Perhepeti, pinnasänky vai vauvalle oma huone?

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Vauvaryhmät täyttyivät jo raskausaikana mitä ihanimmista vauvan huoneista. Moni ihan viimeisen päälle laitettu. Joissakin näkyi jo pinnasänkykin valmiina. Meillä on alusta asti ollut selvää se, että vauva nukkuu samassa huoneessa, mieluiten mahdollisimman lähellä. Talossamme on kuitenkin neljä makuuhuonetta. Meidän makuuhuoneemme on käytävällä viimeisenä, sen vieressä, pienessä makuuhuoneessa nukkuu tällä hetkellä keskimmäinen. Tätä ennen on yksi vähän isompi makuuhuone, joka kuuluu syksyllä ekaluokan aloittavalle. Lisäksi meillä on pieni huone, jonne on kulku kodinhoitohuoneesta, se on varmaankin rakennettu taloon myöhemmin. Pikkuhuone on tähän asti toiminut vieras- ja sälähuoneena.


Tällä hetkellä vauvan sänky on siis meidän huoneessa. Meidän makuuhuone on ollut aikalailla yksinkertainen. Valkoiset seinät, sillä en remonttia tehdessä löytänyt mieluista tapettia tehosteseinälle. Sänky, seinään kiinnitetty Ikean Bestå-lipasto, jalkalamppu ja mikälie penkkijakkara päiväpeitolle ja koristetyynyille (lue: vaatteille). Niin ja Sotkasta löytämäni pikkuinen pöytä. Vauvaa varten tuli tietysti se pinnasänky, sekä hoitopöytä. Hoitopöydän hankintaahan pohdittiin, mutta koska saimme sen lainaksi siskoltani, otimme sen mielihyvin vastaan ja se onkin palvellut tähän mennessä oikein hyvin.


Vauvan huone on tietenkin ollut mietinnässä, koska mahdollisuus siihen on. Olen jo tehnyt pieniä sisustushankintojakin, vaikka huoneen teema ei vielä olekkaan valikoitunut. En ennen ole ollut sisustajana mikään taulutyyppi, mutta viime vuonna olen ihastunut niihin entistä enemmän. Löysin Gallerixilta upean valikoiman ihan kaikenlaisia julisteita. Heidän sivuille eksyessäni en vain meinannut mitenkään saada valittua julisteista vain muutamaa ja pikkuhiljaa jouduinkin tyhjentämään ostoskoriani, kun olin hamstrannut joka sivulta jotakin. Heillä on ihania syntymäjulisteita, jotka ovatkin olleet jo monen vuoden ajan hitti. Meidän olohuonetta koristaakin jo kahden vanhemman lapsen mitat. Syntymäjulisteet ovat kuitenkin muodostuneet jo perinteeksi, että mun äiti ostaa ne lahjaksi, joten tästä syystä meille valikoituikin jotakin muuta. 


Teddy-julisteen löydät suoraan täältä!


Suloinen nallejuliste pääseekin oikealle paikalleen vauvan huoneeseen, kun se on ajankohtaista. Tosiaan meidän nukkumisjärjestelyt eivät ihan täysin menneet niin, kuten suunniteltiin, mutta kuitenkin niin, etten kovin paljoa siitä yllättynyt. Aivan niinkuin varmasti moni muukin kovasti suunnittelee, kuinka lapsi nukkuu omassa sängyssään, se ei kai kovin usein menekkään niin. Meillä vauva menee illalla nukkumaan omaan sänkyynsä, joka muuten on tällä hetkellä kiinni meidän sängyssä. Tämä sisustusmuutos tehtiin heti ensimmäisen yön jälkeen. Silloin vielä suunnittelin siis palauttavani vauvan omaan sänkyyn ensimmäisen yösyötön jälkeen. Noh, en palauttanut. Vauva herää yöllä ensimmäisen kerran yleensä kello yhden ja neljän välillä ja sen jälkeen seuraavan kerran vierestä.. Perhepetiin siis kuitenkin ollaan päädytty. Eikä se haittaa millään tavalla. Itse nautin vauvan läheisyydestä ja voisin vannoa, ettei tämä häiritse vauvaakaan, päinvastoin. Alun jännityksen jälkeen myös mies pystyy nukkumaan, vaikka vauva tuhisee vieressä. Usein hän tuhisee muutenkin minun ja pinnasängyn välissä. Hänen ollessaan minun ja miehen välissä tuuppaan usein heidän väliinsä vielä tyynyn.

Luulen, että me mennään tällä järjestelyllä vielä aika pitkään, vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Mulla on omat toiveet imetyksestä, mutta ikinä ei tiedä kuinka ne onnistuvat. Siinä vaiheessa kun yöimetykset päättyvät, saattaa tulla jotakin muutoksia tai sitten ei. Sitäkään ei voi ennustaa, millä tavalla ne loppuvat vai joudutaanko erikseen lopettamaan.


Molemmat olohuoneen julisteet ovat mallistosta New Scandinavian Design,
koossa 21x30 ja tammi-kehyksillä.


*Julisteet saatu yhteistyönä Gallerixin kanssa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|