Rv 36 - synnytys jännittää

torstai 23. tammikuuta 2020


Nyt ollaan jo aika pitkällä tätä raskautta, 88,9% sanoo yksi raskaussovellukseni (tai eihän niitä ole kuin kolme vai öö neljä, joista seurata vauvan kokoa ja kehitystä..) Mitä lähemmäksi laskettua aikaa mennään, sitä enemmän alkaa jännitys hiipiä, luonnollisesti. Mulla on takana kaksi varsin erilaista synnytystä, joten sitä suuremmalla syyllä mietin, millähän kaavalla tällä kertaa mahdetaan mennä. Esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla perätilan takia ja edellinen raskaus päätyi pieneen imukuppiavustukseen vauvan sydänäänien laskun vuoksi. Sektiosta toivuin todella nopeasti, ei mitään traumoja. Ensimmäisessä alatiesynnytyksessähän ei ihan kaikki mennyt nappiin. Vesien menosta kesti noin 21 tuntia siihen, että poika oli pihalla. Sillä välillä ehdittiin vauhdittamaan supistuksia oksitosiinillä, törkkäämään epiduraalipiikkiä kolmesti alaselkään ja luulin hukkuvani ammeeseen, jonka piti olla rentouttavaa puuhaa. Kun tästä kaikesta oltiin selvitty, vietiin vauva pikaisesti tarkistukseen lievän asfyksian vuoksi, mutta pääsimme kuitenkin nopeasti teho- ja tarkkailuosastolle tokenemaan. Vauva ei tarvinnut missään vaiheessa tehohoitoa, kun taas itse sain jonkinnäköisen infektion ja sairaalasta kotiuduin järkyttävän päänsäryn kanssa, joka myöhemmin selvisi postspinaalipäänsäryksi ja vasta päivien jälkeen hoidettiin epiduraalisella veripaikalla. 

Viimeisimmän synnytyksen jälkeen siis ensimmäinen viikko meni aikalailla sumussa ja säryissä. Ai niin, pojan ollessa noin viikon ikäinen, saatiin esikoisen kanssa vielä oksennustauti ja jokainen voi arvata, että kuinka mukavaa puuhaa se on juuri synnyttäneen lantionpohjalihaksilla!
Näistä kaikista kommelluksista huolimatta, ei synnytyksistä ole jäänyt mitään traumoja ja edelleen valitsisin mielummin synnyttämisen, kuin hammaslääkärissä käynnin. Tietysti toivon, että tämä kolmas kerta menisi enemmän oppikirjojen mukaan. Tyylillä niin, että säännölliset supistukset alkaisivat, pystyisin olemaan kotona mahdollisimman pitkään ja sairaalaan mentäessä oltaisiin jo niin hyvällä mallilla, että vähän jos jotakin kivunlievitystä vielä saisi ja sitten vähän ponnistellaan ja onneksi olkoon, teille on syntynyt terve tyttö! Näin se todennäköisesti ei tule menemään, mutta hei aina voi haaveilla.

Kaksi synnytystä kokeneena mua kuitenkin jännittää ihan hulluna, vaikkakin siis hyvällä tavalla. Nyt kun synnytys voi periaatteessa käynnistyä koska vain ja ollaan näin hyvillä viikoilla. Meillä olisi kyllä suunnitelmissa vielä ensi viikolla käydä ottamassa niitä vatsakuvia, että jos siihen saakka pysyttäisi yhtenä kappaleena. Mies kyllä ehdotti, että jos satun synnyttämään ennen kuvauksia, niin voidaan ilman muuta ottaa kuvia hänen kauniisti pyöristyneestä masusta. Onko sillä nyt sitten väliä kumman vatsa se on, yhdessä tässä raskaudessa kuitenkin ollaan mukana! 


