lauantai 25. helmikuuta 2017

Väsynyt kotiäitiyteenkö?

Noin kaksi vuotta ja kolme kuukautta kotiäitiyttä takana. Välissä olin viisi kuukautta koulussa ja jäin vähän ennen kuopuksen syntymää taas kotiin. D oli siis tällä välin esikoisen kanssa kotona.
Äitiysloma loppui helmikuun alussa ja olen toistaiseksi edelleen kotona, kodinhoidontuella. Tänään rahattomuus löi minua kasvoihin, nyrkillä. Laskuja tulvii ovista ja ikkunoista, se raha joka ilmestyy tilille, katoaa siinä samassa, hyvä kun vilaukselta ehtii näkemään, ettei tili ole nollilla.

Rakastan olla kotona lapsien kanssa, rakastan lapsiani eniten maailmassa, sehän on sanomattakin selvää. Mutta nyt pitää sanoa, äiti on väsynyt ja äiti on laiskistunut. 
Aamulla ennen yhdeksää lapset ovat syöneet puurot ja vaatteet on puettu, yleensä siis näin. Joinakin aamuina jopa kaikki tämä tuntuu ylitsepääsemättömän rankalta. Puurot syödään ja vaipat vaihdetaan ensimmäisenä, mutta kuinka raskasta onkaan mennä ylös hakemaan päivävaatteita, jollei niitä ole muistanut kiikuttaa alas sieltä ensimmäistä kertaa tullessa?
Jos yöllä unet ovat jääneet vähäisiksi, tuntuu, ettei pannullisella kahviakaan ole mitään vaikutusta.



Entäpä lasten viihdykkeet ja virikkeet? Aluksi kävimme lähes joka viikko mammatreffeillä, tapasin usein serkkuani kaupungilla kahvin tai salaatin merkeissä. Nyt olemme olleet toki kipeinä tai muuten estyneitä lähtemään esimerkiksi joka viikkoisille treffeille, mutta välillä syy on vain siinä, että ei pysty, ei jaksa.
Ulkoilemme päivittäin, jollei taivaalta satu satamaan jalkapallon kokoisia vesipisaroita. Olemme kuitenkin liian usein jämähtäneet samaan leikkipuistoon ja samoihin pulkkailureitteihin.

Samaan aikaan kun mietin, että pääsisipä välillä yksin lähtemään vaikka pariksi tunniksi töihin, olen kauhuissani ajatuksesta laittaa pienet pirpanani päiväkotiin. Kuinka he siellä pärjäisivät? Pääsevätkö he aina syliin kun sylipula iskee? Kuopuksella on alkava eroahdistus, kesken leikkien on yhtäkkiä päästävä äidin syliin. Esikoinen on jo reipas tyttö, toisinaan vähän ujo, mutta hyvin sopeutuvainen.
En ole vielä mihinkään menossa, vaikka töitä olenkin hakenut. Mutta ajatukset pyörivät niin kovasti mielessä, että suhina kuuluu. Saisinko itseeni jotenkin lisää puhtia, jotta voisimme kaikki nauttia näistä viimeisistä kuukausista kotona? Lapset ovat niin hetken pieniä. Mutta mistä äidille lisää energiaa jaksaa kahden pienen sähkösaappaan kanssa?


torstai 23. helmikuuta 2017

Mitä lapsesta voi julkaista?

Moni vanhempi (ja erityisesti bloggaaja) varmasti miettii, mitä lapsesta voi julkaista sosiaalisessa mediassa ja mitkä jutut ehdottomasti kannattaisi jättää pois. Minä aloitin bloggaamisen reilu vuosi sitten ja niin kovasti sormeni syyhysivät kirjoittamisen halusta, etten jostakin syystä edes ajatellut kaikkea niin syvällisesti. Tietysti minulla oli jo alussa rajat mistä aiheista en kirjoittaisi, mutta esimerkiksi lapsieni nimien julkaisu tai kasvokuvien lisäily tai pikemminkin niiden poisjättäminen eivät käyneet pienessä mielessänikään.
Osa kirjoittaa lapsistaan peitenimillä tai julkaisee vain kuvia, joissa ei näy kasvot. Jos olisin hetken aikaa malttanut miettiä asiaa, olisin ehkä toiminut näin. Kun blogin kävijät lisääntyvät, kaikesta tulee aina yhä julkisempaa. Jos nyt haluaisin enemmän yksityisyyttä, se tarkoittaisi kaikkien vanhojen tekstien poistoa tai jokaisen tekstin läpikäymistä yksitellen. Tästä olisi erittäin kova homma, enkä todellakaan tahtoisi tuhota kaikkea, mitä olen tähän asti saanut aikaiseksi. Toisaalta voisin alkaa kirjoittaa lapsista etukirjaimella ja vähentää kasvokuvia. Kaikki kuitenkin löytyisi vanhoista teksteistä jos vähänkin haluaisi ottaa selvää. Ja vaikka poistaisin kuvat blogista tai instagramista, niin kun kerran laitat jotakin nettiin, sitä tuskin ikinä saat sieltä pois.



