Oman lapsen menetys on h*lvetin julmaa

maanantai 17. helmikuuta 2020

Viikko sitten maanantaina, 10.2, raskausviikkoja 38+1. Meidän viikko alkoi kuten mikä tahansa viikko. Vein aamulla lapset muutamaksi tunniksi kerhoon. Viimeiset viikot meillä oli ollut ihan hirveästi menoja, koko ajan oltiin menossa johonkin tai tulossa jostakin. Tämä päivä oli poikkeus. Meillä oli tulossa rauhallinen vapaapäivä, ei mitään suunnitelmia. Hain lapset, söimme ja menimme päiväunille. Ainoana suunnitelmana oli mennä ruokakauppaan iltapäivällä.

Tavallisena kiireisenä päivänä en sen enempää miettinyt vauvan liikkeitä, yleensä kauhea potkushow alkoi välittömästi, kun iltapäivä-illasta rauhotuin ja istahdin sohvalle.
Ennen kauppaan lähtöä havahduin miettimään, koska vauva oli potkaissut viimeksi. Aamulla? Kyllä varmasti tunsin hänet aamulla. Join kylmää vettä. Nukkuu varmaankin, kuten yleensä näihin aikoihin. Lähdimme ajamaan ruokakauppaan, ihan todella pieni epävarmuus takaraivossa jyskyttäen. Liikkeessä en muutenkaan kaikkia liikkeitä tuntenut, mutta silti kaupassa oloni alkoi tuntua epämukavalta ja halusin saada reissun suoritettua nopeasti. Ostimme suklaata, jonka söin heti autossa, ei liikettä.

Kiirehdimme kotiin. Mies alkaa purkaa ostoksia. Minä juon lisää jääkylmää vettä, riisun ja asetun kyljelleni sänkyyn. Yritän herätellä vauvaa. Oliko tuo kantapää? Ei, ei tainnut olla. Kyyneleitä alkaa jo valua pitkin poskia, kun mietin kaikista kamalinta vaihtoehtoa. Ei vieläkään mitään? Mies kysyy. En pysty soittamaan äidilleni, mies soittaa ja hälyttää meille. Soitan synnytysosastolle nieleskellen nousevaa paniikkia. Isäpuoleni jää lasten kanssa meille ja äitini lähtee viemään meitä sairaalaan. Äitini koittaa jutella vauvalle ja silitellä vatsaani. Matka sairaalaan ei ole ikinä tuntunut näin pitkältä.

Ensimmäisenä vastassa on kätilö, minulle todella tuttu henkilö myös muista merkeistä. En tiedä helpottaako vai vaikeuttaako se oloani, mutta purskahdan itkuun hänet nähdessäni. Mies kertoo tilanteen, sillä en saa sanotuksi mitään. Menemme heti huoneeseen, jossa kätilö alkaa etsiä sydänääniä. Kestää ja kestää ja kestää. Alan menettää viimeisiäkin toivon kipinöitä. Ei tämän näin kauaa kuuluisi kestää. Itken lohduttomasti.
Jotain kuuluu. Kuuletko, kätilö kysyy. Se on jotakin pientä, todella hidasta vauvan sykkeeksi, todella nopeaa minun sykkeeksi. Kätilö soittaa lääkärin, joka saapuu paikalle hyvin nopeasti. Tässä kohtaa se pieni ääni on saanut minussa heräämään ihan pienen ajatuksen, josko sittenkin. Olen silti epätoivoinen. Asetun makaamaan ja lääkäri alkaa ultraamaan. Hänen ilmeensä ei värähdä katsoessaan ruutua ja näppäillessään konetta. Kestää. Sano jo jotakin! Ja sitten hän lausuu ne sanat, jotka repivät sydämeni miljoonaksi pieneksi palaseksi, samaan aikaan kun en yhtäkkiä tunne kehossani yhtään mitään, kun taas samaan aikaan kaikki maailman tuska tulvii jokaiseen ruumiinosaani. Olen todella pahoillani, mutta sykettä ei löydy.

Huudan, vaikka en pysty hengittämään. En pysty ymmärtämään. Tässä on joku virhe. Herään ihan kohta tähän painajaiseen. Paitsi että en herää. Mies rientää luokseni. En kestä hänen tuskaansa. Tätä odotettiin niin kauan ja tämä oli ihan loppusuoralla. Parin viikon sisällä meillä piti olla yhteinen tytär. Tytär, joka piti saada viedä kotiin, jossa kaikki oli jo valmiina häntä varten.

Synnytyksen varovainen käynnistäminen aloitetaan samana iltana. Minulla on yksi sektio takana, joten kohtua halutaan säästellä. Mihinkään ei ole kiire, pahin mahdollinenhan on jo tapahtunut. En tahdo enää yöksi kotiin, vaikka sekin olisi mahdollista. Kuitenkin vasta vuorokauden kuluttua alan tuntea pieniä supistuksia. Kaiken tämän kamaluuden keskellä miehestäni on minulle mahdottoman suuri tuki ja lohtu. Vaikka häneen sattuu aivan yhtä paljon. Hän jaksaa siltikin pitää minua pystyssä. 