VAUVAJUHLAT

tiistai 21. tammikuuta 2020

Reilu viikko sitten mut yllätettiin ihan totaalisesti. Vuonna 2014 esikoista odottaessani, osasin odottaa myös babyshowereita. Tai siis ainakin odotin ja olisin kyllä hieman pettynytkin, jos kukaan ei olisi sellaisia järjestänyt. Seuraavan laskettuaika olikin vain vuosi ja viisi kuukautta myöhemmin, joten hänenkään kohdalla en odottanut mitään juhlia. Vauvajuhlat taidetaan yleensä järjestää vain esikoisen kohdalla, ehkä siksi tämä suuri shokkiyllättyminen. Kuitenkin myös edellisen raskauden aikana minut yllätettiin, sillä tuleva kummitäti ei halunnut, että hänen kummipoikansa jäisi ilman vauvakemuja. Nyt siis kolmannen kohdalla ei käynyt pienessä mielessäkään, että jotakin pientä olisi kuitenkin luvassa. 

Sovittiin jo yli kuukausi sitten äidin ja siskon kanssa, että mennään yhdessä syömään ennen kuin synnytän. Mulle meni ihan täydestä ”äiti-tyttäret-aika”, jota niin kovin vähän tulee enää vietettyä. 
Kun kuitenkin saavuimme ravintolaan sisälle äidin ja siskon kanssa, olikin mua vastassa suvun naiset ja meidän vauvan kaksi tulevaa kummia. Oli siinä itkussa pidättelemistä! Tai ei oikeastaan ollut, koska en jaksanut sitä sen kummemmin pidätelläkkään. Sen enempää mitään leikkejä ei ollut suunniteltu, mutta perinteiset vauva-arvauskortit olivat vieraiden täytettävissä. Niitä on parasta lukea jälkeenpäin, että kuka on arvannut syntymäpäivän, painon tai pituuden lähimmäksi. Nimiarvaukset ovat myös hauskoja, sillä olemme ajatelleet pitää nimen salassa, joten hauska nähdä tuleeko oikeita osumia!
Meille oli kaikille tilattu ruokaa etukäteen ja äiti oli leiponut vielä ihanan vaaleanpunaisen kakun. Äitini oli ajatellut ihanasti, vaikka varsinaisia babyshowereita ei nyt kolmansia enää järjestetä, niin kiva koota pieni porukka koolle ja vauvakirjaan saa muiston kuitenkin. 






Lisäksi meille oli ostettu ihania ja tarpeellisia lahjoja. Paketeissa oli lähes tulkoon kaikki, jotka vielä olivat ostoslistalla, kuten kylpyamme, hoitolaukku ja imetystyyny. Miehellä oli ollut kova homma saada pidettyä mua aisoissa, että meille olisi vielä jotakin ostettavaa, kun olin jo alkanut jankuttaa, kuinka pian tulisi kiire näille kaikille ostoksille. Mies oli jo soittanut mun äidille, että nyt on pakko keksiä jotakin, kun häneltä alkaa tekosyyt loppua. Lopuksi äiti kielsi mua ostamasta kyseisiä tarvikkeita, että mennään sitten yhdessä ostamaan loput tarvittavat.
Mua on silti ehkä maailman helpoin huijata, että läpi olisi mennyt joka tapauksessa tämä ihana yllätys!


SÄKENÖIVÄ LOPPURASKAUS

torstai 9. tammikuuta 2020

Voi jukra, kyllä loppuraskaus on ihmisen parasta aikaa. Tai sitten ei. Nautin tietysti, että lähes jokaisessa tilanteessa voi vetää raskauskortin esille. 
Vitsi kun koko ajan väsyttää, kun mä oon kato raskaana. Kauhee pissahätä koko ajan, tän raskauden takia. Hirvee nälkä, koska raskaus. Sattuu sinne ja tänne ja tonne, se on tää raskaus.
Siitähän nää kaikki johtuu, vaikka ei siitä välttämättä ihan joka välissä tarvitse muistuttaa. Riittää ihan, että katsoo tätä palloa tissien alapuolella ja muuten niin tuskaista ilmettä, niin ei tarvitse paljon muistutella. Eikä tää oikeesti niin kamalaa ole, ihan koko aikaa. Oikeasti se jatkuva pissahätä ja hyvän asennon löytäminen sohvalla tai sängyssä, ovat ne, jotka eniten pistävät ärsyttämään. Tai kun tuntuu, ettei happi enää kulje, kun vauva työntää pepulla sun keuhkoja kasaan.

