Testissä: Kaksi lasta menee siinä missä yksikin

lauantai 10. joulukuuta 2016

Olet varmasti kuullut kyseisen sanonnan, "kaksi lasta menee siinä missä yksikin". Uskon monen sanovan noin ehkä ihan vitsillä, mutta ehkäpä joku oikeasti niin ajatteleekin. Silloin kyllä minulla herää kysymys, montako lasta sinulla on?
Pääsin kokeilemaan tätä väittämää ihan konkreettisesti.
Viimeiset seitsemän kuukautta olen ollut kahden lapseni kanssa aamut ja päivät yksin, mies tulee tietysti puoli neljän jälkeen iltapäivällä kotiin, joskin hän käy noin neljänä päivänä viikossa lisäksi salilla.

Kirjoittelin pari postausta taaksepäin, kuinka Eevillä on ollut nyt pian kuukauden verran jonkinlainen eroahdistuskausi meneillään, jolloin illat ja yöt ovat olleet melko raskaita. Tein siis ratkaisun ja annoin hänet yhdeksi yöksi mummulaan, jotta saisimme yhden vähän rauhallisemman yön. Äitini haki Eevin tiistaina aamuvuoronsa jälkeen ja tyttö palautui kotiin keskiviikkona kuuden aikaan. Minulla oli siis runsaasti aikaa muistella millaista arki on yhden lapsen(vauvan) kanssa. Ja kuinka meidän kävi?

Aamu ja aamupäivä kahden lapsen kanssa: Eevi herää 6.30-7.00 ja tulee huoneeseen kovalla rytinällä, herättää Nooan, jollei tämä ole jo hereillä. Otan viereen, jospa kävisi niin hyvä tuuri, että molemmat nukahtaisivat vielä uudelleen, näin on tapahtunut ehkä pari kertaa. Ei onnistu. Ylös, kahvinkeitin päälle, vaippojen vaihto, Nooalle pesut ja päivävaatteet, Eevi saa syödä yökkäri päällä tai ilman vaatteita, ettei vaatteita tarvitse vaihtaa heti uudelleen, Eevin pesut ja päivävaatteet.
Kahvia. Emmerdale taustalle pyörimään. Sänkyjen petaus ja ikkunoita vähän auki ylhäältä. Oho, kahvi on jo vähän kylmää. Nooalle tissiä.
Ulkovaatteet päälle, Nooa pysyy paikoillaan, Eevi koittaa kiemurrella pois. Nooa nukahtaa vaunuihin, Eevi saa purkaa energiaa leikkipuistossa. Kotimatkalla Nooa jo herää, sisällä lämmitetään molemmille ruokaa. Eevi syö itse ja heittelee puolet ruuasta lattialle, kaataa kupista maitoa/vettä lautaselle, laittaa ruokaa mukiin. Syötän Nooaa ja siivoan Eevin jäljet.

Aamu ja aamupäivä yhden lapsen kanssa: Nooa herää, tissi suuhun, nyt nukutaan vielä. Nousemme hieman ennen puoli kymmentä. Kahvi tippumaan, Nooalle pesut ja vaatteiden vaihto. Nooa pyörii olohuoneessa nurkasta nurkkaan ja maistelee lelujaan. Emmerdale. Hmmm, mitäs sitten? Kaadan kahvia ja syön leipää. Kukaan ei yritä varastaa aamupalaani, eikä koita kiivetä vauvan päälle. Sänkyjen petaus, Nooalle lounasta, ulkovaatteet ja vaunutellen kaupunkiin.



