keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Lahjasuosikit ja hyvästit joululle!

En oikeastaan missään vaiheessa saanut kiinni siitä joulufiiliksestä, josta edellisessä postauksessa kirjoitin. Mutta ihan mukavan joulun me kuitenkin vietimme.
Avasimmekin lahjat jo aatonaattoiltana, jottei aamulla kaikessa kiireessä olisi tarvinnu availla paketteja. Meillä oli huima määrä paketteja kuusen alla, vaikka itse olimme ostaneet niistä vain murto-osan.
Lapset saivat paljon hyödyllisiä lahjoja. Vaatteita, petivaatteita ja löytyihän sieltä lelujakin, mutta oikeastaan kaikki niistä olivat jollakin tavalla kehittäviä kapistuksia, eikä mitään turhuuksia.



Minä ostin D:lle lahjakortin urheiluliikkeeseen, josta hän saisi itse valita mieluisia treenivaatteita. Hankin hänelle myös rullan, jolla saa suurimmat lihasjumit hierottua pois, sekä hiirimaton lapsien kuvalla varustettuna, joten vanha hiirimatto (= Porin linjojen aikatauluvihko) pääsi lehtikeräykseen.
Kävimme aatonaattona myös hakemassa minun lahjani, jonka D oli minulle luvannut, mutta ei uskaltanut ostaa sitä yksin. Sain viimeinkin tabletin, josta olen pidemmän aikaa jo puhunut. Kirjoitan suurimmaksi osaksi blogitekstit puhelimella, koska en vain jaksa avata tietokonetta ja liittää nettiä, sillä emme ole vieläkään saaneet aikaiseksi hankkia nettiyhteyttä, joten se on aina erikseen yhdistettävä puhelimesta. 
Nyt kirjoittaminen sujuu näppärästi Ipadilla. Ja miksi Ipad oli luonnollisesti valintani, saan kuvat siirrettyä siihen automaattisesti pilven kautta puhelimestani.
Yksi lahjasuosikkini oli myös aivan mielettömän upeat birth posterit minun äidiltäni. Eli taulut, joihin on piirretty meidän molemmat lapset sen kokoisina kun he ovat syntyessään olleet. Niin älyttömän kauniit!




Mutta tärkeimmäksi lahjaksi, jos lahjoja nyt ylipäätään voi laittaa tärkeysjärjestykseen, valikoitui helposti. Lahja oli serkultani. Enkä osannut odottaa sitä ollenkaan. Pieneen paperipussiin oli kääritty viesti ja se niin kaunis kysymys. "Tuletko meidän syntyvän lapsemme kummiksi?"
Kaikista paketeista avasin sen vielä ensimmäisenä, mitään aavistamatta. Kyllä siinä äiti vähän liikuttui.
Heti pakettien aukaisun jälkeen soitin serkulleni ja annoin tietysti myöntävän vastaukseni! Saan vihdoin ensimmäisen kummilapseni ja olen todella ylpeä uudesta tittelistäni. Mikä ihana jouluyllätys!


Muuten meidän joulu oli rauhallinen ja tietysti matkojen takia erittäin uuvuttava. Ei siis yllätys, että uni maistui aikaisin kun tapaninpäiväiltana kotiuduimme.
Kinkkua tuli syötyä, sekä Vaasan suunnilla paljon reissattiin D:n sukulaisia läpi, onneksi myös osa pääsi meitä katsomaan, eikä tarvinnut itse joka paikassa erikseen käydä.
Pukki kävi jakamassa lahjat ja Eevi tykkäsi pukista niin kauan, kunnes olisi pitänyt istua syliin. Eevi siis skippasi pukin polvelle istumisen, toisin kuin Nooa istuskeli siinä tyytyväisenä. Pukkina meillä oli D:n veli, Nooan kummisetä, joka paljon vietti lasten kanssa aikaa, erityisesti Nooan ja näyttikin siltä, että Nooa vaistosi, kuka tämä pukki oikeasti oli ja siksi hymykin irtosi.

