KUINKA TUKEA ERITYISHERKKÄÄ LASTA?

sunnuntai 22. marraskuuta 2020


Äiti ookko sä taas laittanu huulirasvaa? Onko sun tukkaa vähän leikattu? Täällä tuoksuu joku ihana. Mistä tuo ääni oikein kuuluu? Minun lapsellani on ihan mielettömän hyvä hajuaisti. Hän huomaa kaikki ihan pienet ulkoiset muutokset.  Ulos astuessaan, hän kuulee, kun jossakin kaukana on työmaa, josta kaivurin ääni kantautuu. Hän on erityisen herkkä aistimaan, kaiken. Hän on aina ollut tarkkaavainen, mutta nyt hieman vanhempana, se on alkanut korostumaan. Olen viime aikoina lukenut paljon aiheesta, sillä välillä asia meinasi aiheuttaa ongelmatilanteita. Nyt kun ymmärrän lastani paremmin ja olemme löytäneet keinoja, jotka tehoavat hänen kanssaan parhaiten, ongelmatkin ovat alkaneet väistyä.

Jossakin vaiheessa alkoivat ns. raivokohtaukset. Jestas miten paljon ääntä lähteekään kolme-neljä-vuotiaasta lapsesta, kun sellainen oikein raivostuu. Tähän liittyi välillä tavaroiden paiskomista. Kun häntä käski lopettamaan, korotti itse ääntä, jotta saisi itsensä kuuluviin lapsen huudon yli, paheni tilanne entisestään. Tällöin koskettamisyrityksistäkään ei juurikaan ollut hyötyä. Jossakin vaihesssa aloin yhtäkkiä havaitsemaan, mistä tilanteesta nämä huutokonsertit saivat alkunsa. Meteli, toisen puhuminen hänen pienen äänensä päälle, ylipäätään hänen jääminen muiden lasten jalkoihin. 

Lapsestani lähtee tarvittaessa kova ääni. Hän tykkää myös välillä leikkiä kovaäänisesti itsekkin. Mutta hän kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta, yksinoloa. Sitä, kun hän voi vetäytyä omaan huoneeseensa yksin leikkimään, tekemään palapeliä tai katsella kirjoja. Ja me sallimme sen. Varsinkin joskus päiväkotipäivän tai muuten vain riehakkaan, kovaäänisen päivän jälkeen, hän tarvitsee hiljaisuutta, muuten on peto irti. 

Toinen asia, hyvin yksinkertainen asia, meinaa saada hänet joskus suunniltaan. Se on unentarve. Meillä mennään ajoissa, iltakahdeksalta nukkumaan. Ja herätään seitsemän aikaan aamulla. Joskus jo kuuden aikaan. Varsinkin näinä kaikista aikaisimpina aamuina, hänen hermonsa alkavat pettää pienimmästäkin asiasta ennen puolta päivää. Päiväunet ovat hänelle vielä siis välttämättömät. Joskus ne jäävät kokonaan välistä tai ovat normaalia lyhyemmät jonkun menon vuoksi ja sen kyllä huomaa. Mutta tällöin osaamme jo ennustaa tämän. Päiväunet jäivät välistä, hänen mielensä on herkempi. Yritämme entistä enemmän ymmärtää häntä, koska nyt tiedämme, mistä kiukku kumpuaa.


Elämä on huomattavasti helpompaa, kun on sisäistänyt tämän pienen ihmisen erityisherkkyyden ja löytänyt keinot toimia hänen kanssaan. Meillä on enää todella harvoin tilanteita, joita oikeasti voisi kutsua raivokohtauksiksi. Erityisherkkä tuntee kaikki tunteet voimakkaammin, siksi hän myös rakastaa ja näyttää hellyyttä omalla, ainutlaatuisen voimakkaalla tavallaan. Toiselle on annettava vain aikaa, niin paljon, kuin hän sitä tarvitsee. Myös nykyisessä päiväkodissa tämä tunnutaan ottavan oikein hyvin. Hänelle uudet asiat luovat normaalia enemmän paineita, mutta kun hänen tunteita osaa käsitellä itse oikein, hän pystyy antamaan itsestään kaiken. Ja hän on siinä lopulta aivan erityisen hyvä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|