Päivä ja iltapäivä kahden lapsen kanssa: Eevi ei suostu nukahtamaan päiväunille, Nooa torkahtaa rinnalle ja kannan hänet sänkyyn. Pyykkäämistä, samalla Eevi repii valmiiksi viikattuja vaatteita lattialle. Samassa Nooa jo herääkin isosiskon meteliin.
Koitetaan keksiä jotakin hyödyllistä, hmm muovailuvahaa! Eevi koittaa maistella jokaista eri väriä ja jaksaa keskittyä 10 minuttia. Välistä jääneet päiväunet alkavat vaikuttaa, lähdetään ulos. Nooa nukahtaa vaunuihin. Eevin silmät lupsuvat keinussa, yritän patistaa liikkeelle, ettei tule kylmä. Nyt on jo liian myöhäistä päiväunille, illalla ei muuten tule uni.
Iltapäivällä ollaan kiukkuisia, paiskitaan vähän leluja ja tehdään kaikkea kiellettyä, jotta äitikin vähän suutahtaisi. Luojan kiitos, isi tulee kotiin.

Päivä ja iltapäivä yhden lapsen kanssa: Kaupunkireissu sujuu todella vaivattomasti yhden lapsen kanssa. Yhdenhengen vaunuilla mahtuu joka väliin paljon näppärämmin kuin sisarusvaunuilla.
Kotona taas syödään ja vaihdetaan vaipat. Mitäs sitten? Lattialla kieriskelee yksi kikattava vauva. Kutitellaan ja lauleskellaan, Nooa naureskelee iloisena. Kuinka täällä on näin hiljaista? Pyykkejä on pesty ja viikattu, keittiö on siisti ja kaikki tavarat omilla paikoillaan. Oho isi tuli jo kotiin.


Tulos: kaksi lasta ei todellakaan mene siinä missä yksikin tai ei ainakaan kun mietitään asioita, joita pitäisi tehdä. Toisaalta, jos miettii tarkasti päivän aikataulut, vaipat, ruuat, ulkoilu, siivous ja osaa asennoitua siihen, niin siinähän se menee, niin yhden kuin kahdenkin kanssa.
Kotona tuntuu oudon hiljaiselta ja helpolta jos toinen lapsi on muualla. En osaa olla. Olen tottunut tekemään koko ajan jotakin ja jos saan mahdollisuuden istahtaa kuuma kahvikuppi kädessä sohvalle, tuleekin tunne, tässä on nyt jotakin mätää.
Vaikka kuinka välillä on raskasta, yöt ovat pätkittäisiä ja päivälläkään ei saa hetken rauhaa, en vaihtaisi kahden lapsen äitinä olemista mihinkään. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, on äitiys tuonut elämääni niin paljon sisältöä. Ajatus siitä, ettei lapsia olisi, on todella tyhjä. Mitähän hittoa minä silloin tekisin? Kai olisin töissä ja harrastaisin jotakin, jokaisessa elämäntilanteessa on omat kiireensä.
Mutta kyllä minulla on hyvä olla, vaikka kiirettä pitääkin. Ja hei, makaanhan minä tässä sohvalla nytkin tätä kirjoittaessani, aivan yksin ja hiljaisuudessa.

Kiinteiden aloitus puolivuotiaana

tiistai 8. marraskuuta 2016

Meidän rakkaalla kuopuksellamme oli sunnuntaina puolivuotispäivä. Se oli juhlan paikka niin äidille kuin pojallekkin. Äitinä minä saavutin toiveeni puolenvuoden täysimetyksestä ja Nooa pääsi vihdoin makujen maailmaan. Kaikista peloistani (riittääkö maitoni?) huolimatta me selvisimme tänne asti!

Soseiden maistelun aloitimme bataatilla, kuten Eevinkin kanssa aikoinaan. Jo silloin tein aluksi soseet itse ja kun määrät alkoivat kasvaa, söimme välillä myös valmiita soseita. Nyt kun lapsia onkin kaksi ja ruokaa on tehtävä sekä muulle perheelle, että vauvalle, ei aikaa olekkaan enää yhtä paljon kuin ennen. Teen kuitenkin suuria määriä soseita pakkaseen, joten ne on helposti saatavilla sieltä.