Eilen meiltä lähti kuusi ja kaikki joulukoristeet, sillä leikkien tiellä ne vain olivat. D on tämän viikon lomalla ja saadaan siis todennäköisesti koti kuntoon uutta vuotta varten. Taulut seinille, uusille leluille paikat ja kaikki muut pikkuhommat..

Hyvästi joululle ja tervetuloa uusi vuosi!

tiistai 20. joulukuuta 2016

Missä on äidin joulumieli?

Olen aina pitänyt joulusta. Pienempänä tietysti lahjat oli se ykkösjuttu, mutta olen myös aina arvostanut kaikkea muutakin mitä jouluun liittyy.
Aamuisin äiti on tehnyt aina riisipuuroa ja mansikkasoppaa. Sen jälkeen on käyty hautausmaalla viemässä kynttilät haudoille, jonka jälkeen laitettu joulusauna lämpeämään. Saunomisen jälkeen ollaan laitettu vähän parempaa päälle ja äiti on hääräillyt keittiössä ruuan parissa. Me ollaan siskon kanssa auteltu ja katettu pöytää.
Joinakin vuosina äiti on ollut töissä, jolloin olemme isäpuolen kanssa pistänyt ruuat ja pöydän valmiiksi, että äiti on päässyt suoraan valmiiseen joulupöytään.
Tämän jälkeen ollaan sulateltu ruokia ja höpötelty yhdessä. Meidän ollessa pieniä tietysti odoteltiin pukkia, joka tuli jakamaan lahjat. Vanhempina jaoimme itse paketit, jonka jälkeen ne avattiin ja niitä ihasteltiin.
Perinteisesti koko perheelle tuli yhdeksi yhteiseksi lahjaksi jokin kiva lautapeli, jota sitten yömyöhään pelailtiin, syötiin vähän lisää ja naurettiin.

Tietysti meidän jouluperinteet hieman muuttuivat kun lapset syntyivät. Eevi syntyi niin lähellä joulua, ettemme viitsineet matkustaa Poriin joulun viettoon, mutta silloin äitini, siskoni, mummini ja pappani matkustivat meille muutamaa päivää ennen joulua tekemään meille sitä rakastamaani jouluruokaa. Elin silloin niin vauvakuplassa, että joulu meni jotenkin aivan ohi.
Viime jouluna asuimme jo Porissa. Tarkoitus oli koko perhe mennä äidilleni aatoksi ja viettää siellä iltaa. Toisin kuitenkin kävi. D:n selkäleikkaus oli juuri ennen joulua ja hän ei saanut istua autossa ja muutenkin istuminen oli kielletty. Niimpä lähdimme Eevin kanssa kaksin, mutta pakkohan meidän oli palata suhteellisen aikaisin, ettei D joutuisi viettää joulua yksin lattialla maaten.



Aina mulla on kuitenkin ollut jonkinlainen joulumieli, mutta nyt on pitänyt sitä etsimällä etsiä. Tänään vaihtui synttärikoristeet joulukoristeiksi ja koristeltiin Eevin kanssa joulukuusta kuunnellen joululauluja. Ja siltikään, ei mitään. En saanut joulufiiliksestä millään kiinni.
En tiedä johtuuko se siitä, että nyt joulun alla pitää lähteä matkustamaan vai kiireestä, mitä tässä nyt on ollut. Mua on aina stressannut se, kun pitää yöpyä jossakin muualla kuin kotona. Vaatteet ja tavarat laukussa ja vaikka ne sinne kuinka nätisti järjestelisi, aina on joku tavara hukassa ja sen jälkeen on laukuissa kaikki sikinsokin. Tykkään istua kotona ne kaikista sotkuisimmat vaatteet päällä, ilman rintaliivejä. En kovin monessa paikassa tunne oloani kotoisaksi. Ja joulussa pidän eniten kotoisasta olosta. Siitä, kun voit istua vessassa pitämättä ovea lukossa, se vasta on kotoisaa!



