Kaksplus.fi


perjantai 20. toukokuuta 2016

SYNNYTYSKERTOMUS

Torstaipäivä 5.5.2016 alkoi ihan normaalisti kuin mikä päivä tahansa. Meillä oli Eevin kanssa suunnitelmissa lähteä päikkäreiden jälkeen Pelle Hermanni-puistoon mun ystävän ja hänen tyttärensä kanssa. Oli kuuma päivä. Puistossa keinuttiin ja pyörittiin karusellissa, paljon sai juosta tuon 1,5v neidin perässä kun kaikki asiat kiinnostivat samaan aikaan. Puistoilun jälkeen lähdettiin vielä Prismaan ruokaostoksille, jossa mua sattui vähän väliä nivusiin niin, että jalat meinasivat pettää alta.
Illalla Eevi meni nätisti nukkumaan. Mä mietin, että kyllä oli rankka päivä ja ihme jos tänä iltana ei lähdetä synnyttämään. Siis ajattelin niin, mutta en ollut siihenkään valmis, että pitäisi lähteä.. Oikaisin itseni sohvalle ja vähän puoli yhdeksän jälkeen tuntui, että nyt tuli ja tulee jotakin housuihin ja se ei herranjumala ole pissa!! Juoksin vessaan ja ei siinä sen jälkeen ollut enää mitään mietittävää, lapsivettähän se oli ihan selkeästi. Siinä vaiheessa meinasikin jo paniikki täyttää ajatukset. Olin valmistautunut tähän hyvin, mutta en kuitenkaan tarpeeksi hyvin. Ensimmäisenä soitin äidille, että nytkö meidän muka pitää lähteä, vaikka kyllähän mä sen tiesin, että nyt oli aika. Soitin vielä synnärille, että kohta tullaan. Tässä vaiheessa mua ei vielä supistellut kipeästi. Äiti tuli meille ja tsemppasi kovasti, mä yritin vielä venyttää lähtöä pistämällä astianpesukonetta päälle ja syömällä rahkaa, mutta lopulta oli pakko lähteä ja puoli kymmenen jälkeen istuin jo käyrillä ja kätilön haastateltavana. Siinä käyrillä alkoikin jo pikkuhiljaa supistukset tuntua, saatiin huone ja jäätiin odottelemaan. Kätilö teki sisätutkimuksen ja mä petyin, kun kuulin, että kohdunsuu on vielä tosi takana ja ihan vaan sormenpäälle auki...blaaaah.
Keskiyön jälkeen supistukset olivat jo kovia, mutta en tajunnut, että siinä vaiheessa se oli vielä pientä. Sain panadolin ja 00.30 mulle alettiin täyttää ammetta. Kätilö sanoi, että jos tunnin-puolitoista siellä pystyn lillumaan ja rentoutumaan niin tilanne voi olla jo ihan eri sen jälkeen. No eipä kauheasti ollut. Aluksi amme tuntui rentouttavalta, mutta hetken päästä kivut olivat niin kovia, että rentous oli hyvin kaukana. Puoli kahdelta oli päästävä pois. Kahdelle sormelle auki, juuri ja juuri.
Ammeen jälkeen sain ilokaasunaamarin naamalle. Siitä oli hyötyä ja välillä ei.. D torkkui tyytyväisenä kun mä tuskailin, että tämä on sitten viiminen vauva ja että mä kuolen ihan kohta! En kuollut, mutta siltä se hetkittäin tuntui. Viiden maissa soittelin kelloa ja sanoin, että nyt ei kestä enää sekuntiakaan. Taas kokeiltiin tilannetta ja kätilö sanoi soittavansa anestesialääkärille. Mun tuurin tuntien epiduraalin laittokaan mennyt ihan niinkuin elokuvissa. Neljä reikää jäi selkään, mutta kun se vihdoin alkoi vaikuttaa, en osaa edes sanoin kuvailla kuinka ihanaa se oli! Ja siitä epiduraalistahan tuli lopuksi muitakin ongelmia, niistä täällä.
Sain kuitenkin myös itse tässä vaiheessa hetken levättyä. Avautumisvaihe oli raastavan pitkä, seuraavana aamuna tilanne ei ollut kovinkaan paljoa edennyt ja D lähti välillä kotiin syömään. Minä sain okstosiinitipan. Päivällä aloin taas tuntea supistuksia, mutta kipulääkityksen takia se ei ollu mitään verrattavissa edelliseen yöhön. Kipulääkitystä ja oksitosiinitippaa säädeltiin supistusten ja kipujen mukaan. Tilanne alkoi edistyä, joskin ei vieläkään vauhdilla ja D kerkesi käymään toisenkin kerran kotona. Iltapäivää kohden supistukset tuntuivat taas enemmän ja eri tavalla. Kätilö katsoi tilanteen ja sanoi, että ihan kohta päästään tositoimiin. Hetken vielä kärvistelin, mutta sitten oli taas pakko soittaa kelloa, että NYT ja silloin oli aika. Kello oli vähän vaille 17 ja päivämäärä siis vaihtunut 6.5. Sain alkaa harjoittelemaan ponnistamista ja se ei enää sattunut, tuntui oikeastaan hyvältä kun tiesi, että kohta tämä on ohi!  Vaikka ponnistusvaihe ei sattunut, oli se uuvuttavaa. Virallinen ponnistusvaihe taidettiin kirjata alkaneeksi noin 17.10. Lopussa tuntui, että tilanne jäi junnaamaan. Poika meinasi tulla, mutta ei tullutkaan. Lääkäri oli tullut paikalle ja viimeisessä ponnistuksessa avustettiin pienellä imukupilla ja pieni poika syntyi maailmaan 17.33.
Kiireellä hänet kuitenkin vietiin lastenlääkärille tarkistukseen. Kätilö kuitenkin rauhoitteli, että kaikki on hyvin ja kohta saisimme hänet takaisin. Olin niin uupunut ja väsynyt, että luotin vain kätilön sanoihin. Ja kohta terve ja hyvinvoiva poika 4184g ja 52cm tuotiin rinnalleni D oli hyvin mun tukena koko ajan, varsinkin ihan lopussa kun tajusi kuinka väsähtänyt rupesin olemaan, jaksoi hän tsempata raskaimman vaiheen aikana.  Yhdessä siirryimme osastolle hyvin hyvin väsyneinä, mutta hyvin hyvin onnellisina!

6 kommenttia :

  1. Huh, olipa pitkä ja varmasti rankka kokemus. Mutta sit kun se tupsahtaa maailmaan niin kaikki unohtuu ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, mut on totta, että aika kultaa muistot ja mulle kävi niin todella nopeesti! Synnytyksen aikana ja heti jälkeen olin aivan varma, että ei enää IKINÄ! Mutta muutaman päivän kuluttua olin jo sitä mieltä, että ei nyt lyödäkkään vielä mitään lukkoon<3

      Poista
  2. Huhhuh, on sulla ollu kova homma! Ja hellyyttäviä nuo ensikuvat vauvasta ja teistä vanhemmista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hetken" siinä joutui tehdä hommia! Kiitos :):)

      Poista
  3. Huhhuh, ei kuulosta tosiaan miltään helpolta ja kivalta reissulta! Mut hienosti selvitty supermamma <3 ihania kuvia, onnea vielä poitsusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä pitkä ja hikinen reissu, mutta sen arvoinen<3 kiitos muru<3

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016