Maistelut alkoivat meillä hyvin. Nooa on aivan innoissaan kun pääsee syöttötuoliin istumaan. D-vitamiinit olen antanut pienellä muovilusikalla, mutta silti sitä kuitenkin yritetään enemmän imeä, mutta kai se suukin alkaa sieltä enemmän aueta.
Nyt kun aloitimme näin myöhään, saa uusia makuja ottaa mukaan nopeammalla tahdilla. Jatkamme kasviksilla ja siirrymme pikkuhiljaa marjoihin ja hedelmiin, sekä lihaan totta kai. Eevin kanssa välillä harrastimme sormiruokailua, mutta en koskaan päässyt siihen kunnolla jyvälle. Olin aina kovin arka ja pelkäsin, että hän ottaa liian suuren/pienen palan joka jää johonkin kitusiin kiinni. Ehkä siihenkin voisi paremmin tutustua..



Suositukset muuttuvat vähän väliä ja kovasti puhutaan allergioiden ehkäisystä. Eevillä ei ole mitään allergioita, vaikka kiinteät tuli kuvioihin myös lähempänä puolta vuotta. Toivottavasti selviämme Nooan kanssa yhtä helpolla.
Eevi vain on kovin nirso ruuan suhteen. Kasviksia ei millään söisi, niimpä niitä joutuu piilottamaan ruuan sekaan, että vähän saisi menemään. Samoin marjoista näytetään nyrpeää naamaa. Puuron sekaan niitäkin saa välillä ujutettua. Eevi on siis tullut isäänsä, joka vasta nyt on vähän oppinut syömään kasviksia, eikä ne marjat uppoa hänellekkään. Ehkäpä Nooa ottaa enemmän mallia äidistä!

Kansainvälinen imetysviikko

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä imetysviikkoa ja Imetysrauha-kampanja alkaa. Sen sanoma on tänä vuonna 

"Joka perheessä omalla tavallan - kunnioita imetysrauhaa."

Kampanjan tarkoituksena on nostaa esiin imetyksen monimuotoisuus, lisätä ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta eri näkemyksille imetyksestä. Jokainen imetys ja kokemukset siitä ansaitsevat arvostusta.
Olenkin imetyksestä kirjoitellut aiemminkin, mutta kirjoitampa nyt vielä pari sanasta omista imetystaipaileistani.

Molempien lapsien kohdalla imetys on onnistunut. Eeviä täysimetin lähes puolivuotiaaksi asti ja Nooa lähenee puolta vuotta. Viimeinen imetyskerta Eevin kanssa oli 15.12.2015, hänen 1-vuotispäivänään. Se oli haikea, mutta hyvä päätös. Uusi raskaus vei voimiani ja Eevi oli kova käyttämään hampaitaan.
Nooan kanssa tavoittelemme myös vuoden imetystä ja katsotaan mikä on tilanne silloin.

Imetysongelmiakin meillä on ollut, mutta suurimmilta hankaluuksilta on selvitty. Eevillä oli muutaman päivän ajan rintaraivareita, eikä syömään suostuttu muuta kuin sängyllä maaten. Tämäkin meni onneksi nopeasti ohi. Sitten tämä pureminen astui kuvioihin noin 10 kuukauden kohdalla. Silloinkin vain purin itse hammasta ja koitin kaikkia mahdollisia kikka kolmosia. 
Nooan kanssa pieniä ongelmia tuli jo sairaalassa. Molemmilla kerroilla maidonnousu on ollut niin valtavaa, että pienellä vauvan suulla on ollut lähes mahdotonta saada kunnon otetta rinnasta. Tämä osoittautui Nooalle hieman hankalammaksi. Sairaalassa mulle koitettiin tuupata rintakumia väliin ja koitinkin imettää sen kanssa. Mutta mielestäni se vaikeutti hommaa entisestään ja luovuin siitä. Saimme homman toimimaan ilmankin.
Toisena ongelmana Nooalla on oikea rinta. En tiedä imetinkö alkuun enemmän vasemmasta, sillä siinä ei ole mitään ongelmaa. Oikeasta rinnasta syödessään, Nooan pää kääntyy pöllömäisesti toiseen suuntaan. Sängyssä maaten hänen on helpompi syödä.

