keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Koronakupla puhkesi juuri kun eniten tarvitsimme läheisiä!

Vähintään jokatoinen facebook-päivitys etusivullani liittyy Koronaan. Iltalehden ensimmäiset kaksikymmentä uutisotsikkoa liittyy Koronaan. Jokainen keskustelu ystävän ja tuttavan kanssa liittyy Koronaan. Jopa naapuri, joka normaalisti vain tervehtii, mainitsee Koronasta. Korona sitä, Korona tätä, Korona sitä tätä ja tuota. Se tursuaa joka tuutista ja itseni estelyistä huolimatta, kirjoitan siitä myöskin. Vaikka kuinka ärsyttää aiheesta itseäni kirjoittaa, kirjoitan silti, kuinka tämä maailman mullistava virus hyppäsi esiin juuri sillä hetkellä, kun se ei olisi meille todellakaan sopinut.

Meidän ollessa vielä sairaalassa muistan kuulleeni asiasta ehkä ensimmäisiä kertoja. Silloin se oli vain jokin uusi virus, joka jylläsi Kiinassa. Oli kuulemma tappanutkin useita. Ensimmäiset viikot kuljimme täysin sumussa. En lukenut uutisia, enkä sen enempää katsonut niitä telkkaristakaan. Se alkoi leviämään, mutta en murehtinut asiaa. Meillä oli oma tragedia surtavana. Läheiset kävivät luonamme. Ja vaikka he vain tulivat meille ja olivat, en tajunnut sen tärkeyttä, kuin vasta nyt, kun he eivät enää käy.

Hautajaiset maaliskuun alussa. Se oli jo Suomessa, mutta pääosin pääkaupunkiseudulla. Anoppi ja mieheni sisko olivat tulossa sieltä suunnalta ja muistan miettineeni, että onneksi he tulevat autolla, eivätkä junalla. Hautajaisten jälkeen meni taas viikko, ajatukset jossakin toisessa ulottuvuudessa. Ja sen jälkeen asiat lähtivät käsistä. Ei lapsia kerhoihin tai harrastuksiin, vältä kaupassa käymistä, vältä sitä ja tätä ja tota. Vältä turhia kanssakäymisiä. Tässä vaiheessa tajusin, kuinka tämä vaikuttaa meihin. Kun me olemme juuri kokeneet elämämme suurimman menetyksen, ainoa asia, jota me tarvitsimme, oli läheiset ihmiset ympärillämme ja nyt se kaikki riistettiin. En ymmärtänyt, kuinka helpotti oloa äidin tai mummin lämmin halaus, vaarin pelkkä läsnäolo kahvipöydässä. Se riitti, kun joku istui sohvalla ja puhui, ihan sama vaikka säästä tai jalkapallosta. 

Olen päivittäin sukulaisten kanssa yhteydessä puhelimitse, mutta ei se ole sama asia, kuin läsnäolo. Nyt uutena lisänä on tullut suuri pelko menettää joku heistä. Meiltä vietiin juuri odottamattomasti jotakin suurta ja arvokasta, mikä estää viemästä lisää? Ensin virus vei vanhat ja huonokuntoiset, mutta mitä enemmän uutisia lukee, sitä enemmän niistä käy ilmi, kuinka lähtee myös yhä nuoremmat ihmiset. Tietysti Korona on vaikuttanut meidänkin perheessä myös lomauttamisen muodossa, lasten kerhojen ja päiväkodin loppumisella, harrastuksen loppumisella, mutta kaikista näistä selvitään. Suurin itseeni vaikuttava asia on juurikin läheisten menettäminen hetkellisesti. Tämä ei olisi voinut tapahtua huonompaan aikaan.



2 kommenttia :

  1. ❤️��. Juuri eilen äitini kanssa puhuin asiasta puhelimessa, kuinka ikävää on, ettei voida pitää esim. Hautajaisia. Kaikki jäävät surunsa kanssa kovin yksin. Voimia teille ❤️.

    VastaaPoista
  2. Voimia teille. Samoja ajatuksia (jos joku viedään, niin mikä estää viemästä vielä lisää) viime syksynä läpikäyneenä, kun miehen isoveli, ison perheen isä menehtyi täysin yllättäen. Pikkuhiljaa taas jaksaa uskoa elämän jatkuvan meillä muilla täälä. Vaikka kyllä kuolemantapaukset aina järkyttää sisintä. Ja varsinkin, kun se tapahtuu omassa perheessä. Silloin tuntuu, että ei sanoja ole. Lämpimät Osanotot vielä teille. Päivä kerrallaan tänäkin aikana sielä teillä. . ❤️ Toivotaan, että tämä koronaaika menee mahdollisimman pian ohi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♡

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016