loppuraskaus category
Näytetään tekstit, joissa on tunniste loppuraskaus. Näytä kaikki tekstit

MEILLÄ ON VIIKON PÄÄSTÄ VAUVA! VAI ONKO?

perjantai 4. kesäkuuta 2021


Laskettuaika lähenee hurjaa vauhtia ja vaikka se onkin vasta 20.6, niin me ollaan menossa jo meidän viimeistä raskausviikkoa. Tunteet ovat loppua kohden olleet hyvin ristiriitaiset. Olo on ollut jo muutaman viikon erittäin tukala, johtuen varmasti vauvan suhteellisen isosta koosta, sekä hänen tarjonnastaan. Muistan esikoisen loppuraskaudesta myös, kuinka kova pää puski tuonne kylkiluiden väliin, on muuten huomattavasti ikävämpää, kuin pehmeä peppu ylävatsalla. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet myös omalta osaltaan vähän tylsiä. Tälläisenä himosiivoojana tuntee itsensä ihan hyödyttömäksi ja laiskaksi, kun ei pysty niitä perusjuttuja enää tekemään. Pelkästään imurointi vaatii aika paljon, eikä sänkyjen tai sohvan alta siivoaminen olekkaan enää mikään helppo homma. Viikonloput, jolloin lapset ovat olleet isällään ja mies töissä, ovat olleet kaikista kurjimpia. Ilmat ovat olleet hyviä, mutta ulkona istuminenkin on pääasiassa vain ärsyttänyt, kun pihahommiinkaan ei enää kykene.


Kaikesta huolimatta toinen osa minusta ei haluaisi luopua tästä raskaudesta vielä. Kun ajattelee tätä aikaa taaksepäin, kaikki on kulunut niin nopeasti, vaikka vielä kuukausia sitten tuntui, että tähän hetkeen on ikuisuus. Vaikka tämä raskaus onkin ollut monella tavalla raskas, on se pääpiirteittäin sujunut hyvin. Pystyin käymään töissä loppuun asti, vaikka viimeisillä viikoilla selkä ja jalat alkoivatkin hieman kipuilemaan. Kaikesta pelosta ja huolesta huolimatta olen saanut myös nauttia monista hetkistä. Ensimmäisistä liikkeistä ja siitä, että vauva on  ylipäätään ollut aktiivinen liikkumaan suurimmaksi osaksi, enkä ole joutunut kuin kerran menemään paniikkikäynnille liikkeiden vähenemisen takia. Alkuraskauden pahoinvoinnin jälkeen voin fyysisesti hyvin pitkän aikaa, ennen loppuraskauden kömpelyyttä. Painoa on tullut maltillisesti, vaikka se onkin aiheuttanut omat ahdistuksensa suuremman lähtöpainon takia. Raskausdiabetes on itsessään aiheuttanut myös ahdistusta, vaikka arvot ovatkin pysyneet hyvinä ja vieläpä riippumatta siitä, mitä on suuhunsa laittanut.


Kuitenkin, tämäkin raskaus on jälleen näyttänyt minulle sen, että suunnitelmia on turha tehdä sen enempää etukäteen. Omalla kohdallani tämä on neljäs raskaus, jossa olen toivonut esimerkiksi tietynlaista synnytystä ja se ei nyt tule tälläkään kertaa toteutumaan. Heti raskauden alussa olin täysin varma, että tahdon ehdottomasti alatiesynnytyksen. Raskauden edetessä aloin kuitenkin jännittämään myös itse synnyttämistä ja mielessäni kävikin välillä suunniteltu sektio. Toivoin kuitenkin äitiyspolin puolelta rohkaisua pysyä alkuperäisessä alatiesynnytystoiveessani ja sitä sainkin.