Julki-imetyksestä. Olen yleensä aika kovaääninen ja sosiaalinen ihminen, mutta imetyksen kanssa olen ujo. Varsinkin ensimmäisellä imetystaipaleella oli kovasti harjoiteltava sitä, että vauva on ruokittava silloin kun vauvalla on nälkä, missä sitten oltiinkin. Nooan kanssa olen jo vähän rohkeampi, vaikka en mielelläni keskellä täyttä kauppakeskusta alakkaan repiä rintojani esille, mutta etsin rauhallisemman paikan.

Tissistä vierrottaminen onnistui ihan leikiten Eevin kanssa. Hän oli tainnut tehdä "erotyötä" jo jonkin aikaa ja yhtenä päivänä se vain jäi pois. Kolaus oli kovempi äidille, vaikka osittain se oli helpotus omalle jaksamiselle.
Tulevaisuus näyttää kuinka Nooan kanssa sujuu luopuminen tissistä, missä vaiheessa ja minkä takia.



Imetyksen onnistumisesta saan kiittää kaikkia läheisiäni, jotka ovat olleet suurena apuna ja tukena minun tuskaillessa, "riittääkö maito" tai "voiko täällä muka imettää?"
Mielestäni se, imettääkö vai ei, ei kerro siitä kuinka hyvä äiti lapselleen on, mutta itselleni imetys on muodostunut hyvin tärkeäksi. En tiedä kuinka olisin pärjännyt ilman vahvaa tukea. 
Eevin aikana löysin facebookista Imetyksen tuki ry-ryhmän, josta olen saanut paljon myös apuja ja vinkkejä. Sieltä saa vastauksen lähes jokaiseen imetykseen liittyvään asiaan jos mieltä askarruttaa.

Heihei tuteille, osa 2

tiistai 18. lokakuuta 2016

Kirjoittelin heinäkuussa täällä, kuinka olimme aloittaneet uudelleen "tutittomat päivät". Ensimmäinen yritys epäonnistui Eevin kovan mustasukkaisuuden ja äidin luovuttamisen takia Nooan synnyttyä.
Heinäkuussa kuitenkin jätimme vain unitutin. Sekin jäi kuitenkin muutamassa päivässä pois päiväunilta siksi, että heti seuraavana päivänä mennessämme päiväksi mummulaan, unohdin tutin kotiin. Siispä meillä oli enää yötutti.



Viime aikoina olemme puhuneet myös yötutin jättämisestä pois ja päätimme, että yritys aloitetaan viikonloppua vasten, kun D:kin on kotona. Perjantai-iltana tutti jäi siis meidän makuuhuoneen lipaston päälle. 
Eevi reagoi suhteellisen hyvin. Hän nousi sängystä monta kertaa ja tuli pois huoneestaan, mutta tätä hän oli jo monta iltaa tehnyt, joten se tuskin johtui tutittomuudesta.
Lopulta hän nukahti, ilman tuttia. Eikä sitä enää tarvittu!

Viimeisen tutin kävimme viemässä "linnunpoikasille" takapihan aidan päälle. En tiedä kuinka hyvin Eevi vielä ymmärtää sellaisen menetelmän, mutta onhan se kiva ainakin myöhemmin muistella asiaa.
Nyt meillä on enää yksi tuttisuu, vaikkei Nooakaan yleensä muuten vain sitä suussaan pidä. Toivottavasti hän jättää tulevaisuudessa tutin pois yhtä helposti kuin isosiskonsa.


