tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kun äiti voi hyvin, lapsetkin voivat

Viime aikoina olen yrittänyt panostaa vähän enemmän omaan hyvinvointiini. Ihan pienillä muutoksilla tuntuu olevan suuret seuraukset. Jokin aika sitten jätin jokapäiväisen karkin mässyttämisen ja siirsin karkkipäivän lauantaille. En kuitenkaan pode huonoa omaa tuntoa, jos joskus viikollakin mukaan lähtee pieni suklaapatukka, sillä ennen se lähti joka kerta..

Toinen pienisuuri muutos tapahtui ruoka-annosten koossa. Varmaan moni kiireinen äiti huomaa yhtäkkiä iltapäivällä, kuinka edellisestä ruokailusta onkin vierähtänyt useampi tunti. Lapset on kyllä ruokittu, mutta kuinka vaikeaa se on itse muistaa/ehtiä/jaksaa syödä. Ja kun vihdoin se armoton nälkä iskee, vedetäänkin safkaa kaksin käsin ja kymmenen minutin kuluttua pidellään vatsaa, kuinka tulikaan näin ahmittua. Yritän toki muistaa syödä säännöllisesti, vaikka aina se ei toteudukkaan, mutta sitä ahmimista olen yrittänyt välttää.
Joskus sitä onnistuu kokkailuissaan niin hyvin, että nälkä lähti jo, mutta kun tää ruoka on vaan niin hyvää! Tätä olen yrittänyt myös hillitä. Tavoitteeni on lopettaa siinä vaiheessa kun olo on kylläinen, ei siinä vaiheessa kun nappi singahtaa housuista.

Paino onkin lähtenyt mukavasti putoamaan. En ole kovin pitkä ja painoa mulla on ollut jonkin verran liikaa. Tai no jonkin ja jonkin verran, välillä aika reippaastikkin ja kyllä vain, yhä painoindeksini herjaa lievää ylipainoa. Nyt kuitenkin pienen painonpudotuksen jälkeen olo tuntuu triplasti kevyemmältä. Fiilis on ihan huikea, kun huomaa ennen kiristävien vaatteiden olevan jopa reilun kokoisia.
Pelkkä painon alastulo on innostanut muutenkin laittautumaan. Jos päivän suunnitelmissa on vain ulkoilua ja lasten kanssa puuhastelua, niin harvemmin sitä tulee tartuttua meikkisutiin. Nyt olen kuitenkin välillä muuten vain meikkaillut, koska se tuntuu piristävän itseä, vaikka mitään erikoista ei olisikaan suunnitelmissa.

Sokerin ja rasvaisen ruuan vähentäminen on myös vaikuttanut jaksamiseen. Aamuisin ei ole niin sokerikrapulainen olo ja ylös nouseminen on paljon helpompaa. Ennen löhösin sängyssä niin kauan, kunnes oli vain pakko nousta puuron keittoon, nyt sängystä ponkaisee ylös paljon energisempi äiti.

Olen käynyt säännöllisesti treeneissä, paitsi nyt olen ollut viikonlopusta asti kovassa flunssassa, mutta olo alkaa jo helpottaa. Olemme myös serkkuni kanssa alkaneet lenkkeilemään paristi viikossa, joko kahdestaan tai serkun koirien kanssa. Vaikka lenkit ajoittuvat myöhäisiltaan lasten nukkumaanmenon jälkeen, on silti ollut energiaa nostaa peppu ylös sohvalta ja seuralaisen kanssa sinne kävelylle tuleekin paremmin lähdettyä.

Tämä kuva kaksi kuukautta sitten kummipoikani ristiäisistä.

Tässä kuva tältä päivältä.

Mulla on toki ollut taipumusta innostua painon pudotuksesta, mutta hetken päästä into onkin jo laantunut. Nyt toivon tämän jatkuvan, jospa sitä kesällä kehtaisi jo pukea bikinit päälle rannalle, saas nähdä!

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

VAUVAVUOSI LOPUILLAAN: mitä jäi käteen?

Tähän alkuun heti se perinteinen, että "miten ihmeessä nyt jo??" Mutta ihan totta.. tuntui, että esikoisen vauvavuosi meni aivan supernopeasti, mutta kuopuksen jopa pikakelauksella. Muistan edelleen elävästi sen viimeisen Pelle Hermanni-päivän, kun ajattelin, että jos tänään ei lähdetä synnyttämään, niin ei sitten koskaan ja illalla se olikin jo menoa.

Vaikka tämä vuosi menikin hujauksessa, jäi siitä monen monta ihanaa ja tärkeää hetkeä mieleen. Ensimmäinen kosketus, imetys, hymyt, naurut, itkut ja kaiken uuden opettelu ja oppiminen. Kun E ensimmäisen kerran tapasi pikkuveljensä ja kuinka hän ihmetteli, mitä tuo vauva täällä tekee. Ja kun hän viimen tajusi vauvan tulleen jäädäkseen. Aina kun joku tuli kylään, E ensitöikseen vei vieraat katsomaan vauvaa.



Saan ikuisesti muistella ihania imetyshetkiä, jotka ajoittain olivat hankaliakin, kun yritin samalla paimentaa isompaa vauvaani, mutta N hoksasi heti tissittelyn upeuden ja siinä ei ollut mitään ongelmaa. Saavutimme puolenvuoden täysimetyksen ja yhä edelleen me jatkamme muun ruokailun ohessa.
Olen saanut seurata rinnalla, kuinka pienestä avuttomasta nyytistä on kasvanut pieni iloinen poika, joka osoittaa mieltään ja yhtälailla rakkauttaan. Kuinka pienet kädet nousevat pystyyn hänen halutessaan päästä syliin. Kuinka hymy nousee hänen huulilleen minut nähdessään tai siskon häntä kutittaessa.