Vähän yli kahden vuorokauden kuluttua sairaalaan saapumisestamme, keskiviikkona 12.2 aamuvarhain 7.38 hän saapuu maailmaan. Hänet nostetaan rinnalleni. Hän on todella kaunis tyttö. Hänellä on tumma, kihara tukka, kuten isosiskollaan. En pysty käsittämään, miksi hänet viedään meiltä pois, ennen kun olemme saaneet edes tutustua häneen. Ulkoisesti hän näyttää täydelliseltä ja täysin terveeltä vauvalta, voi Luoja minkä takia otat hänet meiltä pois? 

Istukka ei synny. Se ei synny lääkkeistä huolimatta. Supisteleeko yhtään, kysyy kätilö parin minutin välein. Ei, en tunne mitään. Pidän vain pienen pientä vauvaani tiukasti sylissäni ja itken, ja toivon, ettei kukaan vie häntä koskaan pois. Vuodan verta. Hetken kuluttua huone on täynnä kätilöitä ja lääkäreitä. Kätilö pahoittelee jälleen. Sinut on vietävä leikkaukseen, vauva odottaa isän kanssa, häntä ei kukaan vie vielä pois. Näen mieheni katseessa kasvavan kauhun, hän on juuri menettänyt pienen vauvansa, nytkö häneltä viedään vielä puoliso.

Makaan leikkaussalissa. Palelee, vaikka en toisaalta edes tunne kylmyyttä. Nukuttakaa minut jo, älkääkä antako minun herätä. En kestä tätä tuskaa enää hetkeäkään. Mutta minä herään. Herään samaan painajaiseen, jossa juuri suljin silmäni.








35 kommenttia:

  1. Mä Olen niin pahoillani. Kyyneleet virtaavat. Tätä tuskaa ei kenenkään joutuisi kokea! Voimia teille koko perheelle❤

    VastaaPoista
  2. Lämmin osanotto menetykseenne ❤

    VastaaPoista
  3. Voimia ja lempeyttä jokaiseen hengenvetoon ja valtavat osanottoni! Meidän vauvamme kuolemasta tulee ylihuomenna vuosi.

    VastaaPoista
  4. Ei ole mitään sanoja mikä saisi sinun tai miehesi tuskan pois. Kaikki tuntuu kliseiseltä ja väärältä sanoa. Eksyin blogiisi sattumalta. En tiedä miksi, koska itsellä ei ole lapsia. Tuntuu silti todella epäoikeudenmukaiselta ja väärältä, että teitä on kohdannut näin suuri menestys. Kamalaa. Haluan kuitenkin sanoa, että voimia todella paljon.❤️ Kirjoitat asioista suoraan, kauniisti ja tämä postaus sai itselläkin kyyneleet silmiin, vaikka olen vapaaehtoisesti lapseton. Ei tuota voi järjellä ymmärtää miksi.

    VastaaPoista
  5. Lämmin osanottoni♥ Voimia♥

    VastaaPoista
  6. Ihan kamalaa ja en edes voi kuvitella tuskaanne😭😭
    Paljon voimia tästä selviämiseen❤

    VastaaPoista
  7. Voi ei �� ei löydy sanoja. Olette sydämelläni. Lämmin osanotto. Eliisa

    VastaaPoista
  8. Todella paljon voimia suureen suruun! Lämmin osanotto❤

    VastaaPoista
  9. Saman kokeneena rv 38.voimia suureen suruun❤️

    VastaaPoista
  10. Voimia jokaiseen hetkeenne❤️.

    VastaaPoista
  11. Lämmin osanotto suureen suruun ja valtavasti voimia koko teidän perheelle ❤️

    VastaaPoista
  12. Suuret osanotot❤️ oma tytär syntynyt samana päivänä, nyt 2 vuotias taapero. En tiedä miten olisin itse selvinnyt jos olisin hänet menettänyt. Kuulemma aika auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tökerö kommentti sinulta. Tuo ei varmaan ainakaan ole se mitä juuri lapsensa menettänyt tahtoo kuulla!

      Poista
  13. Voimia suureen suruunne ❤

    VastaaPoista
  14. Voimia suureen suruunne. Itselläni toinen lapseni kuoli kohtuun rv 36+3 ollessani 21-vuotias. Siitä on kphta jo 16 vuotta ja lapsia tullut kolme lisää. Silti pieni enkelityttöni on mielessä päivittäin.
    Muistan sen tuskan ja surun, joka Luojan kiitos helpottaa ajan myötä.
    Muistan myös, kuinka yksin jäin. 21-vuotiaana harva ystäväni oli vielä äiti, mutta vielä harvempi (ei kukaan) oli joutunut hautaamaan oman lapsensa. Kenelläkään ei ollut sanoja ja monelle helpompi oli vain vältellä minua. Joten sanonkin teille, ystävät: älkää jättäkö yksin. Kuunnelkaa, halatkaa. Jokainen käsittelee surua omalla tavallaan, mutta olkaa tukena. Olen pahoillani, että jouduitte kokemaan tämän.