Mies yrittää ehtiä aina kaivamaan puhelinta esille, että saisi mun valitusvirret videolle, jotta voisi sitten ensi syksynä niitä mulle näyttää, kun aloitan haikailun vauvavatsasta ja siitä, kuinka ihanaa olisi olla taas raskaana.
Tajusi hän eilen kuitenkin olla edes yrittämättä ottaa puhelinta esille, kun mulla meni selkä ihan totaalisesti. Noustiin saunasta haukkaamaan vähän happea, kun tajusin, etten pysty edes kunnolla hengittämään, sillä joku sattuu vasemmalla puolella keskiselässä ihan perkeleesti. Itkua tihrustaen koitin saada tukan pestyä mahdollisimman nopeasti, jotta pääsen makaamaan johonkin asentoon, jossa vähän saisi edes henkeä. Kipu yltyi niin kovaksi, että oli pakko ottaa särkylääke. Mies koitti hieroa selkää auki ja onnistuikin sen verran, että sain nukutuksi.
Tänäkään aamuna kipu ei ollut täysin hellittänyt, mutta mikä tuuri, että olin viime kuussa varannut ajan raskaushierontaan, joka sattui olemaan juuri tänään! Ei siis olisi ollut yhtään parempaa päivää laittaa selkää jumiin.

Olen kerran tai kaksi käynyt hieronnassa elämäni aikana, toki olen tässä kohta kuuden vuoden parturi-kampaajaurani aikana ollut varaamassa aikaa useampaankin kertaan, mutta kuinka ollakaan se on aina jäänyt. Sain kuitenkin nyt joululahjaksi anopilta lahjarahaa, jonka sain käyttää haluamaani asiaan ja mies lupasi kustantaa loput, joten päätin käyttää tämän kerrankin oikeasti hyödyksi. Nykyään lasten tarpeisiin uppoaa niin paljon rahaa, että on helppo sivuuttaa aina omat menot.
Mutta siis tänään oli vuorossa minun ihan omaa aikaa vyöhyketerapeuttisessa raskaushieronnassa ja voi pojat se teki hyvää! 




Lempeiden hierontaotteiden sekä vyöhyketerapeuttisten 
hoitopisteiden avulla helpotetaan kehon jännityksiä
 ja kiputiloja kuten liitoskipuja ja lihaskipuja. 
Hoito parantaa aineenvaihduntaa ja vähentää turvotusta, 
auttaa rentoutumaan ja vähentää stressiä, helpottaa 
ja tasapainottaa erilaisia raskauden tuomia muutoksia kehossa 
esim.hormonitoiminta, ruoansulatus, hengitys ja verenkierto.”

Tätä siis hieronnalta luvattiin ja tässä todellakin onnistuttiin. Olo oli kuin uudestisyntyneellä. Ja aineenvaihdunta, jos normaalisti sai käydä vartin välein pissalla, niin tänä iltana olenkin käynyt kymmenen minutin välein! No mutta se nyt on tietysti selvä, että nesteet lähtee liikkeelle. Pieni murhe muuten kokonaisvaltaisen rentoutumisen seurauksena. Ja hei, eipähän tässä ihan hirveän montaa viikkoa tämä vauva ole tuolla rakkoa kiduttamassa, vaan viimeisiä viikkojahan tässä käydään enää läpi.
Mutta hierontaa voin suositella jokaiselle raskaana olevalle, nämä kivut, säryt ja jännitys vaivaavat varmasti suurinta osaa näillä loppumetreillä.

EN LUPAA MITÄÄN

perjantai 3. tammikuuta 2020

Ihanaa uutta vuotta vain jokaiselle!

Meillä vaihtui vuosi erittäin rauhallisissa merkeissä. Mies oli töissä, lapset olivat isällään ja minä pullamahani kanssa päädyin viettämään iltaa siskoni luo. Meillä oli ohjelmassa syömistä, korttipelejä, kokista ja tähtisädetikkuja. Puoli kahdentoista maissa mies oli päässyt jo töistä ja menimme yhdessä katsomaan raketteja rantaan. Sovimme aiemmin menevämme vielä parille kaljalle (minun kohdalla tämä tietysti tarkoitti alkoholitonta siideriä ja kaakaota), jos vielä jaksaisin. Toki selkää vähän jo pakotti koko illan istumisen jälkeen ja vauva pyöri vatsassa kuin vipperä, mutta ajattelin, että kerrankos sitä vielä käydään, seuraava uusi vuosi taitaakin olla vielä astetta rauhallisempi. 


