Mun pienistä vauvoista on ihan huomaamatta kasvanut jo vallatomia, ihania leikki-ikäisiä lapsia. Havahduin juuri, että mihin se taapero-ikäkin katosi tästä välistä. Mun oli lisäksi ihan pakko googlettaa, että minkä iän jälkeen taapero ei ole enää taapero. Jäin siihen käsitykseen, että noin kolmevuotiaana ollaankin yhtäkkiä jo leikki-ikäisiä, vaikka tämäkin ilmeisesti hieman vaihtelee lapsen kehityksen mukaan. En vain käsitä, missä ajassa tämä kaikki on tapahtunut. Siis me vietettiin joulukuussa esikoisen 5-vuotissynttäreitä ja syksyllä hänet pitäisi jo viedä esikouluun, että siis mitä? Ja toinen seuraa parin vuoden päästä perässä!
Muistan, kuinka paljon Eevi oli kasvanut yhdessä yössä, kun Nooa syntyi. Hän tuli äitini kanssa sairaalaan ja ymmärrykseeni ei vain mahtunut, miten ensimmäisestä pienestä vauvastani oli kasvanut siinä ajassa niin iso. Nyt kun olen juuri havahtunut heidän molempien nopeaan kasvuun, pelkään, kuinka isoiksi he kasvavat sinä yönä, kun vauva syntyy. Täytyykö heidät kuskata yläasteelle seuraavaksi?
Nämä sisarukset ovat loputtomia riitapukareita, mutta niin kovasti rakastavat toisiaan. Tappelut ovat lisäksi viime aikoina vähentyneet paljon. Heillä on paljon omia mielenkiinnonkohteita, mutta saavat yhdessä aikaan erilaisia leikkejä, jotka jaksavat kiinnostaa molempia.
Eevi on aina ollut todella suojelevainen isosisko. Hän pitää huolta, että päiväkodissa veli ei jää yksin, eikä häntä unohdeta. Toki hän on myös ainoa, joka saa motata veljeä, kun tämä käy ärsyttäväksi, mutta muut tätä eivät saa tehdä. Eevi nauttii keskipisteenä olemisesta. Hän kyllä löytää keinot, joilla tulla huomatuksi. Hän on hassuttelija ja naurattaja. Pieni draamakuningatar hänestä myös löytyy. Hän voi samanaikaisesti istua sohvalla, tietokonetuolilla ja jakkaralla, kun katsoo telkkaria. (Tässä taas ei ole omena pudonnut kovin kauaksi puusta, kun tietää millainen äiti on ollut pienenä..) Eevi rakastaa kaikkea kaunista ja ihanaa, ja hän tekee sen kyllä selväksi nähdessään jonkin ihanan kimaltelevan mekon tai maailman söpöimmän kissanpennun.
Ja Nooa, aivan toisenlainen, mutta aivan yhtä ihana. Aina yhtä kiinnostunut kaikesta. Mitä, miksi, minkä takia, kuka, ovat hänen lempi kysymyksiään. Rämäpäisempi versio siskostaan. Hän juoksee, eikä katso eteensä, törmää ja itkee, mutta kymmenessä sekunnissa unohtaa juosseensa jotakin päin ja juoksee samaan kohtaan vartin sisällä. Hän tulistuu ja suuttuu aivan käsittämättömän nopeasti, mutta leppyy yhtä nopeasti. Tämä pieni poika kaipaa syliä ja pusuja. Hän tahtoo sohvalla tulla kainaloon. Hän on pieni kulinaristi, moni miettii, kuinka noin pienellä lapsella voi olla niin hyvä ruokahalu. Vaikka isosisko on Nooalle maailman tärkein, löytyy hänestä aivan toinen persoona, kun pääsee viettämään aikaa kaksin. Tällöin tulee esiin poika, joka kuuntelee ja tottelee ohjeita, kun ne ensimmäisen kerran sanotaan. Hän joutuu välillä tekemään töitä tullakseen huomatuksi vahvapersoonaiselta siskoltaan, että välillä se tulee kiukun ja raivon kautta. Mutta koska tämän olen huomannut, yritän kaikkeni, että huomioni olisi tasaisesti molemmilla, eikä siitä joutuisi tappelemaan.
Olen onnellinen, kun saan olla näiden kahden upean lapsen äiti. Kun saan nähdä heidän kasvavan ja kehittyvän, vaikka se usein tapahtuukin liian nopeasti, että välillä joutuu pysähtymään hetkeksi miettimään, milloin vastasyntyneestä kasvoi melkein 4- tai 5-vuotias. Ja kohta saamme tähän perheeseen yhden lisää, jota onkin odotettu monta kuukautta. Molemmat kysyvät viikoittain, koska vauva syntyy, sillä kumpikin on jo kyllästynyt odottamaan, enkä malta odottaa itsekkään, koska saan heille kertoa, että nyt vauva on syntynyt.
