Alkuvuodesta ilmoitin ensimmäisen lapseni kouluun. Ja suoraan sanottuna olen ihan rikki tästä! On ollut tottakai huikeaa seurata hänen kasvamistaan ensin reippaaksi eskarilaiseksi ja nyt tulevaksi koululaiseksi, mutta siinä missä se on ollut vallan mahtavaa, on se ollut myös erittäin pelottavaa. Eskari oli iso askel, mutta koulun alkaminen on jo ihan jotakin muuta kuin askel. Se on hyppy tuntemattomaan. Mä olen ehkä aina lukeutunut niihin, vähän ylisuojeleviin äiteihin. Yrittänyt suojella itsensä satuttamiselta, tottakai, mutta kuitenkin vähän yrittänyt höllätä otetta. Varsinkin lasten kasvettua isommiksi. Ymmärrän, ettei lapsia voi, eikä todellakaan kannata kääriä pumpuliin, sillä ei se pumpuli suojaa enää vanhempana. Kohtukuoleman jälkeen tulin entistäkin varovaisemmaksi. Pelkäsin, että menetän vielä lisää. Muistan, kuinka muutama kuukausi vauvan menetyksen jälkeen toiselle lapselle ilmestyi verenpurkaumia poskiin kuin tyhjästä. Olin varma, että kyseessä on leukemia. Kun joskus heräsin aamulla molempien lasten vielä nukkuessa, olin varma, että jotakin on tapahtunut. No, lapset nukkuivat vain normaalia pidempään ja toisen lapsen verenpurkaumat selittyivät itkukohtauksella ja kiukkupuuskalla.
Meidän tuleva ekaluokkalainen on mielettömän reipas tyyppi. En epäile yhtään, etteikö hän saisi kavereita tai viihtyisi koulussa. Hän odottaa sitä jo innoissaan. Tänä vuonna kouluun tutustuminen peruuntui koronan takia kokonaan, joka oli tosi harmillista. Koulusta oli tehty kuitenkin tutustumisvideo, joka katsottiin yhdessä lapsen kanssa. Koko videon ajan Eevi vilkuili muhun päin leveä hymy kasvoillaan. Hän oli intoa piukassa videon loputtua. Kohta pääsisi kouluun ihan oikeasti! Hän mietiskeli, kuinka löytää oikeaan luokkaan ja mistä opettaja tietää hänen ja kaikkien muiden uusien koululaisten nimet. Hänen murheensa koulun alkamista kohtaan ovat siis huomattavasti pienemmät kuin omani.
Minä pelkään, että hän ei muista katsoa molempiin suuntiin, kun ylittää tietä. Osaako hän jatkaa matkaa, jos joku tuntematon pyytää häntä kyytiin. Osaako hän kieltäytyä, jos joku tuntematon tarjoaa jotakin? Eihän häntä kiusata. Ei kai hän osallistu mihinkään vaarallisiin villityksiin tai leikkeihin, joista vähän väliä saa lukea milloin mistäkin puskaradiosta tai iltalehdestä. Eevi on luonteeltaan tosi kiltti. Mutta niin olin pienenä minäkin. Kiltit miellyttäjät on kaikista helpoin saada mukaan hölmöilyihin. Mitä kaikkea idioottimaista olen itsekin tehnyt näyttääkseni kuuluvani porukkaan.
Koulusta oli tullut jo lappuja, jotka pitäisi täyttää tulevaa terveystarkastusta varten. "Tiedätkö mitä lapsesi tekee internetissä, mitkä ovat lapsesi kotiintuloajat.." Ihan hepreaa meille! Mutta ei kovin kauaa! Eeville on hankittava puhelin kesän aikana ja jos lapsen voi päästää yksin kävelemään kouluun, niin silloinhan sen voi päästää jo vaikka kaverin kanssa lähileikkipuistoon? Siis yksin, ilman vanhempaa?? Ja mun sydämeni räjähtää pelkästä ajatuksesta, etten ole täysin tietoinen, kenen kanssa hän on tai missä hän on. Miten näihin tilanteisiin on muka tarkoitus tottua?
Joka vuosi koulun aloittaa monta pientä ekaluokkalaista ja kai jokaisella vanhemmalla siinä kohtaa on pieni kriisi itsensä kanssa. Tottakai sitä haluaa tsempata omaa lastaan, että kyllä sinä selviät ja pärjäät! Mutta kuinka sen tekee, kun itse on asian kanssa ihan pirstaleina? Nyt sitä vertaistukea kaivataan!