Rakenneultrassa vauva kuitenkin oli päättänyt asettua perätilaan. Hän oli päättänyt olla siellä myös jokaisella seuraavalla kontrollikäynnillä. Olin valmistautunut ulkokäännösyritykseen, sillä niin kovasti kuitenkin yritin pitää synnytystoiveestani kiinni. Viimeviikkoisella käynnillä vauvan peppu oli kuitenkin hyvin alhaalla ja lapsivettä ei ollut mitenkään turhan paljon, joten mahdollinen kääntöyritys, jätettiin tähän viikkoon. Viime viikolla meillä oli myös ensimmäistä kertaa lääkäri, joka kysyi, toivoisinko synnytystä ennen kuin viikot, jolloin Aino menehtyi, täyttyisivät. Ne viikot tulevat maanantaina täyteen. Vauvamme todettiin kuolleeksi viikoilla 38+1 ja synnytin hänet 38+3. Päivätkin ovat tässä raskaudessa samat, synnytys oli viimeksi keskiviikkona. Tiedän, että nuo päivät tulevat olemaan vaikeita ja pelottavia. Alusta asti toivoinkin, että mahdollinen käynnistys tehtäisiin lähellä samoja päiviä, eikä ainakaan kovin paljon pidemmälle joutuisi odottamaan. 


Viimeinen äitiyspolikäynti oli edellispäivänä keskiviikkona. Enkä minä yhtään enää yllättynyt perätilasta, raivotarjonta olisi ollut suurempi yllätys. Vettä näytti olevan tällä kertaa paremmin, joten lääkäri sanoi, että voisimme kokeilla käännöstä. Käännöksen onnistuessa saisin jäädä omasta toiveestani yöksi tarkkailuun. Yökylään ei kuitenkaan tarvinnut jäädä, pieni mies istui paikoillaan kuin tatti. Vauva kasvaa yläkäyrällä, ilmeisesti ei kuitenkaan raskausdiabeteksen takia, vaan hän on sopusuhtaisesti isokokoinen vauva. Niimpä kaikessa yhteisymmärryksessä teimme päätöksen, viikon päästä torstaina suunniteltuun sektioon. Ajatuksia sektiosta kirjoitan vielä myöhemmin. Mutta toisin sanoen, meillä pitäisi viikon päästä olla vauva. Minkälainen vauva hän on? Sitä en ole uskaltanut tai osannut edes ajatella. Koska edelleen ajatus pysähtyy synnytykseen. Onko meidän elävä vauva ihan varmasti totta tällä kertaa?





Kontrollikäynti ja perätila

tiistai 30. maaliskuuta 2021

Meillä oli tänään ensimmäinen ylimääräinen äitiyspolikäynti. Sain nukuttua ihan rauhassa, liikkeet tuntuvat koko ajan hyvin, joten yritän luottaa niihin. Odotin käyntiä kuitenkin hartaasti. Toivoin, että lähtisimme käynniltä taas varmempina ja luottavaisempina. Kaiken kaikkiaan käynnistä jäi vähän epäluuloinen ja hämmentynyt olotila. En ole tietenkään koskaan aiemmin ollut tämän kaltaisella kontrollikäynnillä, joka toteutetaan kohtukuoleman takia, joten en toisaalta edes tiennyt mitä odottaa. Jotenkin silti odotin käynnin olevan rento tsekkaus, varmistetaan vauvalla olevan kaikki hyvin, vähän mittaillaan sieltä ja täältä, ehkä pieni varmistus sukupuolesta.


Vastassa meitä oli kätilö, lääkäri ja erikoistuva lääkäri. Erikoistuva lääkäri kyseli olotiloja, onko kipuja tai kolotuksia. Lääkäri varmisteli sokeriarvojen pysyneen normaalirajoissa. Erikoistuva lääkäri aloitti ultraamaan ja huomattiin heti vauvan olevan perätilassa. Vauva on tietysti vielä sen verran pieni, että hänellä on useampi viikko aikaa kääntyä toisinpäin. Perätilan takia pään virtauksia? oli vaikeampi katsoa ja tässä menikin suurinosa ultrausajasta. Välillä kurkattiin muita mittoja, jotka näyttivät olevan kunnossa, vauva kasvaa keskikäyrällä, ihan inan yläpuolella. Lääkäri varmisteli uudelleen mittoja ja palasi vielä päähän. Mulla oli koko ajan fiilis, että joku tässä mättää, mutta lääkärin mukaan kaikki oli hyvin. Ultrauksen lopulla lääkäri sanoi, että koitetaan vielä laittaa käyrille, vaikka näillä viikoilla vauva pääseekin helposti karkuun. Tämäkin jäi jotenkin epäselväksi, että miksi, vai kuuluiko se kontrolliin.



