Kaksplus.fi


torstai 29. syyskuuta 2016

Vanhemmuus on yksi pettymysten sietämisen kenttä

Kävin tänään kuuntelemassa perheneuvolan psykologi Maija Löytökorven luentoa 2- ja 3-vuotiaiden kehityksestä ja eritoten uhmaiästä. Sain omasta mielesäni arvokasta tietoa ja vinkkejä. Luento sai minut ehkä ymmärtämään lastani paremmin. Vaikka tämä kaikki saattaakin unohtua seuraavan uhmakohtauksen aikana.

Tajusin myös paljon asioita, joissa itse voisin vanhempana kehittyä. Psykologi sanoikin, että kaikki lapset ja vanhemmat ovat erilaisia ja kaikkiin lapsiin ei toimi samat vinkit. Mikään ei mene ikinä kuten oppikirjassa ja eihän se ole tarkoituskaan.
Olen itse hieman ujo tälläisissä tilaisuuksissa, enkä esitä kysymyksiä, mutta oli mukavaa huomata, kuinka luento aiheutti keskustelua yleisössä.

Meillä uhmaikä on kuitenkin vasta alkutekijöissä ja aina voi toivoa, ettei se kovin pahaksi kehkeytyisikään. Eevi on kuitenkin pienestä asti tuonut oman tahtonsa niin selvästi esille, että luulen tämän olevan vasta alkua. 


Luennolla oli myös puhetta lapsien peloista ja pettymyksistä. Lapset tulevat niin monesti elämän aikana pettymään, että siltä on turha yrittää suojella, vaikkei tietenkään aiheuttaa niitä tarkoituksella. Eevin pelot rajoittuvat tällä hetkellä todennäköisesti vain painajaisiin, joihin hän välillä herää. Sydäntäni kuitenkin raastaa jo valmiiksi ajatus siitä, kun lapset alkavat pelkäämään, jos vanhemmille tapahtuu jotakin.
Vanhemman pahin pelko on oman lapsen menetys tai jonkin kamalan asian tapahtuminen omalle lapselle ja se tuntuu itsestäkin aivan hirvittävältä. Joten kuinka pahalta voi tuntua pienestä viattomasta lapsesta, joka pelkää oman äidin tai isän puolesta?

Olen itsekkin sortunut useasti miettimään olenko tehnyt jotakin väärin vanhempana jos lapseni käyttäytyy huonosti, on kiukkuinen tai ompa tilanne mikä hyvänsä niin aina sitä miettii, olenko minä syyllinen tähän? Mutta en ole. Itsenikin pitäisi enemmän syventyä tähän kehitysvaiheeseen, jotta ymmärtäisin sen paremmin. Tämä luento avasi kuitenkin silmiäni jo hyvin ja ehkä huomenna osaan laskea kymmeneen uhmakohtauksen koittaessa, enkä anna lapseni kiukun siirtyä minuun.
Tahdon, että taapero saa olla kiukkuinen, jos häntä kiukuttaa, eikä tunne, että se olisi väärin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡

Blog Design by Get Polished | Copyright 2016