Varjelen kuitenkin lapsieni henkilökohtaisia asioita. On jotakin, mitä mielestäni ei tarvitse jakaa kaikelle kansalle. Ja silti, kukin tehköön tyylillään, jos joku haluaa pistää lapsestaan kuvan, jollaista minä en laittaisi omastani, se ei ole minulta pois. Listasin kuitenkin muutaman jutun, joita en ehkä itse ensimmäisenä julkaisisi somessa.

1. Alastomuus. Monelle varmasti ihan päivänselvä asia, mutta kyllä niihinkin välillä törmää. Kylpykuvia ei tule blogissa olemaan tai saattaa toki tulla, mutta sensuroituina. Kuten myös pottailusta on varmasti tulossa juttua, mutta kuvat sen mukaisia, ettei lasta nolottaisi vanhempana, kun äiti on pistänyt jakoon kuvan pissalla olemisesta, en minä itsestänikään julkaisisi kuvaa istumassa vessassa.

2. Henkilökohtaiset asiat. Minusta on ymmärrettävää, että joistakin sairauksista kirjoitetaan. Niistä saa vertaistukea ja niillä voidaan jakaa tietoisuutta sairaudesta. Se on mielestäni oikein ok. Mutta sitten voi olla sairauksia tai muita asioita, jotka tahtoo pitää ihan oman lähipiirin tietona. Itse olen esimerkiksi kirjoittanut esikoisen puhumaan oppimisesta, mutta siitäkin hyvin varoen. Itseäni asia ei tietenkään häiritse, mutta en voi tietää vielä mitä mieltä lapseni on asiasta. Asioista voi puhua myös yleisellä tasolla, jolloin varmasti löytyy vertaistukea asiaan kuin asiaan.

3. Nolaaminen. Kiteyttää kaksi aiempaa ja oikeastaan kaiken muunkin. Mietin aina jokaisen kuvan ja postauksen kohdalla, ennen kuin julkaisen mitään. Nolottaisiko, jos joku olisi julkaissut minusta tälläistä? Tai jos se ei nolota nyt, olisiko se voinut häiritä minua esimerkiksi herkässä teini-iässä? Pyrin aina ajattelemaan ensin. Se mikä vanhemmasta on hulvattoman hauskaa tai suloista, voi lapsen mielestä olla hyvinkin vastenmielistä.

4. Kun julkaiset toisen lapsesta. Kysy lupa. Kaikki eivät halua lastensa kuvia kaikkien nähtäväksi. Toki sama pätee ylipäätään aikuisiinkin.

Mitä sinä olet mieltä lasten kuvien julkaisusta? Mitä et haluaisi omasta lapsestasi julkaistavan?

PS. Muista osallistua aivan ihanaan arvontaan instagramissa @rakkaudellaaitiblogi

tiistai 21. helmikuuta 2017

Koska vauva omaan huoneeseen nukkumaan?

Nooa alkaa lähenemään 10 kuukauden ikää ja nyt meillä onkin herännyt ajatus, koska poika pitäisi siirtää omaan huoneeseen? Nooa oli noin puolivuotiaaksi erittäin hyvä nukkuja. Taisi olla jopa vajaa parikuinen, kun hän alkoi nukkua täysiä öitä tai heräsi aikaisintaan hyvin varhain aamulla. Kuuden kuukauden kohdalla tapahtui jotakin ja meillä alkoivat yölliset tissirumbat. Syömään heräiltiin vähän väliä, ei kuitenkaan ihan täysin mahdottomia kertoja, mutta 1-5 kertaa. Kun siihen lisätään esikoisen univaikeudet, ei meille vanhemmille jäänyt kovin montaa tuntia aikaa nukkua. Viime aikoina Nooa onneksi vähensi heräämistä ja kerrat vakiintuivat noin kahteen tissittelyyn yössä. Eli siis huonomminkin voisi olla.