Tämä pieni poika nukkui yönsä hyvin puoleenvuoteen asti, kunnes yöt muuttuivat, välillä lähes painajaismaisiksikin. Kuinka välillä olin niin väsynyt, että kahvipannukin nauroi minulle. Mutta me selvisimme ja yöt ovat jo rauhoittuneet.
Aina ei tule nukutuksi, mutta kun pieni suloinen poikani painaa päänsä vasten rintaani, jää unenpuute taka-alalle ja on vain se hetki.

Vaikka kyseessä onkin ollut toinen vauvavuosi ja edellisestä niin lyhyt aika, olen useasti joutunut soittamaan äidilleni, mitä mä nyt teen? Toisaalta olen pystynyt ottamaan rennommin, mutta stressiltä ei ole vältytty. Yhä panikoin, kasvaako hän riittävästi, riittääkö maito, onko liikaa vai liian vähän vaatetta, mitä tämä itku nyt on, tuleeko hampaita vai onko vatsa kipeä. Kaikkeen ei aina ole löytynyt vastauksia, mutta kaikesta ollaan selvitty.



Kohta kotona temmeltääkin yhden vauvan ja yhden taaperon sijaan kaksi taaperoa. Mitäs sitten? Oliko tämä tässä vai koenko tätä enää ikinä uudelleen? Toistaiseksi näin on hyvä. Olen aina halunnut kaksi lasta, maksimissaan kolme. Hmmm miltä kuulostaisi kolme? No eheeei, ei nyt vielä.
Nyt nautitaan tästä ja tulevista uusista kuvioista. Niinhän me tehtiin viime kerrallakin.. Kunnes edellinen vauva-aika muuttuikin vauvasekäodotusajaksi, heh. Mutta tulossa on oikeasti jotakin ihan uutta ja jännittävää! Hetken aikaa me kuitenkin nautitaan näistä viimeisistä vauvaviikoista mun rakkaan poikavauvani ja tietysti rakkaan taaperosiskon kanssa.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Taapero päiväkuivaksi

Nyt voisi sanoa, että meidän esikoinen on viimeikin täysin päiväkuiva. Toki vahinkoja sattuu välillä, kun kesken kiinnostavan tekemisen ei muistakkaan mennä potalle, mutta pääsääntöisesti neiti osaa itse mennä vessaan kun hätä iskee!


Kuinka me sitten saavutettiin tämä tilanne?
No, aluksi olin ajatellut, että mitäs vaikeaa siinä nyt sitten olisi.. vaippa pois ja säännöllisesti istutetaan potalle. Ja hah, eihän se nyt ihan niin mennyt. Ensin potalla istuminen oli meillä pelkkä vitsi. E ei tykännyt istua siinä ollenkaan. Kaikki lelut kyllä sinne upotettiin, mutta turha luulo, että sinne mitään tehtäisiin. Viime keväänä E:n ollessan isin kanssa kotona, hän pissasi sinne kerran ja kaikista tuuletuksista huolimatta se jäi ainoaksi kerraksi piiitkään aikaan. Ajateltiin, että vielä ei ollutkaan sen aika ja jätettiin pottailut hetkeksi kokonaan.

Satunnaisesti kokeiltiin pottailua uudelleen, samoin tuloksin, kunnes alkuvuonna aloin lukea vinkkejä, kuinka muut ovat onnistuneet. Pari hyvää kikkaa löysinkin ja ajattelin, että NYT me onnistutaan.
Ensitöikseni menin ja ostin uuden, isomman ja tukevamman potan, jossa olisi mukava istuskella. Yhdestä blogista luin, kuinka heillä oli onnistuttu palkitsemalla lapsi aina kun pottaan saatiin jotakin aikaiseksi ja ajattelin, että hei tää toimii varmasti! Syödäänhän meillä välillä puuroakin tyylillä, "saat rakas namipastillin kunhan ensin syödään muutama lusikallinen puuroa.." 
Ja tämä lahjominen toimi, kerran tai kaksi. Sitten siitä tuli tylsää.
Kunnes eräänä päivänä päätin, että tänään ei muuten laiteta vaippaa ja sitten vaikka siivotaan pissat sataan kertaan.. ja niinhän me tehtiinkin. Siivottiin, siivottiin ja siivottiin, mutta pariin kertaan onnistuttiin ehtimään potallekkin! Päivä päivältä siivoamista oli aina vain vähemmän ja E alkoi itse riisumaan housuja, kun halusi potalle.


Nyt ollaan uskallettu ulkoillakkin pieniä aikoja ilman vaippaa, sekä nukutaan päikkäritkin pikkuhousut jalassa. Meillä ei toiminut lahjominen, eikä uusi pottakaan ehkä ollut suurin syy, sillä heti onnistumisten jälkeen myös vanha potta, joka on yläkerran vessassa, kelpasi vallan mainiosti.
Meillä tarvittiin vain aikaa ja kärsivällisyyttä. Kun taapero oli viimein itse valmis luopumaan vaipasta, alkoi homma rullaamaan itsestään.
Ja kyllä vaippamäärän vähenemisen huomaa kukkarossa kun enää vain toinen on päivät vaipoissa!

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016