Turvaistuinpohdintaa, mihin päädyttiin?

Meidän iso poika alkaa olemaan jo niin iso, että kaukalo on jäänyt pieneksi. Pää alkoi tulla yli ja muutenkin raukkaparka oli ihan rutussa, kun hänet joutui siihen ahtaamaan. Aloin tekemään pientä tutkimusta, mikä turvaistuin olisi nyt sitten kaikista paras.

Eevillä on Akta Gracon Cosmic Comfort, joka sinänsä on ollut toimiva meillä, vaikka alkuun olikin vaikea kiinnittää (itsehän en osaa sitä vieläkään kunnolla) ja sitä ei saa mielestäni tarpeeksi "makuuasentoon". Kyseisestä istuimesta on myös joitakin hieman kyseenalaisia turvallisuustestejä.. Vaikka taas lukemani käyttökokemukset ovat olleet positiivisia.

Mitä sitten vaadimme istuimelta? Meidän autossa ei ole isofixiä, joten se rajasi istuimia jo paljon. Lisäksi halusimme, että lapsi voisi matkustaa mahdollisimman kauan selkä menosuuntaan, mutta kun tila loppuisi kesken, voisi istuimen kääntää. Halusimme tietysti myös mahdollisimman turvallisen istuimen. Minä googlailin öitä myöden testituloksia ja silloin vasta löysin plus-testin, jossa on hyvin tiukat vaatimukset. Hengenvaarallisia istuimia tuskin on edes myynnissä, mutta minä tulin lähes hulluksi etsiessäni kaikista turvallisinta istuinta. Kyllä jokaisesta tuolista löytyi joltakin huonoa sanottavaa.

Vaihtoehtoja meillä oli lopuksi kolme; 

Klippan Triofix Recline, Britax Multi-tech 2 ja Besafe Izi Combi.

Kuva lainattu OzBabyn sivuilta.

Suomalainen Klippan Triofix Reclinen oli minulle aivan uusi tuttavuus. Sen pystyy asentamaan sekä turvavyöllä, että isofixillä. Istuimen saa myös lepoasentoon, mutta se näyttää silti olevan todella pystyssä. Istuin näyttää paljon samalta, joka Eevillä on ja sitä saa siis hyvin vähän "makuulle". 

Kuva lainattu Lastenturvan sivuilta.

Britax Multi-Tech 2:lla on pitkä käyttöikä, sillä se menee 25 kiloiselle, eli jopa 6-vuotiaaksi asti. Tästäkin olen lukenut, että onko se sitten hyvä vai huono asia, että sitä voi käyttää se noin 6-kuukauden ikäinen ja 6-vuotias.. Kehuja kyseinen istuin oli saanut kuitenkin paljon ja jos niihin on luottamista, niin hinta-laatusuhde on kyllä kohdillaan!

Kuva lainattu Lastentarvikkeen sivuilta.

Besafe Izi Combi oli näistä nyt ainoa, josta löysin tiedon plus-testin läpäisystä. Istuin kiinnitetään auton turvavöillä ja sen saa kallistettua neljään eri asentoon, pääntuessa kahdeksan eri korkeutta. Tässä oli myös plussana se, että kallistaminen onnistuu myös lapsen ollessa istuimessa.

Mikä oli meidän valintamme?

Pitkän mietinnän ja googlettamisen päätteeksi päädyimme Besafe Izi Combiin. Se tuntui juuri oikealta vaihtoehdolta meille. Siinä täyttyi meidän vaatimuksemme; turvavyökiinnitys, mahdollisuus asentaa kummin päin vain ja hyväksytty plus-testi. Hinta oli toki erittäin suolainen, mutta mielestäni turvallisuusasioissa ei kannata tinkiä.

Istuimen asennus kävi helposti tai näin D minulle kertoi, heh. Tänään Nooa pääsi uuteen istuimeensa koeajolle ja nukahtikin lähes samantien, todennäköisesti siis siinä oli hyvä olla. Toistaiseksi olemme erittäin tyytyväisiä ostokseemme!

