Ensimmäiset 12 viikkoa ovat usein ne piinaavimmat viikot. Niin ne olivat meilläkin, toki luulen, etteivät ne olleet mitään verrattuina tuleviin viikkoihin. Vaikka kohtukuoleman toistumiseen on hyvin pieni mahdollisuus, uskon, että pahimmat piinaviikot tulevat olemaan meillä ihan loppuraskaudessa. En ole koskaan kokenut keskenmenoja, silti pelko siihenkin oli suuri. Koska raskaus oli niin kovin toivottu, olin tottakai raskaustestien kanssa valmiina heti, ennen kun kuukautiset olivat edes myöhässäkään. Siinä vaiheessa mulla ei ollut siis vielä mitään raskausoireita, paitsi tietysti ne, joita mulla oli ollut jo useamman kuukauden, eli siis ne, jotka olin kuvitellut. Lokakuussa tullut virtsatulehdus, oli mun ensimmäinen raskausoire, joka olisi toki saattanut tulla ilman raskauttakin, kuten viime juhannuksena, jolloin myös elättelin toiveita, olisiko raskaus voinut alkaa vahingossa. Virtsatieinfektio on ollut mun ensioire kahdessa aiemmassakin raskaudessa.
Testi tuli siis tehtyä aikaisin, joten raskausoireita jouduin hetken odottelemaan. Aika pian kuitenkin saapuivat rintojen arkuus, päänsärky, pahoinvointi ja ihan järkyttävä väsymys. Väsymys oli tällä kertaa lamaannuttavin kaikista raskauksista. Tämä sai mut hetkellisesti epäilemään jopa kaksosraskautta. Todennäköisesti sekin selittyi vain normaalia stressaavammalla raskaudella. Mulla sattui töissä olemaan hiljaista aikaa, joka osui kerrankin hyvään ajankohtaan ja sain levättyä. Silti harmitti lasten puolesta. Vielä muutamia kuukausia aiemmin olin masentuneena sängyn pohjalla surren vauvaamme ja kun lapset saivat vihdoin minut takaisin, vajosin uudelleen sängyn pohjalle. Onneksi mies jaksoi tukea ja ymmärtää. Hän vietti huomattavasti enemmän aikaa lasten kanssa ja antoi minun torkkua aina, kun sitä tarvitsin.
Pahoinvointi oli myös uuvuttavaa. En onneksi joutunut oksentamaan montaa kertaa, vaikka välillä sekin olisi tuntunut paremmalta vaihtoehdolta, kun pelkkä etova olo, joka ei lähtenyt millään. Pahoinvointi pysyi jonkin verran kurissa, kunhan vain muisti laittaa jotakin suuhun tunnin välein. Sekin oli välillä haastavaa, jos töissä oli useampi asiakas putkeen. Inhottavaa oli myös herätä välillä öisin huonoon oloon. Mies jaksoi huomioida minua myös silloin ja vaikka hän olisikin juuri saanut unen päästä kiinni, nousi hän keskellä yötä voitelemaan mulle paahtoleipää. Hän teki mulle myös syötävää joka aamu sänkyyn, jotta en yökkäisi heti noustessani. Myös närästys alkoi heti alussa, joka pahensi kuvottavaa oloa. Onneksi siihen sain heti avun neuvolasta, josta sain reseptin närästyslääkkeeseen, jota olen syönyt aiemmissakin raskauksissa.
Välillä eteen tuli päiviä, jolloin olo oli oudon normaali. Silloin olin tottakai täysin varma keskenmenosta, tai vähintäänkin keskeytyneestä keskenmenosta, kun muuta siihen viittaavaa ei ollut. Ihan alussa tein jopa useamman testin, koska oli vaikea uskoa, että olisin oikeasti raskaana. Kun seuraavana päivänä olikin entistä huonompi olo, kaduin, miksi en voinut nauttia edellisen päivän hyvästä olosta. Muutenkin olin varsinkin alussa hyvin herkillä, mitä olen normaalistikkin, mutta nyt se korostui entisestään. Mieskin on sanonut, että tämä raskaus on mulle huomattavasti rankempi. Hermostun herkästi, itken herkästi ja tosiaan alun väsymys tuntui loputtomalta. Mikä myös tuntui loputtomalta, oli liikkeiden odottaminen. Toisaalta odotin sitä ihan hirveästi, toisaalta pelkäsin, koska ne alkavat tuntumaan. Sen jälkeen olisi oltava jälleen tarkkana. Tuntuvatko ne joka päivä, ovatko ne jotenkin erilaisia kuin edellisenä päivänä? Tietysti nyt neljännessä raskaudessa ymmärrän, että varsinkin alussa, liikkeet eivät ehkä tunnu joka päivä. Vauva on pieni ja kohdussa on tilaa pyöriä. Ennen rakenneultraa ei tiedä istukan sijaintia. Vaimentaako se liikkeitä? Oman mielenterveyteni kannalta onneksi, olen tuntenut liikkeitä joka päivä siitä lähtien, kun ne vihdoin alkoivat tuntumaan. Aina ei nimittäin järki pysy ahdistuneen mielen mukana. Luulen, että olen heti puhelin kädessä, jos tulee päivä, kun ennen tunne liikettä.
Nyt ollaan kuitenkin päästy keskiraskauteen asti ja alun oloista eroon. Edelleen tulee päivä, kun väsyttää tai kuvottaa vähän enemmän, mutta onneksi harvemmin. Tunnen oloni välillä taas hyvinkin normaaliksi tai oikeastaan vielä normaalia paremmaksi. Raskaudesta muistuttaa kuitenkin vauvan liikkeet, sekä vihlaisut kohdussa, kun yrittää nousta liian nopeasti tai aivastus tulee yllättäen. Yritän jatkuvasti rauhoittaa itseäni, vaikka stressi tähän mennessä on ollut kovaa. Muistutan itseäni, että tämä raskaus päättyy onnellisesti. Tämän on pakko päättyä.