Meillä alkoi jo välipäivinä kaappien tyhjennys, jota jatkettiin sitten ensimmäisenä päivänä. Olemme reilu vuosi sitten muuttaneet  nykyiseen asuntoomme kahdesta eri osoitteesta ja silloin jo karsimme tavaraa rankalla kädellä. Myös vuoden varrella olemme kerran tai kaksi käyneet kaappeja läpi. Me ei kumpikaan olla mitään tavaroiden himohamstraajia (mies kyllä enemmän..), mutta siltikin ihan mahdoton määrä turhaa roinaa oli ehtinyt kertyä kaappien perälle. Nyt viimeistään lähti myös ne tavarat, joita vuosi sitten mietittiin, mahtaako näitä vielä tarvita ja kun ei ollut tarvittu, niin pois vaan. Ennen meidän vaatehuoneen ovelta sai kurkotella takaseinällä olevaan vaaterekkiin, josko sieltä saisi jotakin napattua, mutta nyt sinne mahtuisi vaikka akvaariollinen kaloja!
Joka paikkaan tuli niin paljon lisää tilaa ja jotenkin koko mieli keveni, kun näki sen hävitettävän tavaramäärän. Kovin pienessä ajassa kaikkea rojua tuntuukin kerääntyvän, joten katsellaan puolen vuoden kuluttua, kuinka ahtaalla kaappitila taas on.

Me ei tehty mitään sen kummempia uuden vuoden lupauksia. Tarkoitus olisi vähentää herkkujen ja roskaruuan syömistä, mutta tässäkin tarkoituksessa toisena tavoitteena on rahan säästäminen. Itselläni ei tietenkään tässä vaiheessa ole tavoitteena mitään painonpudotusta, ollaanhan tässä vielä ainakin kuukausi, toivottavasti, raskaanakin ja imetyksen aikana ei tietysti sovi niinkään sen kummempia laihdutuskuureja aloittaa. Toiseksi monen kerran kokemuksella voin sanoa, että laihdutuskuurit eivät ole minulle se kaikista paras vaihtoehto, sillä siitä luisutaan äkkiä vaarallisille vesille. Mutta tavallista, edullista kotiruokaa olisi tarkoitus valmistaa ja syödä (lue: mies valmistaa, me muut syömme). 


Tänä vuonna on tulossa muutenkin suuria muutoksia ja suuria toiveitakin on ilmassa. Vauvan syntymä on näistä muutoksista ja odotuksista tietysti kärjessä. Lapsilla on vaihtumassa päiväkoti ja esikoinen aloittaa syksyllä eskarin. Yhtenä suurena haaveena on myös oman kodin osto. Sen kanssa emme pidä kiirettä tämän kaiken muun keskellä, mutta olisihan sellainen kiva löytää ennen esikoulun alkua, jos vaikka kotia ei löydy juuri tältä samalta alueelta. Emme kuitenkaan halua tehdä päätöksiä kiireessä ja tähän projektiin annamme aikaa niin paljon kuin tarvitsee. Vaikka ei sitä kieltää voi, kuinka paljon omakotikuume kasvaa asuntoja katsellessa, mutta katsotaan mitä kaikkea tällä vuodella on meille annettavaa!

MEIDÄN JOULU

lauantai 28. joulukuuta 2019

Meidän joulu alkoi aika perinteisellä tyylillä. Tai ei tämä meille kovin perinteistä ollut siinä mielessä, että minä olin aamulla hellan ääressä. Olin luvannut keittää riisipuuroa, vaikka tähänastiset kokemukset eivät ole olleet kovin kehuttavia. Edellisestä riisipuuron keitostakin oli kulunut jo pari vuotta ja silloinkin jouduin jynssäämään viiden sentin pohjaan palanutta maitoriisimössöä useamman hetken.
Mutta nyt, ensimmäistä kertaa elämässäni, riisipuuro ei kärähtänyt yhtään! Toki myös keitin sen ensimmäistä kertaa vesihauteessa.. Maku pohjaan palaneessa ja onnistuneessa riisipuurossa eroaa varmaankin jonkin verran, sillä ensimmäistä kertaa puuro loppui liian aikaisin ja lapset olisivat toivoneet sitä enemmän, tästä siis opittiin jotakin tulevia vuosia varten.