Alle 1-vuotiaana yökylässä

Aihe, josta varmasti saat myrskyn aikaiseksi kysyessäsi mielipidettä keskustelupalstoilla. Jos olet niin vastuuton ja ajattelematon vanhempi, että pystyt antamaan alle vuoden ikäisen lapsesi yöksi hoitoon, sinut pitäisi vähintäänkin kivittää. Lapsesi saa ikuiset traumat, eikä kenties ikinä kykene normaaliin elämään.

Jos kärvistelet väsyneenä, olet unohtanut täysin itsesi, sekä parisuhteesi, etkä siltikään anna lastasi hoitoon tutun ja turvallisen ihmisen luokse, olet silloinkin ajattelematon ja kamala vanhempi, jonka lapsi nukkuu vieressä vielä 18-vuotiaana.

Miksi on vain nämä kaksi ääripäätä? Olen usein eksynyt keskusteluihin, joissa vanhemmat (useimmiten äidit) haukkuvat toisensa lyttyyn tästä keskustellessaan. Olen lukenut psykologien kirjoittamia artikkeleita, kuinka lapsi voisi olla yhtä monta yötä erossa vanhemmistaan kuin on ikävuosia. Enkä tietenkään ala näitä väittämiä kumoamaan. Ennen itsekkin vannoin näiden tutkimusten nimeen.

Sitten muutin mieleni. En sen suhteen, etteivätkö tutkimustulokset olisi oikeassa ja annetaanhan niissäkin usein pelivaraa, lauseella "lapset ovat erilaisia." Mutta tulin itse siihen tulokseen, että jos äiti ei voi hyvin, ei voi lapsikaan voida. Niimpä esikoisen kohdalla päätin antaa hänet hieman vajaa vuoden ikäisenä äidilleni hoitoon. Jälkeenpäin podin asiasta kuitenkin huonoa omaatuntoa, vaikka yökyläily oli mennyt kaikinpuolin hyvin ja minä todella nautin kokonaisista yöunista.

Mikään ei muuttunut sen erossa vietetyn yön jälkeen. En silti raaskinut antaa häntä uudelleen pois, muuta kun pakon edessä, eli kuopuksen syntymän aikoihin kun olin vielä sairaalassa ja D meni aamulla aikaisin muutamaksi tunniksi töihin.

Kolmas kerta oli ennen joulua kun molemmat lapset olivat hyvän tovin valvottaneet heräämällä vuorotellen, silloin hän oli jo lähes 2-vuotias.

Toisen kohdalla olin vieläkin rohkeampi. Tuhansilta vuosilta tuntuvien univelkojen jälkeen meille tarjottiin vapaayötä ja osittain haikeudella otimme sen vastaan. Päästin molemmat lapset mummilleni yöksi. Tarkoituksenamme oli yöpyä myös mummilassa, mutta odottamattoman tapahtuman vuoksi mummini oli tulossa kaupunkiin heti aamupäivällä, joten meidän olisi ollut turha ajaa yöllä nukkumaan ja lähteä pian herättyämme. Jälleen kerran kaikki meni mallikkaasti, vaikka aamulla odotimme lapsia jo malttamattomina kotiin.

Edelleen minun on silti vaikea pyytää itse keneltäkään lastenhoitoa, varsinkin yökyläily mielessä. Kahden pienen kanssa on kuitenkin kädet täynnä töitä. Enkä tietysti edes voisi laittaa lapsia yöksi hoitoon ihmisille, joita he eivät näe usein. Siksi voin olla levollisin mielin kun lapset ovat jossakin tutulla, joita näkevät lähes viikoittain tai useamminkin.

Mutta niin se mielikin muuttuu, mitä väsyneemmäksi äiti tulee. Ennen olin niin täysin vakuutunut, että minun lapseni eivät mene yökylään alle vuoden ikäisinä, eivät edes lähimmille sukulaisille, mutta toisin kävi kun huomasin olevani liian väsynyt menemään edes suihkuun. Ja jälleen kerran voin vain todeta, että äitiyden suunnitteleminen on turhaa ja aina voi muuttaa mieltään.