    VastaaPoista
  15. Otan suuresti osaa suruunne ❤ Paljon voimia!

    VastaaPoista
  16. Voimia suuressa surussa ❤️

    VastaaPoista
  17. Otan osaa suureen suruunne. tiedän tasan tarkkaan mitä käyt läpi juuri nyt. Itse synnytin enkeli poikamme päivä sinun jälkeen eli 13.2.2020 rv 36+2❤️.hän oli niin täydellinen että on vaikea ymmärtää että miten näin voi käydä. voima halaus sinulle❣️

    VastaaPoista
  18. Esikoiseni kuoli kohtuuni 24.7.2004, rv 39. Asia, joka kulkee raskaana varjona mukanani loppuelämäni. Voimia sinulle ❣️

    VastaaPoista
  19. Voimia suureen suruun ❤️

    VastaaPoista
  20. Pahinta mitä kuvitella saattaa. Jaksamista sinulle. ❤

    VastaaPoista
  21. Sydäntä riipii lukea mitä sinulle on tapahtunut, aivan kamalaa :( olen suunnattoman pahoillani menetyksestänne. :(
    Selviskö syy miksi hän menehtyi? :(
    Paljon voimia ja lohtua suuren surun keskellä!! Olet rukouksissa! <3 <3

    VastaaPoista
  22. Kyynel virtaa. Sanaton. Rukoilen lohtua, tähän minuuttiin jaksamisen. Kiitos kun kirjoitit leille muille tästä, tämä avaa näköaloja elämään. Sinun kyyneleesi kannetaan, vaikket sitä tiedä. Rakkaudella, tuntematon äitiystävä

    VastaaPoista
  23. Olen pahoillani. Lämmin osanottoni ja voimia suureen suruunne <3

    VastaaPoista
  24. Lämmin osanotto ja voimia suruunne. Itsekin saman kokenut v 1985 esikoista odottaessa rv 32.

    VastaaPoista
  25. En voinut kyynelittä lukea kirjoitustasi. Lämmin osanottoni lohduttomaan suruunne ja voimia tuleviin päiviin. Ei ole raskaampaa taakkaa kantaa kuin oman enkelilapsen arkku. Menetin esikoiseni v 1985 rv 32+. Seuraava raskaus päättyi 1986 rv 23+ keskenmenoon. Sitten 1987 syntyi tyttäreni rv 40+6. Tämän jälkeen oli 3 aikaisessa vaiheessa ollutta keskenmenoa ja sitten viimein v1992 syntyi toinen tytär rv 38+2. Tiedän mitä on menettää toivottu ja odotettu lapsi yllättäen. Kokemuksesta voin sanoa että suru kulkee loppuelämän matkassani, mutta se on jo muuttanut muotoaan hiljaiseksi kaipaukseksi näiden pian 35 v aikana. Olen onnellinen ja kiitollinen näistä 2 jo aikuisesta tyttärestä ja 2 lapsenlapsesta.

    VastaaPoista
  26. Ei löydy sanoja.. Voimia ja halauksia koko perheelle 💜

    VastaaPoista
  27. Valtavasti voimia koko perheelle suureen suruunne ❤️

    VastaaPoista
  28. 24.2.2013 syntyi meidän perheeseen rv 36 Onni-enkeli. Kaunis, tummatukkainen täydellinen poika.
    Voimia ja halauksia teidän perheelle ja pitäkää toisenne lähellä ja toisistanne huolta❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  29. Lämpimät osanotot. 💓
    Tuli mieleen kun luin tuon lehtijutun, että tutkittiinko sinulta fetomaternaalivuotoa jos vauva oli aneeminen. Serkullani vauva kuoli tähän vuotoon ja siitä kuukausi eteenpäin siskoni vauva oli lähellä kuolla tähän samaan hän pelastui mutta syntyi pahasti aneemisena. Kaatumiset voi aiheuttaa tämän vuodon, siskollani ei ollut kaatumista taustalla vaan joku muu syy.
    Voimia suureen suruun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💕
      Tähän lopputulokseen päädyttiin, että olisi fetomaternaalivuoto. Kaatumista ei kuitenkaan voitu pitää syynä, koska oli niin kevyt pyllähdys, eikä vatsa saanut siinä osumaa. Joten syy jäi tuntemattomaksi😔

      Poista
  30. Voi kamala sait ison miehen kyyneliin. Muistan rukouksissa teitä voimia. 2018 meinasin menettää oman 10vuotiaan tyttäreni. Ilman Jumalan apua minulla ei olisi enään tuota lasta. Mulla taitaa olla wordissä dokumentti siintä yritän huomenna laittaa s-postiin töitten jälkee.

    VastaaPoista
  31. Voimia todella paljon! Saman kokeneena. Voimia ja enkeleitä teille ❤️❤️❤️

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♡

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|