Puuron jälkeen meillä oli ohjelmassa joulusauna. Joka meillä tarkoitti suurinpiirtein sitä, että saunatrippien jälkeen alkoi valitus, kuinka kuuma saunassa on ja voidaanko jo lähteä pois. Niimpä siis joulusauna kaikessa rentoudessaan oli melko nopeasti taputeltu. Saunan jälkeen vaihdettiin joulukuteet päälle ja suunnattiin hautausmaalle viemään kynttilöitä. Muutamasta lämpöasteesta huolimatta ilma tuntui viileältä, joten kynttilöiden jälkeen kiirehdimme äitini luo, jouluruokia notkuvien pöytien ääreen.

Kahden täyden lautasellisen jälkeen ei vatsassa tuntunut vajaa pari kiloisen vauvan lisäksi olevan ihan kauheasti tilaa ja hengittäminenkin tuntui olevan kovin vaivalloista. Pienen tauon jälkeen sain kuitenkin väkisin ahdettua vielä kupillisen kahvia ja jälkiruokaa, jonka jälkeen ehdimme hetkeksi sohvalle odottelemaan joulupukkia.
Lasten jännitys oli käsinkosketeltavaa, varsinkin ruokailun jälkeen heillä taisi olla olo, että kohta sen pukin on tultava. Nuorempi ehti kysymään noin kolmen minuutin välein, koska pukki oikein tulee. Ja kyllähän se sieltä loppuviimein tuli.





Pukki jakoi säkillisen lahjoja lasten kanssa ja loput jaoimme pukin lähdettyä. Ja vaikka kuinka kovasti pukkia odoteltiin tänäkin vuonna, ei sen syliin uskallettu mennä. Porukan rohkein oli siskoni kolmekuinen poika, joka ei pukin sylissä äännähtänytkään. 
Heti kun paketit oli jaettu, niitä alettiin repimään auki kauhealla vimmalla. Jokainen lapsiperheessä joulua viettänyt on saanut nähdä sen, kuinka sen jumalattoman kokoisen paketin saa ihan oikeasti auki sadasosa sekunnissa. Näin siis meilläkin. Paketteja oli isot kasat ja hetkessä ne oli kaikki saatu avattua. Vaikka mitä tavaraa ja vaatetta tuli taas kaapit täyteen. Oli luistinta, nahkahanskaa ja dinosaurusta. Tämän vuoden ykköslahjoiksi valikoitui radio-ohjattava auto ja kasattava legofrozenlinna, jonka parissa menikin pari tuntia joulupäivästä, kunnes sillä pääsi oikeasti leikkimään ja minä kun luulin sitä maksimissaan tunnin hommaksi. Mutta olihan se ihan mukavaa puuhaa, kun oli niin selkeät ohjeet. Katsotaan kuinka kauan rakennelmat pysyvät kasassa, ihan joka viikko ei niitä aleta alusta asti väsäämään.

Kaikkiaan ihana ja rentouttava joulu lähimmäisten kanssa. Kolme päivää vatsalaukku ähkyssä onkin hyvä alkaa suunnittelemaan terveellistä uutta ensi vuotta.


RASKAUSVARTALO SYÖMISHÄIRIÖN JÄLKEEN

perjantai 20. joulukuuta 2019

Tämä ei ole ensimmäinen raskauteni syömishäiriön jälkeen, mutta nyt aikaa on kulunut huomattavasti vähemmän edellisestä sairastumisesta. Ensimmäinen sairastuminen tapahtui jo reilu kymmenen vuotta sitten, jonka jälkeen siis koin jonkinasteista syömishäiriökäyttäytymistä vuosien ajan, mutta vain ajoittain, kunnes vajaa pari vuotta sitten putosin jälleen samaan kuoppaan pää edellä.
Painoni lähti nousuun uuden parisuhteen myötä, joka tottakai on aiheuttanut kausittaista pahaa oloa ja ahdistusta. Näytän tietysti terveemmältä ja muutenkin paremmalta vähän muodokkaampana. Itselle se on ollut kova pala, vaikka tottakai olo on suurimman osan ajasta huomattavasti parempi.



