Kurkistus prinsessahuoneeseen

tiistai 27. syyskuuta 2016

Ollaan tässä odoteltu Eevin huoneeseen niitä uusia vaatekaapinovia, sillä vanhat sanoivat sopimuksen irti heti alkumetreillä. Ovien saranoiden paikkaa oli vaihdeltu jo kolmeen kertaan ja ne olisivat seuraavaksi olleet jonkun päässä. Päätettiin siis teetättää ihan uudet.. Mutta ne eivät ole vieläkään tulleet, en kuitenkaan enää malttanut odottaa pientä kurkistuspostausta meidän prinsessan huoneesta!

Kirjoitinkin juuri, että olin suunnitellut ennen Eevin syntymää, etten pue häntä vain vaaleanpunaiseen, mutta kuinkas siinä kävikään.. kurkkaa täältä!
Heinäkuussa kun meidän muutto varmistui ja oli tiedossa, että Eevi saa oman huoneen, iski muhun heti sisustusvimma. Nyt olin kuitenkin päättänyt, että pakko saada vaaleanpunaista! Olen ihastunut väriin ehkä vähän itsekkin, vaikka ennen olen ollut vannoutunut mustaharmaatyyppi.




Eevi ei tietenkään vielä kauheasti viihdy yksinään omassa huoneessa leikkimässä, siksi meiltä löytyy myös olohuoneesta lelukoppa. Huone ei muutenkaan ole vielä täysin valmis. Hankintalistalla on vielä pienet tuolit ja pöytä, mutta niillä ei ole kiire, sillä kovassa käytössä ne eivät kuitenkaan olisi. Pieni leikkikeittiö olisi myös suunnitteilla, mutta silloin on luovuttava jostakin, koska muuten huone käy ahtaaksi. Ruuanlaittoleikitkin kiinnostavat ehkä vasta parin vuoden päästä enemmän.


Mulla olisi ideoita huoneeseen vaikka millä mitalla, mutta kaikkea ei voi saada kerralla ja kaikkea ei pysty heti toteuttamaan. Tässä kuitenkin pientä esimakua tämänhetkisestä tilanteesta.
Miltäs näyttää?

16 kommenttia:

  1. Söpöltä näyttää, näin pinkkiä rakastavana, hih :) Varmaan Eeville ihanaa saada ihka oma huone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekki on iskeny tämmöne "tyttövärihulluus" 😍 Eevi kyllä niin ylpeenä esittelee omaa huonetta kun kysyy, missä sun huone on!

      Poista
  2. Näyttää tosi ihanalta!♡
    Mulla oli vähän samoja ajatuksia ennen meidän neidin syntymää. Ei mitään vaaleanpunaisia sisustus juttuja...No Kuinkas kävikään,Mandin huoneeseen on eksynyt paaaljon kyseistä väriä!mutta se sopii kyllä niin ihanasti harmaan ja valkoisen kaveriksi.Meillä ruvettiin kyllä tosi aikaisin keittelemään leikkikeittiöllä ruokia. Ikean leikkikeittiöön ei voinut laittaa edes mukana tulevia jalkoja,että neiti yletti kokkailemaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3
      Niinhä siinä yleensä käy! :D meilläki kyl kauheesti leikkii, että syöttää ja juottaa nukkeja, niin tuskin se keittiö käyttämättä jäis, vaikka pian ostaiskin :)

      Poista
  3. Ihana huone pienellä prinsessalla! <3

    VastaaPoista
  4. Ihana huone. Meidän pojat ei vaan ehkä arvostaisi. :(

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköinen huone siellä pienelle prinsessalle! :)

    VastaaPoista
  6. Tosi suloiselta vaikuttaa ja näyttää :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Taitaa äiti olla vielä vähän enemmän haltioissaan kuin tytär ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|