Muistan hyvin kun minulla oli kaksi vuotta sittwn samanlaisia ajatuksi/pelkoja miten esikoiseni oppisi kulkemaan uutta koulutietä, miten hän pärjäisi koulussa vaikka tiesin hänen pärjäävän, saako hän kavereita ja miten teiden ylittäminen sujuisi jne... Ostimne hänelle oman puhelimen kesällä ja hän oppi nopeasti sitä käyttämään. Koulun hän aloitti elokuussa 2019. NYT meillä kuopus aloittaa elokuussa koulun ja kyllä se jännittää ja vähän pelottaa miten muistaa teiden ylityksessä molempiin suuntiin🌞🥰 Ja muutenkin miten koulumatkat alkavat sujumaan ja miten pärjää koulussa🥰
VastaaPoistaMuistan hyvin kun minulla oli kaksi vuotta sittwn samanlaisia ajatuksi/pelkoja miten esikoiseni oppisi kulkemaan uutta koulutietä, miten hän pärjäisi koulussa vaikka tiesin hänen pärjäävän, saako hän kavereita ja miten teiden ylittäminen sujuisi jne... Ostimne hänelle oman puhelimen kesällä ja hän oppi nopeasti sitä käyttämään. Koulun hän aloitti elokuussa 2019. NYT meillä kuopus aloittaa elokuussa koulun ja kyllä se jännittää ja vähän pelottaa miten muistaa teiden ylityksessä molempiin suuntiin🌞🥰 Ja muutenkin miten koulumatkat alkavat sujumaan ja miten pärjää koulussa🥰
VastaaPoistaVarmasti kaikilla samat ajatukset tässä vaiheessa, kunhan vaan muistaa, että on sitä itsekkin joskus koulun aloittanut!
PoistaJa meilläkin kahden vuoden päästä aloittaa seuraava ja varmasti samat jännäämiset silloin edessä!😩❤️
Täällä sama edessä esikoisen kanssa. Puhelin hankittiin jo hyvissä ajoissa, jotta ehtii opetella sen käyttöä ja tallessa pitämistä😅 Mua huolettaa, että kuinka osaa pitää tavaroistaan huolta, kun nytkin vaihtuu eskarissa sukat kavereiden kanssa ja hanskat on aina kadoksissa🤭 Koulumatkan kulkemista on harjoiteltu jo vuoden päivät, kun usein tulee tuota matkaa muutenkin kuljettua. En ole siis huolissani siitä, etteikö lapsi osaisi katsoa tuleeko autoa, mutta pelottaa juurikin tuo, että jos kohdalle sattuu joku pahaa haluava🙈 Kavereiden kanssa keskenään ulkoilua on nyt harjoiteltu, jottei kaikki muutos tapahdu yhdessä yössä. Tsemppiä sinne äidille! Eiköhän kaikki hyvin kuitenkin mene🤗
VastaaPoistaTuo on muuten kans yksi, mitä en vielä edes ehtinyt jännäämään, nuo tavarat!😁 Meillä vielä sellainen haaveilija, että saattaa unohtaa vaikka reppunsa johonkin, kun on mielen päällä niin paljon samaan aikaan.
PoistaOnneksi tavaroita saa uusia, vaikka ei sitä joka viikko ole varaa uutta reppua ostaa, saati sitten sitä kännykkää😅
Mutta eiköhän tämä tästä❣️
Meillä ollaan samassa veneessä! Miten meidän esikoinen voi aloittaa jo koulun! Kyllähän me annettiin puhelin ja liittymä jo 6v synttärilahjaksi, että voidaan sitä puhelimen käyttöä tässä harjoitella. Koulukin näkyy ikkunasta ja suojateitä on vain yksi - että pääse meidän puolelta katua koulun puolelle. Ruuhkainen risteys, mutta aivan koulun kohdalla, joten siinä oletettavasti on aivan turvallista kulkea. Mutta kaikkien näiden mainitsemiesi kriisien lisäksi meillä kriiseillään myös sitä, miten tuo lapsi on ikinä muka niin iso, että voisi olla aamulla yksin kotona lähdössä kouluun ajoissa?! saas nähdä onko hän äitinsä tyttö - mun eka luokan opettaja kävi avaamassa luokan oven aina 5yli 8 kun tiesi, etten uskaltaisi koputtaa tullessani myöhässä..... :D
VastaaPoistaMeillä koulumatka onneksi myös lyhyt, noin 800m ja vain kaksi tien ylitystä, joista toinen pieni sivutie ja toinen myös ihan koulun vieressä, eli suht turvallisia varmasti kuitenkin.
PoistaJa vaikka tää meidän esikoinen on tosi reipas, niin on hän sellainen haaveilija, että meillä kävi tuuri, että oon itse äitiyslomalla kun koulu alkaa, niin on täällä joku muistuttamassa, että kouluunkin vois lähteä :D tarvii silti sitä treenailla, että lähden vaikka välillä vauvan kanssa aamulenkille, niin oppii itsekkin muistamaan!
Huomenta! Haastan sinut tekemään blogiisi postauksen lempiblogeistasi! Mieti mitä blogeja luet ja listaa niistä parhaimmat! Me tarvitsemme kesäksi luettavaa!🤍
VastaaPoistahttps://jasukuvaa.blogspot.com/
Kiitos haasteesta!
PoistaYritän toteuttaa❤️