Pari viikkoa sitten aloin olla kuitenkin jo niin huonotuulinen ja väsynyt, että D päätti alkaa heräilemään Nooan kandsa öisin ja minä saisin nukkua sohvalla. Olenkin todella lyhyessä ajassa huomannut, kuinka ihan totta parin kunnolla nukutun yön jälkeen olen aivan eri ihminen!
Nooa aika pian huomasi, että jaaahas tältä tyypiltä puuttuu tissit, no nukutaan sitten. Ensimmäiset yöt menivät helposti, pari vaikeampaa on ollut välissä, mutta unet ovat jälleen pidentyneet noin kello viiteen.



Tissitakiaisen uni kuitenkin häiriintyy sillä sekunilla kun tissit astuvat huoneeseen. Siksi olemmekin nyt alkaneet miettiä, pitäisikö Nooan pikkuhiljaa siirtyä omaan huoneeseen. Meillä on onneksi mukava sohva, jossa on hyvä nukkua, silti kaipaisin jo omaa sänkyä.
Pistinkin pientä kyselyä pystyyn eräässä vauvaryhmässä, minkä ikäisenä vauvat ovat siirtyneet omaan huoneeseen. Vastaukset vaihtelivatkin noin yhden kuukauden ja yhden vuoden välillä. 
Eevi siirtyi aikoinaan vasta vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä, mutta asuimme ennen sitä kaksiossa, joten omaan huoneeseen siirto ei ollu edes mahdollista.

Tiedän, että Nooan siirtäminen omaan huoneeseen saattaisi parantaa kaikkien yöunia, mutta kynnys on suurin ehkä minulla itselläni.. Taidamme kuitenkin pian koittaa siirtoa, kunhan olen itse täysin varma asiasta. Mutta odotamme ainakin siihen kymmenen kuukauden ikään.

Haluaisin kuulla vielä, koska teillä on siirtynyt lapset omiin huoneisiin? Onko oma huone vaikuttanut heräämisiin/yöuniin?

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Helppo ja nopea kasvojen puhdistus

Yhteystyössä MayBeauty

Talvi ja pakkaset ovat täällä taas, olleet jo hetken, mutta mä tulen taas vähän jälkijunassa.. Kasvoni vihaavat pakkasta melkein yhtä paljon kuin minä itse. Keväät, kesät ja syksyt kasvoni rasvottuvat ja yleensä silloin finnejä ja kaikenmaailman näppylöitäkin tulee vaikka millä mitalla. Kun tulee talvi, ongelma helpottuu, mutta se tuo mukanaan sitten aivan toisenlaisen probleeman, kuivuuden. Jotenkin tänä talvena kuivuudesta on ollut enemmän haittaa kuin ennen tai siis tällä kertaa mulla on muukin kroppa kärsinyt pienoisesta kuivuudesta, hyvä ettei kädet ole vielä hilseilleet irti.
Olen edelleen todella laiska hoitamaan kasvojani. Tai en ehkä laiska, mutta kun lapset on saatu nukkumaan ja koti taas asuttavan näköiseksi, ei jaksaminen riitä kasvojen kuurailuun. Onneksi mä käytän niin harvoin meikkiä, ettei niitäkään tarvitse hinkata pois, paitsi oikeasti viime aikoina olen ollut aika reipas ja välillä vähän ehostautunutkin.

Nyt hyvät naiset ja jälleen kerran miehetkin, luvassa olisi vaivaton ja nopea kasvojen puhdistus kokeiltavaksi! Sain jokin aika sitten kokeiluun MayBeautyn The Incredible Face Gel-kasvogeelin, joka mm. lupaa poistaa kuolleita ihosoluja, puhdistaa ihohuokosia ja poistaa ylimääräistä rasvaa ja talia kasvoilta. Testailut minulta pääsi vähän venähtämään, sillä olen lähes kaksi viikkoa maannut puolikuolleena sohvalla noroviruksen syvissä syövereissä, ei paljon kasvoja kerinnyt puhdistelemaan, mutta nyt viimeinkin!



