yksinäisyys category
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksinäisyys. Näytä kaikki tekstit

KOTIÄITIYDEN KAKSI ERI PUOLTA

lauantai 11. joulukuuta 2021

Jatketaan vähän kotiäitiydestä, kuten pari postausta sitten. Meillä kaikilla tai ainakin melkein kaikilla on todennäköisesti ainakin kaksi minää. On työminä ja sitten on kotiminä. Näin mulla ainakin oli. Lisäksi oli joskus vielä bileminä, joka oli täysin eri tyyppi kuin aiemmat kaksi. Mutta sitä minää ei olekkaan ihan viime vuosina näkynyt. Nyt kuitenkin reilu puoli vuotta meillä on mun osaltani näkynyt vain kotiminä. Tai olisikohan se vielä kotiäitiminä. Oli se kumpi vain, niin ainakin siihen liittyy kotona olemista ja paljon.



Rakastan kotiäitiyttä. Olen aina ajatellut olevani kotiäiti, en mikään pullantuoksuinen, ehkä enemmänkin nutturapäinen siivoojaäiti, mutta kuitenkin. Keksin monia hyviä asioita kotona olemisessa. Voi käyttää samoja vaatteita monta päivää pesemättä niitä välissä. Vaikka olkapäällä olisi kaksi päivää vanha pulautus, ei sillä ole himassa mitään merkitystä. Toki yleensä jossakin vaiheessa sitä alkaa haistaa nenässään inhottavan, jatkuvan oksennuksen hajun ja alat miettiä, mistä se on peräisin. Kunnes snäpätessäsi miehelle töihin haluavasi jotakin pientä iltasnackiä, huomaat haalean tahran juuri siinä olkapäällä ja tajuat hajun lähtevän sinusta. 


Ei kellon kyttäystä.


Vaikka päivät usein koostuvatkin päiväkotihausta, vauvauinnista, lasten harrastuksista ja loputtomasta suunnittelemisesta, ei kellolla ole niin suurta merkitystä, kuin työpaikalla. Toki päiväkodista saattaisi tulla ihmettelevää soittoa, jos lasta ei haeta silloin kun on sovittu, mutta näin ei onneksi ole vielä käynyt. Viikottaisista jutuista tulee rutiinia ja vauvan kanssa lähteminen helpottuu, paitsi silloin kun kakat on housussa minuuttia ennen villapuvun pukemista. Lisäksi harvinaisemmat menot tuottavat lisää päänvaivaa, kuten tällä viikolla kun lähdimme lasten kanssa valokuvaukseen. Hiki valui hiusrajoja pitkin, kaksi vanhempaa tappeli ja ajatus rakastavista sisaruskuvista tuntui pelkästä harhakuvitelmalta. Onneksi senkin yli päästiin, oltiin ajoissa paikalla ja lapsetkin sopivat riitansa jo matkalla.


Kotiäitiys on kuitenkin ihan hiton yksinäistä. Varsinkin nyt korona-aikana. Varsinkin vähän erakoituneena introverttina. Esikoisen aikana mä pääsin tosi tiiviiseen äitiporukkaan. Meillä taisi olla joka viikko joku ihana brunssi jonkun luona ja mun muuttaessa kokonaan pois kaupungista, äidit osti mulle vielä läksiäislahjan. Edelleen välillä laitellaan viestiä joidenkin kanssa!

Toisen kohdalla olisi mulla ollut mahdollisuus myös päästä mukaan upeaan äitiporukkaan. Koin kuitenkin hankalaksi raahata aina vauvan mukana 1,5v vanhempi taaperosisko, jolla oli energiaa enemmän kuin sähköjäniksellä. Kävin joitakin kertoja, mutta joka kerta tuntui, ettei aikaa muiden äitien kanssa jutteluun jäänyt, kun toisella kädellä hyssyttelit vauvaa ja toisella pidit taaperoa paikalla, yrittäen samalla komentaa "ei saa koskea", "älä kiipeä", "varo tuota vauvaa", "varo tätä vauvaa" "huomasitko, että siinä on vauva?" Lisäksi silloinen parisuhde alkoi olla aika ahtaalla heti vauvavuoden aikana ja minä herkkänä en osannut purkaa sitä kuin itsekseni itkien, joten jos aamulla heräsin naama itkusta turvoksissa, sai kyllä mammatreffit jäädä kakkoseksi.



Nyt vanhemmat lapset ovat sen verran isoja, ettei tarvitse ihan koko aikaa pelätä heidän astuvan vauvan päälle, paitsi sillon kun keittiössä on tarjolla herkkuja, silloin vaa pois tieltä risut, männyn kävyt ja vauvat.. Nyt olisi joskus aikaakin treffaillakkin niitä mammoja. Mutta eihän niitä nyt sitten tähän hätään ole. Kaikki ylimääräinen tapailu on muutenkin ihan minimissään. Vauvauinnin hintaakin nostetaan ensi kuusta eteenpäin, joten se saa varmasti jäädä keväällä kokoaan. Ymmärrän, että kustannukset ovat kasvaneet, mutta meidän rahantulo ei. Joka tapauksessa vauva- ja äitikavereita ei juurikaan ole. Ja mullahan kaiken kaikkiaan on hyvin vähän ystäviä muutenkin. Lisäksi usein, kun saan kerättyä kaiken energiani laittaakseni viestiä jollekkin, niin kaikilla, niinkuin ihan oikeasti kaikilla on samaan aikaan jotakin. Tai sitten he tietävät, että olen ihan hiton väsynyttä seuraa.

Mutta tässäpä sitä siis ollaan. Nauttimassa äitiyslomasta, kiireettömästä perheajasta, kun yhtenä päivänä viikossa kaikki on kotona. Samalla hieman valittamassa miten on niin tylsää ja yksinäistä, kun samaan aikaan toivoo, että kumpa vaan kukaan ei laittaisi viestiä, ettei tarvisi luopua oksennukselta haisevasta paidasta. Tai ainakaan pistää jalkaan mitään oikeita housuja.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|