tyhjä syli category
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyhjä syli. Näytä kaikki tekstit

Syli, joka on aina vähän tyhjä

perjantai 6. elokuuta 2021

Mä olen kai ikuinen vauvakuumeilija. Moni varmasti muistaa, että olin lähes heti kohtukuoleman jälkeen valmis yrittämään uudelleen. Tai en ehkä valmis, mutta olin koko ajan tietoinen, että tulisimpa raskaaksi sitten heti tai vasta kahden vuoden päästä, olisi se silti yhtä pelottavaa. Olen aina halunnut kaksi lasta, mahdollisesti kolme. Erottuani kahden vanhemman isästä, ajattelin, etten koskaan saisi sitä kolmatta. Ainon kuoltua pelkäsin sitä jälleen. Tai sain minä kolmannen, mutta en koskaan saisi pitää häntä sylissä, sen ensimmäisen ja viimeisen kerran jälkeen. Odottaessani Nuuttia, puhuin jo raskausaikana seuraavasta lapsesta. Yritin kai pelata varman päälle. Kävisikö jälleen jotakin ikävää?


Tiesin koko ajan, ettei uuden vauvan syntymä toisi menetettyä vauvaa takaisin. Mutta en voi kieltää, etteikö elävänä syntynyt vauva olisi hieman eheyttänyt minua. Hän ei ollut Aino, mutta hän oli hartaasti odotettu ja toivottu vauva. Alkuraskaudessa ajattelin kovasti, että odotan tyttöä. Pahoinvointi oli todella kovaa ja ehkä jossakin sisimmässäni odotin kuitenkin saavani sen menetetyn tytön. En kuitenkaan kokenut minkäänlaista pettymystä saadessamme tietää hänen olevan poika. Se oli ehkä helpotus. Raskaus tuntui enemmän eri raskaudelta. Ja koska synnytystapa oli myös eri, se sai minut oikeasti ymmärtämään, että hei, tämä on neljäs synnytys ja ihan oma sellainen. 


Kesä oli kuuma. Ainon haudalla kukat kärsivät. Meillä on hautapaikka suoraan auringon paisteessa, kauniina päivänä siihen paistaa ihan koko päivän. Tunsin piston sydämessäni joka kerta kun en päässyt menemään haudalle. Nuutin synnyttyä tuli useiden viikkojen kuuma kausi, jolloin vaunuttelu ei tullut kuuloonkaan. Vauva nukkui kyllä paljon, mutta entäs jos hän olisi herännyt juuri silloin, kun illalla olisin lähtenyt ja isä olisi ollut ilman minua? Vauva oli todella vaikea jättää kotiin, vaikka olisin reilussa vartissa ollut jo kotona. On edelleen. Syksy tuo mukanaan viileämmät ilmat ja voin käydä pikkuveljen kanssa siellä helpommin.




Vaikka olen uppoutunut uuteen vauvakuplaan ja annan kaiken aikani lapsille, ei menetyksen tuska ole poissa. Sen kanssa on ehkä helpompi elää, mutta pois se ei mene. Uskallan silti edelleen toivoa vielä yhtä raskautta, vielä yhtä vauvaa syliini. Ehkä se olisi tyttö. Tai sitten poika. Tai ehkä en koskaan enää tulekaan raskaaksi. En koskaan uskonut haluavani montaa lasta ja jos meille vielä kerran se onni suotaisiin, en tiedä jatkuisiko vauvakuume senkin jälkeen. Ehkä minun sylini on aina vähän tyhjä. Vaikka se on täynnä minun pieniä lapsiani, täynnä rakkautta, siellä on aina pieni tyhjä paikka, jota ei voi täyttää.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|