Mielestäni raskausvatsa on aina kaunis, kenellä tahansa. Huomaan silti eron entiseen itsessäni. Ennen kolmatta raskautta ehdimme asiasta keskustelemaan. Itseasiassa monta kertaa sanoinkin, tahdon vauvavatsan. Mutta kun se nyt on tässä, en tiedä mitä ajatella. Alkuraskaudessa, kun vatsa ei ollut vielä näkyvissä, toivoin joka aamu herääväni siihen, että se olisi yön aikana  tullut esiin. Halusin sen näyttävän selkeästi siltä, mitä se oli.
Alussa painoni nousi reippaammin, nyt vauhti on huomattavasti hidastunut. Pelkäsin ihmisten ajattelevan, että olen kauheasti lihonut. Siksi toivoin selkeän vatsan tulevan nopeasti esiin. Jotta minulla olisi ihan oikea syy. Minun olisi joka väliin, ja jokaiselle erikseen tehnyt mieli alkaa selittelemään, ”joo mä oon siis raskaana, en mä nyt muuten tältä näyttäisi.” Voisin ihan hyvin näyttääkin. Ja olen näyttänytkin. Mun paino kun on sahannut kymmenien kilojen välillä näiden vuosien aikana. 

Tämä raskaus on ollut kaikista kolmesta ehkä helpoin. Mutta siltikin raskas. Olen mielestäni ollut varsin hyväntuulinen, en kovin vaativa, vaikkakin mieheni saattaa osittain olla eri mieltä.. Mutta ihan totta, aika siedettävä odottaja. Siltikin, jollei päivittäin, niin lähes päivittäin, koen vähintään pienimuotoista ahdistusta suurentunutta vartaloani kohtaan.
Lisäksi tämä on toinen tyttöraskauteni, ja aivan kuten esikoista odottaessani, olen paisunut joka suuntaan. Poikaodotuksessa esimerkiksi vatsani kasvusuunta oli selkeästi eteenpäin. Kun taas tässä, juurikin alkuvaiheessa, jolloin vatsa ei ollut kunnolla näkyvissä, lantioni ja takapuoleni tuntuivat venahtavan puolimetriä sivusuuntiin. Tai entäs sitten rintojen kasvu, niiden rintojen, jotka ovat olleet henkilökohtainen ongelmani siitä asti, kun täytin yksitoista.. en voi edes kirjoittaa montako kuppikokoa  ollaan menty ylöspäin.

Mennään raskausviikolla 31 ja olen ottanut itsestäni yhden, siis yhden vatsakuvan, joka on tallessa. Harmittaa hirveästi, vaikka onhan tässä vielä aikaa. Aiomme kyllä ottaa vielä kunnon raskauskuvia. Ei ammattilaisella, mutta varmasti äitini ottaa.
Vaikka olenkin kokenut epämiellyttäviäkin tunteita kehoani kohtaan, niin olen siltikin saanut nauttia tästä raskaudesta. Ja olen kokenut todella paljon iloa ja onnea. Vieläpä enimmäkseen. Tiedän kantavani jotakin todella arvokasta ja sen vuoksi on vartalonkin koettava muutoksia. Vielä odotus palkitaan ja naisen vartalo on ihmeellinen, se palautuu, vaikka jäljet se tietenkin jättää. Ja niinhän sen kuuluukin mennä.