Vanhempien pitäisi lopettaa toistensa arvosteleminen, se mikä sopii omalle lapselle, ei välttämättä sovi jonkun muun lapselle. Jokainen äiti ja isä tekee omat päätöksensä siitä, onko oma lapsi kykenevä yökyläilyyn. Eikä kukaan voi tietää syitä, jotka ovat tilanteen takana.

Työpaikkakiusattuna

Nykyisin monessa paikassa saa pelätä kiusatuksi tulemista. Jo pienet lapset oppivat kiusaamisen taidon varhain. Ala- ja yläasteella kiusaaminen voi olla jo hyvin raadollista. Kiusaamista esiintyy paljon vielä lukiossa ja ammattikoulussa, vaikka siellä luulisi lapsilla olevan jo järkeä päässä. Mutta entäpä työelämässä? Jos teinillä kuvittelisi olevan tarpeeksi järkeä olla kiusaamatta muita, niin entä aikuisella sitten? Kiusatuksi joutuu helposti poikkeavan ulkonäön, mielenkiinnon kohteen tai oikeastaan ihan mistä syystä vain, monesti mitään syytä ei edes tarvita. Tässä oma tarinani työpaikkakiusaamisesta, joka edelleen on arka aihe itselleni.

Valmistumisen jälkeen koitin siipiäni yrittäjänä, mutta se ei ottanut tuulta alleen, joten päätin jättää sen ennen kuin polttaisin näppini. En kerinnyt olemaan kauaa työttömänä kun löysin mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen. Silloiselle asuinkunnalleni oltiin avaamassa uutta liikettä, jonka konsepti oli minulle aivan uusi juttu. Yritys oli tuore, mutta herätti heti mielenkiintoni. Pääsin työhaastatteluun ja otin selvää liikeideasta. Haastattelusta minulle jäi hyvä maku ja sain paljon lisäinfoa. En uskonut pääseväni työhön, mutta se vaikutti niin hyvältä, että toivoin kovasti tulevani valituksi.

Ilokseni pääsinkin ja pääsin muiden valittujen kanssa koulutukseen. Tämän jälkeen olin entistä enemmän varma, että tämä olisi aivan huippu juttu! En malttanut odottaa työn alkua.

Heti alussa tulin toimeen työkavereideni kanssa, pomoni vaikutti mukavalta tyypiltä, liike hohti uutuuttaan ja puiteet olivat kunnossa. Pidin asiakkaistamme ja tein kaikkeni, että työnjälkeni oli siistiä. Joka aamu olin innoissani uudesta työpäivästä.

Pomoni työskenteli alussa meidän kanssamme ja kaikki tuntui olevan mallillaan, kunnes yhtäkkiä jokin muuttui.

Eräänä päivänä huomasin saavani jokaiseen kysymykseeni tai sanomiseeni vastaukseksi pomoltani pelkkää jaata ja ookoota. Ajattelin hänellä olevan vain huono päivä. Tämä kuitenkin jatkui, kunnes en saanut häneltä vastauksia enää ollenkaan, pelkästään mulkaisuja tai pään pois kääntämistä. Kaikki informaatio  alkoi tulla toisen työntekijän kautta tai iltamyöhään whatsappviesteillä, vaikka olisimme moneen kertaan päivän aikana nähneet.

Riemu repesi kun huomasin olevani raskaana ja ilmoitin siitä pomolleni. Tiesin ja hän taisi tietää myös, ettei voisi irtisanoa minua, mutta siitä alkoi minun savustamiseni ulos. Työssäni ei ollut moittimista, mutta tuntui, kuin tekisin koko ajan jotakin väärin. Kuulin toiselta työntekijältä, että pomoni kertoi minun sairaslomieni syitä muille työntekijöille tai jopa vääristeli todellisia syitä, jotka eivät muutenkaan kuuluneet millään tavalla muille.