Tästä ei kuulkaas voi puhdistus enää kovin helpommaksi mennä. Geeli on pienissä 10ml purnukoissa, josta riittäisi mainiosti vaikka kahteenkin nassuun, mutta koska mieskin oli mennyt jo untenmaille, läträsin kaiken omiin kasvoihini. Geeliä siis hierotaan kasvoihin ja hauskinta onkin huomata, kuinka kuollutta ihosolua alkaakin heti kertyä sormen ja ihon väliin. Saunassahan saat varmasti saman aikaiseksi, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta saunomiseen ja jos et jaksa lämmittää saunaa sitä varten, että saisit syväpuhdistettua kasvosi, on tämä oiva vaihtoehto sille.
Kun kaikki geeli on hierottu puhdistettaville alueille ja ihosolukko on lähtenyt, virauta irronneet muruset vedellä. Tätä vaihetta olisi helpottanut pieni kasvosieni, joten jos sinulta sellainen löytyy, suosittelen sitä tähän vaiheeseen, mutta hyvin onnistui ilmankin.



Ja sitten vain tadaaaaa, valmista tuli! Varsin nopeaa ja helppoa. Iho jäi pehmeäksi, joskin näin talvella aavistuksen kuivaksi ja kasvot kaipasivat vähän vielä kosteusvoidetta. Voisin kuitenkin kuvitella, että kesällä kun ainakin oma naamani lähes tihkuu ylimääräistä rasvaa, lopputulos jäisi vähemmän kuivaksi. Kokonaismielipide kuitenkin on, pehmeä ja hyvin hengittävä iho. Meikkivoiteen kun tähän vielä levittäisi, se varmasti asettuisi paremmin, kuin ennen käsittelyä.

Nyt sulla, rakas lukija,  olisi taas mahdollisuus tutustua paremmin tähän tuotteeseen! Koodilla emmigel saat 30% alennuksen verkkokaupasta ja sinne pääset tästä! 
Antoisia puhdistushetkiä!

maanantai 13. helmikuuta 2017

AJATUKSIA RINTOJEN PIENENNYKSESTÄ

Sain rintani jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Muistan kuinka ala-asteella muiden ollessa vielä lapsen vartalossa, minun kroppani alkoi kehittyä huimaa vauhtia. Kun muut käyttivät pelkkiä t-paitoja, minä jouduin jo etsimään itselleni ensimmäisiä rintaliivejä. En tuntunut enää kuuluvani joukkoon ja häpesin vartaloani. En minä tälläisiä tilannut, en ainakaan vielä, ajattelin. Mutta siinä ne kuitenkin jo olivat.
Sain pojilta paljon huomiota ja vaikka toisaalta tykkäsin olla huomion keskipisteenä, ei se aina tuntunut mukavalta. Rintojani tuijoteltiin ja jopa koskettiin, enkä pitänyt siitä lainkaan.

Aikuisena, syömishäiriöni jälkeen, tulin kuitenkin jollakin tavalla sinuiksi kroppani kanssa, vaikka en siihen koskaan täysin tyytyväinen olekkaan ollut. Olen rinnoillani saanut ruokittua kaksi lastani ja siihen olen ollut enemmän kuin tyytyväinen.
Kuitenkin rintojen suuresta koosta on ollut vähintään yhtä paljon haittaa kuin hyötyä. Sopivia ja tukevia liivejä ei meinaa löytyä mistään. Tavallisissa vaatekaupoissa voisin vain nauraa itseni ulos etsiessäni hyvän kokoisia yksilöitä. Niin paljon nättejä ja hyvännäköisiä liivejä tangot täynnä, mutta niistä on turha edes haaveilla. Kauniit rintaliivit minulla on viimeksi ollut yläasteella.
Mutta jos unohdetaan ulkonäköasiat ja mennään fyysisiin haittoihin. Jatkuvat niska- ja hartiasäryt, voi luoja! Ei auta hieronnat tai hyvä ryhti, sillä enhän minä edes pysty seisomaan kauan ryhdikkäästi, kun selkää alkaa pakottaa. Pää on välillä todella kipeä jatkuvasta särystä.

Entäpä imetyksen jälkeen? Rinnat ovat tipahtaneet vähintään kymmenen senttiä alaspäin ja alkavat uhkaavasti lähestyä napaa. Kohta, jossa niiden kuuluisi olla, on pelkkää nahkaa. En ole vielä kunnolla päässyt kokemaan miltä tilanne näyttää imetyksen jälkeen, sillä esikoisen imettämisen loputtua olinkin jo neljännellä kuulla raskaana, eivätkä rinnat ole raskausaikanakaan aivan normaalitilassa.
Imetys on tietysti jo vähentynyt roimasti Nooan syntymästä ja voin vain kuvitella kuinka paha tilanne on, kun imetys päättyy kokonaan.