MERENNEITOSYNTTÄRIT

maanantai 16. joulukuuta 2019

Eilen juhlittiin meidän prinsessan (lue: ninjamerenneitotähkäpääprinsessan, joksi hän siis itseään kutsuu) syntymäpäiviä viidettä kertaa. Viime vuonna teemana oli yksisarvinen ja tänä vuonna valikoitui siis merenneidot. Tämä oli kuitenkin vasta kakkosvaihtoehto. Ensimmäisenä olisi ollut Tähkäpää. Pienen etsinnän jälkeen tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että Tähkäpää on ihan so last season. Siis yhtään mistään ei löytynyt enää mitään tähkäpääkamaa. Yhtä laulavaa barbieta lukuunottamatta. Ei siis mitään figuureja, koristeita tai kertakaikkiaan mitään.

Hienovaraisesti yritin siis viisivuotiaalle ehdottaa, että oliskos joku muu teema, kun äiti, eikä mummu kumpikaan ole ihan niin näppäriä, että osaisivat taiteilla sokerimassasta kokonaista Tähkäpäätä ihan alusta loppuun..
Hyvänä kakkosena tuli siis merenneidot. Pientä innostusta antoi ehkä myös reilu kuukausi sitten vietetyt pikkusiskoni 24-vuotissynttärit, jossa hänellä komeili hieno Ariel-kakku. Siskoni saa siis jatkuvasti muutenkin kilpailla kummityttönsä kanssa, että kumpi heistä on merenneitoprinsessa..

Olin pyytänyt tämän viikonlopun taas vapaaksi, jotta saisin rauhassa siivota ja leipoa. Kuinka ollakaan minulla alkoikin perjantaina kesä- ja talviloma, joiden perään saan heti aloittaa äitiyslomani. Loma tähän väliin tekeekin oikein hyvää, sillä vaikka kuinka rauhallisesti yritin perjantaina siivota, sain loppuillan tehdä kuolemaa kipeän selän takia ja sohvalta ylösnousemiseen sai varata noin kymmenen minuuttia. Myös lauantaina lähdin liikenteeseen ennen kahtatoista ja vasta puoli neljän jälkeen päästiin äitini kanssa aloittamaan leipominen, sillä kahden naisen leivontaanvalmistautumiskauppareissu ei käykään ihan puolessa tunnissa. Oli siis onni, ettei mun tarvinnut nyt maanantaiaamuna repiä itseni mihinkään aamuvuoroon, tai edes iltavuoroon.

Viime vuonna tilasin yksisarviskakun ja nuorimmaisen kolmevuotiskakun toukokuussa leipoi työkaverini. Tänä vuonna päätimme äitini kanssa tehdä sen itse! Ja siitä tuli upea! Täyden kunnian kakusta annan kyllä suoraan äidilleni, sillä suurin työ oli hänellä. Mutta vaikka kuinka mukavaa on kakun suunnittelu, on sen tekeminen aina ihan toinen juttu. Ehkäpä siis ensi synttäreille taas jonkun muun tekemä. Vaikkakin poikani seuraava kakkutoive, oli mutaläjä, jossa on traktori, ei nopeasti ajateltuna kuulosta kovin haastavalta, joten kattellaan.. Onhan tässä välissä tulossa vielä yhdet ristiäisetkin.




Muissa tarjoiluissa sain apua myös hyvältä ystävältäni, luojan kiitos, ilman häntä en olisi ollut sunnuntaina senkään vertaa hengissä, mitä nyt olin. Synttäreistä on aina kauhea stressi ja vaiva, vaikka todellisuudessa koti täyttyy vain lähimmäisistä sukulaisista ja ystävistä, jotka eivät edes arvostele tarjoilujen  ulkonäköä tai onko meillä nyt teemaväreihin sopivat pillit. Maku yleensä ratkaisee. Eikä välttämättä sekään, hienosti ovat ainakin kaikki valehdelleet tähän mennessä, jos jossakin on ollut vikaa, siitä pisteet!
Tärkeintä on yhdessäolo ja että johonkin väliin saa jonkun asian sanottua, sekään ei tässä suvussa ole aina itsestäänselvyys. Eilenkin keskusteltiin välillä viittaamalla, kun jokaisella olisi ollut asiaa samaan aikaan. 
Joskus vähän harmittelin, kun synttärit ovat näin lähellä joulua, mutta eipä siitä ole kyllä mitään haittaa ollut. Ihanaa saada kerättyä koko porukka yhteen, vaikka jouluna nähdäänkin taas.
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|