Yritin tivata pomoltani, mikä oli hänen käytöksensä syy minua kohtaan, mutta joko en saanut vastauksia tai hän vetosi omiin henkilökohtaisiin asioihinsa, jotka stressasivat häntä itseään. Mutta miksi purkaa se minuun? Minä olin työntekijä ja hän minun pomoni, ei hänen henkilökohtaiset ongelmansa olisi saaneet vaikuttaa minuun.

Tunnelma liikkeessä hänen ollessa paikalla kanssani oli suoraan sanottuna jäätävä. Pelkäsin joka kerta ilmoittaa hänelle jos olin sairaana tai oli minulla mitä tahansa asiaa. Hänen välinpitämätön käytöksensä loukkasi minua suuresti. Hänen syyttelevät viestinsä minulle lähes keskiyöllä saivat minut voimaan pahoin. En enää halunnut mennä töihin, en uskaltanut. Huokaisin helpotuksesta kun sain vihdoin jäädä kotiin.

Pomoni teki minun rakastamastani työstä minulle painajaista. Minä todella pidin työstä liikkeessä. Itkin monet illat pelkästä ahdistuksesta, jota hän minulle aiheutti. En ikinä saanut vastausta hänen kylmään käytökseensä. Ja kyllä, olen edelleen hyvin katkera. Olisin halunnut jatkaa työtäni äitiysloman päätyttyä, mutta en mitenkään voinut. Meidän välinen luottamus oli kadonnut. Hän pakotti minut luopumaan siitä rakkaasta työstä, joka teki minut niin iloiseksi.

Jos asiat olisivat menneet toisin, voisin edelleen työskennellä kyseisessä paikassa ihanien työkavereiden kanssa ja olla joka aamu iloinen tulevasta työpäivästä. Vaan nyt minä asun toisella paikkakunnalla ja opiskelen uutta ammattia. Mielessäni on usein nykyinen ammattini, jossa edelleen haluaisin ehkä toimia, mutta kyseiseen konseptiin tuskin voin enää ikinä palata. Hän vei minulta uskon itseeni ja palasen minua itseäni.

Olen usein edelleen hyvin surullinen miettiessäni tätä tapahtumaa. Miksi kukaan voi tehdä toiselle näin? Minä tein työni kunnolla, enkä saanut mitään arvostusta. Pelkkää selän takana puhumista ja ilkeää käytöstä.

Aluksi syytin itseäni, ehkä minä todellakin tein jotakin väärin. Kunnes jälkeenpäin minun jäätyä pois, kuulin hänen jatkaneen samaa käytöstä toiselle työntekijälle, tajusin, etten minä tehnyt mitään väärää. On mielestäni surullista, ettei hän itse ole huomannut, kuinka on muita satuttanut, vaikka en tietenkään tiedä nykyistä tilannetta. Mutta koskaan en ole saanut minkäänlaista selitystä, enkä anteeksipyyntöä. Minulle tämä kertoo vain hänen kyvyttömyytensä toimia esimiehenä. Toivon, että hän on ymmärtänyt tekonsa ja osaa toimia paremmin, vaikka se ei enää minun asemaani parannakkaan. Ehkä hän joskus eksyy tähän kirjoitukseen ja viimeistään silloin tajuaa, kuinka pahasti hän on minua loukannut.

Lapset, teinit ja aikuiset, älkää sortuko kiusaamaan!

 Se loukkaa aina jotakuta.

Vaaleanpunaiset prinsessasynttärit

Huhhei! Meillä on vietetty pienen prinsessan kaksivuotissynttäreitä. Kortisteet olin tilannut jo aikoja sitten, sekä synttärimenu on ollut myös valmiina pari viikkoa. Toteutuksesta teki haastavaa se, että olin antanut luvan D:lle lähteä viettämään pikkujouluja Vaasan suunnille. Hän lähti perjantaina ja palasi vasta sunnuntaina suoraan valmiiseen pöytään tai no, valmiiseen ja valmiiseen.. kaikki ei ihan sujunut suunnitelmien mukaan ja kahvipöytä tuli valmiiksi hieman aikataulusta jäljessä.

