin todella lyhyessä ajassa huomannut, kuinka ihan totta parin kunnolla nukutun yön jälkeen olen aivan eri ihminen!
Nooa aika pian huomasi, että jaaahas tältä tyypiltä puuttuu tissit, no nukutaan sitten. Ensimmäiset yöt menivät helposti, pari vaikeampaa on ollut välissä, mutta unet ovat jälleen pidentyneet noin kello viiteen.



Tissitakiaisen uni kuitenkin häiriintyy sillä sekunilla kun tissit astuvat huoneeseen. Siksi olemmekin nyt alkaneet miettiä, pitäisikö Nooan pikkuhiljaa siirtyä omaan huoneeseen. Meillä on onneksi mukava sohva, jossa on hyvä nukkua, silti kaipaisin jo omaa sänkyä.
Pistinkin pientä kyselyä pystyyn eräässä vauvaryhmässä, minkä ikäisenä vauvat ovat siirtyneet omaan huoneeseen. Vastaukset vaihtelivatkin noin yhden kuukauden ja yhden vuoden välillä. 
Eevi siirtyi aikoinaan vasta vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä, mutta asuimme ennen sitä kaksiossa, joten omaan huoneeseen siirto ei ollu edes mahdollista.

Tiedän, että Nooan siirtäminen omaan huoneeseen saattaisi parantaa kaikkien yöunia, mutta kynnys on suurin ehkä minulla itselläni.. Taidamme kuitenkin pian koittaa siirtoa, kunhan olen itse täysin varma asiasta. Mutta odotamme ainakin siihen kymmenen kuukauden ikään.

Haluaisin kuulla vielä, koska teillä on siirtynyt lapset omiin huoneisiin? Onko oma huone vaikuttanut heräämisiin/yöuniin?

maanantai 13. helmikuuta 2017

AJATUKSIA RINTOJEN PIENENNYKSESTÄ

Sain rintani jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Muistan kuinka ala-asteella muiden ollessa vielä lapsen vartalossa, minun kroppani alkoi kehittyä huimaa vauhtia. Kun muut käyttivät pelkkiä t-paitoja, minä jouduin jo etsimään itselleni ensimmäisiä rintaliivejä. En tuntunut enää kuuluvani joukkoon ja häpesin vartaloani. En minä tälläisiä tilannut, en ainakaan vielä, ajattelin. Mutta siinä ne kuitenkin jo olivat.
Sain pojilta paljon huomiota ja vaikka toisaalta tykkäsin olla huomion keskipisteenä, ei se aina tuntunut mukavalta. Rintojani tuijoteltiin ja jopa koskettiin, enkä pitänyt siitä lainkaan.

Aikuisena, syömishäiriöni jälkeen, tulin kuitenkin jollakin tavalla sinuiksi kroppani kanssa, vaikka en siihen koskaan täysin tyytyväinen olekkaan ollut. Olen rinnoillani saanut ruokittua kaksi lastani ja siihen olen ollut enemmän kuin tyytyväinen.
Kuitenkin rintojen suuresta koosta on ollut vähintään yhtä paljon haittaa kuin hyötyä. Sopivia ja tukevia liivejä ei meinaa löytyä mistään. Tavallisissa vaatekaupoissa voisin vain nauraa itseni ulos etsiessäni hyvän kokoisia yksilöitä. Niin paljon nättejä ja hyvännäköisiä liivejä tangot täynnä, mutta niistä on turha edes haaveilla. Kauniit rintaliivit minulla on viimeksi ollut yläasteella.
Mutta jos unohdetaan ulkonäköasiat ja mennään fyysisiin haittoihin. Jatkuvat niska- ja hartiasäryt, voi luoja! Ei auta hieronnat tai hyvä ryhti, sillä enhän minä edes pysty seisomaan kauan ryhdikkäästi, kun selkää alkaa pakottaa. Pää on välillä todella kipeä jatkuvasta särystä.

Entäpä imetyksen jälkeen? Rinnat ovat tipahtaneet vähintään kymmenen senttiä alaspäin ja alkavat uhkaavasti lähestyä napaa. Kohta, jossa niiden kuuluisi olla, on pelkkää nahkaa. En ole vielä kunnolla päässyt kokemaan miltä tilanne näyttää imetyksen jälkeen, sillä esikoisen imettämisen loputtua olinkin jo neljännellä kuulla raskaana, eivätkä rinnat ole raskausaikanakaan aivan normaalitilassa.
Imetys on tietysti jo vähentynyt roimasti Nooan syntymästä ja voin vain kuvitella kuinka paha tilanne on, kun imetys päättyy kokonaan.



Olenkin pyöritellyt mielessäni ajatusta rintojen pienennysleikkauksesta. Täytän myöskin kaikki kriteerit, joilla saisin todennäköisesti leikkauksen ilmaiseksi terveydellisistä syistä.
Syy, miksi en ole vielä hakeutunut keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa, on toive ehkä kolmannesta lapsesta. Tätä ei kuitenkaan olisi tarkoitus tapahtua vielä muutamaan vuoteen. Rintaleikkaus saattaisi vaikuttaa imettämiseen ja toivoisin kuitenkin imettäväni myös kolmatta, jos sellainen meille joskus suotaisi.
Olen lukenut positiivisia kokemuksia, että myös täysimetys rintojen pienennyksen jälkeen on onnistunut, mutta myös kokemuksia siitä, kuinka edes osittaisimetys ei ole ollut mahdollista. Lukemani perusteella mahdollisuudet ovat 50-50, riippuen myös pienennyksen suuruudesta. Tämä on suurin pelkoni.
Kuitenkin myös ajatus siitä, että joutuisin kärsimään suurista rinnoista vielä vuosia, kauhistuttaa. 

Tämän hetkistä imetystaipaletta on kuitenkin edessä vielä toivottavasti ainakin kolme kuukautta ja ehkä sen jälkeen katson tilannetta uudelleen ja otan yhteyttä lääkäriin.

Olisi mukava kuulla kokemuksia pienennys/korjausleikkauksista! 
Onko imetys onnistunut vielä sen jälkeen?

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016