Meillä on tietysti molemmat lapset vielä niin pieniä, etteivät varmasti vielä ymmärrä jouluperinteiden päälle, mutta tahdon kuitenkin myös kotiin luoda jouluista tunnelmaa, vaikkemme sitä täällä vietäkkään. Joulukuusen lisäksi aion keittää aattoaamuna riisipuuroa ja avaamme lahjat. Ehkäpä laitan vielä uudelleen ne joululaulut soimaan ja yritän kaivaa sitä fiilistä.

maanantai 19. joulukuuta 2016

Vaaleanpunaiset prinsessasynttärit


Huhhei! Meillä on vietetty pienen prinsessan kaksivuotissynttäreitä. Kortisteet olin tilannut jo aikoja sitten, sekä synttärimenu on ollut myös valmiina pari viikkoa. Toteutuksesta teki haastavaa se, että olin antanut luvan D:lle lähteä viettämään pikkujouluja Vaasan suunnille. Hän lähti perjantaina ja palasi vasta sunnuntaina suoraan valmiiseen pöytään tai no, valmiiseen ja valmiiseen.. kaikki ei ihan sujunut suunnitelmien mukaan ja kahvipöytä tuli valmiiksi hieman aikataulusta jäljessä.

Mulla oli onneksi perjantaina ja lauantaina apukädet kun serkkuni Nooan kummitäti tuli meille yökylään. Sain siis rauhassa siivottua ja lauantaina serkkuni oli pääosassa muffinssien teossa! Puolet olisi ehkä jäänyt tekemättä ilman apuja.
Tarjottavina meillä oli coktailpiirakoita munavoilla, aivan taivaallista kinkkupiirakkaa, jonka ihana mummini oli tehnyt puolestani. Tämäkin siis vähensi minun työtaakkaani. Lisäksi suolaisena meillä oli "coktailkaali", joka aiheutti pieniä sydämentykytyksiä. Tämä herkku siis valmistui kahdesta kaalin puolikkaasta, johon pystyyn laitettiin coktailtikkuja, joissa oli nakkia, kurkkua, juustoa ja viinirypäleitä. Serkkuni on viimeisillään raskaana ja hetken olin varma, että hänen synnytyksensä käynnistyy minun taistellessa puukon ja kaalin kanssa.. Vältyimme onneksi synnyttämiseltä.



Makeina herkkuina meillä oli valkosuklaa-vadelmajuustokakkua ja niitä muffinsseja. Kyllä mun meinasi vähän hiki tulla niitä kakkuja vääntäessä, koska ne tein ihan yksin, samalla kun jouduin koko ajan vilkuilemaan, ettei kumpikaan vintiöistä ole pahanteossa, mutta onnistuin.
Muffinssien kuorrutteen kanssa vasta ne hikikarpalot nousivatkin otsalle. Ensimmäiset vieraat olivat tulossa yhdeltä ja D niiden mukana. Kun D laittoi viestiä vähän kymmenen jälkeen, että he olivat jo lähteneet, iski mulle pienoinen paniikki.
Olin tosiaan jättänyt kuorrutteen teon ja pursottamisen synttäriaamulle, vaikka en ollut koskaan sellaista tehnyt.. mutta ohjeessa homma vaikutti simppeliltä. Ensimmäinen ongelma tulikin heti alkuvaiheessa, en ollut tajunnut tarkistaa meidän tomusokeritilannetta ja kaapista löytyi ehkä yksi desi sen 14 desin sijaan, jonka olisin tarvinnut. Siispä vauhdilla vaatteet muksuille ja juosten lähikauppaan.
Mun oli tarkoitus tehdä kahta erilaista kuorrutetta. Ensimmäisen kanssa mulla meni aivan kuppi nurin ja heitin koko kuorrutepaskan roskikseen! Ilmeisesti mun huoneenlämpöinen voi ei ollut tarpeeksi huoneenlämpöistä ja se meni aivan piloille koko sotku. Tästä viisastuneena pistin hetkeksi voin mikroon kun aloin tehdä toista satsia ja se onnistuikin!

D ja ensimmäiset vieraat olivat jo tulleet kun kaikki viimein valmistui. Eevi nautti saadessaan olla juhlien keskipisteenä ja meille kotiutui paljon kivoja lahjoja, suurinosa vieläpä oikeasti todella hyödyllisiä. Tänään juhlitaan vielä pienellä porukalla kun olen kutsunut muutaman ystäväni kahvittelemaan. Ja tämän päivän jälkeen suunnataan ajatukset jouluun ja koitetaan tehdä siitä se stressittömämpi joulujosta aiemmin kirjoittelin. Onnistuu varmaan just niin hyvin kuin nämä synttärivalmistelutkin..