Mulla oli onneksi perjantaina ja lauantaina apukädet kun serkkuni Nooan kummitäti tuli meille yökylään. Sain siis rauhassa siivottua ja lauantaina serkkuni oli pääosassa muffinssien teossa! Puolet olisi ehkä jäänyt tekemättä ilman apuja.

Tarjottavina meillä oli coktailpiirakoita munavoilla, aivan taivaallista kinkkupiirakkaa, jonka ihana mummini oli tehnyt puolestani. Tämäkin siis vähensi minun työtaakkaani. Lisäksi suolaisena meillä oli "coktailkaali", joka aiheutti pieniä sydämentykytyksiä. Tämä herkku siis valmistui kahdesta kaalin puolikkaasta, johon pystyyn laitettiin coktailtikkuja, joissa oli nakkia, kurkkua, juustoa ja viinirypäleitä. Serkkuni on viimeisillään raskaana ja hetken olin varma, että hänen synnytyksensä käynnistyy minun taistellessa puukon ja kaalin kanssa.. Vältyimme onneksi synnyttämiseltä.

Makeina herkkuina meillä oli valkosuklaa-vadelmajuustokakkua ja niitä muffinsseja. Kyllä mun meinasi vähän hiki tulla niitä kakkuja vääntäessä, koska ne tein ihan yksin, samalla kun jouduin koko ajan vilkuilemaan, ettei kumpikaan vintiöistä ole pahanteossa, mutta onnistuin.

Muffinssien kuorrutteen kanssa vasta ne hikikarpalot nousivatkin otsalle. Ensimmäiset vieraat olivat tulossa yhdeltä ja D niiden mukana. Kun D laittoi viestiä vähän kymmenen jälkeen, että he olivat jo lähteneet, iski mulle pienoinen paniikki.

Olin tosiaan jättänyt kuorrutteen teon ja pursottamisen synttäriaamulle, vaikka en ollut koskaan sellaista tehnyt.. mutta ohjeessa homma vaikutti simppeliltä. Ensimmäinen ongelma tulikin heti alkuvaiheessa, en ollut tajunnut tarkistaa meidän tomusokeritilannetta ja kaapista löytyi ehkä yksi desi sen 14 desin sijaan, jonka olisin tarvinnut. Siispä vauhdilla vaatteet muksuille ja juosten lähikauppaan.

Mun oli tarkoitus tehdä kahta erilaista kuorrutetta. Ensimmäisen kanssa mulla meni aivan kuppi nurin ja heitin koko kuorrutepaskan roskikseen! Ilmeisesti mun huoneenlämpöinen voi ei ollut tarpeeksi huoneenlämpöistä ja se meni aivan piloille koko sotku. Tästä viisastuneena pistin hetkeksi voin mikroon kun aloin tehdä toista satsia ja se onnistuikin!

D ja ensimmäiset vieraat olivat jo tulleet kun kaikki viimein valmistui. Eevi nautti saadessaan olla juhlien keskipisteenä ja meille kotiutui paljon kivoja lahjoja, suurinosa vieläpä oikeasti todella hyödyllisiä. Tänään juhlitaan vielä pienellä porukalla kun olen kutsunut muutaman ystäväni kahvittelemaan. Ja tämän päivän jälkeen suunnataan ajatukset jouluun ja koitetaan tehdä siitä se stressittömämpi joulu, josta aiemmin kirjoittelin. Onnistuu varmaan just niin hyvin kuin nämä synttärivalmistelutkin..

Ihanaa jouluviikon alkua!

Rakkaalle kaksivuotiaalleni

Tasan kaksi vuotta sitten kiiruhdimme huonosti nukutun yön jälkeen Vaasan synnytyssairaalaan. Tiesimme, että tänään olisi se päivä kun saisimme syliimme sinut, kauan ja hartaasti odotetun esikoisemme.