Ultrauksen jälkeen juteltiin hetki vielä meidän ajatuksista tässä kohtaa raskautta. Kerroin, että ihan hyvin on mennyt, ehkä nyt viimeiselle kolmannekselle siirtyessä, alkaa pelko hiipiä. Sovittiin aika kuukauden päähän pelkopolille. Samalla kertaa päästäisiin taas uuteen kontrolliin. Tämäkin vähän kummastutti, sillä rakenneultrassa lääkäri ehdotti vain tätä kontrollia, sekä vielä toista loppuraskauteen, noin viikolle 36. Se kuulosti mielestäni kovin vähäiseltä, vaikka meillä ei normaalia suurempaa riskiä kohtukuoleman uusiutumiseen olekkaan. Joten olin siis erittäin hyvilläni, kun lääkäri ehdotti uutta kontrollia kuukauden päähän ja sen jälkeen mahdollisesti vielä tiuhempaa tarkkailua polilla. Mutta yhdistellessäni pienessä mielessäni lääkärin outoa käytöstä ultran aikana, sekä tarjousta, tietysti meille ihanteellisesta jatkoseurannasta, olin tilanteesta hyvin hämilläni. Tietysti järkeni yrittää yhä takoa minulle, että jos jotakin poikkeavaa tai epäilyttävää olisi ollut havaittavissa, olisi tästä ilman muuta mainittu. Olisin halunnut varmistuksen sukupuolestakin, mutta olin liian hölmistynyt koko käynnistä. 

Ultran jälkeen kätilö vei meidät toiseen huoneeseen sydänkäyriä varten. Tässä kohtaa onnistuin jo kysymään, että ihanko vain muuten vain nämä nyt tsekataan, vai että mikä juttu. Kätilö vakuutti, että ihan muuten vain ja tyydyin siihen. Sydämestä saatiin hyvä käyrä tai niin hyvä kuin mahdollista on saada arviolta 1,3kg painavasta vauvasta, joka mahtuu kuitenkin mainiosti vielä pyörimään vatsassa. Suuntasimme kotiin, edelleen vähän puulla päähän lyötyinä, mutta ainakin olimme nähneet ruudulla elävän pienen vauvamme, jonka sydän löi ja joka lääkärin sanojen mukaan voi hyvin.

Käynti oli siis toisaalta hyvä ja arvokas, vaikka jännitys koko tilanteesta tuntui vievän koko loppupäivän mehut. Tunnen itseni edelleen hieman hermostuneeksi, vaikka edelleen vauva potkii vilkkaasti vatsassa. Ehkä pelkopolista ja toivottavasti seuraavasta kontrollista saamme vähän enemmän irti. Sekä jäämme myös seurailemaan, muuttuuko vauvan tarjonta mihin suuntaan. Parin viikon päästä pääseekin jälleen neuvolaan, sekä lääkärikäynnille.

RV 26, kohta keskiraskaus ohitettu

lauantai 6. maaliskuuta 2021

Täällä ollaan, toistaiseksi ihan hyvinvoivana ja vaihtelevasti rentoutuneena, välillä ei-niin-rentoutuneena. En oikein osaa sanoa, onko tämä raskaus mennyt hitaasti vai nopeasti. Toisaalta tässä on odoteltu ensimmäistä ultraa, sydänääniä, rakenneultraa ja liikkeitä, niin että mieli on meinannut räjähtää. Toisaalta taas on vaikea uskoa, että parin viikon päästä siirrytään viimeiselle kolmannekselle, eli loppuraskauteen. Juurihan tein positiivisen raskaustestin ja toisaalta, onhan siitä aikaa vaikka kuinka paljon. 