Olenkin pyöritellyt mielessäni ajatusta rintojen pienennysleikkauksesta. Täytän myöskin kaikki kriteerit, joilla saisin todennäköisesti leikkauksen ilmaiseksi terveydellisistä syistä.
Syy, miksi en ole vielä hakeutunut keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa, on toive ehkä kolmannesta lapsesta. Tätä ei kuitenkaan olisi tarkoitus tapahtua vielä muutamaan vuoteen. Rintaleikkaus saattaisi vaikuttaa imettämiseen ja toivoisin kuitenkin imettäväni myös kolmatta, jos sellainen meille joskus suotaisi.
Olen lukenut positiivisia kokemuksia, että myös täysimetys rintojen pienennyksen jälkeen on onnistunut, mutta myös kokemuksia siitä, kuinka edes osittaisimetys ei ole ollut mahdollista. Lukemani perusteella mahdollisuudet ovat 50-50, riippuen myös pienennyksen suuruudesta. Tämä on suurin pelkoni.
Kuitenkin myös ajatus siitä, että joutuisin kärsimään suurista rinnoista vielä vuosia, kauhistuttaa. 

Tämän hetkistä imetystaipaletta on kuitenkin edessä vielä toivottavasti ainakin kolme kuukautta ja ehkä sen jälkeen katson tilannetta uudelleen ja otan yhteyttä lääkäriin.

Olisi mukava kuulla kokemuksia pienennys/korjausleikkauksista! 
Onko imetys onnistunut vielä sen jälkeen?

tiistai 7. helmikuuta 2017

3 vinkkiä; Kuinka selvitä oksennustaudista?

Meille rantautui viime viikolla iki-ihana oksennustauti. Tiistai-iltana se iski ensimmäisenä nuorimmaiseen, joka oksensikin myöhään yöhön lähes kymmenen kertaan. Minä jo hädissäni soittelin päivystykseen, kun mikään ei pysynyt meidän 9-kuisen sisällä, mutta onneksi seuraavana päivänä jo helpotti, eikä meidän tarvinnut lähteä nesteytykseen.
Keskiviikkona kukaan meistä ei tullut huonovointiseksi ja kerkesimme jo huokaista helpotuksesta, kunnes koitti torstai. Illalla minulla oli hieman etova olo, mutta ajattelin senkin johtuvan huonosta syömisestä. Eeville ei maistunut iltapuuro ollenkaan ja siihen saimmekin pian syyn, kun neidiltä tuli jo aikaisemmin syöty ruoka ylös. Vielä pari kertaa Eevi oksensi illan aikana, mutta oli varsin hyvinvointinen ja hoki "o-ooouta" kun me siivosimme jälkiä. Myöhään illalla olikin minun vuoroni syleillä pyttyä. Onneksi selvisin itsekkin vain muutamalla yökkäyskerralla, vaikka mielummin olisin ottanut taudin vastaan rajumpana, jos pienin perheenjäsen olisi päässyt helpommalla.
Perjantaina oltiin Eevin kanssa aika naatteja, Nooalla alkoi olla jo energiaa vaikka muille jakaa, vaikka ruoka maistui edelleen huonosti. D luuli päässeensä jälleen pälkähästä, kuin viime kerralla Nooan ollessa viikon ikäinen, jolloin minä ja Eevi oksensimme silloinkin. Mutta perjantain ja lauantain välisenä yönä oli hänen vuoronsa.
Meillä (tai minulla) kävi tuuri, että D vietti juuri viime viikon isyysvapaata, jolloin minun ei tarvinnut yksin hoitaa lapsia kipeänä. D olisi varmasti halunnut viettää lomansa jollakin muulla tavalla.. Toiseksi oli hyvä, että sairastimme D:n kanssa eri aikaan, joten hän sai leikittää Nooaa minun sairastaessa ja minä taas pystyin toimimaan lähes normaalisti hänen ollessaan huonossa hapessa.


Mitä sitten vaaditaan tästä taudista selviytymiseen?