Olit jo vatsassa hyvin päättäväinen, etkä suostunut kääntymään. Sairaalassa istuimme odottamaan, ihmisiä kulki ohi, emmekä tienneet mitä tapahtuisi missäkin vaiheessa. Synnyit suunnitellulla sektiolla 10.41 ja sain sinut heti rinnalleni.

Muistan sen tunteen edelleen, kuin eilisen. Kuinka paljon ihminen voikaan rakastaa jotakin, jonka tapaa ensimmäistä kertaa. Sitä määrää ei pysty sanoin kuvailemaan.

Olimme aluksi hyvin varovaisia, ehkä peloissammekin. Olit niin pieni, että pelkäsin sinun menevän rikki. Yhtenä iltana sinun ollessasi muutaman päivän ikäinen, laskin sinut suuren suureen pinnasänkyyn kun olit nukahtanut syliini. Menin sohvalle istumaan, mutta minun tuli sinua niin kova ikävä, että otin sinut sängylle viereeni makaamaan ja kyynelehdin, kuinka olimme saaneet aikaan mitään niin täydellistä.

Aika kului hurjan nopeasti. Aivan yhtäkkiä sinulle tuli jo ensimmäiset hampaat, sinä nauroit, lähdit vauhdilla eteenpäin ja ennen kuin huomasimmekaan, lähdit jo kävelemään. Sinusta kasvoi valloittava taapero, jonka oma tahto alkoi nopeasti tulla kaikille selväksi.

Opit koko ajan uusia asioita. Juokset, hypit ja kiipeät joka paikkaan. Teet kuperkeikkoja ja naurat päälle. Pidät uimisesta, tanssimisesta ja musiikista. Halit, pussailet ja lähetät lentosuukkoja.

Sait viimeisen vuoden sisällä myös pikkuveljen, jota hoivaat, vaikka välillä mustasukkaisuus iskee. Viime viikkojen aikana olet oppinut hurjasti uusia sanoja, joita kauan odotimmekin, mutta en missään vaiheessa ollut kovin huolissani. Olet niin näppärä tyttö, että olemme pärjänneet ilman sanoja, vaikka ne toki helpottavat asioita.

Vietät äidin lisäksi mielelläsi myös aikaa isin, mummun ja kummitädin kanssa. Myös muutamasta äidin ystävästä on tullut sinulle tärkeitä. Kissalle annat välillä satikutia, vaikka seuraavana oletkin jo halimassa.

Olet äärettömän kaunis, kiharatukkainen kullanmuru. Teet meidät niin onnelliseksi vuoden jokaisena päivänä.

Ihanaa syntymäpäivää kaksivuotiaalle rakkaalle tyttärelleni♡

Testissä: Kaksi lasta menee siinä missä yksikin

Olet varmasti kuullut kyseisen sanonnan, "kaksi lasta menee siinä missä yksikin". Uskon monen sanovan noin ehkä ihan vitsillä, mutta ehkäpä joku oikeasti niin ajatteleekin. Silloin kyllä minulla herää kysymys, montako lasta sinulla on?

Pääsin kokeilemaan tätä väittämää ihan konkreettisesti.

Viimeiset seitsemän kuukautta olen ollut kahden lapseni kanssa aamut ja päivät yksin, mies tulee tietysti puoli neljän jälkeen iltapäivällä kotiin, joskin hän käy noin neljänä päivänä viikossa lisäksi salilla.

Kirjoittelin pari postausta taaksepäin, kuinka Eevillä on ollut nyt pian kuukauden verran jonkinlainen eroahdistuskausi meneillään, jolloin illat ja yöt ovat olleet melko raskaita. Tein siis ratkaisun ja annoin hänet yhdeksi yöksi mummulaan, jotta saisimme yhden vähän rauhallisemman yön. Äitini haki Eevin tiistaina aamuvuoronsa jälkeen ja tyttö palautui kotiin keskiviikkona kuuden aikaan. Minulla oli siis runsaasti aikaa muistella millaista arki on yhden lapsen(vauvan) kanssa. Ja kuinka meidän kävi?

