Noniin, nyt mä yritän vaihtaa aihetta edes pieneksi hetkeksi.. Muutimme miehen kanssa edellisvuoden marraskuussa yhteiseen vuokra-asuntoon. Silloin jo molemmilla oli haaveissa omakotitalo, sitten tulevaisuudessa. Silloin tällöin selailimme etuovesta myytäviä taloja ja haaveilimme. Vuoden vaihteessa siskoni oli miehensä kanssa löytänyt heille oman talon, johon he muuttaisivat vanhan asunnon myytyään. Meidän talokuumeemme paheni, mutta olin viimeisilläni raskaana, eikä edes ajateltu mahdollisia talokauppoja ihan tosissaan. Toiveena oli, että ehkä vuoden sisällä. Tässä kolmiossa mahtuisimme kuitenkin vielä elelemään kahden leikki-ikäisen ja vauvan kanssa. Muutto olisi pakollinen vasta kun vauva tarvitsisi oman huoneen tai kun Eevi aloittaisi koulun puolentoista vuoden päästä syksyllä.
Teimme kuitenkin muuten vain alustavan lainahakemuksen, nähdäksemme, paljonko voisimme lainaa saada. Lainatarjous tulikin jo seuraavana aamuna. Tämä helpotti meidän talotutkimustyötä, jotta osasimme rajata kohteet tiettyyn hintaan asti. Tarjouksen saatuamme talokuume tietetenkin jatkoi nousua. Siskoni linkitti meille yhden kohteen, joka sijaitsi heidän tulevan talon viereisellä tiellä. Meillä on siskon kanssa vain yhden ja puolen vuoden ikäero ja välimme ovat aina olleet hyvin läheiset. Sisko on vanhimman lapseni kummitäti ja meistä miehen kanssa tuli loppuvuodesta heidän esikoisensa kummeja. Mikä olisikaan hauskempaa, kun asua viereisillä kujilla ja viettää peli-iltoja yhdessä tai lähteä vielä vaikka iltamyöhään yhtäkkiä lenkille? Ei niin mikään!
Talo ei kuitenkaan sijainnut Porissa, jossa olemme molemmat pitkään asuneet. Se sijaitsi pienessä naapurikaupungissa, josta tosin lähes yhtä nopeasti isoa tietä pitkin pääsee Porin keskustaan, mitä meidän nykyisestäkin asunnosta mutkittelee liikenneympyröitä pitkin. Kävimme yleisessä näytössä. Talo täytti aikalailla meidän toiveet omasta kodista. Neljä makuuhuonetta, kaikki yhdessä kerroksessa. Hyvän kokoinen, aidattu piha. Sauna ja pesutilat juuri remontoitu. Talo oli ollut jo pidemmän aikaa myynnissä ja vasta vaihtanut välittäjää. Emme uskoneet meillä olevan mikään kiire. Mutta kun pari päivää myöhemmin soitin mahdollisuudesta mennä yksityisnäytölle, talosta olikin tehty tarjous. Jos vielä hetki sitten olin epäröinyt muuttoa pois Porista, se epäröinti katosi tässä vaiheessa ja petyin suuresti. Tämä oli meidän unelmatalomme! Meidän iloksemme myyjät olivat kuitenkin valmiita odottamaan seuraavaan päivään mahdollista tarjoustamme ja sovimme yksityisnäytön vielä samalle illalle.
Ja me teimme tarjouksen. Ja me ostimme talon! Yksi pitkäaikaisista haaveistamme oli toteutumassa ja tämä kaikki tapahtui parin viikon sisällä, suunnittelemamme vuoden sijaan. Kaiken paperisodan jälkeen kauppapäivä varmistui. Ystävänpäivänä 14.2. Vauvamme kuoli kaksi päivää aiemmin, olimme siis vielä kauppapäivää edeltävänä päivänä sairaalassa. Emme kuitenkaan voineet, emmekä tietenkään edes halunneet perua kauppoja. Mieheni lähti siis isäpuoleni kanssa kirjoittamaan paperit. Kaiken kurjuuden keskellä olimme siis virallisesti talonomistajia. Ja vaikka yksi unelma oli juuri romutettu, toinen toteutui samaan aikaan. Huomenna meillä on yhteisen omakotitalon avaimet kädessämme ja aloitamme pienen remontin. Huhti-toukokuun vaihteessa pääsemme vihdoin ihan ikiomaan kotiimme.