Ihanaa jouluviikon alkua!

torstai 15. joulukuuta 2016

Rakkaalle kaksivuotiaalleni

Tasan kaksi vuotta sitten kiiruhdimme huonosti nukutun yön jälkeen Vaasan synnytyssairaalaan. Tiesimme, että tänään olisi se päivä kun saisimme syliimme sinut, kauan ja hartaasti odotetun esikoisemme.
Olit jo vatsassa hyvin päättäväinen, etkä suostunut kääntymään. Sairaalassa istuimme odottamaan, ihmisiä kulki ohi, emmekä tienneet mitä tapahtuisi missäkin vaiheessa. Synnyit suunnitellulla sektiolla 10.41 ja sain sinut heti rinnalleni.
Muistan sen tunteen edelleen, kuin eilisen. Kuinka paljon ihminen voikaan rakastaa jotakin, jonka tapaa ensimmäistä kertaa. Sitä määrää ei pysty sanoin kuvailemaan.

Olimme aluksi hyvin varovaisia, ehkä peloissammekin. Olit niin pieni, että pelkäsin sinun menevän rikki. Yhtenä iltana sinun ollessasi muutaman päivän ikäinen, laskin sinut suuren suureen pinnasänkyyn kun olit nukahtanut syliini. Menin sohvalle istumaan, mutta minun tuli sinua niin kova ikävä, että otin sinut sängylle viereeni makaamaan ja kyynelehdin, kuinka olimme saaneet aikaan mitään niin täydellistä.


Aika kului hurjan nopeasti. Aivan yhtäkkiä sinulle tuli jo ensimmäiset hampaat, sinä nauroit, lähdit vauhdilla eteenpäin ja ennen kuin huomasimmekaan, lähdit jo kävelemään. Sinusta kasvoi valloittava taapero, jonka oma tahto alkoi nopeasti tulla kaikille selväksi.
Opit koko ajan uusia asioita. Juokset, hypit ja kiipeät joka paikkaan. Teet kuperkeikkoja ja naurat päälle. Pidät uimisesta, tanssimisesta ja musiikista. Halit, pussailet ja lähetät lentosuukkoja.
Sait viimeisen vuoden sisällä myös pikkuveljen, jota hoivaat, vaikka välillä mustasukkaisuus iskee. Viime viikkojen aikana olet oppinut hurjasti uusia sanoja, joita kauan odotimmekin, mutta en missään vaiheessa ollut kovin huolissani. Olet niin näppärä tyttö, että olemme pärjänneet ilman sanoja, vaikka ne toki helpottavat asioita.

Vietät äidin lisäksi mielelläsi myös aikaa isin, mummun ja kummitädin kanssa. Myös muutamasta äidin ystävästä on tullut sinulle tärkeitä. Kissalle annat välillä satikutia, vaikka seuraavana oletkin jo halimassa.



Olet äärettömän kaunis, kiharatukkainen kullanmuru. Teet meidät niin onnelliseksi vuoden jokaisena päivänä.

Ihanaa syntymäpäivää kaksivuotiaalle rakkaalle tyttärelleni

lauantai 10. joulukuuta 2016

Testissä: Kaksi lasta menee siinä missä yksikin

Olet varmasti kuullut kyseisen sanonnan, "kaksi lasta menee siinä missä yksikin". Uskon monen sanovan noin ehkä ihan vitsillä, mutta ehkäpä joku oikeasti niin ajatteleekin. Silloin kyllä minulla herää kysymys, montako lasta sinulla on?
Pääsin kokeilemaan tätä väittämää ihan konkreettisesti.
Viimeiset seitsemän kuukautta olen ollut kahden lapseni kanssa aamut ja päivät yksin, mies tulee tietysti puoli neljän jälkeen iltapäivällä kotiin, joskin hän käy noin neljänä päivänä viikossa lisäksi salilla.