Aamu ja aamupäivä kahden lapsen kanssa: Eevi herää 6.30-7.00 ja tulee huoneeseen kovalla rytinällä, herättää Nooan, jollei tämä ole jo hereillä. Otan viereen, jospa kävisi niin hyvä tuuri, että molemmat nukahtaisivat vielä uudelleen, näin on tapahtunut ehkä pari kertaa. Ei onnistu. Ylös, kahvinkeitin päälle, vaippojen vaihto, Nooalle pesut ja päivävaatteet, Eevi saa syödä yökkäri päällä tai ilman vaatteita, ettei vaatteita tarvitse vaihtaa heti uudelleen, Eevin pesut ja päivävaatteet.
Kahvia. Emmerdale taustalle pyörimään. Sänkyjen petaus ja ikkunoita vähän auki ylhäältä. Oho, kahvi on jo vähän kylmää. Nooalle tissiä.
Ulkovaatteet päälle, Nooa pysyy paikoillaan, Eevi koittaa kiemurrella pois. Nooa nukahtaa vaunuihin, Eevi saa purkaa energiaa leikkipuistossa. Kotimatkalla Nooa jo herää, sisällä lämmitetään molemmille ruokaa. Eevi syö itse ja heittelee puolet ruuasta lattialle, kaataa kupista maitoa/vettä lautaselle, laittaa ruokaa mukiin. Syötän Nooaa ja siivoan Eevin jäljet.

Aamu ja aamupäivä yhden lapsen kanssa: Nooa herää, tissi suuhun, nyt nukutaan vielä. Nousemme hieman ennen puoli kymmentä. Kahvi tippumaan, Nooalle pesut ja vaatteiden vaihto. Nooa pyörii olohuoneessa nurkasta nurkkaan ja maistelee lelujaan. Emmerdale. Hmmm, mitäs sitten? Kaadan kahvia ja syön leipää. Kukaan ei yritä varastaa aamupalaani, eikä koita kiivetä vauvan päälle. Sänkyjen petaus, Nooalle lounasta, ulkovaatteet ja vaunutellen kaupunkiin.

Päivä ja iltapäivä kahden lapsen kanssa: Eevi ei suostu nukahtamaan päiväunille, Nooa torkahtaa rinnalle ja kannan hänet sänkyyn. Pyykkäämistä, samalla Eevi repii valmiiksi viikattuja vaatteita lattialle. Samassa Nooa jo herääkin isosiskon meteliin.
Koitetaan keksiä jotakin hyödyllistä, hmm muovailuvahaa! Eevi koittaa maistella jokaista eri väriä ja jaksaa keskittyä 10 minuttia. Välistä jääneet päiväunet alkavat vaikuttaa, lähdetään ulos. Nooa nukahtaa vaunuihin. Eevin silmät lupsuvat keinussa, yritän patistaa liikkeelle, ettei tule kylmä. Nyt on jo liian myöhäistä päiväunille, illalla ei muuten tule uni.
Iltapäivällä ollaan kiukkuisia, paiskitaan vähän leluja ja tehdään kaikkea kiellettyä, jotta äitikin vähän suutahtaisi. Luojan kiitos, isi tulee kotiin.

Päivä ja iltapäivä yhden lapsen kanssa: Kaupunkireissu sujuu todella vaivattomasti yhden lapsen kanssa. Yhdenhengen vaunuilla mahtuu joka väliin paljon näppärämmin kuin sisarusvaunuilla.

Kotona taas syödään ja vaihdetaan vaipat. Mitäs sitten? Lattialla kieriskelee yksi kikattava vauva. Kutitellaan ja lauleskellaan, Nooa naureskelee iloisena. Kuinka täällä on näin hiljaista? Pyykkejä on pesty ja viikattu, keittiö on siisti ja kaikki tavarat omilla paikoillaan. Oho isi tuli jo kotiin.

