Nooa-poikamme on tänään viisi kuukautta. Olemme siis pian jo puolenvuoden ajan saaneet nauttia hänestä. Tähän väliin taas kerran voi kun aika menee niin hurjaa vauhtia, mutta meneehän se!
Maanantaina käytiin neuvolassa ja kaikki oli mallikkaasti. Viime neuvolan jälkeinen pelko maidon riittävyydestä kaihersi mieltä edelleen, mutta paino nousee, eli maitoa tulee. Ja herran jestas poitsulla on taas tullut pituutta. Vilkaisin Eevin neuvolakorttia ja hän on ollut vasta 8-kuisena sen mittainen, mitä Nooa nyt! Toki heillä oli jo syntymässä neljä senttiä eroa..
Meidän hurmuri on edelleen mahdottoman kiltti. Kuvaan on kuitenkin astunut väsykiukku. Eevi on alkanut skippailemaan välillä päikkäreitä, joka tarkoittaa sitä, että väsyneenä hänestä lähtee entistä enemmän ääntä, jolloin myös Nooan unet häiriintyvät. Välillä Nooa onkin iltaisin niin väsynyt, ettei millään meinaa uni tullakkaan ja sitten harmittaa.
Yleensä hän on kuitenkin herra aurinkoinen, joka kääntyilee vatsalleen ja kovasti olisi jo lähdössä eteenpäin. Hän pitää lauluista, vaikkei äidille kovin kaunista hoilotusääntä olekkaan suotu. Lempipuuha on edelleen vaipanvaihto, sillä hymy nousee korviin jo siinä vaiheessa kun aletaan riisua housuja.
Kovasti Nooa tarkkailee kaikkea ja vierastamistakin on havaittu nyt parina päivänä. Isosiskon temput jaksavat naurattaa joka päivä. Eevi meneekin usein Nooan viereen lattialle ja nauraa räkättää kun pikkuveli tarttuu tukasta kiinni! Voin veikata, että vielä se on hauskaa, mutta eipä taida olla enää hetken päästä..
Kaksi hammastakin pikkuveikalla on ja tänään käytiinkin vilauttamassa niitä hammashoitajalle, jolta saatiin pesuohjeita.
Minäkään en ole enää niin hysteerikko Nooan saatua vähän enemmän kokoa. Hänen ollessa pienempi, pelkäsin koko ajan, että poika menee rikki, jos Eevi vähänkin osuu touhutessaan. Nyt osaan olla vähän rauhallisemmin mielin, vaikka edelleen pitää tarkkailla, ettei sisko pääse tekemään pahuuksia.