Kirjoittelin pari postausta taaksepäin, kuinka Eevillä on ollut nyt pian kuukauden verran jonkinlainen eroahdistuskausi meneillään, jolloin illat ja yöt ovat olleet melko raskaita. Tein siis ratkaisun ja annoin hänet yhdeksi yöksi mummulaan, jotta saisimme yhden vähän rauhallisemman yön. Äitini haki Eevin tiistaina aamuvuoronsa jälkeen ja tyttö palautui kotiin keskiviikkona kuuden aikaan. Minulla oli siis runsaasti aikaa muistella millaista arki on yhden lapsen(vauvan) kanssa. Ja kuinka meidän kävi?

Aamu ja aamupäivä kahden lapsen kanssa: Eevi herää 6.30-7.00 ja tulee huoneeseen kovalla rytinällä, herättää Nooan, jollei tämä ole jo hereillä. Otan viereen, jospa kävisi niin hyvä tuuri, että molemmat nukahtaisivat vielä uudelleen, näin on tapahtunut ehkä pari kertaa. Ei onnistu. Ylös, kahvinkeitin päälle, vaippojen vaihto, Nooalle pesut ja päivävaatteet, Eevi saa syödä yökkäri päällä tai ilman vaatteita, ettei vaatteita tarvitse vaihtaa heti uudelleen, Eevin pesut ja päivävaatteet.
Kahvia. Emmerdale taustalle pyörimään. Sänkyjen petaus ja ikkunoita vähän auki ylhäältä. Oho, kahvi on jo vähän kylmää. Nooalle tissiä.
Ulkovaatteet päälle, Nooa pysyy paikoillaan, Eevi koittaa kiemurrella pois. Nooa nukahtaa vaunuihin, Eevi saa purkaa energiaa leikkipuistossa. Kotimatkalla Nooa jo herää, sisällä lämmitetään molemmille ruokaa. Eevi syö itse ja heittelee puolet ruuasta lattialle, kaataa kupista maitoa/vettä lautaselle, laittaa ruokaa mukiin. Syötän Nooaa ja siivoan Eevin jäljet.

Aamu ja aamupäivä yhden lapsen kanssa: Nooa herää, tissi suuhun, nyt nukutaan vielä. Nousemme hieman ennen puoli kymmentä. Kahvi tippumaan, Nooalle pesut ja vaatteiden vaihto. Nooa pyörii olohuoneessa nurkasta nurkkaan ja maistelee lelujaan. Emmerdale. Hmmm, mitäs sitten? Kaadan kahvia ja syön leipää. Kukaan ei yritä varastaa aamupalaani, eikä koita kiivetä vauvan päälle. Sänkyjen petaus, Nooalle lounasta, ulkovaatteet ja vaunutellen kaupunkiin.



Päivä ja iltapäivä kahden lapsen kanssa: Eevi ei suostu nukahtamaan päiväunille, Nooa torkahtaa rinnalle ja kannan hänet sänkyyn. Pyykkäämistä, samalla Eevi repii valmiiksi viikattuja vaatteita lattialle. Samassa Nooa jo herääkin isosiskon meteliin.
Koitetaan keksiä jotakin hyödyllistä, hmm muovailuvahaa! Eevi koittaa maistella jokaista eri väriä ja jaksaa keskittyä 10 minuttia. Välistä jääneet päiväunet alkavat vaikuttaa, lähdetään ulos. Nooa nukahtaa vaunuihin. Eevin silmät lupsuvat keinussa, yritän patistaa liikkeelle, ettei tule kylmä. Nyt on jo liian myöhäistä päiväunille, illalla ei muuten tule uni.
Iltapäivällä ollaan kiukkuisia, paiskitaan vähän leluja ja tehdään kaikkea kiellettyä, jotta äitikin vähän suutahtaisi. Luojan kiitos, isi tulee kotiin.