1. Toivo. Toivo, ettet ole yksin. Oksennustautitilanteessa on lisäkädet enemmän kuin tarpeen. Tietysti kukaan ei varmasti halua tulla tartutettavaksi, mutta yksin kahden pienen lapsen kanssa saattaa tulla kiire, varsinkin jos molemmat oksentavat samaan aikaan. Tässäkin meillä kävi hyvin ja lapset sairastivat eri päivinä.

2. Suojaudu. Suojaa joka paikka. Meidän sängyssä kerkesi olemaan kahdet oksennukset ennen kuin tajusimme, että pyyheitä, pyyheitä ja pyyheitä ihan kaikkialle. Pesukone lauloi 24/7 muutaman päivän, mutta parempi vaihtoehto sekin kuin pesulalasku jos olisi sotkeentunut jokin, joka ei mahtuisi pesukoneeseen.

3. Keskitä. Jo yksi valvottu yö, jolloin oksentelet itse ja lisäksi siivoat lapsesi jälkiä, verottaa aikalailla. Kun siihen lisätään myös paha olo ja huono ruokahalu, ei peiton alta meinaa päästä mihinkään. Siksipä kaikista helpointa on kasata kaikki tarvittavat asiat mahdollisimman lähelle tukikohtaa. Meidän tukikohtana toimi olohuoneeseen minua ja Eeviä varten tehty siskonpeti. Sen molemmille puolille toin ämpärit, jos kiire yllättäisi ja Eevin oksentaessa olikin helppo vain lykätä ämpäri eteen. Muina tykötarpeina oli tietysti vettä, mehua, sipsiä (kun vähän sai jo jotakin kurkusta alas), kaukosäädin ja villasukat (koska varsinkin oksentamisen jälkeen minulle iski armoton kylmyys).
Kun kaikki tarpeellinen on lähietäisyydellä, ei tarvitse tehdä niin suuria ponnisteluja. 

Mukaan tietysti ripaus kärsivällisyyttä, oksennustauti on inhottava, mutta onneksi yleensä nopeasti ohimenevä. Näillä me selvisimme ja kiitän yhä onneani D:n lomasta. Yksin olisin ollut pulassa. Nyt sitten vähän pidempi tauko tähän tautiin, kiitoooos.

perjantai 3. helmikuuta 2017

Aikuisten kaverikirja


From Oona to you-blogin Oona haastoi kaikki verkostolaiset vastaamaan aikuisten kaverikirjaan, joten pitihän tuohon nyt ottaa osaa, kun kerrankin oli aikaa!



Nimeni on: Emmi

Jotkut tosin kutsuvat minua: nooo yleensä ihan vaan Emmiksi

Olen syntynyt vuonna: 1994, eli olen siis mielestäni: 22-vuotias? Lopetin laskemisen jo aikoja sitten ja joudun välillä ihan oikeasti miettimään, kuinka vanha olen.

Lapsuuskotini langallinen numero: Ei voi muistaa! Imetys on sulattanut muistini ja muutenkin suuren osan aivoistani.

Pienenä olin varma, että minusta tulee: Lakimies, kunnes lainasin kirjastosta ison läjän lakikirjoja, luin muutaman sivun ja päätin, minusta ei tule lakimiestä..

Mutta isona minusta tulikin: parturi-kampaaja ja nuori äiti.

Täydellinen puoliso: Jaa a, mahtaako sellaista ollakkaan?

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Nukkuisin pitkään, jonka jälkeen joisin kahvin kuumana ja jaksaisin pirteänä leikkiä lasteni kanssa.

Harrastan nyt: Krav magaa ja satunnaisesti lenkkeilyä.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä: Robinia!

Noloin teeveeohjelma josta pidän: Emmerdale ja Kauniit ja rohkeat.


Bravuurini keittiössä (viinin lipittämistä ei lasketa): Jauhelihakastike.


Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: Joku synnyttää telkkarissa.

Lapsuuteni lempilelu: Haissi! Kummitätini taiteilema pitkistä kalsareista tehty, noh, haissi..

Lempilelu nykyään: Imuri.

Salainen paheeni: Pikkusiskon työpaikkalla tekemä nougatjäätelöannos!

Eikun se ihan oikea salainen paheeni: No kaupan KANA-TACOSALAATTI!!


Viisaus, jonka olen tähän mennessä olen oppinut: Ei tarvitse olla täydellinen, ollakseen paras äiti omille lapsilleen.


Blog Design by Get Polished | Copyright 2016