Keskiraskaus tähän mennessä on sujunut fyysisesti varsin hyvin. Toisen kolmanneksen alussa pahoinvointi väheni huomattavasti, sekä alkuraskauden väsymys väistyi lähes kokonaan. Tunsin oloni monesti vähän liiankin oireettomaksi. Joinakin aamuina pahoinvointi kuitenkin palasi ja silloin tunsin sekä helpotusta, että harmitusta. Liikkeiden tunteminen on helpottanut oloa huomattavasti. Alkuraskaudessa saatoin vain uskoa ja toivoa, että kaikki olisi hyvin. Nyt saan joka päivä monta kertaa muistutuksen, hän on elossa. Usein olo on ollut varsin energinen. Energiaa riittää silti vain tiettyyn pisteeseen asti, varsinkin nyt loppua kohden alkaa jälleen vauhti hiipua. Töiden jälkeen meinaa olla päivän jaksaminen lopussa. 


Vatsa on kasvanut. Huomaan tulevani hitaammaksi ja jos yritänkin olla nopea, tunnen viiltävän vihlaisun jossakin päin kroppaa ja on ihan pakko hidastaa. Hengenahdistus on lisääntynyt. Huono asento sängyssä tai sohvalla saa mut haukkomaan henkeä. Ja miehen huvittumaan vieressä. Hänestä on myös mielettömän hauskaa seurata vierestä, kun mä lähden suunnittelemaan sohvalta nousemista, hyvin hyvin hyvin hitaasti. 

Seisomatyön huonot puolet alkavat myös pikkuhiljaa vaikuttamaan. Ihan normaalikoossakin mulla on välillä niska-hartia-selkä-kipuja, mutta nyt painopisteen muuttuessa, huomaan jo yhden pidemmän asiakastyön vaikuttavan kehoon. Alaselkä on kaikista kovimmilla, samoin jalkapohjat väsyvät nopeasti. Selän saa myös hyvin kipeäksi ihan kotioloissa. Mä oon siivotessa sellainen, että en osaa lopettaa ajoissa. Vietän paljon aikaa imurin varressa, jonka jälkeen vielä pyyhin pölyjä, pesen peilejä, tiskaan, hinkkaan wc-pyttyä, pesen pyykkiä ja saatampa vaihtaa vielä vähän järjestystäkin. Ja sitten vasta ollaankin kipeitä ja ollaan muuten paljon huonommassa kunnossa, kun perustyöpäivän jälkeen. Eikä tästä oikein voi syyttää ketään muuta, kuin itseään.



Väsymys alkaa tekemään nyt paluuta ja koko senkun kasvaa. Myös harjoitussupistuksia on alkanut välillä tulemaan, mutta ei vielä onneksi kovin runsaasti tai usein. Raskauden, ehkä helpoin kolmannes, alkaa olla lopuillaan. Helpoin ehkä siinä mielessä, että liikkeet ovat pitäneet mielen rauhallisena ja olo on ollut melko hyvä. Alkuraskaus oli tietämättömyyden takia pelottavaa. Mutta kohta siirrytään meidän raskaudessa pelottavimpaan vaiheeseen. Viimeiseen kolmannekseen. Olo tulee fyysisesti raskaammaksi, mutta vielä enemmän henkisesti. Seuraavaan ultraan on vajaa neljä viikkoa aikaa, ei kovin paljon, mutta siltikin todella paljon. Liikkeet lisääntyvät ja kovenevat. Tiedän, että saamme tarkempaa seurantaa, jos tarvitsemme. Kunhan vain osaamme sitä itse pyytää. Mutta toiveiden esittäminen itselle, ei olekkaan mulle ihan kaikista helpoin homma. Mutta koitetaan pysyä edes positiivisina, vaikka kuinka pelko ja ahdistus yrittäisi vallata mieltä.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|