Päivä ja iltapäivä yhden lapsen kanssa: Kaupunkireissu sujuu todella vaivattomasti yhden lapsen kanssa. Yhdenhengen vaunuilla mahtuu joka väliin paljon näppärämmin kuin sisarusvaunuilla.
Kotona taas syödään ja vaihdetaan vaipat. Mitäs sitten? Lattialla kieriskelee yksi kikattava vauva. Kutitellaan ja lauleskellaan, Nooa naureskelee iloisena. Kuinka täällä on näin hiljaista? Pyykkejä on pesty ja viikattu, keittiö on siisti ja kaikki tavarat omilla paikoillaan. Oho isi tuli jo kotiin.


Tulos: kaksi lasta ei todellakaan mene siinä missä yksikin tai ei ainakaan kun mietitään asioita, joita pitäisi tehdä. Toisaalta, jos miettii tarkasti päivän aikataulut, vaipat, ruuat, ulkoilu, siivous ja osaa asennoitua siihen, niin siinähän se menee, niin yhden kuin kahdenkin kanssa.
Kotona tuntuu oudon hiljaiselta ja helpolta jos toinen lapsi on muualla. En osaa olla. Olen tottunut tekemään koko ajan jotakin ja jos saan mahdollisuuden istahtaa kuuma kahvikuppi kädessä sohvalle, tuleekin tunne, tässä on nyt jotakin mätää.
Vaikka kuinka välillä on raskasta, yöt ovat pätkittäisiä ja päivälläkään ei saa hetken rauhaa, en vaihtaisi kahden lapsen äitinä olemista mihinkään. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, on äitiys tuonut elämääni niin paljon sisältöä. Ajatus siitä, ettei lapsia olisi, on todella tyhjä. Mitähän hittoa minä silloin tekisin? Kai olisin töissä ja harrastaisin jotakin, jokaisessa elämäntilanteessa on omat kiireensä.
Mutta kyllä minulla on hyvä olla, vaikka kiirettä pitääkin. Ja hei, makaanhan minä tässä sohvalla nytkin tätä kirjoittaessani, aivan yksin ja hiljaisuudessa.

torstai 8. joulukuuta 2016

Illalla painat pään tyynyyn ja nukahdat tai sitten..


Olet niinkuin minä ja teet aivan kaikkea muuta kuin vaivut sikeään uneen. Olen aina ihmetellyt mieheni kykyä nukahtaa muutamassa minutissa. Hän voi sanoa sänkyyn mennessä, että ei ole väsy, mutta noin kolme minuttia myöhemmin sängyn toiselta puolelta kuuluu makea kuorsaus. No ei aivan, D hyvin harvoin kuorsaa, ainakaan kovin äänekkäästi, mutta tuhisee kuitenkin.
Olen kyllä itsekkin yrittänyt olla kaivamatta sitä älypuhelinta kouraan ja laittaa vain silmät kiinni, mutta minä en vain saa heti nukahdettua. Saatan olla todella väsynyt ja uupunut päivän askareista, mutta en unelias.
Mitä minä sitten teen siellä sängyssä kun toinen kääntää kylkeä ja haukottelee makeasti..

1. Kaivan sen puhelimen esiin. Hyvä aika lueskella niitä blogeja, joita ei vain milloinkaan muulloin ehdi lukea. Selailen fb-kirppiksiä ja "mikäs mua tänään aikasemmin mietityttikään.. aivan, google auki!" 

2. Seuraavan päivän suunnittelu. "Ylös, vaipat, vaatteet, puurot, ulos, ruokaa.. Vai pitäisikö lähteä johonkin lähipuistoa pidemmälle, mutta sitten täytyy olla ruoka-aikaan kotona vai syötäisikö ruoka ensin vai vai vai..."

3. Saakelin hiiren pirulainen! Meillä on tässä alkutalven aikana kuulunut hiiren kipitystä jossakin välikatossa. Nyt pari päivää hiiri on ilmeisesti ollut jumissa yhden seinän sisällä ja siellä raapii ja vikisee. Sitten siellä sängyn pohjalla kuulet rapinaa, apua nyt se p*rkele tulee tänne sänkyyn!

4. Tissitakiainen. Kesken blogien lukemisen tai hiirenkesytysmietteiden viereisestä sängystä alkaa kuulua ähkimistä. Kuopus herää jo ensimmäiselle yöruokailulleen ennen kuin olet kerinnyt itse edes nukahtaa! Ja silloin iskee se väsy, "juuri ajattelin laittaa tämän puhelimen pois!" Vaikka todennäköisesti et sitä ajatellutkaan. 