Rakkaani viisikuinen

torstai 6. lokakuuta 2016

Nooa-poikamme on tänään viisi kuukautta. Olemme siis pian jo puolenvuoden ajan saaneet nauttia hänestä. Tähän väliin taas kerran voi kun aika menee niin hurjaa vauhtia, mutta meneehän se!
Maanantaina käytiin neuvolassa ja kaikki oli mallikkaasti. Viime neuvolan jälkeinen pelko maidon riittävyydestä kaihersi mieltä edelleen, mutta paino nousee, eli maitoa tulee. Ja herran jestas poitsulla on taas tullut pituutta. Vilkaisin Eevin neuvolakorttia ja hän on ollut vasta 8-kuisena sen mittainen, mitä Nooa nyt! Toki heillä oli jo syntymässä neljä senttiä eroa..


Meidän hurmuri on edelleen mahdottoman kiltti. Kuvaan on kuitenkin astunut väsykiukku. Eevi on alkanut skippailemaan välillä päikkäreitä, joka tarkoittaa sitä, että väsyneenä hänestä lähtee entistä enemmän ääntä, jolloin myös Nooan unet häiriintyvät. Välillä Nooa onkin iltaisin niin väsynyt, ettei millään meinaa uni tullakkaan ja sitten harmittaa. 
Yleensä hän on kuitenkin herra aurinkoinen, joka kääntyilee vatsalleen ja kovasti olisi jo lähdössä eteenpäin. Hän pitää lauluista, vaikkei äidille kovin kaunista hoilotusääntä olekkaan suotu. Lempipuuha on edelleen vaipanvaihto, sillä hymy nousee korviin jo siinä vaiheessa kun aletaan riisua housuja.

Kovasti Nooa tarkkailee kaikkea ja vierastamistakin on havaittu nyt parina päivänä. Isosiskon temput jaksavat naurattaa joka päivä. Eevi meneekin usein Nooan viereen lattialle ja nauraa räkättää kun pikkuveli tarttuu tukasta kiinni! Voin veikata, että vielä se on hauskaa, mutta eipä taida olla enää hetken päästä..
Kaksi hammastakin pikkuveikalla on ja tänään käytiinkin vilauttamassa niitä hammashoitajalle, jolta saatiin pesuohjeita.



Minäkään en ole enää niin hysteerikko Nooan saatua vähän enemmän kokoa. Hänen ollessa pienempi, pelkäsin koko ajan, että poika menee rikki, jos Eevi vähänkin osuu touhutessaan. Nyt osaan olla vähän rauhallisemmin mielin, vaikka edelleen pitää tarkkailla, ettei sisko pääse tekemään pahuuksia.

Vanhemmuus on yksi pettymysten sietämisen kenttä

torstai 29. syyskuuta 2016

Kävin tänään kuuntelemassa perheneuvolan psykologi Maija Löytökorven luentoa 2- ja 3-vuotiaiden kehityksestä ja eritoten uhmaiästä. Sain omasta mielesäni arvokasta tietoa ja vinkkejä. Luento sai minut ehkä ymmärtämään lastani paremmin. Vaikka tämä kaikki saattaakin unohtua seuraavan uhmakohtauksen aikana.

Tajusin myös paljon asioita, joissa itse voisin vanhempana kehittyä. Psykologi sanoikin, että kaikki lapset ja vanhemmat ovat erilaisia ja kaikkiin lapsiin ei toimi samat vinkit. Mikään ei mene ikinä kuten oppikirjassa ja eihän se ole tarkoituskaan.
Olen itse hieman ujo tälläisissä tilaisuuksissa, enkä esitä kysymyksiä, mutta oli mukavaa huomata, kuinka luento aiheutti keskustelua yleisössä.

Meillä uhmaikä on kuitenkin vasta alkutekijöissä ja aina voi toivoa, ettei se kovin pahaksi kehkeytyisikään. Eevi on kuitenkin pienestä asti tuonut oman tahtonsa niin selvästi esille, että luulen tämän olevan vasta alkua. 


