perjantai 29. marraskuuta 2019

Tinderistä osa-aikaiskäksi

Ah, Tinder. Tuo aikuisten leikkikenttäsovellus, jossa naaman ja sijainnin perustella valitaan, kenen kanssa voisi käydä pikaisesti kahvilla ja sen jälkeen tuuppasta vieläkin pikaisemmin. Sovellus, jossa voit lähettää estoitta kikkelikuvia ja sen jälkeen liueta paikalta. Tai näin minä luulin ja heti meni puihin, kun ei koko sovelluksessa ollut mahdollisuutta kuvien lähettämiseen.
Olin reilu puoli vuotta ollut sinkkuna ja kuullut tästä huikeasta sovelluksesta useaan kertaan. Siis joku on kuulemma oikeasti löytänyt sieltä elämänsä rakkauden! Mietin vain, että enhän mä siinä mitään häviäkkään.
Sovellus oli oikeastaan aika helppo käyttää, vaikka kyllähän mä siinäkin osasin silti mokailla. ”Oho väärään suuntaan meni, apua taas, voi saatana.” Ja sitten niitä matcheja sai jälkikäteen poistella, että hupsista vaan.
Pari kertaa olin jo sopimassa treffejäkin, mutta en mä sitten koskaan niitä loppuun asti vienytkään, aina tuli joku meno tai sitten mä kehittelin jonkun menon. Yhden kerran sitten kuitenkin treffasinkin jonkun ja siitäkin saa oikeastaan kiittää mun yhtä parasta ystävää ja serkkua. Mä nimittäin jo yhden kerran swaippasin vasempaan (=tämä on siis se hylkäysvaihtoehto, tiedoksi tietämättömille) erään henkilön, jolla tällä hetkellä on aika suuri rooli mun elämässä. En siksi, ettei hän olisi ollut kiinnostava, vaan siksi, että tiesin hänet entuudestaan. En tuntenut mitenkään, mutta tiesin. 

Serkkuni sanoi, että jos se vielä tulee vastaan, niin sitten toiseen suuntaan! Se ei ollut ehdotus, se oli käsky. Monta kertaa mulle muutenkin tuli jotakin yllätysmatcheja, joita en mielestäni ollut edes nähnyt, mutta hetken päästä muistinkin istuneeni terassilla serkkuni kanssa, hänellä mun puhelin kourassa ”voii tää on söpö, tykätään tästä, tästä ei, tästä ei ja joo tästäkin!” 

Ja sitten se tuli vastaan uudelleen. Ja mä pyyhkäisin oikealle. Jonkin ajan kuluttua mun puhelin piippasi uudesta parista ja seuraavaksi mä löysinkin itseni keskustelemasta kauhuelokuvista ja naperokarkeista.
Tämä toinen osapuoli ei aluksi tiennyt kenen kanssa jutteli, tai niin se edelleen väittää. Pian asia kuitenkin valkeni hänellekin, mutta se oikeastaan vain huvitti.
Tähän väliin sellainen, että mä olen ihan mielettömän läheinen mun sukulaisten kanssa. Meillä on kaikenmaailman yhteiset whatsapp-ryhmät ja me tavataan säännöllisesti porukalla, milloin synttäreillä, milloin äitienpäivänä tai tapaninpäivänä.
Ja asia, joka mut yhdisti tähän uuteen tindertuttavuuteen, oli mun eno. Eno, joka sattui olemaan tämän tuttavuuden pomo. Lisäksi tähän samaan soppaan liittyi tämä edellämainittu serkku, tindertuttavuuteni työkaveri. 
Mä ehdin jo ajattelemaan, että jos tämä juttu menee puihin, niin mä en enää ikinä kehtaa näyttää naamaani niiden työpaikalla. Harmitti kyllä vähän, että se työpaikka, on se sama paikka, jossa me joka äitien- ja isänpäivä käydään porukalla syömässä.

Me juteltiin viikko aika aktiivisesti ja yhtenä nättinä kesäiltana löydettiin toisemme samasta porukasta juhlimasta. Ja no, siitä asiat lähtikin aika, tai siis tosi nopeasti etenemään. Me vietettiin aikaa yhdessä oikeastaan aina, kun lapset olivat isällään ja kumpikaan meistä ei ollut töissä.
Hän tiesi alusta alkaen, että mulla on lapsia ja se oli koko ajan ok. Olin jo aikasemmin miettinyt, että jos joskus ryhdyn parisuhteeseen tai edes johonkin, mikä saattaa siihen johtaa, niin lapset tavataan vasta, kun ehdotus tulee toiselta osapuolelta itseltään. En ala hoputtamaan, mutta tottakai se on selvä, että jos aikoo mun kanssa enemmän viettää aikaansa, niin se tarkoittaa juuri sitä, että meitä tulee tässä paketissa kolme.
Keskustelu aiheesta tulikin esille aika nopeasti, mutta ei tosiaan mun suustani. Ja olinhan mä sitä tietysti miettinyt, mutta koska se tuli hänen suustaan, tunsin minäkin oloni varmemmaksi. Tästä on pakko tulla jotakin. Tinderitkin lähti alta aikayksikön.

Ihan ensimmäisistä yhteisistä päivistä lähtien mulla oli tosi hyvä ja varma olo. Ja mulla oli hauskaa! En muista, koska olisin nauranut niin paljon. Ja mä nauran aina vaan, joka päivä. Joka päivä hän saa mut kikattamaan kuin pikkutytön. Mietin vaan, että missä tää oli ollut mun koko elämän ajan. No lähinnä ilmeisesti Keravalla, kun sieltä on kotoisin. 

Siispä hyvin pian hän saapui meille istumaan iltaa, lasten läsnäollessa. Minun silloin 2- ja 3-vuotiaat toki luulivat tätä mun työkaveriksi, vaikka yritin kertoa, että tää on ihan toinen kaveri. Silloin he olivat usein vähän ujoja, varsinkin miespuolisten henkilöiden seurassa, siksi vähän yllätyinkin, kuinka hyvin he ottivat vastaan tämän uuden tuttavuuden. Illassa oli pientä esityksen makua ja kerroinkin, etteivät he yleensä näin villejä ole. Eli vähän ehkä valehtelinkin, aikamoisia koheltajia olivat oikeastikin ja ovat vieläkin. Mutta tämä tuli selväksi hyvin pian muutenkin. 
Me muutettiin neljä kuukautta sen jälkeen saman katon alle. Mun ja lasten koti, jossa oltiin vuokralla, meni myyntiin. Lisäksi me aikalailla asuttiin yhdessä sen jälkeen, kun lapsetkin oli esitelty. Mikä sattuma, että asuttiin melkeinpä vielä naapureina, joka vähän helpotti kahden asunnon välillä ravaamista.


Yhteenmuutto vaikutti tietysti paljon rahallisiin asioihin. Multa lähti asumistuet ja lasten päiväkotimaksut nousivat. Kaikessa tässä kuitenkin parasta oli, että mun ei ikinä tarvinnut ottaa asioita puheeksi. Mieheni tiesi itse, että mun avopuolisona, hänen tulonsa vaikuttivat tottakai meihin ja luonnollisesti hänkin osallistuisi näihin menoihin, joita hänen ei koskaan ennen ollut tarvinnut miettiäkkään. Alkuvuodesta hän lupasi hoitaa lapsia kotona niinä päivinä, kun ei itse olisi töissä, näin saisimme hoitomaksujakin pienemmäksi.

Ja siis ihan totta, tää mies löytyi Tinderistä! Ja se tekee musta yhden ihmisen lisää, joka on löytänyt elämänsä rakkauden sieltä!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016