Ja kello 00-01 päätät ummistaa silmäsi kunnes... jonkin sortin eroahdistuksesta kärsivä esikoinen herää. Aamulla valitat kun on niiiin kova väsy, vaikka se taitaakin olla ihan oma syy.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Kauhukohtauksia, eroahdistusta vai mitä ihmettä?

Meillä valvotaan edelleen. Kuopus heräilee syömään yhä useaan kertaan, myöskin kolme samaan aikaan puhkeavaa hammasta varmasti ärsyttävät.
Esikoisen nukahtamis- ja yölliset heräämisongelmat ovat edelleen mysteeri. Olen keskustellut monien tuttavien kanssa, yrittänyt lukea netistä kaikenlaisista ongelmista ja miettinyt pääni puhki. Toistaiseksi olen tullut siihen tulokseen, että tämä on kai vain joku vaihe.

Yölliset kauhukohtaukset kuulostivat ensin ratkaisulta, mutta tarkemmin ajateltuna en usko siihen sittenkään. Kauhukohtauksessa henkilö herää huutamaan tai todellisuudessa ei ole edes valveilla. Henkilöön ei saa kontaktia ja esimerkiksi syliin ottaminen ei rauhoita tilannetta.
Meillä esikoinen kyllä yleensä aloittaa huudon ihan ykskaks, mutta alkuepäröinnin jälkeen olen lähes sata varma, että hän kuitenkin on täysin hereillä ja rauhoittuu yleensä syliin ja hyssytyksiin. Joskus (harvoin) hän nukahtaa heti uudelleen, mutta useimmiten nukahtamista joutuu jäädä odottelemaan viereen. Samoin kuten edelleen iltaisin ja nukahtamisaika vaihtelee 1-1,5 tunnin välillä.

Jäljellä on siis jonkinlainen eroahdistusvaihe. Ehkä Eevi jostakin syystä pelkää jäävänsä yksin, vaikka moista ei tietenkään ole koskaan tapahtunut ja yölläkin alitajuisesti herää varmistamaan, että kai vanhemmat yhä ovat viereisessä huoneessa.
Onneksi yöllisiä herätyksiä on yleensä vain yksi ja sekin usein vasta aamuyöstä. Silti kahden lapsen vuorotellen herääminen on jo verottanut meidän vanhempien jaksamista.


Eevi on ollut tämän kohta kahden vuoden aikana kaksi kertaa yökylässä ja vaikka kuinka olen ollut väsynyt, on minun aina ollut vaikea antaa häntä yöksi pois. Tästäkin olen aikaisemmin rustaillut..
Mutta nyt olen sinnitellyt jo melkein liian pitkälle ja minun on ajateltava omaa napaani pidemmälle. Kun äiti voi hyvin, lapset voivat hyvin.
Lupasin siis antaa Eevin äidilleni yökylään. Jos yksi ilta ilman ikuisuudelta tuntuvaa nukutusrumbaa ja yö ilman huutoa auttaisivat taas jaksamaan. Nooa tietysti tulee heräämään yön aikana, mutta se on nopeasti hoidettavissa, tissi suuhun ja silmät kiinni.

En hetkeäkään epäile, etteikö Eevin yökyläily mummulassa sujuisi mallikkaasti, enemmänkin jännitän seurauksia, helpottaako yö muualla tilannetta tai jos kyse on jostakin eroahdistuksesta, vaikeutuuko tilanne entisestään? Toiseksi, kun kerrankin saan olla miettimättä sitä, koska huuto taas alkaa, niin en vain taida saada nukutuksi. Tai sitten olen vain niin väsynyt tilanteeseen, että nukun kuin tukki. Mielummin tietysti niin.

Saas nähdä. Tänään mummu hakee Eevin ja tämä äiti on illalla varmasti aivan hukassa, että mitäs nyt. Sormet ristiin ja peukut ylös, että tämä vaikuttaisi positiivisesti tuleviin öihin kotonakin ja että saisimme tämä tilanteen jälleen aisoihin.

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016