Luennolla oli myös puhetta lapsien peloista ja pettymyksistä. Lapset tulevat niin monesti elämän aikana pettymään, että siltä on turha yrittää suojella, vaikkei tietenkään aiheuttaa niitä tarkoituksella. Eevin pelot rajoittuvat tällä hetkellä todennäköisesti vain painajaisiin, joihin hän välillä herää. Sydäntäni kuitenkin raastaa jo valmiiksi ajatus siitä, kun lapset alkavat pelkäämään, jos vanhemmille tapahtuu jotakin.
Vanhemman pahin pelko on oman lapsen menetys tai jonkin kamalan asian tapahtuminen omalle lapselle ja se tuntuu itsestäkin aivan hirvittävältä. Joten kuinka pahalta voi tuntua pienestä viattomasta lapsesta, joka pelkää oman äidin tai isän puolesta?

Olen itsekkin sortunut useasti miettimään olenko tehnyt jotakin väärin vanhempana jos lapseni käyttäytyy huonosti, on kiukkuinen tai ompa tilanne mikä hyvänsä niin aina sitä miettii, olenko minä syyllinen tähän? Mutta en ole. Itsenikin pitäisi enemmän syventyä tähän kehitysvaiheeseen, jotta ymmärtäisin sen paremmin. Tämä luento avasi kuitenkin silmiäni jo hyvin ja ehkä huomenna osaan laskea kymmeneen uhmakohtauksen koittaessa, enkä anna lapseni kiukun siirtyä minuun.
Tahdon, että taapero saa olla kiukkuinen, jos häntä kiukuttaa, eikä tunne, että se olisi väärin.

Kurkistus prinsessahuoneeseen

tiistai 27. syyskuuta 2016

Ollaan tässä odoteltu Eevin huoneeseen niitä uusia vaatekaapinovia, sillä vanhat sanoivat sopimuksen irti heti alkumetreillä. Ovien saranoiden paikkaa oli vaihdeltu jo kolmeen kertaan ja ne olisivat seuraavaksi olleet jonkun päässä. Päätettiin siis teetättää ihan uudet.. Mutta ne eivät ole vieläkään tulleet, en kuitenkaan enää malttanut odottaa pientä kurkistuspostausta meidän prinsessan huoneesta!

Kirjoitinkin juuri, että olin suunnitellut ennen Eevin syntymää, etten pue häntä vain vaaleanpunaiseen, mutta kuinkas siinä kävikään.. kurkkaa täältä!
Heinäkuussa kun meidän muutto varmistui ja oli tiedossa, että Eevi saa oman huoneen, iski muhun heti sisustusvimma. Nyt olin kuitenkin päättänyt, että pakko saada vaaleanpunaista! Olen ihastunut väriin ehkä vähän itsekkin, vaikka ennen olen ollut vannoutunut mustaharmaatyyppi.




Eevi ei tietenkään vielä kauheasti viihdy yksinään omassa huoneessa leikkimässä, siksi meiltä löytyy myös olohuoneesta lelukoppa. Huone ei muutenkaan ole vielä täysin valmis. Hankintalistalla on vielä pienet tuolit ja pöytä, mutta niillä ei ole kiire, sillä kovassa käytössä ne eivät kuitenkaan olisi. Pieni leikkikeittiö olisi myös suunnitteilla, mutta silloin on luovuttava jostakin, koska muuten huone käy ahtaaksi. Ruuanlaittoleikitkin kiinnostavat ehkä vasta parin vuoden päästä enemmän.


Mulla olisi ideoita huoneeseen vaikka millä mitalla, mutta kaikkea ei voi saada kerralla ja kaikkea ei pysty heti toteuttamaan. Tässä kuitenkin pientä esimakua tämänhetkisestä tilanteesta.
Miltäs näyttää?
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|