Tulos: kaksi lasta ei todellakaan mene siinä missä yksikin tai ei ainakaan kun mietitään asioita, joita pitäisi tehdä. Toisaalta, jos miettii tarkasti päivän aikataulut, vaipat, ruuat, ulkoilu, siivous ja osaa asennoitua siihen, niin siinähän se menee, niin yhden kuin kahdenkin kanssa.

Kotona tuntuu oudon hiljaiselta ja helpolta jos toinen lapsi on muualla. En osaa olla. Olen tottunut tekemään koko ajan jotakin ja jos saan mahdollisuuden istahtaa kuuma kahvikuppi kädessä sohvalle, tuleekin tunne, tässä on nyt jotakin mätää.

Vaikka kuinka välillä on raskasta, yöt ovat pätkittäisiä ja päivälläkään ei saa hetken rauhaa, en vaihtaisi kahden lapsen äitinä olemista mihinkään. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, on äitiys tuonut elämääni niin paljon sisältöä. Ajatus siitä, ettei lapsia olisi, on todella tyhjä. Mitähän hittoa minä silloin tekisin? Kai olisin töissä ja harrastaisin jotakin, jokaisessa elämäntilanteessa on omat kiireensä.

Mutta kyllä minulla on hyvä olla, vaikka kiirettä pitääkin. Ja hei, makaanhan minä tässä sohvalla nytkin tätä kirjoittaessani, aivan yksin ja hiljaisuudessa.

Kiinteiden aloitus puolivuotiaana

Meidän rakkaalla kuopuksellamme oli sunnuntaina puolivuotispäivä. Se oli juhlan paikka niin äidille kuin pojallekkin. Äitinä minä saavutin toiveeni puolenvuoden täysimetyksestä ja Nooa pääsi vihdoin makujen maailmaan. Kaikista peloistani (riittääkö maitoni?) huolimatta me selvisimme tänne asti!

Soseiden maistelun aloitimme bataatilla, kuten Eevinkin kanssa aikoinaan. Jo silloin tein aluksi soseet itse ja kun määrät alkoivat kasvaa, söimme välillä myös valmiita soseita. Nyt kun lapsia onkin kaksi ja ruokaa on tehtävä sekä muulle perheelle, että vauvalle, ei aikaa olekkaan enää yhtä paljon kuin ennen. Teen kuitenkin suuria määriä soseita pakkaseen, joten ne on helposti saatavilla sieltä.

Maistelut alkoivat meillä hyvin. Nooa on aivan innoissaan kun pääsee syöttötuoliin istumaan. D-vitamiinit olen antanut pienellä muovilusikalla, mutta silti sitä kuitenkin yritetään enemmän imeä, mutta kai se suukin alkaa sieltä enemmän aueta.

Nyt kun aloitimme näin myöhään, saa uusia makuja ottaa mukaan nopeammalla tahdilla. Jatkamme kasviksilla ja siirrymme pikkuhiljaa marjoihin ja hedelmiin, sekä lihaan totta kai. Eevin kanssa välillä harrastimme sormiruokailua, mutta en koskaan päässyt siihen kunnolla jyvälle. Olin aina kovin arka ja pelkäsin, että hän ottaa liian suuren/pienen palan joka jää johonkin kitusiin kiinni. Ehkä siihenkin voisi paremmin tutustua..

Suositukset muuttuvat vähän väliä ja kovasti puhutaan allergioiden ehkäisystä. Eevillä ei ole mitään allergioita, vaikka kiinteät tuli kuvioihin myös lähempänä puolta vuotta. Toivottavasti selviämme Nooan kanssa yhtä helpolla.

Eevi vain on kovin nirso ruuan suhteen. Kasviksia ei millään söisi, niimpä niitä joutuu piilottamaan ruuan sekaan, että vähän saisi menemään. Samoin marjoista näytetään nyrpeää naamaa. Puuron sekaan niitäkin saa välillä ujutettua. Eevi on siis tullut isäänsä, joka vasta nyt on vähän oppinut syömään kasviksia, eikä ne marjat uppoa hänellekkään. Ehkäpä Nooa ottaa enemmän mallia äidistä!